24.8.2017

Se on fysiikkaa, se on kemiaa, se saa kaiken sekaisin.

Urhean elokuva-arvostelussa mainitsin sivumennen Pixar-teorian. Pixar-teoria on faniteoria, jonka mukaan kaikki Pixarin julkaisemat elokuvat tapahtuvat samassa universumissa eri historian aikakausina. Kaikki Pixarin elokuvat liittyisivät siis yhteen. Teorian on kehitellyt Jon Negroni vuonna 2013, mutta hän on myöhemmin täydentänyt teoriaansa uusilla Pixarin elokuvilla. Alkunsa Pixar-teoria on saanut elokuviin piilotetuista "easter eggeistä", eli viittauksista edellisiin tai tuleviin Pixarin elokuviin. Urheassa esiintyvän noidan puunveistopajassa näemme Pizza Planeetan auton, eikä autoja pitäisi olla vielä olemassakaan keskiaikaisessa Skotlannissa. Mistä noita on siis saanut inspiraation vuolla puusta auton? Tästä pohdinnasta Pixar-teoria on saanut alkunsa...

(Huom! Teksti sisältää juonipaljastuksia Pixarin elokuvista!) 
 

Pixar-teoria (kehitellyt Jon Negroni)


Esihistoria: Kunnon dinosaurus


Kunnon dinosauruksesta teoria lähtee liikkeelle. Pixarin universumissa dinosaurukset ovat eläneet paljon pidempään kuin meidän oikeassa maailmassamme. Pitempään eläminen on mahdollistanut dinosaurusten aivojen kasvamisen, jonka ansiosta he voivat viljellä maata, huolehtia karjasta ja puhua toisilleen. Tämä tarkoittaa sitä, että eläimillä on yleisesti ottaen mahdollista kehittyä fiksuiksi ja filmaattisiksi neroiksi, jos ihmiset eivät ole häiritsemässä heidän kehitystään. 

Dinosauruksilla ei kuitenkaan mene elokuvassa hyvin, vaan heidän ravintonsa on loppumassa maailmasta. Dinosaurukset elävät lajinsa lopun aikoja. Siksi näemme elokuvassa niin vähän dinosauruksia, ja siksi he tuntuvat koko ajan pelkäävän jotakin. Dinosaurukset on syrjäyttämässä toinen laji, ihminen. Dinosaurukset tulisivat siis tulevaisuudessa kuolemaan sukupuuttoon. Koska dinosaurusten sukupuutto tapahtuu Pixar-universumissa myöhemmin kuin oikeassa maailmassa, on fossiilisia polttoaineita universumissa vuonna 2000 vähemmän kuin mitä oikeassa maailmassa on. Tämän takia Pixarin universumissa pitää kehitellä aikaisemmin vaihtoehtoisia polttoaineita... 

Dinosaurusten evoluutiolinja johtaa sukupuutosta huolimatta UPista tuttuun Kevin-lintuun. Kevin muistuttaa ulkonäöltään hieman esihistoriallisia lintuja, ja hänen munistaan löytyy "taikaa". Dinosaurusten pitkä evoluutio on mahdollistanut taian, tai jonkin taianomaisen asian syntymisen. Myöhemmin ihmiset tulevat käyttämään tätä taikaa hyväkseen. Kevinin munista löytynyttä taikaa syömällä tutkimusmatkailija Charles Muntz on esimerkiksi ikääntynyt hitaasti, ja siksi hän on UPin aikana samanikäisen näköinen kuin Carl Fredrickson, vaikka Carl on lapsena ollessaan ihaillut aikuisen Muntzin seikkailuja.


Keskiaika: Urhea


Urheassa Merida näkee metsässä virvatulia, jotka ovat itse asiassa taian (jota löytyi aikaisemmin jo dinosauruksista) ruumiillistumia. Taikaa käyttää hyväkseen metsässä asuva noita, joka muuttaa sen avulla ihmisiä eläimiksi, saa eläimet käyttäytymään ihmisten lailla (varis) ja saa elottomat esineet elollisiksi (luuta, veitset). Noita itse käyttää taiottuja ovia matkustaakseen puutyövajan ja noidan asuntonsa välillä. 

Noidan taikakokeilut eläimiin jättävät eläimiin jäljet, ja eläimet alkavat kehittyä älykkäämpään suuntaan... Mutta niin myös ihmiset?


1950-1960 -luvut: Ihmeperhe


Virvatulien taika saa aikaan ihmisissä supervoimia. Virvatulien taika on kuitenkin löytynyt jo aiemmin kuin 1950-luvulla. UPin Charles Muntz löysi Paratiisiputouksen ja Kevinin jo vuonna 1930, mutta valtio halusi salata Muntzin löydön, ja väitti Muntzia valehtelijaksi. Valtio nimittäin löysi Kevinin nuorentavat taikamunat aikaisemmin, ja kenties käytti munista löytyvää taikaa tehdäkseen ihmisistä supereita... Ihmisten supervoimat ehtyvät kuitenkin 2000-luvulle tultaessa.

Ihmeperheen aikana Syndrooma keksii omnidroidin, jolla on huomattavan suuri tekoäly. Omnidroidi hyökkää elokuvan lopulla keksijänsä kimppuun, mikä viittaisi tekoälyn vihamielisyyteen ihmisiä kohtaan. Tästä voisi siis alkaa koneiden kapina.... Syndrooma keksii myös elektromagneettisen nollapiste-energian, joka kulkee aallonpituuksia myöten. Nollapiste-energiaa alkaa imeytyä elottomiin asioihin, muun muassa leluihin.

1990-luku: Toy Story 1 ja 2


Syndrooman nollapiste-energia on imeytynyt leluihin tehden niistä eläviä. Lelujen elämänhalua ajava voima on leikkiminen, eli ihmisten rakkaus. Kaikki lelut eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä ihmisten käytökseen, ja liittoutuvat muun muassa Sidiä vastaan, ja toisaalta kokevat traumoja ihmisten hylätessä heidät. Ajatus lelujen ja koneiden vallankumouksesta ei tunnu siis olevan kaukana...


2000-luku: Nemoa etsimässä, Doria etsimässä, Inside Out, Toy Story 3, Rottatouille, UP


Urhean noidan taikakokeilut alkavat näkyä eläimissä. Fiksuja eläimiä ilmestyy kuvioihin, kuten puhuvat ja ajattelevat kalat ja kokkaava rotta. Samaan aikaan esineet eli lelut alkavat vastustaa ihmisiä vahvemmin, ja Tuhti-nalle johtaa eräänlaista lelujen vallankumousliikettä päiväkoti Päivänpaisteen tiloissa.

Inside Outissa näemme taasen lapsen pään sisälle. Näemme, että lapsen tunteista kaikista vahvin on ilo. Näemme Rileyn päässä hänen mielikuvitusystävänsä, Bing Bongin. Bing Bong on ilmiselvästi monsteri, joka on tullut Rileyn ollessa lapsi komeron läpi naurattamaan häntä, jotta Monsterilaan on saatu energiaa. Bing Bong elää yhä Rileyn muistoissa mielikuvitusystävänä.

UPin alussa Carl Fredricksonin talo halutaan tuhota kerrostalojen tieltä. Yhtiö, joka haluaa laajentaa kaupunkia, on BnL. Olemme nähneet BnL:n merkin myös Toy Story 3:ssa Buzz Lightyearin pattereissa, eli yhtiö todellakin tuntuu olevan megayhtiö, joka laajenee jokaiseen ilmansuuntaan päin. Ja mikä on BnL:n alkuperä? Ihmeperheen Syndrooman keksimä tekoäly, joka ei tuhoutunut omnidroidin myötä, vaan on suunnitellut ihmiskunnan tuhon hyvin monimutkaiseksi prosessiksi. Tekoälyn suunnittelema ihmisten tuho alkaa siis teknologian kehittämisellä, ja päättyy maapallon saastuttamiseen ihmiskunnalle sopimattomaksi paikaksi elää.


2100-2200: Autot, Autot 2, Autot 3


Eläimet aloittavat sodan ihmisiä vastaan, koska ihmiset saastuttavat maapalloa. Ihmiset kuitenkin voittavat sodan koneiden eli tekoälyn avulla, mutta tulevat samalla tehtyä maapallosta heille sopimattoman paikan elää. Ihmiset lähtevät koneiden ohjaamina WALL-Esta tutun Axiomin avulla kauas avaruuteen, jotta heidän lajinsa tulisi pelastetuksi. Maa jää koneiden valtaan, ja koneet jatkavat suunnitelmaansa planeetan saastuttamisessa. Siksi Maata jätetään asuttamaan autot.

Energiakriisi kuitenkin uhkaa autoja, kuten näemme Autot 2 -elokuvassa, jossa kamppanjoidaan kovasti biopolttoaineiden puolesta. Fossiiliset polttoaineet ovat loppumassa dinosaurusten pidempään elämisen takia. Lopulta Maan päällä eläneet koneet tuhoutuvat yhtä lukuunottamatta...


2805: WALL-E


Maa on asuinkelvoton, ja vain yksi kone on käynnissä. WALL-En päällä pysyminen johtuu siitä, että hän on niin kiinnostunut ihmisten kulttuurista ja hänellä on kaverinaan torakka, eläin. Nämä ovat auttaneet WALL-Ea saamaan elämälleen tarkoituksen. Näemme siis, että ihmisten olemassaolo on koneille elintärkeää... Ei siis ihme, että koneet lähettivät ihmiset Axiomilla avaruuteen "säilöön".

WALL-E ja EVA auttavat ihmiset takaisin Maan päälle, ja näemme, kuinka ihmiskolonisaatio perustetaan. Elokuvan lopussa kengässä oleva kasvi istutetaan maahan, ja näemme kuinka siitä kasvaa puu....


2898: Ötökän elämää


Kengästä kasvanut puu on sama puu, jonka alla Flik asuu muiden muurahaisten kanssa. Ihmisiä ei Ötökän elämässä juurikaan näy, koska ihmisiä ei ole paljon Maassa asumassa; ihmisyhdyskunta on pienikokoinen. Muurahaiset ovat kehittyneet: heillä on oma ihmismäinen kulttuurinsa baareineen ja sirkuksineen, he osaavat puhua ja he jopa pystyvät elämään talven yli. Lisäksi muurahaisilla on vain neljä raajaa kuuden sijaan. Muurahaiset ovat torakoiden lailla siis kestäneet sodan ja planeetan saastumisen yli, ja evoluutio kulkee yhä eteenpäin...


3000-5000: Monsterit yliopisto, Monsterit Oy


Sodasta selvinneet eläimet alkavat mutantoitua ilmakehässä olevien saasteiden takia, ja lopulta heistä kehittyy monstereita. Ihmiset eivät selvinneet Maapallolla, vaan kuolivat sukupuuttoon. Monsterit kuitenkin tarvitsevat ihmisiä energiaa tuottamaan, ja niinpä Monsterilassa on kriisi, mistä energiaa saa. Yhdessä koneiden kanssa monsterit kuitenkin keksivät ratkaisun: he matkustavat takaisinpäin ajassa hetkeen, jolloin ihmisiä vielä on olemassa. Energiana monsterit käyttävät aluksi lasten pelkoa, mutta myöhemmin naurua, koska ilo osoittautuu tehokkaammaksi energian tuottajaksi (kuten olemme nähneet Inside Outissa). Monstereille uskotellaan ihmislasten olevan vaarallisia ja myrkyllisiä, koska ihmisten pelätään aiheuttavan monstereiden joukkotuhon.


Buu


Buu-lapsi päätyy vahingossa Monsterilaan ja tulee nähneeksi tulevaisuuden. Taresta muodostuu hänelle pakkomielle, sillä Buu haluaa tietää, mitä karvaiselle hirviölle on tapahtunut hänen poislähdettyään. Buu muistaa, että monstereiden aikamatkailun lähteenä ovat puiset ovet, ja niin hän alkaa veistää puusta asioita, muun muassa ovia, ja keksii lopulta aikamatkailun salaisuuden. Buu matkustaa takaisin historiassa aikaan, jolloin taikuus oli voimakkaimmillaan, eli virvatulien luo. Ja näin Buusta tulee Urhean noita! Buu-noita yrittää löytää Tarea ajan syövereistä, mutta ei tajua, miten ajassa matkustamisen saa tähdättyä tiettyyn kohtaan. Niinpä Buu pomppii ajasta toiseen kylväen eri paikoissa käydessään ympärilleen "pääsiäismunia".

Mistä tiedämme Urhean noidan olevan Buu? Koska noita on kaivertanut puuhun Taren kuvan, ja toisesta puusta Pizza Planeetan auton pienoismallin. Lisäksi noita muuttaa ihmisten ulkomuodon karhuksi, koska karhu muistuttaa häntä karvaisesta Taresta.

Jon Negronin sanoin (vapaasti suomennettuna): "Hänen (Buun) rakkaus Tareen on koko Pixar-universumin ydin. Kahden eri aikakauden ja eri lajin välinen rakkaus, joka etsii tietään selviytyä Maassa tuhoamatta sitä energian liikakäytön takia. Tämä on Pixar-teoria." 


Pohdintaa

Pixar-teoria on faniteoria, ja suoraan sanottuna aivan hullu sellainen! En jaksa uskoa, miten joku on käyttänyt elämästään hirveästi aikaa yhdistääkseen kaikki Pixar-elokuvat toisiinsa! Faniteorioita, erityisesti Disneyhyn ja Pixariin liittyen on minusta hauska lukea, mutta en usko niiden paikkansapitävyyteen. En usko, että Urhean noita on tulevaisuudesta keskiaikaan matkustanut Buu, enkä usko, että Anna ja Elsa olisivat Tarzanin ja Tähkäpään sukulaisia (Paula esittelee tämän Frozen-teorian tarkemmin blogissaan). En myöskään usko, että elokuvien tekijät yrittävät liittää elokuvien tapahtumia ja henkilöhahmoja toisiinsa, ainakaan sen enempää kuin kunnioittamalla vanhoja tai mainostamalla uusia elokuvia piilottelemalla niihin liittyviä viittauksia elokuviinsa. Käsikirjoittajien työ kaksinkertaistuisi, jos kaikkien elokuvien pitäisi oikeasti linkittyä toisiinsa! Faniteoriat ovat minusta kuitenkin hauskoja (kuten jo sanoinkin), ja ne ovat joillekin oma tapansa viedä esimerkiksi Pixar-fanitustaan eteenpäin. Minun tapani fanittaa Disneytä on kirjoittaa tätä blogia, jollekin toiselle se on keksiä "salaliittoteorioita".

Hulluudestaan huolimatta Pixar-teoria on aika nerokas. Minulla ei tulisi mieleenkään yhdistää Pixarin elokuvia noin uskomattomalla tavalla toisiinsa. Pixar-teoria on omalla tavallaan kaunis sen kuvatessa Buun monstereiden etsintää, mutta enimmäkseen se on mielestäni vain kauhean masentava ja dystopinen. Teoriassa kaikki kuolee sukupuuttoon! Yhyy! Saa nähdä, miten tuleva Coco-elokuva yhdistyy teoriaan, vai yhdistyykö se siihen ollenkaan. (Varmasti yhdistyy, ei Jon Negroni voi jättää teoriaansa puolitiehen.) Nyt kun Pixarin elokuvat on yhdistetty toisiinsa, on seuraavana haasteena yhdistää kaikki Disney-klassikot toisiinsa ja samaan universumiin! ;)

Herääkö teille ajatuksia Negronin Pixar-teoriasta? Entä mitä mieltä olette faniteorioista yleensä?

Tekstin lähteet: 

- https://jonnegroni.com
- http://www.pixartheory.com/

6 kommenttia:

  1. Voi vitsi, en oo koskaan ajatellut Pixarin elokuvien juonta tuollalailla. Tiesin kyllä että Wall-E oli tulevaisuutta, mutten osannutkaan aavistaa että Ötökän Elämää perustuisi sen jälkeiseen aikaan, etenkin kun se on sen verran lähimenneisyyttä, vaikka tosin ne ihmiset aloitti sen kehityksen alusta Wall-E:n lopussa. Ja mä olin aina luullut että Autot ja Monsterit OY on omaa universumia. En tosin näe mahdolliseksi että autot alkais käyttäytyä inhimillisesti kun ihmiset pakeni avaruuteen, ellei sit kehitys ole jo sen verran kehittynyttä. Ja en voi kieltää myöskään ajatusta että Monsterien ovet olisi aikaportteja, vaikka se onki hiukan kaukaa haettua.
    Vaikken oo ihan kokonaan nähny Urhea elokuvaa, niin silti en oo ikinä aatellut että Buu noita olisi syy eläinten älykkyyteen, ja Syndrooman ansiosta lelut ovat eläviä, vaikka olen nähnyt muissakin saduissa eloon herääviä leluja, syy siihen on kuullemma saduissa esiintyvä taika.

    Voisin sanoa että tää oli taas niitä teorioita, jotka räjäyttävät aivoni, mutteivät onneksi pilaa lapsuuttani. Ja lisäksi kuulin muitakin disney teorioita, mutta ne on vähä toinen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, on kyllä aika utopistinen tämä Pixar-teoria! XD Reaktiot sen lukemiseen voisivat olla vaikka seuraavia: "Whaaaaaattt!?", "Hmm, miks ei?" tai "Voi hyvänen aika.". Minun reaktioni teoriasta ensimmäisen kerran luettuani taisi olla tuo viimeinen. ;) Kaikenlaisia Disney ja Pixar -faniteorioita netissä kyllä pyörii, että jos vain alkaa selaamaan, niin voi hämmästyä joidenkin teorioiden lennokkuudesta!

      Poista
  2. Siis mitä ihmettä minä juuri luin. XD Kyllä on tosiaan jollakin ollu aikaa ja energiaa pohtia kaikenlaista. Mutta kun tarkemmin miettii, tämä olisi varmaan aika hauskaa ajanvietettä - siis tällaisten teorioiden kehittely! Eikö sinua kiinnostaisi jonkinlaisen Disney-teorian kehittely? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Voisihan se teorioiden kehittely olla ihan hauskaakin, mutta jotta teoriassa olisi edes jotain järkeä, pitäisi elokuvat katsoa monta monituista kertaa läpi ja tsekata, että teoria varmasti pitää paikkansa, eikä se jätä mitään kysymyksiä/asioita ulkopuolelleen. Disney-elokuvia on ihana katsoa, mutta en usko, että jaksaisin katsoa samaa elokuvaa lyhyen ajan sisällä monta kertaa peräkkäin vain teoriaa kehittääkseni. Niinpä ideoinnit taitaa jäädä minulta välistä. ;)

      Poista
  3. Hei vau, siistiä, että olet kirjoittanut teorian suomeksi! Törmäsin siihen muutama vuosi sitten YouTubessa ja englanninkielentaitoni oli silloin vielä sen verran hukassa, että kaikkia syitä en tajunnut sille, miksi mikäkin elokuva edelsi toistaan. Mutta nyt oli hauska palata tämän ajatusleikin pariin, kun kaikki oli vieläpä suomennettu (kiitos!).

    Muistaakseni Bing Bongin sanottiin olevan se oranssi monsteri, jonka selkään tarttuu sukka Monsterit OY:ssä. Voisi tarkentaa ja selkeyttää tekstiä, jos mainitsisit sen Bing Bongin kohdalla.

    Minusta on kiehtovaa, miten joku on jaksanut käyttää aikaansa ja ajatella teorian näinkin pitkälle. Vaikka jotkut kohdat tässä teoriassa ontuvat, on sen ajatus ihanan sympaattinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jejjj! Mahtavaa, että suomennokseni teoriasta on tuonut iloa sinulle! :) Ajattelin tekstiä kirjoittaessani, että taidan kirjoittaa tätä pätkää turhaan, että kaikki kuitenkin ovat kuulleet jo Pixar-teoriasta ja tietävät siitä kaiken, mutta kertaus on onneksi aina opintojen äiti.

      Poista