7.11.2012

Magic mirror on the wall... 3.

Uusi jakso sarjasta Ken on maassa kaunehin? alkaa NYT! Jee! Valitettavasti on tullut aika hyvästellä taas yksi kilpailija. Tällä viikolla pudotusuhan alle joutuivat Nani, Charlotte ja Nakoma. Ääniä tuli niin paljon, että tuomarin piti laskea lopputulos ihan paperin kanssa (sormet eivät enää riittäneet). Ja tällä viikolla putosi.... Nani Pelekai.


"En voi uskoa, että putosin jo tässä vaiheessa kisaa! Olin ihan varma, että olisin ainakin viiden parhaan joukossa. Viime vuoden kisassa kun etniset tytöt pärjäsivät melkeinpä parhaiten! Yyh! Tuomari sanoi molempia kuviani keskivertaisiksi. Minusta ne olivat kuitenkin paljon parempia, kuin joidenkin muiden kilpailijoiden kuvat. Mielestäni pudotus on ihan epäreilu! Pöh! Mutta onhan minusta ihana päästä kotiin lämpimään, Hawaijilla on PALJON lämpimämpi kuin Suomessa. Lilo on myös kaivannut minua kotiin. Toivotan onnea Nakomalle ja Esmeraldalle. Voittakaa kisa!" Näin putoamistunnelmiaan kuvasi Nani. Hyvää matkaa Hawaijille! Valitettavasti emme koskaan saaneet tietää, mitä hänen mottonsa tarkoitti...

Tällä viikolla jäljellä olevat kilpailijat pääsivät juhlistamaan tuomarin sekä tuomarin mahtavan ystävän syntymäpäiviä. Toinen (vai kolmas?) juhlistamisen arvoinen asia viikolla olevien syntymäpäivien lisäksi on Obaman vaalimenestys - hänet valittiin toiseksi kaudelle Yhdysvaltain presidentiksi. Jee! Juhlistaminen tapahtuu juhlapuku-kierroksen merkeissä. Ei muuta kuin pukujen ihailu alkakoon!


Janen juhlapuku on ihanan keltainen ja muhkea. Hameosan laskokset toimivat hienosti, vaikka Janen takapuoli näyttääkin tässä mekossa hieman isommalta... Puku on suunniteltu kivasti siten, että mekon hihat ovat puolipitkät, mikä tuo asuun tiettyä erityisyyttä. Myös puvun kaulus ja kravatti ovat oiva ratkaisu. Onnea suunnittelijalle! Päivänvarjo ja käsineet tuovat kuvaan aristokraattisuutta, mutta kypärän olisi voinut jättää suosiolla kotiin. Jane kantaa nätin mekon (ja kamalan kypärän) hienosti yllään, ja selkä on muistettu pitää suorassa. Sen sijaan Janen kasvot kaipaisivat tällä viikolla kohennusta. Leuka on työnnetty liikaa ulospäin ja katse näyttää harhailevalta, ihan kuin tyttö ei tietäisi, missä kamera on. Viime viikon nätti ilme on kadonnut, vaikka hymyn poikasta löytyy vielä huulilta. Aijai, koitahan pistää parastasi peliin, Jane!


Jessie ei suostunut vaihtamaan päälleen tarjoamaamme juhlapukua, vaan halusi pitää yllään tutun ja turvallisen cowboy-asunsa. Farkut, "buutsit" ja cowboy-hattu eivät välttämättä sovellu teemaamme kauhean hyvin... Itse asiassa neidon asu on aivan hirvittävä, kuten taisin mainita jo ensimmäisellä viikolla. Sen sijaan Jessien asento on kiva, vaikka neidon muodot ovatkin vähän kulmikkaat. Kasvojen ilmettä voisi parantaa paljonkin, nyt hymy on teennäinen. Mihin on ensimmäisen viikon vino hymy kadonnut? Tilalle on tullut viime viikon pelottava ilme ja tämän viikon teennäisyys. On kuva kuitenkin parempi kuin viime viikolla, joten plussaa siitä!


Anita jatkaa juhlapukujen värilinjaa keltaisella mekollaan (Janen tavoin). Tuomarin täytyy kuitenkin todeta, että sininen on Anitan väri, keltainen näyttää hieman oudolta hänen päällään. Juhlapuku ei näytä kauhean juhlalliselta, vaan pikemminkin hyvin arkiselta asulta. Kuvassa ei myöskään näy mekkoa kokonaisuudessaan, sillä kuvaaja on leikannut hameen kuvasta pois. Aijaijaijai, miten tällä kuvalla myydään nyt yhtään mekkoa? Anitan asento ja ilme ovat kummalliset, eikä viime viikkojen tyylikkyydestä ole tässä kuvassa tietoakaan. Neito näyttää kuvassa selittelevältä kuin pikkulapsi tämän jäätyä kiinni öiseltä matkalta keksipurkille. Mikähän Anitalle oikein tuli, kun taso tällä tavalla laski? Positiivisuutta kuvaan tuo kuitenkin se, että näemme vihdoin Anitan silmät auki. Jee!


Marian-neito päätti esitellä juhlapukukierroksella meille häämekkonsa. (Ja tästä voikin päätellä, että tänä vuonna kisassa ei nähdä hääpuku-kierrosta!) Mekko on perinteinen valkoisine väreineen, ja huntu sekä kukkakimppu täydentävät hääpotretin klassiseksi. Mekon kaula-aukossa näemme sinisen soljen, joka on varmasti jokin sukukalleus. Kuva ei  esittele mekkoa kaikkein parhaimmasta kuvakulmasta, eikä hääkimppukaan ainakaan kaunista asua yhtään. Marian-neito näyttää kuvassa kuitenkin todella onnelliselta, ja hymy kertoo kaiken, mitä mekosta tarvitsee tietää: sen kanssa pääsee juhlimaan onnellisia häitä, joten asu kannattaa ostaa. Marianin ilme on kuitenkin ehkä liian avoin ja arkinen, sillä jokin viime viikkojen viehätysvoima kuvasta jää puuttumaan.


Helinä esittelee oikein nätisti asuaan. Kuvassa on mielenkiintoinen idea: Helinä seisoo peilin päällä, josta hän samalla peilaa itseään. Muilla kilpailijoilla pitäisi olla aika iso peili toteuttaakseen saman idean, paitsi Jessiellä. Helinä on kuvassaan kuitenkin samassa tutussa vihreässä mekossa, joka on meille tuttu edellisiltä viikoilta. Eikö häneltä muka löytynyt mitään juhlallisempaa asua? Helinän asento on erikoinen ihan hyvällä tavalla. Kädet sivuille levitettynä hän näyttää tosiaan ihan keijulta. Hymy on vieno, mutta nätti. Kaiken kaikkiaan kuva on oikein onnistunut. Hyvä Helinä!


Esmeralda esittelee meille hyvin erikoisen juhlapuvun, joka puolestaan esittelee hänen vartalonpiirteensä todella tarkasti. Tässä asennossa mekko ei tule edustetuksi niin hyvin, kuin mitä sen voisi esittää. Korut kuitenkin sopivat mekkoon loistavasti, mistä annetaan kehuja stylistille. Esmeralda näyttää keimailevan kuvassa, ja hänen asentoaan voisi pitää vähän liian seksikkäänä. Olan yli vilkaisu voisi olla hyvä idea, jos sen tekisi hieman toisella tavalla, hieman pehmeämmin. Esmeralda ei myöskään katso kameraan. Oikeastaan kukaan tämän jakson tähänastisista kilpailijoista ei ole katsonut kameraan, aijai! Tuleeko joku pelastamaan tilanteen? Esmeraldan kuva on parempi kuin viime viikkoinen, mutta ensimmäisen viikon suoritukseen hän ei kyllä kykene.


Juhlapukukierroksen kunniaksi Kevätär on pukeutunut kevään vaaleanpunaisiin kukkasiin, joita voi löytää kirsikkapuista(?). Kevättären asun hihat ovat hyvin leveät, mikä luo kuvaan taianomaista tunnelmaa. Kukkia lentää kuvassa kaikkialle, ja tuomari ainakin odottaa kovasti niiden putoavan alas. Ei siis, että niiden haluaisi putoavan alas, vaan kuvassa on vangittu liike niin taidokkaasti, että niiden odottaa putoavan alas. Huono puoli kuvassa on se, että kuva on otettu hyvin kaukaa. Emme pääse näkemään Kevättären kasvoja hyvin, vaan ne näkyvät vain epämääräisinä pisteinä. Tuomari olisi kovasti kaivannut Kevättären ihania kasvonpiirteitä sulostuttamaan kuvaa. Muuten kuva on kyllä oikein taiteellinen.


Giselle hurmaa kaikki hyvin prinsessamaisella mekollaan. Mekko on todella pöyheä, kimalteleva ja pitsikäs - tässä on todellakin juhla-asu! Asukokonaisuuden kruunaa tiara sekä hanskat (vai miksi noita voi sanoa?). Giselle jatkaa samaa linjaa muiden kilpailijoiden kanssa, eikä katso kuvaajaan. Hänen asentonsa on jotenkin kiertynyt, ja hän näyttää hieman hämmentyneeltä. Kuva näyttää olevan kesken kaiken otettu, sillä kuvassa näkyy vielä avustajan käsi, joka yrittää vetää Giselleä parempaan kohtaan. Toisella puolella kuvaa näkyy myös toisen henkilön käsi. Onko Gisellellä ollut niin paljon vaikeuksia kuvauksissa, että häntä pitää neuvoa molemmilta puolilta, ja vieläpä kädestä kiinni pitäen? Plussaa kuvassa tulee siitä, että Giselle pitää vihdoin silmiään auki. Lisäksi mekko on upea.


Merida esittelee meille upeaa, turkoosia pukuaan. Puvussa on jotain skotlantilaista, ja varsinkin hieno "huivi" päässä on suoraan ylänummilta. Merida halusikin esitellä meille kotikontunsa juhlapuvun, mikä oli kuulemma hänen äitinsä toivomus. Merida osaakin esitellä puvun oikein näyttävästi, ja asu pääsee kuvassa oikeuksiinsa. Sen sijaan Merida ei pääse kuvassa oikeuksiinsa. Hän näyttää hyvin jäykältä, hänen leukansa on työntynyt eteenpäin ja hänen kätensä ovat aivan ihmeellisessä asennossa. Lisäksi neito tähyilee pelokkaana sivulleen. Tällä kertaa Meridaa eivät pelasta edes hänen upeat hiuksensa, sillä ne ovat kankaan alla piilossa. Tosin ei kuva ole huonoimmastakaan päästä tältä viikolta, eli jatkamme kultaista keskinkertaisuuden tietä Meridan osalta.


Tällä viikolla Eilonwyn kuva on pettymys tuomarille. Viime viikkoina hänen kuvansa ovat olleet hyvin mainioita, mutta nyt... Kuvassa on kyllä aineksia hyvän kuvan reseptiin. Käsi pitää hameen helmaa ylhäällä, ja asento voisi esitellä mekkoa hienosti. Idea on kuitenkin jäänyt puolitiehen, sillä Eilonwy on kallistanut ylävartaloaan liikaa vasemmalle. Neidon kasvot ovat hyvin vihaisen näköiset, mitä tältä tytöltä ei olisi lainkaan osannut odottaa, niin iloinen hän on ollut. Kaiken muun lisäksi Eilonwyllä on sama mekko päällään, mitä hän on muulloinkin pitänyt. Tällä tytöllä on vielä paljon petrattavaa.


Tällä viikolla Nakomalla on paljon näytettävää, sillä hän on joutunut jo kaksi kertaa pudotusuhan alle. Nakoma esittelee meille juhla-asunsa, joka on hieman erilainen hänen normaaliin asuunsa verrattuna. Puvussa on pitkät hihat, eikä neidon napaa tällä kertaa näy. Kaulakorukin on muuttunut erilaiseksi. Vähän tässä alkaa miettimään, että onko kyseessä juhla-asu vai talviasu (ja nyt voimme päätellä, että tänä vuonna kisassa ei ole myöskään talvipuku kierrosta!)? Hmm... Kuvassa puku on oikein hyvin esillä, mutta Nakoman esilletuonti on hyvin tylsä ja jäykkä. Lisäksi neito on hyvin vakavan oloinen kuvassa. Eikös juhlien pitäisi olla kiva asia? Nakoman kuva on jälleen kerran yksi viikon huonoimmista.


Nakoman tavoin myös Charlotte La Bouffilla on paljon parannettavan varaa, sillä hänkin on ollut molemmilla viikoilla pudotus-uhan alla. Charlotte on ottanut juhlapuku-kierroksen tosissaan, ja pukeutuukin parhaimpiinsa. Näyttävän vaaleanpunaisen mekon kruunaa tiara ja viuhka, sekä ilmaan heitetyt hileet ja spottivalo. Charlotte todella tietää, miten tehdään näyttävä kuva. Kaiken muun lisäksi kuvassa on mukana viime vuoden voittaja, Tiana. Ihan niinkuin Charlotte olisi halunnut täyttää kuvan kaikella mahdollisella "krääsällä", jolla varmistaa voittonsa. Ikävä kyllä tällä kertaa liika on liikaa, ja kuva näyttää lähinnä huvittavalta. Charlotten ilme (mikä siitä näkyy näin kauas) on todella mairean näköinen, eikä se ole kauhean nätti. Myös hänen vartalonsa on ihmeellisellä kiemuralla. Kun vartalon asentoa muuttaa "normaalimmaksi", kun kuvaa yksinkertaistetaan ja kun ilme muuttuu ystävällisemmäksi, voisi Charlotessa olla ainesta vaikka mihin. Nyt hän pettää tuomarin odotukset.


Tässä oli tämän viikon kuvat. Oli jännää huomata, että melkein kaikkien kilpailijoiden suoritus oli muuttunut huonommaksi kuin ennen. Toivottavasti kehityskaari alkaa piirtyä toiseen suuntaan ensi viikolla... Keillä kilpailijoista on onnistunut kuva, kenen kuva on törkeä söherrys? Se selviää viikon päästä Ken on maassa kaunehin? -kisassa, kunhan muistatte äänestää huonointa kuvaa. Viikon päästä pääsemme myös vihdoin tutustumaan kilpailijattarien elämään hieman tarkemmin. Siihen asti: Au revoir!

3 kommenttia:

  1. Tosiaankin, lähes kaikki huononsivat, eikä juuri kukaan muu kuin Helinä onnistunut. Helinän kuva on taiteellinen ja maaginen! Hän on siis viikon paras mielestäni. Mutta olipa kummaa, kuten tuomari huomasi, monet kilpailijat olivat hämmentyneen tai muuten epäjuhlallisen näköisiä. Plussaa Charlottelle, joka ainakin yrittää täysillä - tosin hiukan ylihän se tällä kertaa meni. :) Tähänastinen inhokkini Nakoma näyttää tällä kertaa ihan hyvältä, sillä nyt kuva on sopusuhtainen ja vakava ilme heijastelee juhlapuvun yksinkertaista tyylikkyyttä ja arvokkuutta.

    Oli vaikea päättää, kenelle antaa äänensä, kun kaikki olivat niin huonoja! (Ehkä he olivat kateellisia, ettei heillä ei ollut yhtä hohdokkaita juhlia kuin presidentti Obamalla voittoseremonioissa. Go Obama!!) Minun puolestani saisi kuitenkin pudota...

    JESSIE!
    Perusteluina: kapinointi (kisaan lähtiessä pitää varautua monenlaiseen tehtävään) ja teennäinen hymy (joka ei paikkaa juhla-asun puutetta).

    VastaaPoista
  2. Etta äänestää GISELLEÄ, koska hän on liian pröystäilevä ja naisellinen, mistä Etta ei tykkää. Saara yhtyy tuomarin mielipiteeseen Gisellen hämmästyneestä ilmeestä sekä miinustaa avustajan läsnäolosta. Etan mielestä paras on Kevätär, koska kuvassa on yhtä paljon vauhtia kuin Etassa.

    VastaaPoista
  3. Kevättären kuva sopisi ehkä paremmin modernin taiteen museoon kuin kauneuskilpailuun, joten äänestän tällä kertaa hänen tippuvan

    VastaaPoista