26.11.2015

Ken on maassa komein? 7.

Tervetuloa Ken on maassa komein? -sarjan uusimman jakson pariin! Kilpailussa on jäljellä enää yhdeksän komeinta miestä, ja kohta pudotamme heistä yhden pois. Ennen pudotusta katsokaamme kuitenkin, kenestä tulee viikon tähtihenkilö; kuka sai eniten ääniä parhaimmasta kuvasta viime viikolla. Hurjaa taistelua käytiin Aladdinin ja Naveenin välillä, mutta lopulta Naveen sai yhden äänen Aladdinia enemmän!


Naveenin vuorovaikutusta tiimiläistensä kanssa kehuttiin loistavaksi ja miestä muutenkin hurmaavaksi. Naveen voittaa siis tähtihenkilön tittelin, eikä näin ollen voi pudota seuraavassa äänestyksessä! Onneksi olkoon! (Anteeksi sekava kuva tähtien kanssa, mutta ei voi mittään, kun muut kuin Naveen eivät parhaiksi tulleet.)

Pudotusuhan alle tällä viikolla joutuivat John Smith (5:ttä kertaa...), Flynn Rider, Eric ja Jim. Kisasta tippui pois Eric, joka sai yllättävän äänivyöryn osakseen. Ericin kuvassa ei ollut katsojien (eikä tuomarin) mielestä havaittavissa minkäänlaista vuorovaikutusta, hän vaikutti kuvassa liian teennäiseltä ja jopa pois haikailevan näköiseltä. Toisaalta Eric sai osakseen myös parhaan kuvan äänen, ja hänen aiempaa kisa-saldoaan pidettiin onnistuneena.


"En voi uskoa, että tipuin jo näin aikaisin! Tämä tuntuu vähän nololta... Jos olen ihan rehellinen, niin minusta tuntuu, että taisin hieman alisuorittaa kisassa. Olen varma, että olisin pystynyt parempiin kuviin, jos vain olisin laittanut itseni likoon täysiä! Ajattelin, että säilyttäisin voimani loppusuoralle, mutta näköjään poseeraustaitoja olisi pitänyt käyttää heti alusta asti. Voih! Viime viikon kuvasta haluaisin sanoa sen verran, että tuomari ja äänestäjät tajusivat teemamme täysin väärin. Ainoastaan yksi äänestäjä ymmärsi meidän esittävän a cappella -poikabändiä, ja eläytyvän kuvassamme laulamiseen. Minun bassoääneni ei kuitenkaan tainnut tehdä Kristoffiin vaikutusta, sillä hän naureskeli sen verran kuvaussession aikana... Noh, tsemppiä loppukisaan pojille!" Olipas vaihteeksi positiivissävytteinen jäähyväispuhe! Kiitos Eric, kun osallistuit kilpailuun! 

Tällä kaudella usean miehen kuvassa on vieraillut jokin eläin. Eric esitteli meille Max-koiransa ennen tippumistaan, Aladdin Abu-apinan, ja kuvaajaa on kaikissa kuvaussessioissa häirinnyt Flynnin ystävä Pascal-kameleontti. Nyt on aika antaa eläimille oikein lupa tulla kameran eteen, sillä tämän viikon aiheena on eläinkuva! Eläimellisten kuvien ohessa miehet saavat esitellä oman eläinystävänsä.


"Tapasin Louis-alligaattorin suistolla sammakkona pomppiessani. Älkää kysykö, miksi olin sammakko, se on piiiiitkä tarina. Aluksi säikähdin Louista kovasti, sillä alligaattorin ajattelee tulevan luoksesi vain täyttääkseen murisevan mahansa. Tarkemmin tutustuttuani kaveriin hänestä paljastui herkkä puoli ja todellinen jazz-gaattori! Sama intohimo musiikkiin yhdisti meidät, ja nykyään viihdytämme yhdessä yleisöä Tianan ravintolassa. Louis on todellinen svengi-kaveri!" 

Pari viikkoa sitten lausuimme Naveenille näin: "Enää emme kuitenkaan hyväksy kuvia ukulelen soitosta." Tämän viikon kuvassa Naveen soittaa jälleen kerran ukulelea... Mutta hyväksymme kuvan silti! Tällä kertaa tausta ja tilanne on aivan erilainen, kuin kolmessa edellisessä ukulele-kuvassa, joten tuomarin sanat vedetään takaisin. Naveenin ja Louiksen yhteiskuvaan ei sopisi mikään muukaan teema kuin soittaminen, jos parivaljakko kerran tykkää jazzista niin paljon! Kaksikolla on hyvä katsekontakti toisiinsa, ja kuvasta näkee, että molemmilla on todella hauskaa, ja he nauttivat yhdessä tekemisestä. Kuvan perusteella voisi myös sanoa, että Naveen ja Louis pitävät toisiaan tasavertoisina, vaikka eläinten ja ihmisten välit eivät aina sellaiset ole. Joka tapauksessa Naveenin kuva on loistava ja mies näyttää, että hän todella ansaitsi tähtihenkilön arvonimen!


"Abu on paras kaverini! Ystävystyimme kauan, kauan sitten, kun elin vielä kaduilla. Abu oli tuolloin ainoa ystäväni, joka ymmärsi minua ja auttoi minua tulemaan toimeen. Kehitimme yhdessä näpistystekniikkaa todella pitkälle... Ymmärrän Abua vallan hyvin, kun hän on välillä ollut mustasukkainen muista ystävistäni ja Jasminesta. Elimme niin pitkään tiivistä ja kahdenkeskistä elämää, että jopa minun oli hieman vaikea luopua siitä. Kaikesta huolimatta Abu on vieläkin minulle ykkösystävä." 

Edellisen kerran näimme Abua Aladdinin harrastuskuvassa, kun hän ilmestyi kuvaan äkillisesti vesimelonin perässä. Tähän kuvaan Abu sopii paljon paremmin, ja apina onkin kuvassa oma, pollea ja itsevarma itsensä. Abu seisoo Aladdinin polvella, ja parin välillä on toveruutta ilmaiseva katsekontakti. Molemmat hymyilevät toiselle. Ainoa asia, mikä kuvassa pistää tuomaria hieman silmään, on Aladdinin suu. Miehen hampaat näyttävät jotenkin oudoilta - ihan kuin Aladdinilta puuttuisi hammas tai jotain. Ehkä hampaiden outous johtuu vain suun oudosta asennosta. Eläinystävä-kuvana kuva on vallan mainio.


"Sven on ollut kanssani lapsuudestani lähtien. Svenkin oli tuolloin lapsi, ja hankimme jo silloin yhdessä jäätä myyntiin. Sama työ on jatkunut aikuisuuteen saakka: teemme joka kesä matkoja kauas pohjoiseen jäätä särkemään. Sven kulkee kanssani kaikkialle, ja jaamme yhteisen intohimon porkkanoita kohtaan. Ne ovat namia! Sven on paras kaverini."  

Awwww!!! Voiko tästä kuvasta muuta sanoa? Katsokaa nyt tuota Kristoffin ilmettä! Se on niin suloinen! Äh, älkää välittäkö tuomarin naishormonien jylläyksestä... Kröhöm... Siis... Kuvassahan Kristoff ja Sven eivät katso toisiinsa, vaan he katsovat yhdessä johonkin yhteistä päämäärää kohti. Parilla on kuitenkin selkeä fyysinen kontakti toisiinsa, kun Kristoff lepuuttaa kättään Svenin selän päällä. Molemmat näyttävät kuvassa todella onnellisilta! Ah! Kuva on ihana! <3


"Samson on urhea hevoseni, jonka itse asiassa sain isältäni syntymäpäivälahjaksi täyttäessäni pyöreitä, 10 vuotta. Samson on ollut siitä asti hoidossani, ja hän on paras hevonen, mitä maa päällään kantaa! Samson on urhea ja viisas, vaikka onkin välillä vähän liian omapäinen. Hän on pelastanut minut monesta pulasta uskomattoman nopealla ravillaan. Annan Samsonille jokaisen ratsastusmatkan jälkeen porkkanoita herkuteltavaksi, ja siten kiitän häntä hyvästä kyyditsemisestä." 

Philiphän vaikuttaa käyvän vekkulimaisemmaksi jokaisen uuden kuvan myötä! Tässä kuvassa hän on nojautunut pitkälle Samsonin kaulaan kuin kuiskuttaakseen tälle jotain, tai suostutellakseen häntä johonkin. Philipin kasvoilla on kujeileva ilme, ja Samsonin innostunut ilme antaa Philipinkin kasvoille puhtia. Parilla on mainio vuorovaikutus katsekontaktin myötä, ja fyysinenkin kosketus löytyy koko Philipin vartalon mitalta miehen istuessa hevosen selässä. Parin taustalla on vielä vaikuttava metsämaisema. Kuva on todellakin onnistunut!


"Gorillat kasvattivat minut aikuiseksi, ja olen koko elämäni elänyt viidakossa heidän parissaan. Äitini on Kala, isäni oli Kerchak, paras gorillaystäväni on Terk ja norsuystäväni Tantor. Olen todellakin elänyt aina eläinten kanssa, ja osaan puhua kaikkien viidakon eläinten kieltä ja liikkua heidän tapaansa. Kisaan lähtiessäni gorillalaumaani oli juuri syntynyt lapsia, ja jätin vastasyntyneet gorillavauvat äitiensä hoitoon. Nyt pääsin näkemään näitä kovasti kasvaneita pilttejä vihdoin uudestaan, ja heistähän on kasvanut varsin villejä, mutta todella suloisia gorilloja! Lapset ovat kyllä parasta maailmassa! Ja nyt on minun vuoroni kasvattaa gorilloita!" 

Tällä kuvalla Tarzan kerää ilmiselvästi lapsiystävällisten ihmisten sympatioita osakseen, ja tuomarin hän ainakin sai pauloihinsa. Tarzanin kuvassa seikkailee miehen lisäksi kolme nuorta gorillaa, jotka leikkivät ja pelleilevät Tarzanin ympärillä. Tarzan ottaa kuvassa gorillalapset loistavasti huomioon, ja hänen ilmeensäkin on jotenkin herkkä ja leikittelevän näköinen. Oijoi! Kuva on mahtava!


"Olen aina pitänyt eläimistä, ja mielestäni ne ovat paljon aidompia ja uskollisempia kuin ihmiset. En ole kuitenkaan koskaan omistanut lemmikkiä, koska rakastan tutkimusmatkoja, ja lemmikin ottaminen matkoille on hankalaa. Miiko-pesukarhuun tutustuin Pocahontasin kautta. Miiko on todella perso ruoalle, ja hän napsiikin laivakeksini samantien astuessani alas laivasta. Miiko on myös todella ahne, ja hän on varmaan varastanut puolet laukkuni sisällöstä kuvauksissa käydessään. En tajua, mitä hän tekee kaikella tavaralla! Jostain syystä pidän Miikosta kuitenkin kovasti." 

Kuvassaan John Smith tarjoaa Miikolle laivakeksiä. John on laskeutunut kivasti Miikon tasolle, ja hänellä on kontakti Miikoon niin katseen kuin keksinkin kautta. Olisikohan Miiko suostunut poseeraamaan kameralle noin nätisti ilman keksiä? Hmm... Näemme John Smithin kasvoilla jälleen hymyn pilkahduksen! Jes, hyvä! Kenties hymy auttaa John Smithin vihdoin pois pudotusuhan alta...! Kuva on oikein veikeä.


"Ööö... Tiedän, miltä kuvani näyttää... Eikä siinä tapahdu sitä, mitä näyttää tapahtuvan! Maximus on rakas ystäväni! Alkujaan Max oli vihamieheni, ja hän yritti saada takaisin erästä pientä varastamaani tiaraa... Kröhöm... Mutta nykyään olemme ylimpiä ystäviä! Maximus itse asiassa pelasti jopa henkeni! Vaikka ensin yrittikin hukuttaa minut murtamalla padon... Öh. Voisin kai tiivistää, että ystävyyssuhteemme on hyvin vaihtelevainen, välillä olemme kuin paita ja peppu, mutta välillä emme voi sietää toisiamme. Tykkäämme myös painia leikkimielisesti, kuten tässä kuvassa teimme, kunnes tajusimme valokuvaajan ottavan kuvaa. Hups." 

Hupsista vaan tosiaan! Noh, annettakoon eläinrääkkäykseltä näyttävä kuva anteeksi Flynnin selityksen takia: emme keskity kohotettuun nyrkkiin ja purukalustojen välissä olevaan jalkaan. Flynnin ja Maximuksen kuva on hyvin samantapainen kuin Kristoffin kuva: tässäkin kuvassa mies ja eläin katsovat yhdessä jonnekin kuvaruudun ulkopuolelle. Siinä missä Kristoffin kuva oli ihana ja autuas, on Flynnin kuva huumorinpitoinen ja hämmästelevä. Flynn on toden totta näyttänyt, että osaa pistää elämän vitsailuksi. Toivoisimme häneltä välillä hieman vakavuuttakin. Flynnin eläinkuva on kuitenkin hauska ja ihan onnistunut. Kysymys kuuluu vaan, että missä on Pascal, joka on seurannut Flynniä muuten kuin hai laivaa? Ja miksei Flynn valinnut kameleonttia eläinkuvaansa? Hmm.... 


"Viikon aiheena oli eläinkuva. Eläimethän ovat eri lajikokonaisuus, kuin ihmiset, joten ajattelin, että kuva täytyy ottaa siis vain muun kuin ihmisen kanssa! Tohtori Doppler ei ole ihminen, vaan jokin toinen laji, jonka nimeä en muista, ja hän näyttää ihan koiralta. Niinpä otin kuvan hänen kanssaan! Hah! Doppler ei tiennyt, että viikon aiheena on eläinkuva. Hän luuli, että kuvaamme perhekuvaa. Miksi olisin ottanut tohtorin perhekuvaan, kun hän ei edes kuulu perheeseeni!? Haha! ... Noh, on Delbert oikeasti minulle todella tärkeä henkilö. Hän huolehtii minusta, ja erityisesti hän huolehtii äidistäni, kun hänellä on vaikeaa. Olen Delbertille ikuisesti kiitollinen kaikista hänen perheelleni tekemistään palveluksista. Kiitos." 

Jim sai viime viikolla Ericin jälkeen toiseksi eniten ääniä, eli oli hyvin lähellä, ettei hän pudonnut jo kisasta. Tällä viikolla Jim tekee kuvallaan paremman suorituksen: hän katsoo tohtori Doppleria silmiin, on kumartanut häntä kohti ja jopa hymyilee. Nyt kisaan osallistuminen näyttää miellyttävän Jimiä paljon enemmän kuin viime viikolla! Doppler ei ole kuvassa se kaikkein esteettisin itsensä, mutta Jimiähän me tässä arvioimme. Ja Doppler näyttää selittävän jotain todella innokkaasti, joten esteetittömyys suotakoon hänelle anteeksi. Jimin kuva on oikein onnistunut, mutta tuomaria hieman ärsyttää nuoren miehen näsäviisailu. Tohtori Doppler ei kyllä ole eläin, ja kuvan aiheena oli eläinkuva. Toisaalta Jimillä on hyvä pointti, jonka hän tuo meille ilmi, mutta siltikään viikon tehtävänanto ei tule suoritetuksi täydellä teholla. Aijaijai...! 


Siinäpäs olivat tämän viikon eläimelliset kuvat! Kuvien taso oli noussut taas kivasti parista viime viikkoisesta, hyvä hyvä! Kenellä teistä oli vaikuttavin kuva eläinystävän kanssa? Entä kenen kuva oli täyttä potaskaa; kuka ansaitsisi tippua kisasta? Se on taas teidän päätettävissänne, arvon äänestäjät! Äänestäkää alla olevaan kommentointi-laatikkoon, mutta muistakaa, että Naveenilla on koskemattomuus, eli häntä ei kannata äänestää! Seuraavan kerran Ken on maassa komein? ilmestyy ruutuihinne lauantaina 5.12., eli äänestysaikaa on nyt runsaasti. Näkemisiin!

43 kommenttia:

  1. Paras kuva Kristoffilla! Jim ehkä voisi jo pudota kun ei kisa näytä edes kiinnostavan. :(

    VastaaPoista
  2. Paras kuva: Kristoff
    Huonoin: Jim

    VastaaPoista
  3. Oho, jotenkin onnistuin missaamaan kisan viime kierroksen kokonaan! Miten tässä nyt näin pääsi käymään...? No, nyt olen taas ajan tasalla, joten ei kun äänestämään.

    Tällä kierroksella on aivan upeita kuvia! Oikein sydäntä lämmittää, kun näkee miten onnellisia miehet ovat eläinystäviensä kanssa. Eihän tässä pysty mitenkään päättämään parasta! Siispä mietin sitä vielä hetken ja äänestän huonointa.

    Ja se huonoin on Jim. Hänessä itsessään tai kuvassa ei ole sinällään mitään vikaa, mutta hänen käsityksensä eläimestä ei vakuuta minua. Lisäksi hän on ollut minusta aika helposti unohtuva kilpailija, vaikka hänestä hahmona pidänkin. Jimille pudotusääni siis!

    Muiden kilpailijoiden kuvat ovat kaikki loistavia! Ihanimpia ovat Naveenin, Kristoffin ja Tarzanin kuvat. Katsottuani kuvat uudelleen läpi suosikikseni nousi Naveen. Hänellä ja Louisilla on upea, selvästi toverillinen kontakti toisiinsa. Mies itsessään on myös todellinen ilo silmälle! <3 Eli parhaan kuvan ääni Naveenille.

    VastaaPoista
  4. Paras kuva: Tarzan
    Huonoin kuva: Jim

    VastaaPoista
  5. Nyt saattaa hyvinkin olla koko kisan tähän mennessä kovalaatuisin kierros menossa, kun kaikkien herrojen kuvat ovat tosi kivoja ja onnistuneita. Putoajaksi äänestän muiden tavoin Jimiä, koska Doppler on humanoidi, eikä siis täytä eläimen roolia millään ilveellä, joten kuvasta jää puuttumaan vuorovaikutus eläimen kanssa. Morfi olisi ollut parempi valinta eläinystäväksi. Muutenkaan sinänsä söpö Jim ei ole aivan yhtä komea kuin muut kisaajat, joten tämä voisi olla hyvä hetki hänelle pudota.

    Parhaan kuvan valinta olisi käynyt hankalaksi ilman ihanan Kristoffin ihanaa hymyä, eli häntä äänestän tähtikuvaan. Kunniamaininta myös Flynnille, jonka kuva erottuu joukosta hauskan erilaisen lähestymistapansa ansiosta, ja josta näkyy huvittava toverillisuus mukilointitilanteesta huolimatta.

    VastaaPoista
  6. Paras kuva: Kristoff
    Huonoin kuva: Jim

    VastaaPoista
  7. Paras: Philip
    Huonoin: Jim

    VastaaPoista
  8. Paras: Kristoff
    Huonoin: Jim

    VastaaPoista
  9. Paras: Kristoff
    Pudotus: Philip

    VastaaPoista
  10. Paras: Aladdin
    Huonoin: Flynn

    VastaaPoista
  11. Paras: Naveen
    Pudotus: Flynn

    VastaaPoista
  12. Paras: Kristoff
    Huonoin: Flynn

    VastaaPoista
  13. Paras on ehdottomasti Kristoff, huonoin Flynn joka ei näytä olevan kovin ystävällisissä väleissä "eläinystävänsä" kanssa.

    VastaaPoista
  14. Paras kuva on Naveenilla, huonoin puolestaan Flynnillä.

    VastaaPoista
  15. Paras kuva on John Smithin, huonoin Flynnin.

    VastaaPoista
  16. Paras: Philip
    Huonoin: Flynn

    VastaaPoista
  17. Paras kuva: John Smith
    Huonoin kuva: Flynn

    VastaaPoista
  18. Paras: Kristoff
    Huonoin: Jim

    VastaaPoista
  19. Paras: Flynn
    Huonoin:Jim

    VastaaPoista
  20. Paras: Kristoff
    Huonoin: Jim

    VastaaPoista
  21. Paras: Kristoff
    Huonoin: Flynn

    VastaaPoista
  22. Paras: Naveen
    Huonoin: Flynn

    VastaaPoista
  23. Paras kuva: Kristoff
    Huonoin: Flynn

    VastaaPoista
  24. Paras kuva on mielestäni Kristoffilla ja huonoin Jimillä.

    VastaaPoista
  25. Paras kuva Naveenilla, huonoin Flynnillä.

    VastaaPoista
  26. Paras: Philip
    Huonoin: Jim

    VastaaPoista
  27. Paras Naveenilla, rytmi tuntuu olevan hänellä ja Louisilla kuvan perusteella veressä, ja katsekontakti kuvassa toisiinsa on juuri oikea. Eikä sitä joka päivä näekään krokotiilia, joka soittaa ihmisen kanssa sopuisasti eikä yritä pistää tätä poskeensa.

    Huonoin kuva Jimillä. Doppler ei vaikuta kovin kiinnostuneelta hänen seurastaan, ja muutenkin olen aina mieltänyt nämä Aarreplaneetan otukset enemmän avaruusolioiksi kuin eläimiksi, joten ei oikein vastaa tehtävänantoa.

    VastaaPoista
  28. Paras: Kristoff
    Huonoin: Flynn

    VastaaPoista
  29. Paras kuva on Kristoffilla, hän on niin suloinen kuvassa =)
    Huonoin kuva on Jimillä, juurikin siksi ettei se täytä tehtävän antoa ja hän ei ole muutenkaan tehnyt minuun suurta vaikutusta.

    VastaaPoista
  30. Ja pakko äänestää heti uudestaan, koska en missään nimessä halua Flynnin putoavan!
    Huonoin: Jim
    Paras: Kristoff

    VastaaPoista
  31. Paras kuva: Naveen
    Huonoin kuva: Jim

    VastaaPoista
  32. Apua, mikä äänivyöry tähän kisaan on kertynyt! Tämä vakioäänestäjä meinaa hukkua joukkoon (ja samalla iloitsee arvon tuomarin puolesta)! :)

    Täytyy sanoa, että miehet selvästi alkavat tajuta tämän kisan pointtia sitä enemmän mitä pidemmälle kilpailu ehtii. Ainakin kuvien taso alkaa kaikilla olla aika huikea! Parasta kuvaa on siis hankala valita.. ääh! Haluaisin aina äänestää Aladdinia, mutta en ole niin puolueellinen (vielä). Aladdinilla on hyvä kuva, mutta olen samaa mieltä, suu on vähän jännä. Naveenilla on ihana kuva, mutta niin on Kristoffillakin!! Aijai, ja ihanaa pohjoista tuulahdusta näin joulukuun kynnyksellä! Mutta eipä ole huono John Smithkään, tosin minua häiritsee, että hän on aina sinisissä ympäristöissä... Kovin yksipuolista. Flynn koettaa taas vedota huumorilla, ja tällä kertaa se toimii mainiosti! Mutta voi ei kun Tarzankin on (taas) niin mahtava! Eläimet saavat kuvassa suuren roolin, mutta Tarzan ei jää heidän varjoonsa vaan esittää taas uuden puolen itsestään. Äääää!! Miten osaan päättää! Sisäinen ääneni kamppailee Flynnin, Tarzanin ja Kristoffin välillä.. ja päätyy tällä kertaa antamaan äänensä Flynnille. Oikeasti Kristoff on mielestäni paras, mutta huomasin, että Flynn on saanut pudotusääniä, joten se pitää estää! (Heh taktikointi. En kuitenkaan ala spämmätä tuhansilla äänestysviesteillä.. kuten joskus.)

    Huonoimman kuvan valinta on helppoa: JIM! Nyt hän saa viimeinkin tippua, kuvien laatu on muutenkin ollut huono koko kisan ajan.

    Eli paras: Flynn
    Huonoin: Jim

    VastaaPoista
  33. Paras: Flynn
    Tippua saa Jim

    VastaaPoista
  34. Jee: Flynn (paras)
    Buu: Jim (huonoin)

    ONNEA SINÄ! Tiedät kyllä mistä!! :)

    VastaaPoista
  35. paras: Kristoff
    huonoin: Philip

    VastaaPoista
  36. Paras ehdottomasti Jim <3 Onko sillä jotain väliä onko kuvassa elukka, humanoidi vai alien ku ei siinä ole kuitenkaan toista ihmistä joten tältä osin tehtävän anto täyttyy vaikka tuomari siitä eri mieltä oliki. Huonoin Tarzan ja sillä perusteella että yrittää saada ääniä leikkimällä gorilla vauvojen kans siis LOL ja jos mietitään niin joo Tarzan näyttää ihmiseltä mutta on elukoiden kasvatti eli periaatteessa kuvassa on useempi elukka jolloin tehtävän anto on epäreilu muita kisaajia kohtaan.

    VastaaPoista
  37. Vaikka katsoisikin Jimin pientä keppostelua läpi sormien, niin eipä kuva silti suurempia tuntemuksia aiheuta, joten pois joutaa. Parhaan valinta onkin homma hankalampi, mutta Kristoffin suloinen porokuva on vallan ihastuttava ja sopii lähestyvään jouluunkin, joten parhauspisteet sinne.

    VastaaPoista
  38. Paras: Flynn
    Huonoin: Jim

    VastaaPoista