21.2.2016

Ken on maassa komein? 14.

On koittanut vihdoin se hetki, kun Ken on maassa komein? -kilpailun voittaja selviää. Teknisten ongelmien vuoksi voittajan julistus piti siirtää eiliseltä tälle päivälle. Lokakuun alusta alkanut kilpailu on kestänyt yhteensä noin 20 viikkoa. Mukana on ollut 14 kilpailijaa, jotka ovat yksi kerrallaan karsiutuneet kisasta pois. Jäljellä on enää kaksi parasta: Tarzan ja Aladdin. Toinen heistä voittaa koko kisan pääpotin. Voittajasta tulee ihka ensimmäinen miesvoittaja kilpailun historiassa! Molemmat kilpailijat ovat pukeutuneet juhla-asuihin jännittävän finaalin kunniaksi. (Emme siis näe heistä tällä kertaa paljasta pintaa, ah ja voih!) Katsokaamme, missä tunnelmissa finaalikaksikkomme on!


"No onhan tämä kovin jännittävää! Olisi aivan upeaa, jos selviytyisin voittajaksi! Voisimme edustaa Janen kanssa yhdessä pitkin maailmaa, eikä kummankaan tarvitsisi olla enää pitkiä aikoja erossa toisesta! Aladdin on kuitenkin varteenotettava kilpailija, ja luulen, että äänestys meni tiukille!" 


"Minulla on melko luottavainen olo itseeni. Olen tehnyt parhaani, ja sen pitäisi riittää kilpailun voittamiseen. Olen voittanut myös eniten parhaan kuvan -titteleitä, joten olo on varma. Mutta eihän näistä kisoista koskaan tiedä, ja äänestäjät voivat muuttaa mieltään viime hetkellä. Jos Tarzan voittaa, niin iloitsen toki hänen puolestaan. Mutta päästäkää meidät jo jännityksestä, kertokaa voittaja!" 

Voi kun se olisikin niin helppoa. Mutta pelkkä voittajan pikainen julistus olisi tylsää, vai mitä? Niinpä pitkitämme vielä jännitystä, ja kerromme, mitä kilpailun voittaja saa palkinnokseen! Ensinnäkin kilpailun voittaja saa hyvän mielen itselleen. Toiseksi voittaja saa mainetta ja kunniaa. Kolmanneksi voittaja pääsee Ken on maassa kaunehin? -kilpailun voittajien joukkoon. Tittelin tulee luovuttamaan viime vuoden voittaja Nala. Neljänneksi voittajan kuva ilmestyy blogin reunaan komeilemaan piakkoin. Ja viimeiseksi voittaja saa taikapeililtä kysyessään "ken on maassa komein?" vastaukseksi "sinä olet!" Ah, kyllä näistä palkinnoista on kannattanutkin kilpailla! 

Mutta nyt on tullut aika. On aika julistaa Ken on maassa kaunehin? -kilpailun viidennen kauden voittaja! 

Jännitys tiivistyy 

Rummut lähtevät pärisemään. 

Tuomari saa puhelimeensa tekstiviestin, jossa ilmoitetaan voittaja. 

Jännitys tiivistyy. 

Aladdin hikoilee. 

Tuomari klikkaa viestin auki. 

Jännitys tiivistyy. 

Rummut pärisevät. 

Tarzan aukoo ja sulkee hermostuneena nyrkkejään. 

Jännitys tiivistyy. 

Tuomari lukee tekstiviestin. 

Ja voittaja on... 

.... 

.... 

Rummut pärisevät niin raivokkaasti, että rumpukalvot uhkaavat mennä rikki.

....

....

Tarzan ja Aladdin huokaisevat ja ajattelevat, että loppuisi jo tämä jännityksen luominen. 

....

....

Tuomari huikkaa, että toinen miehistä sai selvästi enemmän ääniä toiseen verrattuna.

....

....

Jännitys alkaa olla jo loppuhuipentumassaan...

....

....

... ALADDIN!!!!!!!!


Miltä nyt tuntuu, Aladdin? "Jee!!!! Minulla oli aavistus tästä, mutta kyllä tämä tuntuu upealta! Kaikkien kisaviikkojen uhraaminen ei ollut turhaa, ja se kannatti! Olen maailman komein! Huhhuh, kylläpäs se tuntuu kummalliselta sanoa! Haha! Iso kiitos kaikille äänestäjille, en olisi tässä ilman teitä! Ja iso kiitos kaikille kanssakilpailijoilleni, te teitte tästä kisasta upean. Nyt on aika juhlia! Kiitos!" 

Kiitos itsellesi, Aladdin, kun olit komistuttamassa kilpailuamme! Näihin tunnelmiin päättyi vuoden 2016 Ken on maassa komein? -kilpailu. Pääsemme kuitenkin vielä hyppäämään kerran näiden komeiden miesten kyytiin, kun tapaamme heidät kysyäksemme, mitä heille kuuluu näin kilpailun jälkeen. Nyt kuitenkin juhlimme Aladdinia, ja toivotamme kaikille lukijoille kivaa sunnuntaita!

5 kommenttia:

  1. Onnittelut voittajalle! Nauroin ääneen tätä lukiessani, kirjoitat juttujasi rennolla otteella ja hyvällä huumorilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kiva kuulla, että huumorini ei ole vain minua naurattavaa! :D

      Poista
  2. Aladdin-fani forever!22. helmikuuta 2016 klo 18.00

    JEEEEEEEEEEEE!! :) Ihana Aladdin! Kiitos viihdyttävästä kilpailusta tuomarille. Olikohan tämä eka kerta, kun suosikkini voitti? Jotenkin muistelen, että ei. Mutta täytyy myöntää, että nyt olisin todella harmistunut, jos Prinssimme Ali ei olisi voittanut. ;)

    VastaaPoista
  3. Oi, ihanaa! <3 Oikea mies voitti!

    VastaaPoista