21.11.2016

Ken on maassa kaunehin? 5.

No huhhuh! Viime viikolla äänestyskommentit kävivät kuumina: ääniä tuli yhteensä 30 kappaletta. Äänestäjät äänestivät tiuhaan putoajaa kahden kilpailijan väliltä, ja oikeastaan myös kaksi kilpailijaa kilpaili rinnatusten tähtikuvan voitosta, vaikka parhaan kuvan suhteen äänet jakaantuivatkin tasaisemmin. Ääniä parhaasta luontokuvasta saivat Anna, Esmeralda, Ariel, Aurora, Pocahontas, Tähkäpää ja Belle, joista kaksi viimeiseksi mainittua saivat ääniä eniten. Yhden äänen Tähkäpäätä enemmän sai kuitenkin Belle, joten hän voittaa tähtikuvan koskemattomuuspalkinnon kaksi kertaa putkeen! 


Bellen kuvassa katsojat lumoutuivat kuvan värikkyydestä sekä upeasta luonnosta, erityisesti vuorista. Bellen kuvan maisemaa kehuttiin myös matkailuun houkuttelevaksi. Toisaalta Bellen kuva sai myös kritiikkiä siksi, että itse Belle oli kuvassa niin pieni. Syksyiset värit hurmasivat kuitenkin katsojat, eikä Belle voi tippua seuraavassa(kaan) äänestyksessä! 

Pudotusääniä luontokuvistaan saivat Jasmine, Aurora, Esmeralda ja Elsa. Esmeraldan ja Jasminen välillä käytiin oikea äänestyskamppailu, mutta loppujen lopuksi enemmän ääniä sai Esmeralda. Niinpä hän putoaa kilpailusta neljäntenä.


Esmeraldan pudotus on varsinainen shokki, sillä kilpailijoita kisaan äänestettäessä Esmeralda sai kaikista eniten ääniä - ja nyt hän putoaa kisasta jo tässä vaiheessa! Ohhoh! "Byääh! En voi uskoa tätä! Olin varma, että tällä kertaa katsojat tajuaisivat kuvassani piilevän luonnon. Olinhan minäkin kuvassa luonnollisimmillani! Ei Pariisista löydy luontoa, ette te voi minua tiputtaa sen takia! Kuvan oli tarkoitus saada teidät ajattelemaan, mitä kaupungistuminen tekee kauniille luonnolle! Byhyy! Noh, itku sikseen. Kilpailun taso on tällä kaudella todella kova, joten menestykseen tarvittaisiin ihmeitä. Onnea peliin, ystäväni Pocahontas ja Jasmine! Go girls!" Kiitos Esmeralda kilpailuun osallistumisestasi! 

Kilpailussa on jäljellä vielä kahdeksan kaunista neitoa. Katsojien toiveena oli, että tämän viikon kuvateemana olisi surullisuus. Teemaa ei olekaan ennen nähty Ken on maassa kaunehin? -kilpailussa, vaikka pudotuksen äärellä kilpailijat ovatkin olleet surumielisissä tunnelmissa. Niinpä vaadimme nyt kilpailijoilta surullisia kuvia, joita katsoessa meitäkin alkaa surettaa tai tulee vähintään tunne, että haluamme lohduttaa kilpailijaa. Saa nähdä, miten tunteellisia neitomme onnistuvat olemaan!


Ah ja voih tuota tuskaa! Belle esittää kuvassa surunsa hyvin pienin elein, mutta se todellakin toimii. Bellen suupielet ovat kääntyneet alaspäin, hänen ilmeensä on kulmakarvoja myöten surumielinen ja jopa hänen päänsä on painettu alas. Surullisena ei jaksa edes päätä pitää pystyssä. Surullisuuden tunnelman kruunaa poskelle valuva kyynel, joka toisaalta tuntuu jo liioittelulta, mutta menköön tällä kertaa. Bellestä on kannattanut ottaa lähikuva, sillä näin kaikki kasvojen pienetkin surullisuuden nyanssit tulevat esille. Mahtavaa! Belle näyttää, ettei hänen viime viikon kuvaansa äänestetty turhaan parhaaksi!


Arielin surun täytyy olla todella sydäntäsärkevää, koska hän ei pysty edes ihailemaan taustalla näkyvää kaunista auringonlaskua. Arielin kasvot ovat laskeutuneet voimattomina alas suupieliä ja silmäluomia myöten. Lisäksi Ariel hakee tukea nojaamalla pylvääseen, ettei täysin romahtaisi. Arielin kuvaa katsoessa katsojalle tulee surullinen olo, joten kuva on onnistunut. Toisaalta kuvasta tuntuu puuttuvan se jokin... Ehkä "se jokin" on valaistus itse Arielia kohden: valomiehemme on taitanut taas pitää vapaapäivän.


Pocahontas näyttää olevan surumielinen, sillä hän on oikein käpertynyt kasaan pitäen käsiään jalkojensa ympärillä suojana. Kasaan käpertyminen ei ole kuitenkaan täydellinen, sillä Pocahontas on nostanut päänsä ja katsoo Miiko-pesukarhua, joka selvästi yrittää lohduttaa häntä kompassin avulla. Miikon lohdutusyritykset eivät näytä kuitenkaan auttavan, sen verran mutrussa Pocahontasin huulet vielä ovat. Vaikka Pocahontas selvästi surumielinen kuvassaan onkin, ei hänen surunsa tunnu yltävän aivan samalle tasolle Bellen ja Arielin surun kanssa. Kuva on ihan ok.


Annan surukuva on otettu ihan kasvojen läheltä, kuten Bellenkin. Näin kaikki kasvoilla ilmenevät surulliset piirteet tulevat hyvin esille. Ja niitähän löytyy: suu on alakuloinen, katse on luotu alaspäin ja kulmat ovat kurtussa. Koko pää on kallistunut eteenpäin surun painosta. Anna on laittanut vielä mustat suruvaatteet päällensä surullisuutta korostaakseen. Koko kuva on harmaa, ja se sopii hyvin kuvan tunnelmaan. Tuomari taitaa nyt sanoa, että kuva on loistava! Hyvä Anna! Saat meidät itkemään kanssasi!


Ah ja voih Tähkäpää! Voi tuota hänen anovaa katsettaan! Neito näyttää olevan itkuun purskahtamaisillaan! Katsoja pystyy oikein näkemään Tähkäpään alahuulen väpättävän ja kyynelten alkavan pursuavan ulos vetisistä silmistä. Tähkäpään suru on ylitsepursuavaa ja tipat silmiin nostavaa! Kuva on kyllä erittäin tumma, valot on taidettu unohtaa laittaa päälle koko valokuvaussessioon... mutta se ei haittaa, sillä kuva on muuten niin täydellinen! Tähkäpään kannatti treenata viime viikon luontokuvassaan jo tulevaan surukoitokseen! Nyyh!


Aurora ei kestä enää elämäänsä, vaan hän on heittäytynyt sängyllensä itkemään holtittomasti suruansa pois. Aurora makaa lohduttomana ja hänen päänsä on kätketty käsivarsien väliin itkuiset kasvot muilta peittääkseen. Tämä on virhe. Emme näe Auroran surullisia kasvoja, jotka tekevät muiden kilpailijoiden kuvista niin surumielisiä. Tästä kuvastahan emme tiedä, jos Aurora vaikka hymyilisi kultaisten kutriensa takana! Lisäksi kuvan värimaailma on aivan liian kirkas. Sängyn iloisen värisistä peitteistä tulee lähinnä onnellinen olo, varsinkin, kun Auroran hiukset loistavat sieltä keskeltä kuin aurinko. Voi voi voi voi! Näyttäisit meille kasvosi, Aurora!


Elsa vie lähikuvan aivan uudelle tasolle, sillä hänen kuvansa on otettu paljon lähempää kuin Annan tai Bellen kuvat. Näemme Elsan kasvoista sivuprofiilin. Elsan alahuuli on mutrulla, hänen kulmansa ovat kurtistuneet surumieliseen asentoon ja hänen silmänsä ovat tuskasta kiinni. Elsan pää nojaa taaksepäin ja täten hänen kasvonsa ovat kohotettuina ylöspäin, mikä on kiintoisa vastareaktio muiden alaspäin vääntyneisiin kasvoihin. Elsan ylöspäin kääntyneissä kasvoissakin on kuitenkin selkeästi erotettavissa surun tunne. Kuningatar saa lisäpisteitä siitä, että hänen hiuksensa ovat kiinnitettyinä eri tavalla kuin normaalisti.


Jasmine oli viime äänestyksessä vaarassa pudota kisasta kokonaan pois, mutta hän sinnitteli juuri ja juuri mukana. Surumielisellä kuvallaan Jasmine näyttää, että hän kilpailee vielä tosissaan: Jasminen ilme on nimittäin todella itkuinen. Kuvan surullista tunnelmaa lisää Jasminen lemmikkitiikeri Rajah, jonka kasvot ovat myös valuneet alas surulliseen ilmeeseen. Tämä parivaljakko katsoo toisiaan silmiin ja yrittää varmasti lohduttaa toinen toistaan. Pisteen iin päälle tuo kuvan sinertävä valaistus. Jasminen kuva on oikein onnistunut, vaikka Rajahin asento näyttääkin hieman oudolta. 


Kaikkien kilpailijoiden surulliset kuvat tuli nyt esiteltyä. Kenen neidon kuva sai teidät itkemään? Entä kenen kuva oli teistä epäonnistunein? Muistakaa äänestää! Mutta Bellellä on koskemattomuus, eli hän ei voi tippua. Äänestysaikaa on seuraavaan jaksoon asti, joka ilmestyy joko 28. tai 29. marraskuuta. 

Ennen kuin suljette selaimen, katsokaapa taas blogin vasenta reunapalkkia. Saatte jälleen vaikuttaa Ken on maassa kaunehin? ALL-STARS -kilpailun jakson (nro 7) teemaan. Äänestämänne jakso tullaan näkemään joulukuun puolella. Vaihtoehtoina tällä kertaa on viime äänestyskerraltakin tuttu "tehokaksikko", jossa kaksi neitoa poseeraa yhteisessä kuvassa. Toisena vaihtoehtona on tuomarin ehdoton suosikkiteema, "hulluttelu", jossa kilpailijoiden pitää ottaa itsestään mahdollisimman hassu kuva. Älkää antako tuomarin lemppariteemojen kuitenkaan vaikuttaa äänestysvalintaanne! Pitänee myös mainita, että luultavasti toista teemaa, joka häviää äänestyksen, ei nähdä kisassa sitten ollenkaan. Ikinä. Luultavasti. Äänestysaikaa on viikko. :)

24 kommenttia:

  1. Huonoin Pocahontas (ei oikein säväytä)
    Paras: Aurora (pidän dramatiikasta!)
    Aika monella näyttää olevan valaistusongelmia...

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti paras on Jasminen! X3
    Huonoin on ehkä Elsa, koska lähi kuva sivulta päin ei oikeen säväytä.

    VastaaPoista
  3. Paras Bellellä, surun aitous näkyy kyyneliä myöten vahvasti.

    Huonoin Pocahontaksella, ei tunne näy oikein samalla tavalla kuin muilla.

    VastaaPoista
  4. Paras kuva Annalla. Neito ei vedä kuvaa ylidramaattiseksi ja kuva on esittelee surua eri tavalla kuin esim. Bellen vähän persoonaton kuva (tuo tapa kuvata surua on jo nähty), vaikka sekin hyvä on. Annalle siis ääni.

    Huonoin kuva taas Auroralla. Kuva olisi onnistunut paljon paremmin jos hän olisi edes asettanut poskensa tyynyä vasten jolloin kasvot näkyisivät. Asento on ookoo mutta muuten kuva ei hengi surullisuutta.

    VastaaPoista
  5. Olen samaa mieltä Hanna-chanin kanssa sekä putoajasta että parhaan kuvan saajasta.

    Annan kuva iskee tunteisiin ja hänen kasvonsa tulevat upeasti esiin.

    Auroran kuva on taas mielestäni liian yli vedetty ja aivan liian värikäs. Plääh.

    VastaaPoista
  6. Paras: Belle
    Huonoin: Aurora

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti paras kuva on Annalla. Tykkään, tykkään ja vielä kerran tykkään. Haluaisin vain lohduttaa ja halata häntä.

    Huonoin kuva oli aika vaikea valita, sillä sekä Pocahontaksen että Auroran kuvat olivat aika heikkoja. Annan kuitenkin pudotusääneni Auroralle.

    VastaaPoista
  8. Parhain kuva on ylivoimaisesti Tähkäpäällä! Kuva ja itse neito ovat täynnä musertavaa surua, mutta se ei saa tähkäpäätä näyttämään rumalta, vaan ehkä jopa viehättävämmältä kuin aiemmin.

    Huonoin kuva on Auroralla, joka ei edes yrittänyt näyttää surulliselta (tai sitten yritti liikaa) ja heittäytyi teatraalisesti sängylle antaakseen vaikutelman, että on surullinen. Myös liian iloinen värimaailma kuvassa. Ei näin Aurora, ei näin.

    VastaaPoista
  9. Olen täysin samaa mieltä kuin Rico.

    Paras kuva on siis Tähkäpäällä, kuva on hyvin tunteellinen ja neito itse näyttää siinä hyvin kauniilta.

    Putoajaksi äänestän Auroraa, vaikka pidin kyllä kaikkien kuvista. :(

    Pitäisikö valomies muuten vaihtaa, tämä nykyinen ei vaikuta kovin pätevältä... Minä ottaisin kyllä pestin vastaan jos tarjottaisiin... ;)

    VastaaPoista
  10. Hankala valita taas monesta hyvästä parasta. Tällä kertaa ääni Annalle.
    Siskonsa on kuitenkin epäonnistunut tässä kuvaussessiossa. Eli pudotusääni Elsalle.

    VastaaPoista
  11. Huonoin: Pocahontas
    Paras: Aurora. Tuo asento on todella esteettinen ja tarkkaan harkittu.

    VastaaPoista
  12. Äänestän putoajaksi Auroraa. Vaikka pelkkään kehonkieleen luottaminen on hieno ratkaisu sinänsä, eikä surun sydäntäsärkevään kuvaamiseen välttämättä tarvita kasvopotrettia, on Auroran kuva muiden hillityn surumielisiin kuviin verrattuna jotenkin pliisun teatraalinen.

    Parhaaksi kuvaksi äänestän Arielia. Hänen kuvassaan minua koskettaa itse asiassa juuri se asia, josta tuomari kuvaa moitti, eli neidon väistävä valaistus. Ariel jää varjoon kuvan sivuun, kun sen toinen puolisko kylpee upeassa auringonlaskussa, ja mielestäni tämä kontrasti luo Arielin ympärille tietynlaisen eristäytyneisyyden tunnun, joka korostaa tunnelman yksinäisyyttä ja lohduttomuutta.

    Myös Annan, Tähkäpään ja Elsan kuvat olivat oikein onnistuneita tällä viikolla.

    VastaaPoista
  13. Kaikin puolin tasokas otoskerta, mutta kyllä se Belle vain paras on tai tässä tapauksessa surusilmäsin. Tähtikuva pisteet Bellelle. <3
    Pocahontasin mutrut huulet eivät nyt ihan vakuuta joten tippumisääni hänelle.

    VastaaPoista
  14. Paraskuva ehdottomasti Annalla
    huonoion taas puolestaan Auroralla

    VastaaPoista
  15. Pointsit kotiin Annalle, sillä hänen kuvansa on hyvin minimalistinen ja harkittu. Tähtikuva siis Annalla.

    Huonoin taas... hmmm... vaikea valita sillä kaikkien kuvat ovat jollain tavalla onnistuneita. Annan kuitenkin pudotusäänen Auroralle. Kuvan tunnelma ei vain välity vaikka idea onkin hyvä.

    VastaaPoista
  16. No NIIIN nyt alkaa kilpailun taso nousta kuin myrskypilvi Arizonassa! Aihe on myös hyvä ja mielenkiintoinen. Minusta suurin osa kilpailijoista on onnistunut vangitsemaan tämän niin kamalan mutta samalla niin elämänmakuisen, tarpeellisenkin tunteen. Huonoiten siinä kuitenkin onnistuu Aurora. Oli tosiaan huono valinta peittää kasvot... Minä lyön vetoa, että Aurora vain nauraa tyynyynsä. Ei kait sitä kukaan aurinkoisena päivänä itkisi, haha. Kuvassa huonoa ei ole vaan Auroran kasvottomuus vaan tosiaan myös koko kuvan iloinen tunnelma - Auroran olisi pitänyt sammuttaa valot tai jotain! Pudotusääni siis hänelle.

    Parasta kuvaa on vaikea valita, on niin paljon hyviä vaihtoehtoja, joista ruotia se kirkkain tähti. Mielestäni Pocahontas, Anna, Elsa ja Tähkäpää ovat parhaimpia. En ollut tuomarin kanssa samaa mieltä Pocahontaksen tunteen keskinkertaisuudesta, minusta hän näyttää hyvin murtuneelta ja asento korostaa tätä "haluan sulkeutua maailmalta"-tunnetta. Anna taas ilmentää suruaan kauniisti, mutta kuvassa ei ole muuten potkua. Parhaimman kuvan tittelistä kamppailua käyvät mielessäni siis Elsa ja Tähkäpää. Tähkäpään kuva on mielestäni täydellinen, hämärä tausta tukee surun tunnetta upeasti ja tyttö näyttää (or tytön sydän?) särkyneeltä. Elsan kuva taas on intensiivinen, siinä on vain kasvot ja tunne. Mutta Elsa vetää mielestäni pidemmän korren, sillä hänen kuvassaan on mielestäni voimakkain tunne. Se näyttää ikään kuin siltä, kun jotain elämää painavampaa on tapahtunut, eikä auta kuin hyväksyä ja itkeä. Katsoa ylöspäin, antautua, taas kävi näin. (Puhuuko tämä äänestäjä nyt itsestään, hahha.) :) (Äänestäjä on jo päässyt suruistaan suurimmaksi osaksi.) Elsan ilme on mielestäni maagisen surullinen. Paras on siis ELSA!

    VastaaPoista
  17. Surullisin eli parhain on Belle ja huonoin Pocahontas.

    VastaaPoista
  18. Elsan suru raapaisi sydäntäin, hänelle parhaan äänen annan.
    Auroran kuva ei sykähdytä lain, hänelle pudotusäänen kannan. LOL

    VastaaPoista
  19. Kaikessa surullisuudessaan nätein kuva tällä viikolla on Arielilla. Neidon alaspäin kääntyvä pää ja haikean oranssi tausta tuovat kuvaan tunnetta, jota kaipaankin.

    Samaa tunnetta löytyy kuitenkin myös otoksesta, jolle annan pudotusäänen. Kyseessä on Elsan kuva, josta ehdottomasti huokuu ikävän tuska, mutta se ei aivan riitä tällä kertaa! Vaikka sivuprofiili onkin ihan mielenkiintoinen, silti siinä ei ole ''sitä jotain'' joka saisi minut vakuuttuneeksi (esim. dramaattinen asento).

    VastaaPoista
  20. Tällä viikolla on niin hyviä kuvia, että äänestäminenkin viivästyi! Tykkään eniten Bellen, Annan ja Tähkäpään kuvista. Annan kuva edustaa minusta kuitenkin kaikkein aidon oloisinta surua, ja saa sympatiani puolelleen. Parhaan kuvan ääni siis Annalle!

    Auroran kuva on valitettavasti epäonnistunut sekä tunnelmaltaan että neidon itsensä osalta, joten putoamisääni hänelle.

    VastaaPoista
  21. Paras Tähkäpäällä ja huonoin Auroralla, ehdottomasti siksi, koska kasvot eivät näy.

    VastaaPoista
  22. Äänestänpä taas Elsaa parhaaksi ja Auroraa tippujaksi.

    VastaaPoista
  23. Belle on paras ja pudotus ääni Elsalle.

    VastaaPoista