11.9.2016

It's a miracle if you get out alive!

Yksi oleellinen piirre Disney-klassikoissa on, että ne vetoavat katsojien tunteisiin. Klassikoissa käsitellään monia eri tunteita: vihaa, surua, iloa ja naurua. Tunnetilat vaihtelevat kohtauksesta kohtaukseen luoden elokuvista miellyttävän kokonaisuuden. Katsoessani analyyttisesti läpi Disney-klassikoita olen laittanut niistä itselleni ylös, mitkä kohtaukset ovat naurattaneet, pelottaneet tai itkettäneet minua. Aion jakaa kanssanne kaikki kokemani tunnetilat ja tekemäni listaukset. 

Alle olen listannut Disney-klassikoista kaikki kohtaukset, joita katsoessani ihokarvani ovat nousseet pelosta pystyyn tai olen heilutellut käsiäni jännityksen valtaamana. Näitä kohtauksia katsoessaan tekee mieli huutaa elokuvan hahmoille kannustavia sanoja tai muita ohjeita, esimerkiksi "Juokse, juokse!" tai "Älä katso taaksesi!". Pelottavia kohtauksia kerääntyi listalle yhteensä 27. Kohdat eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaikka numeroituja ovatkin. Kaikki klassikkojen pelottavat kohtaukset eivät ole listalla, vaan ne itsestäni jännittävimmät. Lue jos uskallat!

HUOM! Teksti sisältää juonipaljastuksia!  


1. Päätön ratsumies

Halloween-juhlissa Bronn on kertonut pelottavaa kertomusta päättömästä ratsumiehestä. Ei siis ole ihmekään, että lähtiessään juhlista kotiin pimeän yön selkään Ichabod säikähtää jokaista rasahdusta ja narahdusta. Hyinen tunnelma välittyy katsojaan asti. Lopulta Ichabodin eteen ilmestyy kuin ilmestyykin päätön ratsumies hehkuvasilmäisellä hevosella ratsastaen, ekä ratsumies aio mitään vähempää kuin katkaista Ichabodin pään. Pako jatkuu läpi yön, ja lopulta jää epäselväksi, saako ratsumies Ichabodin kiinni vai ei. Huuuu!
 
2. Facilierin manaamat varjot

Sammakkoprinssi Naveen karkaa ja Tohtori Facilierin pitäisi saada hänet käsiinä voodoo-taikojansa vahvistaakseen. Niin Facilier manaa henkimaailmasta varjo-olentoja avukseen etsimään kadonnutta prinssiä. Varjo-olennot ovat varjoissa kulkevia kammotuksia, joiden "oikea" ruumis on näkymätön. Varjot vain liikkuvat eteenpäin ja kaataavat lyhtyjä, liikuttelevat ilmapallon jäänteitä ja nappaavat sammakon mukaansa. Varjo-olennot ovat minusta todella kammottavia! Ne ovat todella fiksusti keksittyjä tavallisuudessaan (kaikilla meillä on varjo!), mutta silti vahvasti yliluonnollisia. Hui!

3. Ihmeiden aukioon meno

Quasimodo ja kapteeni Phoebus lähtevät varoittamaan Esmeraldaa siitä, että Frollo on löytänyt ihmeiden aukion. Esmeraldan antaman kartan avulla he löytävät ihmeiden aukion salaisen sisäänkäynnin... joka sijaitsee hautausmaalla! Quasimodo ja Phoebus astuvat sisään hauta-arkkuun, joka johtaa heidät Pariisin alla risteileviin katakombeihin, jotka on koristeltu pääkalloilla. Voiko pelottavampaa yhdistelmää kuvitella? Kaiken lisäksi tuntuu siltä, että miesten ympärillä olevat luurangot tarkkailevat heidän kulkuaan...


4. Hydra

Herkules pelastaa kaksi pientä poikaa kivijärkäleen alta ja tulee samalla vapauttaneeksi kulun Hydran luolaan. Ei mene kauaa, kun julman näköinen Hydra astelee pimeydestä valoon. Herkuleksen ei auta muu kuin ruveta taistelemaan hirviötä vastaan, ja miehen voitto näyttää helpolta. Hydran katkaistusta kaulasta kasvaa kuitenkin tilalle kolme kaulaa hirvittävine päineen! Herkules yrittää tuhota hirviötä, mutta hydran päitä ilmestyy taistelutantereelle koko ajan vain lisää! Taistelu vaikuttaa toivottomalta ja ylivoimaiselta, ja hydra on todella pelottava peto! En voi mitään sille, että aina kohtausta katsoessani alan jännittää tosissani Herkuleksen onnistumisen puolesta.

5. Topin ja Tessun karhu

Topin ja Tessun loppuhuipennuksessa Tessu jahtaa Topia pitkin luonnonsuojelualuetta isäntänsä kanssa. Topi karistaa Tessun perästään juoksemalla vihaisen karhun ohi, ja karhu hyökkää silmänräpäyksessä Tessun ja tämän isännän, Aatu Remusen kimppuun. Topi kerkeää jo huokaista helpotuksesta, mutta ei pysty katsomaan, kuinka hänen vanha ystävänsä jää altavastaavaksi karhun edessä. Niin Topi hyökkää karhun päälle, ja massiivinen karhu lähtee jahtaamaan Topia läpi metsän ja kallioiden. Elokuvan aggressiivinen karhu on aiheuttanut minulle monet painajaiset yhdessä toisen vastaavan, Hopeanuoli-sarjan Akakaputo-karhun kanssa. Näiden animaatiokarhujen takia olen aina kauhuissani, jos kävelen metsässä yksin maaseudulla - enhän vain herätä nukkuvaa karhua!

6. Hornansarven ensiesiintyminen

Dallben on juuri kertonut Taranille, että Hornansarvi himoitsee Hennikki-possua itselleen possun näkijänlahjojen takia. Dallben lähettää Taranin piilottelemaan Hennikkiä metsän pimentoon. Pojan ja possun kävellessä pois maatilalta kamera siirtää huomionsa synkkään linnaan, jossa näemme sarvipäisen hahmon takaapäin hautomassa julmia suunnitelmiaan. Hornansarvi seisoo suuren luurankokasan vieressä suunnitellen herättävänsä luukasat henkiin yksityisarmeijakseen. Kamera siirtyy kuvaamaan Hornansarven jalkoja, ja alkaa pikkuhiljaa siirtyä ylemmäs ja ylemmäs hahmoa pitkin, kunnes lopulta pysähtyy Hornansarven julmaan, rujoon naamaan. Lyhyen esittelykohtauksen piinaavaa tunnelmaa lisää Hornansarven käheä, kuiskaileva ääni. Kaiken lisäksi lopussa Hornansarvi tuntuu lähenevän aina vain lähemmäs ja lähemmäs kameraa, eli lähemmäs ja lähemmäs pöksyissään vapisevaa katsojaa! Hui!


7. Maurice metsässä susien jahtaamana

Maurice koittaa päästä metsän kautta oikoreittiä keksijäkokoukseen puunpilkkojaansa esittelemään. Jo Mauricen hevosen Philippen reaktioista tiedämme, että oikoreitille lähtö oli väärä valinta. Metsä vain synkkenee synkkenemistään ja katsoja tietää, että jotain pahaa tulee tapahtumaan! Ei aikaakaan, kun metsästä alkaa kuulua susien ulvontaa. Tilanne tuntuu kestettävältä niin kauan kuin Philippen nopeat jalat ovat vanhan miehen apuna. Philippe kuitenkin pillastuu ja karkaa jättäen Mauricen aivan yksin metsään susien armoille! Tässä kohdassa elokuvaa minua alkaa aina jännittää ihan kauheasti, ja kauhistuttaa, kerkeääkö Maurice varmasti turvaan susien hampailta!

8. Kenai ja Koda pakenevat Denahia laavakentillä

Raivostunut Denahi jahtaa kahta karhua, joista toisen luulee tappaneen veljensä. Katsoja tietää, että Denahi on karhujen perässä, mutta silti hänen hyökkäyksensä laavakentällä tulee aivan yllätyksenä. Koda ja Kenai kävelevät rauhassa mutta varovasti kentällä, kun maanraoista nousevien huurujen seasta hyökkää yllättäen mies keihään kanssa. Kenai ja Koda lähtevät pakoon, mutta he eivät näe, missä Denahi menee höyryjen takia. Samaan aikaan maan alta purkautuu ilmaan laavapurkauksia, joita karhujen pitää myös väistellä. Kohtauksessa jännitys on huipussaan!

9. Naamiomies jahtaa Big Hero 6:sta

Hiro ja Baymax ovat jäljittäneet mikrobotit satamaan, jossa he näkevät naamiomiehen saapuvan mereltä aavemaisesti rantaan. Baymaxin yllätyshyökkäyksen naamiomiehen päälle tulee pilaamaan Honey Lemon, GoGo, Fred ja Wasabi, jotka ovat nähneet Hiron ja tulevat huolestuneena katsomaan, mitä hän tekee yksin pimeässä. Naamiomies huomaa kuusikon ja hyökkää mikrobottien avustuksella näiden kimppuun. Kuin ihmeen kaupalla nuoret pääsevät karkuun Wasabin pienellä autolla, mutta naamiomies lähtee jahtaamaan heitä. Pakojahti San Fransokyon pimeillä kaduilla on todella jännittävää katseltavaa, eikä pakokaan loppujen lopuksi pääty ihan siten kuin mitä odottaa.


10. Hennikin kaulankatkaisu -yritys

Hornansarvi on vanginnut Taranin ja ennustajapossu-Hennikin. Hornansarvi käskee Tarania pyytämään Hennikin ennustamaan hiidenpadan sijainnin saadakseen padan itselleen. Taran ei tähän kuitenkaan suostu, koska ei halua antaa Hornansarven käsiin mahtavaa taikakalua. Niinpä Hornansarvella ei ole enää käyttöä Hennikille, ja hän kutsuu pyövelin katkaisemaan possun kaulan. Possu kiljuu kauhuissaan, ja Tarania pidetään kiinni, ettei hän pääse possun ja kirveen väliin. Pari sydämentykytystä kerkeää jännittää, ennen kuin Taran laukaisee tilanteen riistäytymällä pitelijänsä käsistä ja lupaamalla hirmuvallitsijalle auttavansa Hennikkiä ennustamaan.

11. Monstron hyökkäys

Monstro on kammottava jo hänen kaapatessaan Pinocchion vatsaansa. Ei voisi uskoa, että valas muuttuu vielä pelottavammaksi, mutta näin vain käy. Monstro vallan hurjistuu, kun Pinocchio saa hänet aivastamaan tulipalon avulla. Voi vain kuvitella Monstron tuohtumuksen, kun hän näkee harmittavan aivastuksen lisäksi ruokansa pakenevan vatsastaan. Pakkohan sen perään on lähteä! Pinocchio ja Geppetto koittavat soutaa kauheaa vauhtia lautallaan kohti kallioiden suojassa olevaa poukamaa, mihin suurikokoinen Monstro ei pääse. Monstro kuitenkin pyörii kaikkialla lautan ympärillä: hirveä valas hyppii lautan yli ja koittaa puskea sen kumoon veden alta sukeltaen. Minusta kaikissa elokuvissa hirveimpiä ovat kohtaukset, joissa tietää, että vedenpinnan alapuolella vaanii joku peto, ja se tulee kohta pinnan yläpuolella pyydystämään avuttomia uijia tai soutajia.... Äääää! Kohtaus on melkein liian pelottava katsottavaksi!

12. Hirviön ja Mauricen ensikohtaaminen

Maurice on päässyt susia karkuun, ja lumotut esineet ovat vastaanottaneet hänet lämpimään linnaan. Mauricen nauttiessa olostaan takan edessä yhtäkkiä käytävästä käy viima, joka puhaltaa lämpimän tulen sammuksiin. Ovelle ilmestyy hyvin pelottavan hahmon ääriviivat. Sieltä saapuu talon herra, Hirviö. Lumotut esineet piiloutuvat maton alle piiloon Hirviön vihaa. Jos linnan henkilökunta pelkää linnan herraa, ei ole ihmekään, että Maurice tutisee peloissaan. Hän kurkkaa olkansa yli, mutta ei näe missään ketään. Hän kurkkaa toisen olkansa yli - ja ÄÄÄÄK! Siinä Hirviö jo on, ihan kiinni hänessä! Varjoissa pysyttelevä Hirviö tarttuu Mauricea niskasta kiinni ja raahaa hänet linnan tyrmään. Vaikka Hirviöstä tulee myöhemmin elokuvassa ihana ja kiltti hahmo, on hänen ensikohtaamisessaan Mauricen kanssa aineksia kauhuleffoista!


13. Shabor ja Kala puumajassa

Kala löytää puumajasta suloisen vauvan, Tarzanin, jonka kanssa hänellä synkkaa heti. Gorilla ja vauva tutkivat toisiaan, eivätkä meinaa huomaa ollenkaan katonrajassa heiluvaa kelta-valko-mustaa hännänpäätä... Äkkiä Sabor hyökkää gorillan niskaan tarkoituksenaan saada vauva parempiin suihin. Kala lähtee kuitenkin vauva kainalossaan pakoon leopardi kannoillaan, ja pako jatkuu läpi puutalon. Sabor yrittää napata vauvan, sillä suuressa gorillassa olisi hänelle liikaa haastetta. Kala taas yrittää suojella vauvaa Saborilta. Jännittävässä kohtauksessa on myös huvittava elementti, sillä Tarzan-vauvalla ei ole aavistustakaan häntä vaanivasta vaarasta, vaan hän vain jokeltelee ja naureskelee sinkoillessaan paikasta toiseen.

14. Hauki jahtaa kala-Arttua

Merlin opettaa Artulle maailmanmenoa, ja eräällä oppitunnilla hän taikoo itsensä ja Artun kaloiksi. Arttu opettelee uimaan oikeinpäin, eikä meinaa huomata suurta haukea, joka ui hänen vanavedessään. Lopulta Arttu huomaa hauen ja lähtee uimaan tätä hurjana karkuun. Hauki on todella julman näköinen eikä anna millään periksi vaan jahtaa ja jahtaa Arttua ympäri vallihautaa. Arttu yrittää tehdä "Arielit", ja ui kettingin läpi, johon suuri hauki takertuu. Hauki ei kuitenkaan ole uinut tarpeeksi kovaa, ja pääsee kettingistä helposti irti. Arttu-kala on sillä välin kerennyt piiloutua, ja hauki etsii suupalaansa polttavilla silmillään. Arttu yrittää käyttää älyään päihittääkseen voimakkaan kalan, mutta hauki tuntuu jyräävän kaiken allensa eikä Artulla tunnu olevan mitään mahdollisuuksia selviytyä! Ääää!

15. Monitoimihatun tulevaisuus

Riemukkaassa Robinsonin perheessä liikutaan eri ajoissa, ja jopa parissa erilaisessa vaihtoehtotodellisuudessa. Kaikkein hirvein näistä vierailukohteista on tulevaisuus, jossa ihmisiä hallitsevat monitoimihatut. Aiemmin niin valoisena näytetty tulevaisuus on muuttunut harmaaksi, teolliseksi kaupungiksi, jossa ihmiset kulkevat zombeina monitoimihattujen ohjatessa heidän toimintojaan. Tämä apokalyptinen maailma olisi muutenkin jo hirveä, mutta elokuvassa näytetään, kuinka aiemmin niin ystävälliset Robinsonin perheen jäsenet yrittävät hattujen ohjeistuksesta tuhota Laurin! Jos olisin ollut lapsi elokuvan ensimmäistä kertaa nähdessäni, olisi nämä "yhtäkkiä" ilkeiksi muuttuneet perheenjäsenet varmasti aiheuttaneet minulle painajaisia! Aikuisenakin kohtaus saa minussa aikaan inhon väreitä. Hyi.


16. Liuhu-lepakko

Mestarietsivä Basil Hiiri -elokuvassa esiintyy Liuhu-lepakko, joka on elokuvassa pääpahiksen hauskaksi tarkoitettu kätyri. Parissa kohtauksessa Liuhu onnistuu kuitenkin säikyttämään katsojan yllätyselementin turvin. Ensimmäinen säikähdys tulee heti elokuvan alussa. Herra Leikinheimo on viettämässä rauhallista iltaa lapsensa Olivian kanssa, kun ikkunan takaa kuuluu ääniä. Olivia ehtii juuri piiloutua kaappiin, kun sisään pöllähtää Liuhun hirvittävä naama, ja lepakko kidnappaa herra Leikinheimon. Huu! Toisen kerran Liuhu onnistuu säikäyttämään katsojan, kun Basil, Watson ja Olivia ovat lelukaupassa etsimässä johtolankoja Ratiganin jäljille. Tyttö menee kurkkaamaan lelulastenvaunuihin, miten suloinen vauva siellä onkaan, mutta vaunuista päänsä esiin työntää taas kauhea Liuhu! Huu!

17. Man returns -kappale

Bambin jo aiemmin katsonut tietää, mitä niityllä tulee tapahtumaan. Jos tulevaa tapahtumaa ei kuitenkaan tiedä, voi sen aavistaa mahtavasti sävelletystä musiikista. Frank Crurchill on säveltänyt aivan uskomattoman jännittävän taustamusiikin jännittäviin kohtauksiin, jossa ihmisiä on lähellä. Musiikin kuullessani minä ainakin tarraan tiukemmin kiinni penkistäni ja odotan kauhulla tulevaa, oli se sitten niitylle meno, koirien saapuminen tai alkava tulipalo.

18. Facilierin loppu

Tohtori Facilier on velkaa ystävilleen henkimaailmaan, ja kun voodoo-tohtorin viimeinen suunnitelma velkansa takaisin maksamiseksi menee pieleen, suuttuvat henget tosissaan. Hautausmaan haudoista alkaa nousta voodoo-nukkeja ja ilmassa lentelee erilaisia henkiä. Tohtori Facilierin anelut eivät auta, ja lopulta tohtori kiskotaan omaan hautaansa - kirjaimellisesti!


19. Ariel meinaa muuttua polyypiksi

Ariel ei saa suudeltua prinssi Ericiä kolmannen päivän auringonlaskuun mennessä. Niin Ariel muuttuu merenneidoksi, ja Ursula saa hänen sielunsa itselleen. Ursula vie Arielin syvälle merenpohjaan, jossa Ariel alkaa muuttua noidan taian takia polyypiksi, eräänlaiseksi kasvin ja eläimen sekoitukseksi. Arielin muodonmuutos on todella karmivaa katsottavaa! Puoliksi jo polyypiksi muuttunut Ariel näyttää merenpohjassa todella riutuneelta, jopa luurankomaiselta itseltään. Näky saa minun puntit tutisemaan pelosta!

20. Herkules Manalassa

Megara on kuollut, ja hänen sielunsa on joutunut Manalaan kuolleiden virtaan. Herkules päättää pelastaa Megaran hinnalla millä hyvänsä, ja hyppää alas virtaan etsimään rakastamansa naisen sielua Hadeksen myhäillessä julmasti kallion kielekkeellä. Hades tietää, että Herkules on kohdannut nyt tuomionsa ja tulee kuolemaan pelastusyrityksessä. Katsojatkin näkevät, kuinka Herkules veto vedolta muuttuu vanhemmaksi ja vanhemmaksi kuolleiden yrittäessä tavoitella häntä joukkoonsa. Ei hän millään voi selviytyä- vai voiko? Kuin ihmeen kaupalla Herkules saa Megaran pelastettua ja vie hänet takaisin jyrkänteen reunalle Hadeksen hämmästykseksi. Hades yrittää pyytää Herkulekselta anteeksi tekojaan, mutta tulee koskeneeksi samalla Megaran sieluun. Tätä Herkules ei siedä, ja hän lyö Hadeksen alas kuolleiden virtaan. Hadeksen takia Manalaan päätyneet kuolleet sielut päättävät kostaa herralleen, ja he tarttuvat Hadeksesta tiukasti kiinni ja vetävät tämän alas virtaan mukanaan.

21. Basilin ja Ratiganin lopputaistelu

Basil on seurannut Ratigania Big Benin sisään, ja kellotornissa Ratigan raivostuu täydellisesti suunnitelmiensa ja pakonsa epäonnistumisesta. Hän ei enää pysty ylläpitämään hiirimäistä ulkokuortaan, vaan päästää todellisen, raivoavan rottamaisen itsensä tulevan esiin. Raivohullu Ratigan lähtee jahtaamaan Basilia pitkin kellon koneistoa, eikä heiveröisellä Basililla näytä olevan mitään mahdollisuuksia isokokoista, väkivaltaista rottaa vastaan. Tämä kohtaus sai minut näkemään painajaisia lapsena!


22. Huvitusten saari

Huvitusten saari vaikuttaa lapsen unelmapaikalle: siellä saa tehdä mitä haluaa, ja koko saari on täynnä uskomattomia huvipuistolaitteita ja muita kiellettyjä huvituksia. Mikään ei kuitenkaan ole miltä näyttää, ja Huvitusten saarellakin on nurja puolensa... Siellä huvittelevat huonokäytöksiset pojat muuttuvat nimittäin aaseiksi! Lampunsydämen muuttuminen aasiksi on hirvittävää kuultavaa, ja muutoksen kauhut näemme Lampunsydämen varjosta ja Pinocchion järkyttyneestä ilmeestä. Muutoksesta on näin tehty varmasti vieläkin dramaattisempi ja hirveämpi, kun emme sitä suoraan itse näe. Myös saarella työskentelevät, aaseja laatikoihin lastaavat gorillamaiset, tummat työntekijät ovat todella pelottavia!

23. Hoitokortiton Baymax

Saatuaan selville naamiomiehen salaisuuden Hiro suuttuu, ja haluaa vain tuhota edessään seisovan miehen. Niinpä hän poistaa Baymaxista Tadashin siihen laittaman hoitokortin, ja robottiin jää jäljelle vain Hiron ohjelmoima taistelukortti. Hellästä ja hoivaavasta Baymaxista muuttuu hetkessä julma, aivoton tappokone, jonka ensisijaisena tehtävänään on tuhota kohde, joka tällä hetkellä on naamiomies. On kauheaa nähdä, miten äsken niin ystävällinen ja hauska Baymax raivoaa silmät punaisina, eikä Big Hero 6:n jäsenet pysty tekemään silmittömälle tuhovimmalle mitään! Hui!

24. Jafar muuttuu käärmeeksi

Aladdin on rynninyt Jafarin valloittamaan palatsiin pelastamaan päivän, mutta tehtävä ei olekaan niin helppo kuin miltä se kuulostaa. Jafar toivoo Hengeltä olevansa mahtava taikuri, ja saamiensa voimien myötä muuttaa itsensä jättiläiskäärmeeksi. Jättiläiskäärme on todella pelottava monen metrin pituisine myrkkyhampaineen ja musertavine voimineen, eikä punainen värikään saa käärmettä yhtään ystävällisemmän näköiseksi - päinvastoin. Käärme itsessään on pelottava, mutta on myös pelottavaa katsoa, miten Jafar muuttuu käärmeeksi. Yhtäkkiä vallan anastaneen sulttaanin suusta putkahtaa esiin kaksihaarainen kieli ja kaikki kasvojen piirteet vääristyvät matelijamaisiksi. Ei voi muuta kuin ihailla Aladdinin urheutta taistella moista kauhistusta vastaan!


25. "Nyt on vastassa Pahatar, prinssi, ja kaikki helvetin voimat!"

On jännittävää seurata, kuinka Ruususen haltijatarkummit Flora, Fauna ja Ilomieli hipsivät pitkin Pahattaren linnan käytäviä etsien prinssi Philippiä. Haltijatarkummit väistelevät Pahattaren julmannäköisiä kätyreitä, ja kohtauksessa jännitys on todellakin huipussaan! Eikä se jännitys tästä hipsimisestä paljon vähene, sillä prinssin liityttyä haltijattarien seuraan Pahatar hoksaa ulkopuoliset ja lähettää kaikki voimansa saadakseen prinssin takaisin vankilaan. Niin Philip, Fauna, Flora ja Ilomieli pakenevat linnasta taikojen ja kätyrien nuolien räiskyessä heidän ympärillään. Katsoja ei kuitenkaan pääsee huokaamaan helpotuksesta nelikon päästyä pakoon linnasta, sillä Pahatar taikoo itsensä Ruususen linnan ja prinssin väliin. Siinä hän taikoo itsestään ylitsepääsemättömän esteen: jättimäisen lohikäärmeen! Ääääk! Nyt on prinssillä todellakin kaikki pahan voimat vastassaan!

26. Jaguaari johtaa Hoppsia ja Wildea

Nick ja Judy menevät kuulustelemaan Herra Bigin autonkuljettajaa sademetsäkortteliin. Jaguaari-kuljettaja on juuri avaamassa ovea Nickille ja Judylle, kun jotain outoa tapahtuu. Jaguaari muuttuu villiksi! Villiintynyt kuljettaja näkee ketussa ja pupussa vain ruokaa itselleen, ja hän lähtee jahtaamaan parivaljakkoa pitkin märkää korttelia. Judy ja Nick juosevat minkä tassuistaan pääsevät, mutta jaguaari on heitä nopeampi. Kohtauksen pelottavuutta ei yhtään vähennä se, että pakojahti tapahtuu yöllä muutenkin niin hämärässä sademetsäkorttelissa.

27. Bellen pakenee susia

Belle saa tarpeekseen Hirviön tulisesta temperamentista ja karkaa linnasta lumiseen metsään. Metsässä vaanii meille jo niin tutut (ja pelottavat) sudet, jotka lähtevät seuraamaan Belleä hyvin nopeasti. Belle yrittää ratsastaa Philippellä järven yli, ja onnistuukin karistamaan muutaman suden murtuviin jäihin, mutta lopulta isokitaiset sudet onnistuvat piirittämään hänet. Belle yrittää puolustaa itseään ja Philippeä maasta poimimallaan pitkällä kepillä, mutta puu ei pitkään susien teräviä hampaita pidättele. Jännitys ja kauhu on huipussaan, kun susi valmistautuu hyppäämään Bellen päälle...! Hui!


Huijui, siinä oli jännitystä kerrakseen! Mitkä ovat teidän mielestänne pelottavimpia ja jännittävimpiä kohtauksia Disney-klassikoissa? Jäikö listaltani puuttumaan joku über-jännittävä kohtaus? Entä onko joku minulle pelottava kohtaus teille ihan helppoa katseltavaa?

14 kommenttia:

  1. HUI, pelkästään näiden pikku tekstien lukeminen saa selkäpiit karmimaan! Minulle pahimpia pelotuksen kohteita ovat aina olleet säikyttelyt, joten ei ihme että Liuhun pomppailut ruudun eteen ovat minulle pahimmasta päästä. Liuhu on muuten yksi suosikkipahis-sidekickeistäni. :D
    Yksi pelottavimmista kohtauksista on myös Lumikin kuningattaren muuttuminen noidaksi karmivassa linnassa. Elokuvantekijät ovat saaneet kohtaukseen todella ahdistavan tunnelman, minkä takia minä ainakin sitä katsoessani tarraudun tiukasti vieressä oleviin sohvatyynyihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, minäkin INHOAN säikyttely-kohtauksia elokuvissa! Elokuvan jo katsoneena tietää, että kohta tulee tapahtumaan se yllättävä säikäytys, mutta silti sitä jotenkin jännittää ja säikähtää joka kerta! Liuhun lisäksi Mustan helmen kirouksessa (Pirates of the Caribbeanissa) apina-Jack pääsee yhdessä vaiheessa säikäyttämään minut... :) Uusia elokuvia tai tv-sarjoja katsoessani en nykyään meinaa uskaltaa katsoakaan, jos joku poliisi menee yksin tutkimaan taloa, josta on kuulunut tappelun ääniä tai jossa tietää murhaajan olevan... Koska se on siellä jossain, ja se yleensä säikäyttää! ÄÄä!

      Minä en jostain syystä ole koskaan pelännyt Lumikin noidan muuttumista iljettävään ulkomuotoonsa, enkä myöskään kohtausta, jossa Lumikki juoksee metsässä kuvitellen sen täyteen hirviöitä. Voin kyllä kuvitella, että kyseiset kohtaukset saavat monen katsojan ihon kananlihalle!

      Poista
  2. Listallasi on monia kohtauksia, jotka ovat saaneet minut vähintäänkin lapsena jännittymään äärimmilleni - osa niistä aiheuttaa reaktion nykyisinkin. Hornansarvi oli aivan kamala (ehkä se on syy, miksen ole ainakaan toistaiseksi hankkinut Hiidenpadasta dvd-versiota). Hydra-kohtaus Herkuleksessa on jännittävä, mutta olen silti samalla aina ihaillut Hydran ulkoista olemusta - siinä vasta mahtavan näköinen hirviö. Muutamat mainitsemistasi kohtauksista ovat olleet sellaisia, joita olen korkeintaan jännittänyt hiukan ja osaa en ole pelännyt ollenkaan.

    Mieleeni tuli kaksi erittäin jännittävää ja pelottavaa kohtausta, joita listaltasi ei löytynyt: John Smithin ja Kocoumin taistelu Pocahontasista sekä vauhkoontunut gnu-lauma Leijonakuninkaasta. Pocahontasissa on aina järkyttävää, miten tunnelma muuttuu lempeästä äkisti Kocoumin hyökätessä Smithin kimppuun ja kun tappelu päättyy vielä niin järkyttävällä tavalla.

    Minulle nousee edelleenkin niskakarvat pystyyn Zimmerin musiikin vuoksi maan alkaessa täristä Simban jalkojen alla solassa ja kuinka kauhu valtaa leijonanpennun tämän huomatessa gnu-lauman laukkaavan kohti. On aivan hirvittävää seurata Simban epätoivoista pelastautumisyritystä. Tilanne alkaa hirvittää entisestään, kun Mufasa ryntää pelastamaan poikaansa. Tässäkin kohtauksessa loppu on sen verran järkyttävä ja shokeeraava, että se vaivaa minua vieläkin. Ja muistan, miten Mufasan kuolema on ollut ensimmäinen kohtaus ikinä, joka on saanut minut itkemään elokuvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en onneksi nähnyt Hiidenpataa lapsena, joten Hornansarvesta ei ole jäänyt sen kamalampia traumoja - mutta onhan hän hirvittävä vielä näin aikuis-iälläkin! En tiedä, olenko minä kauhean herkkä, kun listallani on näin monta kohtaa... Mutta olen ylpeästi herkkätunteinen! :)

      Aaaaahhhh!!!!! Simba kanjonissa maan täristessä on aivan kauheaa katsottavaa!!!!!!! Kohtaus olisi todellakin kuulunut tähän listalle! Katsoja vielä tietää ennen Simbaa, mitä tuleman pitää, ja sitä haluaa vaan huutaa Simballe: "Juokse henkesi edestä!" Ehkä kohtaus jäi uupumaan tältä listalta, kun sitä seuraava kohtaus, Mufasan kuolema, on niin suuritunteinen surussaan, että jännitys ei tunnu sen rinnalla miltään... :,( John Smithin ja Kocoumin taistelu on kanssa sekä jännittävä että surullinen!

      Poista
  3. Minusta pelottavin kohtaus oli sama jonka Saara tuolla jo mainitsikin eli Lumikin äitipuolen muuttuminen noidaksi. Todella karmiva. Mutta ei sekään näin aikuisiällä hätkäytä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo Saaralle sanoinkin, minua kohtaus ei ole koskaan jostain syystä pelottanut. Onneksi aikuisena monet raa'at tai pelottavat kohtaukset eivät tunnu enää niin pahoilta, ja yleensä saa yöunetkin nukuttua rauhassa. :)

      Poista
  4. Listassasi on kyllä monta kohtaa, jotka aikoinaan pelottivat/jännittivät paljonkin. Onneksi ei enää nykyään tarvitse pelätä samalla lailla. ;)

    Olen samaa mieltä Handen kanssa, että tuo Leijonakuninkaan Mufasan kuolemaa edeltävä kohtaus oli jotain todella pelottavaa ja pahemmaksi muuttui, kun Mufasa kuoli. Pienenä mietin kovastikin, miten Simban oikein nyt käy.

    Niin ja jännitystä aiheutti myös Kaunottaren ja Kulkurin kohtaus, jossa rotta on päässyt lastenhuoneeseen ja Kulkuri lähtee sitä jahtamaan, koska Kaunotar on sidottuna koirankoppiin. Pelkäsin vauvan, mutta oikeastaan vielä enemmän Kulkurin puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Olisi hirveää, jos nykyäänkin kokisi kaikki tunnetilat, tai lähinnä pelon ja surun yhtä suurina kuin lapsena! Eihän sitä pystyisi mitään katsomaan tai lukemaan!

      Leijonakuninkaan kohtaus kanjonissa on kyllä aivan hirveän jännittävä! Ja kuten Hande sanoikin, on Hans Zimmerin musiikilla iso rooli jännityksen luomisessa. Tosin näin on yleensä aina jännittävien/pelottavien kohtausten kanssa - ilman musiikkia jännitys ei tuntuisi missään. (Joskus, jos olen katsonut jotain dekkarisarjaa yksin kotona, olen saattanut laittaa television hetkellisesti äänettömälle, jolloin jännitys ei tunnu niin ylivoimaiselta!) Kaunottaren ja Kulkurin rotta-kohtaus on kanssa jännittävä! Rotastakin on tehty niin julman näköinen! :( Ja minäkin pelkään siinä aina enemmän Kulkurin kuin vauvan puolesta... Hupsis! :)

      Kiitos kommentistasi! Hii!

      Poista
  5. Uuu, mikä lista! Minua aina vaan harmittaa, kun en tiedä kovinkaan montaa juttua. Tai jos vaikka elokuvan olenkin nähnyt, en muista kyseistä kohtaa.
    Mutta aika varma olen kyllä siitä, ettei lapsena eikä vieläkään mikään Disney-leffa oikein kunnolla pelota..! Minä en muista pelänneeni oikein mitään pienenä. Jännittäviä kohtauksia toki oon ollut, jossa saa jännittää että "miten tässä käy", mutta pelkoa en kyllä ole tuntenut. Tai siis useasti, kai joskus..??!! Äh, en halua kehuskella olevani "peloton". Minusta vain tuntuu, että en ole ottanut leffoja niin vakavasti tai jotenkin minua ei sitten pelotella niin herkästi! Varmaan lapsena Leijonakuninkaan kanjoni-jutut olivat jänniä, mutta ei nyt tule heti muuta mieleen. EIKU VITSI!!! Miten saatoin unohtaa! Quasimodo..... on oma lukunsa. :) Myöskin toinen oikea trauma syntyi Joulupukki ja Noitarumpu -elokuvan "kikkuran käkkyrästä" eli pimeydessä luuraavasta ilkimyksestä. Sen takia pelkäsin pimeää vaikka kuinka pitkään!
    Sori tästä sekavasta kommentista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä senkin rohkea ihminen! Minä olen kyllä pelännyt vaikka mitä! Ja vai meinasit unohtaa vanhan vihollisesi, Quasimodon! Aijai! :) Mutta onhan se hyvä, ettei ainakaan elokuvat ole aiheuttaneet sinulle traumoja - ja toivottavasti ei pahasti tosielämänkään tapahtumat! ;) Ja voi ei, että kikkuran käkkyrät on ollut noin hurja kokemus sinulle! Voi lapsen mielikuvitusta! :)

      Poista
    2. Hehhe, en usko, että se on rohkeutta. Pelkästään kyvyttömyyttä elää täysillä mukana elokuvassa... :D No ei, toivottavasti ei sentään. Mutta ei se rohkeudesta johdu, ehkä olin vain paatunut, kun meillä katsottiin indiana joneseja ja bondeja ja vaikka mitä jo pienenä.

      Poista
  6. Minua taas ovat eniten pelottaneet Lumikin äitipuolen muuttuminen noidaksi ja päätön ratsumies. Lisäksi muistan pienenä pelänneeni kovasti Lumikin Taikapeiliä. Tässä kyllä huomaa, että nämä vanhimmat elokuvat ovat raaempia kuin uudemmat.

    Enemmän minulla kuitenkin löytyy ahdistavia kohtauksia kuin pelottavia. Niihin lukeutuvat ainakin Kaunottaren ja hirviön susikohtaukset, Pinocchiossa Lampunsydämen muuttuminen aasiksi sekä ehdottomasti Mulanin alkukohtaus Kiinan muurilla.

    Olipa muuten taas hyvä (ja pelottava!) postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoissa elokuvissa on kyllä eritavalla julmuuksia kuin uudemmissa. Lumikin Taikapeili on jollain tasolla hirveä! Synkkine kasvoineen ja tyhjine silmineen... Hyi. Mulanin alkukohtaus Kiinan muurilla ON totta tosiaan todella jännittävä kohtaus musiikkia myöten! Sekin olisi ansainnut paikkansa tällä listalla! Voi voi, kun en ole kaikkia listannut itselleni ylös!

      Poista
  7. Hyy, sain flashbackeja tuosta lampunsydämen muutoksesta! Hyvä postaus, kiva lukea näin halloweenin tunnelmissa.

    VastaaPoista