1.2.2013

Kuinka ollakaan haluat häntä kuollaksesi suudella!

Päätin, että en tekisi TOP-listoja, ennenkuin Ken on maassa kaunehin? -kisa loppuu. Nyt kävi kuitenkin näin, että teki mieli. Niinpä päätin listata kymmenen parasta Disneyn pusua!!!! Hii!!!! Ja varoitan, että juonipaljastuksia on tässä kirjoituksessa luvassa, sillä elokuvien suudelmat vaihdetaan yleensä vasta elokuvan loppuminuuteilla. Jos et siis halua menettää jännityksen suomaa etua elokuvia katsoessasi, älä lue tätä tekstiä! Muuten ei muuta kuin suutelemaan!


10. Herkules ja Megara


Elokuvan lopussa Herkules ja Megara saavat toisensa, kun Herkules päättää jäädä maan pinnalle yhdessä Megaran kanssa. Silloin Megara sinkauttaa Herkulesin huulille yhtäkkiä kiihkeän suudelman, jota Herkules vallan hämmästyy. Aika nopeasti Herkules kuitenkin hyväksyy tilanteen ja vastaa huulillaan tähän rakkauden paloon.... Ah!


9. Bambi ja Faline


Bambi on kasvanut isoksi ja hän tapaa Falinen ensimmäistä kertaa lapsuuden jälkeen. Faline alkaa lähennellä Bambia, ja Bambi on kauhuissaan tästä uudesta tilanteesta. Niinpä hän alkaa etääntyä pois naaraspeuran luota, mutta hänen sarvensa tarttuvatkin puun oksiin! Faline lähestyy ja lähestyy ja lähestyy... ja antaa Bambille eläinten kielipusun suoraan poskelle. Kauhistuneen Bambin olotila muuttuu siinä silmänräpäyksessä, ja hän lähtee pomppimaan pilvien päälle. Ah!


8. Prinsessa Ruusunen ja Philip


Aurora on vaipunut satavuotiseen uneen, mutta prinssi Philip pääseekin linnaan paljon nopeammin kuin 100 vuoden jälkeen. Vain tosirakkauden suudelma voi pelastaa Auroran tästä pahasta kirouksesta, joten Philip asettaa huulensa vasten Auroran tiedostomattomia huulia. Ja mitä tapahtuukaan: Aurora herää unestaan ja kaikki ovat onnellisia ja tosi rakkaus voittaa jälleen! Ah!




7. Simba ja Nala


Lapsuudenystävykset tapaavat toisensa aikuisina, ja alkavat temmeltää innoissaan toistensa kanssa. Kesken kaiken temmellyksen Nala nuolaisee yllättäen Simbaa poskesta. Simba on todella hämmästynyt asioiden saamasta käänteestä, mutta vain katse Nalan rakastuneisiin kasvoihin (voiko eläimen naamaa sanoa kasvoiksi... ei???) saa Simban kehräämään tyytyväisyydestä. Ah!


6. Kaunotar ja Kulkuri


Kulkuri vie Kaunottaren romanttiselle illalliselle italialaisen ravintolan takapihalle. He syövät samalta lautaselta spaghettia, ja sattumalta he molemmat alkavat syödä samaa spagettinauhaa yhtä aikaa sen eri päistä lähtien. Tiedostamaton suudelma on väistämätön. Ja voi, kuinka Kaunotar kääntää päänsä sen jälkeen niin viehkosti Kulkurista poispäin! Ah!


5. Aladdin ja Jasmine


Aladdin on saattanut Jasminen taikamattoajelulta takaisin palatsiin, ja on hyvästelemässä häntä. Silloin taikamatto päättää laittaa asioihin vauhtia, ja työntää yllättäen Aladdinin suutelemaan Jasminen huulia. Ihastunut pari ei laita tätä tapahtumaa ollenkaan pahakseen, vaan jatkavat siitä mihin taikamatto heidät johti. Ja Aladdin on niin ihanan rakastunut, kun taikamatto viimein vie hänet pois Jasminen parvekkeelta. Ah!


4. Jane ja Tarzan


Elokuvan lopussa Jane päättää jäädä Tarzanin kanssa viidakkoon. Hän juoksee/kahlaa soutuveneestä rannalla odottavan Tarzanin syleilyyn ja suutelee tätä intohimoisesti suulle. Sitten Jane perääntyykin ja nolostelee tätä yllättävää tunteiden purkaustaan... ja silloin Tarzan ottaa Janen pään hellästi käsiensä varaan ja suutelee tätä uudestaan! Ah!


3. Pocahontas ja John Smith


Pocahontas on hyvästelemässä elämänsä miestä meren rannalla. John Smith makaa haavoittuneena paareilla, ja Pocahontas suutelee häntä hellästi hyvästeiksi. Tämä suudelma jos mikä saa kyyneleet Annan silmiin! Nyt ei voi sanoa ah, vaan nyyh!


2. Wall-e ja Eva


Roboteillakin on tunteet! Koko Wall-e -elokuva on niin ihastuttava ja Wall-en ihastumista Evaan on niin ihana katsoa. Lopussa Eva tajuaa, että Wall-e on ihastunut tähän. Tämä tapahtuu pahaan aikaan, sillä juuri silloin Wall-e on ruhjoutumisen seurauksena menettänyt tiedostot/muistot menneestä elämästään. Eva on menettämäisillään toivonsa, mutta silloin Wall-en muisti palaakin! Wall-e tajuaa, että myös Eva tykkää hänestä! Ja sitten nämä robotit vaihtavat sähköisen robottisuudelman! Ah!


1. Belle ja hirviö


Belle on pelastanut hirviön, joka nyt kuitenkin meinaa kuolla hänen syliinsä. Belle kuiskaa taikasanat: "minä rakastan sinua." Silloin taika murtuu, ja hirviö muuttuu hyvin komeaksi mieheksi! Belle tunnistaa tämän miehen rakastamakseen hirviöksi ja hitaasti mutta varmasti heidän huulensa lähestyvät toisiaan... Näemme myös parin rakastuneesta katseesta, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan... ELOKUVAHISTORIAN IHANIN SUUDELMA!!!!!!! AH!!!!!

AH! No nyt teki alkaa mieli katsoa Disney-elokuvia! KAIKKI NE PUTKEEN, MUAHAHHAA!!!!! Ehkä joskus toiste. Huomasin, että suurin osa näistä lempparipusuistani on sellaisia, joissa suudelma on tapahtunut joko vain toisen tai molempien henkilöiden sitä suunnittelematta. Eli hyvin yllätyksellisiä, nopeita ja kiihkeitä suudelmia on elokuvat pullollaan! Ainoastaan kolme parasta ovat suudelmia, joissa suudelmaa kehitellään etukäteen katseilla ja käden kosketuksella ja suun avaamisella. Ehkä ne juuri sen takia ovatkin päässeet näin korkealle jalustalle! Hih!

5 kommenttia:

  1. Tulipahan muuten mieleen, että tuo Aladdinin ja Jasminen suudelma ei varmasti onnistuisi oikeassa elämässä! Olen ihan varma, että jos minä olisin Aladdinin asemassa ja taikamatto alkaisi nostaa minua ylös kohti toisen henkilön huulia, a) menettäisin tasapainoni ja tippuisin maahan tämän äkillisen liikkeen johdosta ja b)löisin pääni vasten Jasminen leukaa. Vitsi olen täällä naureskellut itsekseni, kun olen pohtinut tällaista vaihtoehtoa kohtaukselle. :)

    VastaaPoista
  2. Ohooo, mikä lista!! :) Olipas siinä söpöjä pusuja, etenkin Babmin ja Falinen sekä Simban ja Nalan suukot ilahduttivat. Miksi mä tykkään eläinten romansseista? Ja tuo Aladdin-kommentti on kiintoisa.. mutta rakkauden voimalla mikä vain on mahdollista! ;)

    Ootko muuten tehnyt listaa sinun mielestäsi söpöimmistä Disney-pareista? Se voisi olla mielenkiintoinen..

    VastaaPoista
  3. Kaikki romanssit on kivoja, varsinkin eläinten! En ole tehnyt listaa söpöimmistä/parhaimmista (?) Disney-pareista. Kenties sellaisen voisi harkita tekevänsä...

    VastaaPoista
  4. Mun suosikki näistä toisiaan suutelevista💏 pareista ovat Bambi ja Faline🦌❤ mut vaan siksi koska he ovat niin ihania😍 (vaikkakin paljon enemmän vasoina) mutta se tärkein ja mun lempparini... toisin sanoen, kysyisin että:

    MUTTA MISSÄ OVAT PIKKU KANANEN JA SINI!?😲😨☹🤤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Bambi ja Faline ovat söpöjä. :) Pikku Kananen ja Sini eivät minun TOP-listalleni yltäneet. XD

      Poista