13.8.2017

Who needs a new song? This old one's all we need.

Kylläpäs tämä viikko on mennyt nopeasti! Minulla oli tarkoitus julkaista täällä vaikka mitä, mutta niin se vapaa-aika vain väheni töiden jatkuessa... Pöh! Lupasin kuitenkin tällä viikolla laittaa käyntiin uuden lukijakyselyn, joten tässä se tulee! 

Edellisissä lukijakyselyissä olen kysellyt teidän Disney-ihastuksianne ja parhaita repliikkejä elokuvista. Tällä kertaa pyytäisin teitä kertomaan, mikä tai mitkä ovat mielestänne parhaita Disney-lauluja? (Tarkoitan lauluilla nyt siis kappaleita, joissa lauletaan, en instrumentaaleja.) Disney-elokuvat pursuavat toinen toistaan parempia lauluja, ja itsestäni niitä parhaimpia kipaleita onkin välillä todella hankala valita. Olen tehnyt vuonna 2011 TOP-listan parhaista Disney-lauluista (voit katsoa sen tästä: osa 1 ja osa 2), mutta kuudessa vuodessa on julkaistu paljon uusia Disney-elokuvia uusine lauluineen. Myös oma musiikkimaku on saattanut hieman muuttua. Voisin kirjoitella siis tekstin, jossa esittelisin teidän lukijoiden lempikappaleet, ja johon päivittäisin myös oman laululistani. Vastausaikaa tähän kolmanteen lukijakyselyyn on syyskuun 2. päivään asti, ja 3.9. julkaisen tekstin parhaista Disney-lauluista. Toivon runsasta kommentointia, ja kiitän jo etukäteen kommenteistanne! :) 

10 kommenttia:

  1. Voi kuule, niitä lempilauluja on niin paljon, että listasta tulee aika pitkä. :D (laitan elokuvan nimen suluissa), ja laitan osan laulun nimistä englanniksi, koska en muista kaikkien nimiä suomeksi.
    Katti tahtoo olla jokainen (Aristokatit), Aalloissa siis (Pieni Merenneito), Onnettomat sielut (Pieni Merenneito), On uusi päivä huominen (Pelastuspartio Bernard ja Bianca), Hawaii Roller Coaster Ride (Lilo & Stitch), Vallan saan (Leijonakuningas), Elämän tie (Leijonakuningas), Tunnetko jo rakkauden (Leijonakuningas), Hakuna Matata (Leijonakuningas), Karhun Elämää (Viidakkokirja), Apinalaulu (Viidakkokirja), I'll make a man out of you (Mulan), Jos se on hän (Tuhkimo), Oo De Lally (Robin Hood), The Phony King of England (Robin Hood), Rakkaimpain (Dumbo), En köysiä mä tarvitse (Pinokkio), Hi-Diddle-Dee-Dee (Pinokkio), Nalle on Puh (Nalle Puh), The Wonderful Thing About Tiggers (Nalle Puh), Möhköfantit ja Tärpät (Nalle Puh), Hip Hip Pooh Ray reprise (Nalle Puh), You'll be in my heart (Tarzan), Son of Man (Tarzan), Vieraamme (Kaunotar ja Hirviö), Tyttö sekä Hän (Kaunotar ja Hirviö), Hyökätään! (Kaunotar ja Hirviö), Bella Notte (Kaunotar ja Kulkuri), Cruela De Vil (101 Dalmatialaista), On farmimme kodeista parhain (101 Dalmatialaista), On koti paikka verraton (Bolt), Zero Hero (Hercules), A Star Is Born (Hercules), Kaveria Parempaa (Aladdin), Prinssi Ali (Aladdin), Ei nyt siis surra (Oliver & Kumppanit), Good Company (Oliver & Kumppanit), Villejä (Pocahontas), Higitus Figitus (Miekka Kivessä), Tulen Kantajanne (Prinsessa ja Sammakko), Home on The Range (Lehmäjengi), Yodel-adle-eedle-idle-oo (Lehmäjengi), On sulla ystävä (Toy Story), Woody's Roundup (Toy Story 2) ja Beyond The Sea (Nemoa Etsimässä).
    Huhhuh, tulipa niitä lempi biisejä oikeen olantakaa XD. On vaikea sanoa omaa ykkössuosikkia noista kaikista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, unohdin mainita myös Kunhan kruunun saan kuninkaan (Leijonakuningas), Vaaleanpunaiset elefantit (Dumbo) ja Bibbedi, babbedi buu (Tuhkimo)

      Poista
  2. Sävelmä Tää (Bambi, 60-luvun Jukka Kuoppamäen laulama versio) on kaunein elokuvalaulu mitä ikinä olen kuullut. Niin kuin mies (Mulan ja iiiihana Santeri Kinnunen on niin mahtipontinen kappale, että sitä kuunnellessa aina tulee itelle voimapiikki. Kappaleessa on niin paljon energiaa ja se on varmadti kuunnelluin ja lauletuin Disneylaulu minulla. Kiinalaiversio kanssa hyvä). Ankronikan alkutunnari (ei sääsket, eikä hyttyset vaan ankat), You and me (Oliver ja kumppanit englanniksi), Mä aavistan (Kaunotar ja Hirviö), Supercalifragilistiexpialidousus (Maija Poppanen, Lehtosaaren käännöksellä) Siiamin Rotukissat (Kaunotar ja Kulkuri), Taakse Jää (Frozen ja upea Katja Sirkiä), Löydät onnenmaan (Tarzan), Ei oo kaveria parempaa (Aladdin), Onnettomat Sielut (Pieni Merenneito, vanhalla suomidubilla), Oo-de-lally rallatus (Robin Hood), En saa rakastaa (herkkupoika Hercules), Villejä, Villejä (Pocahontas) ja Nalle on Puh laulu, siitä elokuvan alusta tulivat nyt ainaki mieleeni mahtavista Disneylauluista.

    VastaaPoista
  3. Mun omat suosikit on tälläset.
    Elämän tie (Leijonakuningas), Alloissa siis (Pieni merenneito), En tarvitse naruja (Pinokkio), Kaikki tahtoo rytmiin kattien (Aristokatit), Supercalifragilisticexpialidocious (Maija Poppanen), Vieraamme (Kaunotar ja hirviö), Kenraali Hathin marssi (Viidakkokirja), Bibbedi babbedi buu (Tuhkimo), Kääpiöiden hulluttelulaulu (Lumikki), Cruella de Vil (101 dalmatialaista), Askelta edellä (Aladdin), Parhaat ystävät (Topi ja Tessu), Hai hou (Lumikki), Kunhan kruunun saan kuninkaan (Leijonakuningas), Tuulen värit (Pocahontas), Taas munasin (Pikku Kananen), Kaipuu (Autot), Avatkaa silmänne (Riemukas Robinsonin perhe), Hakuna matata (Leijonakuningas), Karhun elämää (Viidakkokirja), Minua vain vislaa (Pinokkio), Matkaa teen (Karhuveljeni Koda), Möhköfantit (Nalle Puh ja tuulinen päivä), Tidum tidii (Peter Pan), Skaalat (Aristokatit), Kauas pois (Peter Pan), Vaaleanpunaiset elefantit (Dumbo), Leirin hajoitus (Tarzan), Kaikki yhdessä (Nasun suuri elokuva), En saa rakastaa (Herkules), Apinalaulu (Viidakkokirja), Tyttö sekä hän (Kaunotar ja hirviö), Ei kaveria parempaa (Aladdin), Kulkuri (Kaunotar ja Kulkuri), Tiikerin laulu (Nalle Puh ja Tiikeri), Bella Notte (Kaunotar ja Kulkuri), Tähti toiveen toteuttaa (Pinokkio) ja Unelmiin mä jään (Pieni merenneito)

    VastaaPoista
  4. Näitähän ois paljon, jos mietin nyt vain suomen kielisistä niin:
    Mulan: heijastus, Herkules: rakastaa mä en saa ja se ensimmäinen laulu onko sen nimi gospel totta?, Kaunotar ja hirviö: tyttö sekä hän ja belle, Prinsessa ja sammakko: evangeline, Kaksin karkuteilla: valon kirkkaan nään, Aladdin: Arabian yö ja prinssi ali, Vaiana: How far i'll go ja your welcome (nämä oon kuullu vaan englanniksi, muut oon kuullu ensimmäisen kerran suomeksi ja suurin osa on kuulunut vahvasti lapsuuteen, joten suomen kielellä on sen vuoksi suuri merkitys)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja englanniksi totta kai under the sea on todella ihana laulu ja leijonakuninkaasta voisin mainita aikalailla jokaisen laulun suomeksi ja englanniksi!

      Poista
  5. Laulut on kyllä aivan sitä Disney-leffojen parasta antia, ja monet jäävät roikkumaan vuosiksi (ikuisiksi ajoiksi) mieleen - enkä vastusta yhtään! Kiva lista!
    Aloitetaan helpolla. Aladdinissa käytännössä kaikki biisit on mun lempibiisejä. :D Mutta kyllä sieltä pari on ylitse muiden: Askel edellä (joka tuo mulle niin syviä lapsuudenviboja että!), Prinssi Ali ja Ei oo kaveria parempaa. Siihen rakkauslauluun oon valitettavasti vähän kyllästynyt, se toimii ainoastaan kun katson leffaa. :)
    Sitten muita suosikkeja: Viidakkokirjan Karhun elämää, se King Louisin laulu, ja elefanttimarssi ehdottomasti! Leijonakuninkaasta se "kunhan kruunun vain saan kuninkaan", jota Simba laulaa. Ja tietysti se eka biisi eli Circle of Life! Mulanista "Miehen susta teen" - kauhean voimauttava laulu, vaikka eihän meistä tietysti miehiä tarvitse tehdä ollaksemme voittajia. ;) Herculeksesta se eka gosbel-biisi, jonka ne leidit laulaa. 101 dalmatialaisesta Cruella de Vil. Toy Storysta "On sulla ystävä" (tämäkin vie välittömästi lapsuuteen, nyyh). Tähkäpäässä ehdottomasti kaunein laulu on se pieni sävelmä, jota äiti laulaa kukalle nuortuakseen ("anna takaisin, onneni entinen"). Mutta on siinä kaunis myös se venekohtauksen laulu. :) Prinsessa ja Sammakosta mun suosikki on se "Almost there" (melkein siellä???). Moanan laulut on - kuten varmaan tiedät - varmaan niitä parhaimpia Aladdinin jälkeen, iskee minuun ihan täysillä. Joten siellä on monta suosikkia, mut tietysti esim. se "How Far I'll go" (sori, nää on mulle kyllä enkuks eikä suomeksi XD).
    Tässä nyt vähän painottuu uudet leffat kun niitä on tietysti nähny viimeisemmin tai ainakin muistaa laulut paremmin.. Muutenkin vähän yllätyksettömiä nää mun vastaukset kun en taaskaan muista mitään. :(( Mutta nuo nyt ainakin tiedän suosikeikseni!

    VastaaPoista
  6. Lempilauluja Disney-elokuvistahan löytyy paljon ^^
    Pitääs listata kaikki mitkä tulee ekana mieleen.
    Elikkä:
    - En saa rakastaa (Herkules)
    - Unelmiin mä jään (Pieni merenneito)
    - Tuulen värit ja Villejä (Pocahontas)
    - Mä oisin valmis jo seikkailuun (Kaksin karkuteillä)
    - Vieraamme (Kaunotar ja hirviö)
    - How far I'll go, You're welcome ja Shiny (Moana/Vaiana)
    - Ei oo kaveria parempaa (Aladdin)

    Tossa on nyt muutama suosikki, on niitä kyl varmaan paljon enemmän mut noi tuli ekana mieleen

    VastaaPoista
  7. Kestosuosikit mihin en kyllästy koskaan ja jotka tulevat ekana mieleen(en muista laulujen nimiä oikein):

    - pocahontas, tuulen värit
    - kaksin karkuteilla, valon kirkkaan viimein nään
    - mulan, heijastus, liitonsolmija ja miehen teen biisit :D
    - leijonakungas 2, we are one sekä "kovun karkoitusbiisi"
    - leijonakuningas, tunnetko jo rakkauden
    - tarzan, youll be in my heart
    - tarzan, two world
    - kaunotar ja hirviö, tyttö sekä hän
    - tarzan, stramgers like me

    VastaaPoista
  8. Lempi disney-biisejä on kyllä monia. Monesti Disneyn musiikilla on hyvin suuri osa elokuvien nautittavuuteen ja biisit tekevät niistä erikoisia.

    Lempikappaleitani on monia, mutta luettelen vain viisi parasta: Notre Damen kellot (Notre Damen kellonsoittaja): Mahtipontinen ja upea biisi, joka saa kylmät väreet kulkemaan sisuskaluissa asti.

    Two World (Tarzan): Tämä on ollut lempikappaleitani muksusta asti, eikä se kulu vaikka sitä kuunteleekin vuodesta toiseen.

    On niin kuin yö (Karhuveljeni Koda): Yksiä harvoja biisejä, joka jo itsessään saa kyyneleet tulemaan silmiini. Herkkä ja kaunis kappale.

    Villejä (Pocahontas): Kappale on yksinkertaisesti upea. Osapuolten vuorottelu laulussa on myös fiksu veto.

    Elämän tie (Leijonakuningas): Aivan ihana biisi. Afrikkalaiskieliset sanat tuovat biisiin jotain erikoista. Kappale on myös yksiä ensimmäisimpiä mitä kuulin nuorena. Hengästyttävä kappale.

    VastaaPoista