5.11.2014

Who's the furriest of them all? 5.

Oikein hyvää marraskuuta kaikille Ken on maassa kaunehin? -sarjan lukijoille! Tällä viikolla tuomari on ollut juhlallisissa tunnelmissa synttäreidensä suhteen, mutta myös ankeissa tunnelmissa angiinan suhteen. Kotona nyhjöttämisen takia Ken on maassa kaunehin? -kisan uusin jakso ilmestyy jo tänään, keskiviikkona! Viime viikolla paras kuva oli Nalalla.


Viime viikon parhaimman kuvan saajasta ei ollut epäselvyyksiä; Nala sai suoranaisen äänivyöryn hassuttelukuvallaan. Nalan kuvassa äänestäjiä miellytti leijonamainen hurjuus. Toisaalta kuvaa pidettiin myös liian hurjana, eikä sille uskallettu antaa puoltavaa tai vastustavaa ääntä! Nala voitti kuvallaan itselleen tälle viikolla koskemattomuuden, eli hän ei voi pudota ensi kerralla. Nalan lisäksi ääniä parhaimmasta hulluttelukuvasta sai Bianca, Rusetti ja Herttuatar.


Tällä viikolla kisasta putoaa Atta yhden äänen enemmistöllä. Atta sai yhden äänen enemmän kuin Kengu ja Amelia. Lisäksi pudotusääniä sai Kaunotar ja Perdita. Mitkä ovat muurahaisprinsessan tunnelmat putoamisen jälkeen? "Äh, en ilmiselvästikään pärjännyt kisassa, koska en ole karvainen niinkuin muut kilpailijat. Myös pienikokoisuuteni saattoi vaikuttaa asiaan - ei näin pieni voi olla paras. Aiheena hassuttelukuva on minusta todella huono idea! Miksi kilpailijoiden pitäisi yrittää näyttää niin rumalta ja pöljältä, kun kyseessä on kuitenkin kauneuskilpailu!? Pöh. Noh, ihan hyvä että pääsin lähtemään kotiin, sillä meillä muurahaisilla on vielä aikamoinen urakka ruoan keräämisessä talvea varten. Toivottavasti kotikonnuillani ei ole vielä näin kylmä kuin Suomessa, sillä muuten ruokavarastojen täydentäminen käy liian hankalaksi!" Toivotamme Attalle onnea ruoan löytämisen suhteen - ja kiitokset kisaan osallistumisesta!

Ken on maassa kaunehin? -kisassa on jäljellä enää kahdeksan kaunista eläinneitoa. Nyt meidän on tullut aika tutustua kilpailijoihimme hieman paremmin. Tällä viikolla kilpailijat saavat esitellä meille harrastuksensa. Kuvan ohella he saavat kertoa harrastuksestaan muutamalla lauseella. Valitettavasti tuomari ei osaa eri eläinten kieliä, joten tulkkinamme toimii Lumikki.


"Jylhämaassa ei kerkeä harrastamaan asioita luonnon lain ja järjestyksen takia. Kaikki aika menee oman ja muiden hyvinvoinnin varmistamiseen. Jos jokin harrastus pitäisi kuitenkin valita, niin se olisi saalistaminen. Mielestäni parasta hupia on se, kun voi hiipiä lähelle saalista saaliin huomaamatta sinua. Siinä saa koko ajan jännittää, saako saaliin kiinni vai huomaako se sinut ja pötkii karkuun. Ja saalistaa voi ihan myös omaksi huviksi - ei sitä saalista ole aina pakko syödä, vaan sen voi päästää karkuun!" 

Nala jatkaa viime viikolla aloittamaansa hurjaa linjaa. Viime viikolla Nala oli hurjassa juoksussa saaliin perässä, tällä viikolla hän vaanii pahaa-aavistamatonta kuvaaja-parkaa pusikosta ja puhuu siitä, kuinka ihanaa saalistaminen on. Aika julmaa touhua - mutta niinhän se on luonnossa. Jos ei mietitä näitä julmuuksia, niin Nalan kuva on todella upea!!! Kuva on otettu heinien seasta, joihin Nala on piiloutunut. Leijona ei näy ihan tarkasti kuvassa, mutta tarpeeksi tarkasti, jotta hänet tunnistaa heinien seasta. Nalan kasvoilla on todella keskittynyt ja vakava, mutta kaunis ilme. Oikein onnistunut, upea kuva! Hyvä hyvä!


"Olen töissä Pelastusjärjestössä, joka on muita eläimiä ja ihmisiä pulasta auttava hiiriorganisaatio. Yleensä työni on hyvin tylsää, toimisto- ja kokoustyötä, mutta toisinaan pääsen kentälle auttamaan muita konkreettisesti. Tämä kenttätyö on todella upeaa, ja siinä saa kokea hurjia seikkailuita. On ihanaa, kun rakas Bernardini voi tulla mukaani näille seikkailuille, ettei niitä tarvitse kokea ihan yksin. Parasta on nähdä se ilo, mitä onnistunut tehtävä saa aikaan pelastettujen elämässä."

Bianca tekee todella tärkeää työtä, joten siitä pointsit hänelle. Biancan hassuttelukuvaa äänestettiin viime viikolla parhaaksi kuvaksi, mutta voittoa ei tällä kertaa tullut. Ja luultavasti tämänkään kuvan kanssa ei voittoa ihan vielä irtoa... Bianca on kuvassa häkin sisällä, ja häkin ulkopuolella on avaimet, joilla hän ilmiselvästi yrittää päästää itsensä vapauteen. Huonoa kuvassa on se, ettei Biancaa näy kunnolla häkin läpi. Biancan kädet (etukäpälät) ovat myös todella epämukavalta näyttävässä asennossa. Kuvasta paistaa kuitenkin kenttätyön jännittävyys, mikä on hyvä asia. Kuva ei kuitenkaan ole Biancan parhaimmistoa.


"Do, mi, so, do, do, so, mi, do... Rakastan musiikkia! Aristokatin pitää tuntea kulttuuri hyvin, ja minut on jo pienestä pitäen tutustutettu musiikin ja kuvataiteen ihmeelliseen maailmaan. Musiikki on kuitenkin vienyt sydämeni mennessään. Tykkään kotona laulaa, soittaa harppua ja pianoa, ja myös tanssia. Opetan tätä aristokattien kulttuuria tietenkin myös lapsilleni, ja vaikken joka päivä pääsisi itse soittamaan tai laulamaan, näen ja kuulen lasteni tekevän musiikkia. Klassisen musiikin lisäksi jazz on lähellä sydäntäni." 

Oi, miten hurmaava kuva Herttuattaresta on tällä viikolla saatu! Kuvassa Herttuatar soittaa harppua todella hurmioituneen ja kauniin näköisenä. Kuvasta välittyy katsojalle asti rauhallinen tunnelma, mikä johtuu kuvan valaistuksesta. Harpusta näyttää olevan pari kieltä poikki, ja taustalla olevasta sängyn/tuolin päädystä pinnat poikki, mutta nämä rosoisuudet vain lisäävät Herttuattaren ihanuutta. Aivan täydellinen kuva!!! Mahtavaa!


"Ah, mikään ei ole niin ihanaa kuin lauantai-aamuinen jumppa television ääressä. Kyllä se heti tuntuu jaloissa, kun pääsee jumppaamaan. Saa myös herkutella koirannamuilla oikein kunnolla, sillä niistä tulevat kilot kuluttaa samantien pois. Ah, kuka kaipaa lenkkeilyä, kun televisiosta tulee jumppaa?" 

Kuvassa Rusetti nauttii elämästään täysin siemauksin! Koiran kasvoilla on todella leveä hymy, ja kokonainen koirannamupaketti on tyhjentynyt parempiin suihin. (HUOM! Se ei ole suklaata, sillä koirat eivät saa syödä suklaata!)  Rusetti jumppaa television tahtiin... Vaikka hän näyttää siltä, että nukahtaa millä hetkellä hyvänsä uneen. Niin nautinnollinen ja rento hän on. Rusetin kuva ei ole yhtä esteettinen kuin Herttuattaren tai Nalan, mutta silti se on omalla tavallaan todella onnistunut ja hauska. Sitä emme tiedä, onko Rusetti tarkoittanut kuvan olevan hauska, vai onko hän siinä ihan tosissaan, mutta sitä meidän ei tarvitsekaan tietää. Hyvä kuva!


"Kokoonnumme joka ilta perheeni kanssa television ääreen katsomaan sieltä tulevia ohjelmia. Lempiohjelmamme kertoo Salama-koiran jännittävistä seikkailuista. Nyt televisiosta on alkanut tulla myös Bolt -nimisen koiran seikkailuja, joista lapset ovat aivan innoissaan! Television katsominen on hyvä rauhoittumisen paikka ennen yöunia - näin meidän ei tarvitse kertoa lapsille iltasatua! Ja kyllähän ne sarjat koukuttavat meitä aikuisiakin. Jos yksi jakso jää välistä katsomatta, on kaikki pilalla!" 

Perditalla oli viime viikolla koskemattomuus, sillä toissa viikolla hänen kuvaansa oli äänestetty parhaaksi. Viime viikolla Perditan kuvaa äänestettiin kuitenkin huonoimmaksi, mutta tätä ääntä ei laskettu ollenkaan mukaan äänestykseen, koska Perditalla oli koskemattomuus. Muistakaa siis aina tarkistaa, kenellä on koskemattomuus ennen kuin alatte äänestämään! Tämän viikon kuvassa Perdita, ja koko hänen dalmatialaisperheensä on hyvin vakavana. Kaikkien katse on suunnattuna televisioon, josta tulee ilmeisestikin Salaman seikkailuja. Kuva kertoo hyvin koiraperheen harrastuksesta... mutta se on vähän tylsä. Tietysti television katsominen näyttää tylsältä, mutta kauneuskilpailussa tuohon arkiseen puuhaan olisi voinut lisätä jotain yllättävää. Hmm... Keskinkertainen kuva Perditalta. Plussaa kuitenkin ihanista koiranpennuista!


"Leikkiminen on parasta, mitä tiedän! Kepeillä, pehmoleluilla, palloilla leikkiminen... Pallot ovat paras leikkikalu! Ne pomppivat sinne tänne, ja pitää olla tosi nopea, että ne saa kiinni ennen kuin ne  karkaavat! Voi, kunpa ihmiset vain leikkisivät kanssasi useammin..." 

Kaunotar oli viime viikolla pudostusuhan alla hulluttelukuvansa kanssa! Tällä viikolla hänellä on siis paljon näytettävää, jotta kisassa jatkuminen olisi varmaa. Kuvassaan Kaunotar tuo palloa suussaan ihmiselle tarkoituksenaan päästä leikkimään. Kuva on hieno ja Kaunotar on todella upea sivuprofiilissaan... Mutta kuva näyttää samalta, kuin jotkut Kaunottaren aiemmista kuvista! Tässä kuvassa ikäänkuin yhdistyvät Kaunottaren vartalokuva ja kuvasarja-kuva. Äh! Kuva olisi muuten todella kaunis, mutta itsensä toistaminen ei ole suotavaa. Yritä ensi kerralla paremmin, Kaunotar!


"Pidän neulomisesta. Neulominen on todellakin aliarvostettua puuhaa. Se ei ole pelkästään mummojen harrastus, vaan kyllä me vähän nuoremmatkin voimme neuloa! Itse asiassa kuulin, että täällä Suomessa on paljon poikia, jotka neulovat, ja että joskus poikien neulominen on ollut jopa muodikasta! Ihanaa! Neuloessani rauhoitun, ja kaikki huolet kaikkoavat mielestäni. Samalla aivot ja kädet saavat toimintaa itselleen. Neulon parhaillaan oranssista langasta kaulahuivia talven varalle. Kisan aikana olen myös neulonut jo kaikille putoajille villasukat, jotta he saavat jotain varpaita ja mieltä lämmittävää kotiin palatessaan." 

Saa nähdä, miten vaikkapa Missu osaa pitää neulomiasi villasukkia jaloissaan, Kengu... Kengu on ollut jo kolmena viikkona pudotusuhan alla, eikä viime viikko ollut poikkeus tähän sääntöön. Kengu on kuitenkin sinnitellyt kisassa mukana hienosti. Tässä kuvassa Kengu näyttää todella onnelliselta, vaikka hän neulookin kaulahuivia kädet suoriksi ojennettuina. Noin hän ainakin saa sitä mainitsemaansa käsitreeniä ihan urakalla! Kengu näyttää kuvassaan oikein suloiselta, mutta ihan kuin hänen kuononsa olisi venähtänyt pituutta kisan alkuun verrattuna. Hmm... Miksi noin pitkä nenä? Kuva on kengumaisen tasainen, hyvä suoritus. 


"Työni ja harrastukseni ovat sama asia: toimin laivan kapteenina! Kapteenin tehtäviin kuuluu vaikka mitä, mutta yksi näistä on ylitse muiden: laivan ohjaaminen. Kapteenihan ei normaalisti ohjaile laivaa, vaan jättää sen tehtävän alaisilleen, mutta aina välillä pyydän päästä ruorin taakse. Avaruustuulien viima ja tähtivirtojen tuoksu saavat minut suorastaan hihkumaan onnesta. Kyllä, olen unelma-ammatissani!" 

Kapteeni Amelia on Kengun lailla joutunut jo kolme kertaa pudotusuhan alle. Kenties hän tällä hurjapäisellä kuvallaan saa äänestäjät vakuutettua puolelleen. Amelia on kuvassaan todellakin hurjan näköinen, mutta hän näyttää myös onnelliselta. Kapteeni on todellakin hurmioitunut siitä, että on päässyt ruorin taakse ohjaamaan laivaa. Amelian kuva on oikein onnistunut, ja hymy, joskin hurja sellainen, on aina ihana nähdä. Yksi neuvon sana kuitenkin kapteenille: voisit leikata kyntesi, sillä ne ovat kasvaneet aika pitkiksi. 


Tässä oli tämänkertaiset harrastuskuvat. Muistakaa äänestää suosikkianne ja inhokkianne, niin ette tule pettymään kisan käänteissä! Tällä viikolla Nalalla on koskemattomuus, joten häntä ei kannata äänestää huonoimmaksi, sillä hän ei putoa kuitenkaan kisasta. Seuraava jakso Ken on maassa kaunehimmasta ilmestyy ensi viikon loppupuolella, joskus välillä keskiviikosta sunnuntaihin. Ensi viikolla tuomarilla on melko paljon toimintaa ja kiireitä, joten siksi tämä mahdollisesti suureksi venyvä aikaväli. Näkemisiin ja äänestelemisiin! 

11 kommenttia:

  1. Ääni Herttuattarelle, Kengulla huonoin.

    VastaaPoista
  2. Kengulla heikoin ja vähiten ilmeikäs kuva.

    Herttuattarella ylivoimaisesti paras kuva. Kaunis ilme ja valaistus tuovat siihen sanoinkuvaamattoman tunnelman.

    VastaaPoista
  3. Ääniä panttailen vielä, kun kerran on runsaasti harkinta-aikaa. Toivottelenpa kuitenkin tuomarille hyvät syntymäpäivät näin jälkikäteen ja samalla pikaista paranemista. :)

    VastaaPoista
  4. Herttuattarella on ehdottomasti paras kuva ja kengulla huonoin

    VastaaPoista
  5. Nalalla paras kuva, Kapteeni Amelialla huonoin!

    VastaaPoista
  6. Parhain kuva Amelialla, huonoin Kengulla

    VastaaPoista
  7. Pakko se on taas sanoa, mutta Nala yllättää joka viikko mahtavilla kuvilla! Nalan kuva siis ehdottomasti paras. Huonoin suoriutuja onkin sitten vaikeampi päättää.. Annan Kengulle äänen huonoimmasta kuvasta.

    VastaaPoista
  8. Herttuattaren viehkeä musiikkituokio saa parhausäänen. Jotenkin Amelian hurjisteleva kuva ei oikein sovi muuten pikkuisen söpöstelevään linjaan, joten sille tiputuskannatusta.

    VastaaPoista
  9. Herttuatar hurmaa tässä kuvassa, (niin kuin kaikissa muissakin kuvissaan), siispä parhausääni hänelle täältäkin suunnalta:) Kengulle taas pudotusääni, sillä näyttää tylsältä, (niin kuin monissa muissakin kuvissaan), sekä tässä kuvassa jotenkin "epäviehättävältä", kenties merkillisesti pidentyneen kuononsa takia.

    VastaaPoista
  10. Äänestysaika on nyt päättynyt.

    VastaaPoista