11.9.2012

On hiirihaukkoja, kalalokkeja, susikorentona lentoon jään!

Nyt seuraa taas TOP-lista. Täytyy sanoa, että tämän TOP-listan tekemisessä kesti monta viikkoa, tein sitä aina pienissä erissä. Minulla meni hermot kaikkien mahdollisten TOP-listojen kanssa, joten listaa ei ole vähään aikaan tulossa. Anteeksi. Mutta kyllä niitä listoja vielä joskus tulee! Tämän kerran listassa on mielestäni TOP-20 parhaat eläinhahmot Disneyltä. Olkaatte hyvä!

20. Bernard


Elokuvassa Pelastuspartio Bernard ja Bianca Bernard on Kansainvälisen Hiirten Pelastusjärjestön Lontoon konttorin talonmies. Kuinka ollakaan, Pelastusjärjestön Unkarin edustaja Bianca päättää valita Bernardin apurikseen uskaliaalle Penny-tytön pelastusretkelle. Bernard osoittautuu vallan oivaksi apuriksi, ja hiirten välinen romanssi on valmis syntymään. Bernard esiintyy myös toisessa Disneyn klassikko-elokuvassa, Bernard ja Bianca Australiassa. Australiassa asuva Toni-poika on pulassa, ja Bernard ja Bianca hälytetään hätiin kesken Bernardin kosinnan! Jännittävän pelastusretken aikana Bernard osoittaa taas arvonsa, ja kenties saa vihdoin ja viimein kosittua Biancaa...

Valitsin Bernardin TOP-listalle hänen vaikeasta nimestään huolimatta sen takia, koska hiiri on yksinkertaisesti niin sympaattinen. Bernard on vähän raukka eikä mikään ihmesuoriutuja, mikä tekee hänestä niin samaistuttavan ja inhimillisen (vai pitäisikö sanoa: hiirillisen). Bernard on todella mukava herrasmies, vähän hömelö mutta herttainen. Kaikki iloitsemme suuresti hänen onnistumisistaan, sillä kyllä tämä hiiri loppujen lopuksi onnistuu, vaikka aluksi kaikki näyttäisikin synkältä. Bernard on hyvä lisä Pelastusjärjestöön, ja antaisin hänen ilomielin pelastaa minut (tai lapseni) pulasta. :)

19. Oliver

Elokuvassa Oliver ja kumppanit esiintyy tämä suloinen, oranssi kissanpentu. Oliver on erään kissapentueen poikanen, jota kukaan ei huoli itselleen. :( Hän päätyy yksin seikkailemaan pitkin New Yorkin katuja, kunnes tapaa Filuri-koiran ja tämän koirajengin, jonka seuraan liittyy. Erinäisten sattumusten kautta Oliver päätyykin Jenny-tytön kotiin, jossa pieni Jenny pitää hänestä oivaa huolta. Kulkukoirajengi on sitä mieltä, ettei Oliver sovi kenenkään omistettavaksi, vaan tämän tulee viettää vapaata elämää. Niinpä koirat pelastavat Oliverin Jennyn pauloista.... mutta kaipasiko Oliver oikeasti pelastusta?

Oliver ja kumppanit -elokuva perustuu kuulemma löyhästi Charles Dickensin Oliver Twistiin! Tosi löyhästi kyllä perustuu, olen sitä mieltä... Oliver on suloinen kissa, jota käy sääliksi hänen julma kohtalonsa elokuvan alussa. :( Tekisi vain mieli paijata itse tuota kissaa. Oliver on söpöyden lisäksi sitkeä ja urhea kissanpoikanen, jolla on positiivinen asenne elämään. Jee!

18. Samu Sirkka


Samu Sirkka esiintyy Disneyn klassikossa Pinocchio. Sirkka pomppii köyhänä kulkurina erään puusepän kotiin tarkoituksenaan viettää siellä yö lämpimästi. Kaikki me tiedämme mitä seuraavaksi tapahtuu: sininen haltijatar saapuu paikalle ja muuttaa Pinocchio -nimisen puunuken eläväksi. Sininen haltijatar ylentää Samu Sirkan Pinocchion omaksitunnoksi. Samu alkaa toteuttaa tehtäväänsä tunnollisesti, kunnes Pinocchio päättää ryhtyä näyttelijäksi. Silloin Samu Sirkka suuttuu puunuken tottelemattomuudesta ja sanoo itsensä irti. Onneksi ero ei kuitenkaan kestä kauan, sillä Pinocchiolla on vielä paljon koettemuksia edessään, johon tarvitaan omaatuntoa. Samu Sirkka esiintyy myös Disneyn klassikossa Pennitön ja suruton, jossa hän toimii juontajana kahdelle lyhyelle animaatiolle.

Samu Sirkka pääsee TOP-listalleni vilpittömyytensä ja iloisuutensa takia. Samu tuntuu olevan hyvin lapsiystävällinen heinäsirkka, jolla on elämänarvot kohdallaan, kun kerran omatunnoksi värvätään. Mielestäni Samu ei kyllä näytä yhtään heinäsirkalta kaikesta pomppimisestaan ja pienikokoisuudestaan huolimatta.

17. Kulkuri


Kulkurista voi nimen perusteella arvata, että hän on kulkukoira. Kulkuri nauttii vapaasta elämästään ja suorastaan halveksii ihmisten omistamia koiria. Kaikki muuttuu, kun hän kohtaa Kaunottaren, kauniin cockerspanielin. Vaikka Kulkurilla on ollut paljon naaraskoiraystäviä ennen (joka selviää laulusta Kulkuri / He's a Tramp), on Kaunottaressa jotain erityistä... Onko tässä kauniin suhteen alku? Ja Kulkurihan esiintyy elokuvassa Kaunotar ja Kulkuri.

Kulkuri on nokkela, romanttinen ja rohkea koira, joka käy elokuvastakin hyvin selväksi. Vallattomasta nuoruudestaan huolimatta Kulkuri näyttää, että hän pystyy olemaan myös kunnon mies. Tämä seikka vetoaa naispuolisiin katsojiin, mikä tekee Kulkurista ainakin minulle paljon kivemman hahmon. Kulkurissa on muutenkin paljon enemmän iloa ja menoa ja eloa kuin vastapiirretyssään Kaunottaressa. Kaunotar on ihan "mämmäri". Hyvä Kulkuri!

16. Sebastian

Pieni Merenneito -elokuvassa ensiesiintymisensä tehnyt rapu Sebastian on merenpohjan suuri musiikkilahjakkuus. Hän toimii konserttisalin kapellimestarina ja lisäksi kuninkaan neuvonantajana. Kuningas Triton laittaa Sebastianin tyttärensä Arielin perään vahtimaan, ettei Ariel tee mitään typeryyksiä. Sebastian koittaa parhaansa mukaan vakuutella tytön merenpohjan mahtavasta elämästä, mutta jostakin syystä Ariel ei vain suostu uskomaan häntä...

En ole nähnyt Pientä Merenneitoa moniin vuosiin, joten mielikuvani Sebastianista on vuosien takaa. Muisteluni mukaan rapu oli kuitenkin hyvä tyyppi, jolle sai nauraa. Muistaakseni Sebastian oli vähän yksinkertainen ja suuttuessaan hauskan näköinen. Sebastianin arvostusta osaltani lisää hänen musiikkiharrastuksensa. Hyvä, Sebbe!

15. Marie, Toulouse ja Berlioz


Näitä kolmea kissanpentua ei voi arvostella yksinään, vaan kaikki kuuluu rytmiin kattien. Marie, Berlioz ja Toulouse ovat Herttuattaren kolme iloista pentua. He asuvat Pariisissa vanhan oopperalaulajan luona ja viettävät leppoista kissanelämää. Marie (valkoinen) harrastaa laulua, Berlioz (musta) pianon soittamista ja Toulouse (oranssi) maalaamista: todellisia aristokraattien harrastuksia! Kuinka ollakaan, hovimestari saa tietää, että oopperalaulaja aikoo testamentata koko perintönsä kissoilleen ja vasta sen jälkeen hovimestarille, joten hovimestari päättää päästä kissoista eroon. Niin kissanpennutkin joutuvat kauas tutulta, rikkaalta alueeltaan, ja pääsevät tutustumaan maaseutuun, pariin viehättävään hanheen ja kulkukissoihin.

Kuten jo edellä mainitsin, kissanpennut ovat kaikki taiteellisesti lahjakkaita, mikä voi hyvinkin olla yksi syy siihen, miksi pidän heistä. Pennuilla esiintyy myös hyvin tutun oloista sisaruskiistaa ja kiusimista, joka tuo mieleen "nuo hyvät nuoruuden päivät". Kaiken lisäksi kissa on minun lempparieläimeni, joten siinä teille hyviä syitä näistä pennuista pitämiselle! Ja hehän olivat elokuvasta Aristokatit.

14. Zazu


Zazu esiintyy elokuvassa Leijonakuningas. Zazu toimii Jylhäkallion kuninkaan neuvonantajana sukupolvesta toiseen. Hän välittää kuninkaalle alamaisten viestejä ja kertoo valtakunnan tilasta. Tarpeen tullen Zazu voi myös toimia lastenvahtina. Ilkeän Scarin käsitys neuvonantajan työstä taasen on, että neuvonantajan tulee viihdyttää kuningasta. Niinpä elokuvan aikana saamme tutustua Zazun mahtavaan laulurepertuaariin.

Zazun voisi samaistaa Sebastianiin (nro: 16). He molemmat ovat kuninkaan neuvonantajia, he molemmat toimivat tarpeen tullen lastenvahtina, he molemmat ovat vähän ylpeitä ja tietoisia omasta arvostaan. Sebastianin lailla Zazukin on hieman hassu hahmo, jolle minä ainakin nauroin pienenä, varsinkin laulun Kunhan kruunun saan kuninkaan kohdalla. Zazu on ihan paras. Minulle tulee Zazusta mieleen aina Mr. Been. Johtuisiko siitä, että hänen englanninkielinen ääninäyttelijänsä on Rowan Atkinson. Eikö olekin vähän hänen näköisensä? :)

13. Miiko


Miiko on toinen Pocahontasin eläinystävistä elokuvassa Pocahontas. Pesukarhu Miikolla on aivan omat seikkailut Pocahontasin seikkailujen ohessa, joista varmasti perheen pienimmät nauttivat. Miiko mm. vetää John Smithin laivakorppuja kuin viimeistä päivää, eikä Percy-koirankaan herkut jää Miikon seurassa koskemattomiksi.

Miiko on hauska, ahne, syöppö pesukarhu. Miiko on kuitenkin muutakin, sillä hänellä on hyvä sydän, ja hän osaa eläytyä Pocahontasin suruun kuin myös iloon. Miiko toi pienelle Annalle suuren ilon.

12. Rumpali

Rumpali on kaniperheen villi esikoinen (?), jolla on aika monta pikkusiskoa. Nimensä Rumpali on saanut siitä, että hän tykkää rummuttaa takajalallaan maata. Kani on Bambin hyvä ystävä. Hän on Bambin luona jo tämän metsän eläimille ensiesiintymisestään lähtien. Bambin opittua kävelemään Rumpali saakin oivan leikkikaverin tutkimusretkilleen ja talven luisteluille. Ystävykset tutustuvat yhdessä Kukka-nimiseen haisunäätään, joka myös välillä liittyy heidän leikkeihnsä. Ystävyys ei lopu lapsuuteen, sillä kevään aikaan kaikki kolme kasvavat aikuisiksi ja löytävät itselleen rakkaan. Lopussa näemme vielä Rumpalin lapsia. Anteeksi juonipaljastukset. :)

Rumpali on mahtava jänöjussi! Hän on iloinen, riehakas, rytmisesti taitava ja valloittava pupu. Pieni osa Rumpalista haluaa olla anarkisti, mutta äidin ollessa paikalla hän tottelee kyselemättä ja on kauhean suloinen. Rumpalin puhuu jännästi ja hänen äänensä on kiva, ainakin vanhassa dubbauksessa. Iloisuudestaan ja rämäpäisyydestään johtuen Rumpali pääsee sijalle 12.

11. Abu

Elokuvassa Aladdin esiintyy villi apina Abu. Abu on Aladdinin hyvä ystävä, joka auttaa tätä tilanteessa kuin tilanteessa. Aladdinin sotilaiden paosta ei tulisi mitään ilman Abun auttavaa kättä. Abun auttava käsi on myös kova varastelemaan, ja hän toimiikin Aladdinin rikoskumppanina. Kuinka ollakaan, Aladdin ihastuu sulttaanin tyttäreen, eikä Abu pidä tästä asiasta ollenkaan. Abu onkin välillä hyvin mustasukkainen Jasminelle. Kaiken lisäksi lampun henki muuttaa Abun elefantiksi! Onnistuvatko Aladdin ja Abu säilyttämään ystävyytensä rakkauden roihutessa ja Jafarin pistäessä kapuloita rattaisiin? Entä muuttuuko Abu enää koskaan takaisin apinaksi? :)

Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Abun kohdalla se pitää paikkansa (katso Abun kuva). Abu rakastaa rahaa ja jalokiviä, kuten hän myös rakastaa ruokaa. Abu onkin hyvin materialistinen hahmo. Yleensä lastenelokuvissa materialismi mielletään pahisten ominaisuudeksi. Abu on kuitenkin hyvis, joka tekee hahmosta mielenkiintoisen ja inhimillisen. Elokuvan aikana Abu oppii (?), ettei hän voi viedä toisen omistamaa ellei siihen ole lupaa, ettei aina voi tehdä mitä haluaa ja että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin raha ja ruoka. Tässä on hyvä ja tärkeä opetus elokuvaa katsoville lapsille. Hyvä Abu! Näin me löydämme pedagogiikka myös Disney-elokuvista. Pitäisiköhän niitä kaikkia alkaa analysoimaan lastentarhanopettajan silmin...? :)

10. Scar


Scar on aina halunnut päästä kuninkaaksi kuninkaan paikalle. Tiellä vain on ollut Mufasa, hänen veljensä, jonka kuollessa valta olisi periytynyt Scarille. Kun Mufasa saa pojan, Scar joutuukin perimäjärjestyksessä toiseksi, eikä hän voi kestää sitä. Niinpä Scar päättää syrjäyttää kuninkaan ja tämän pojan raadollisimmalla mahdollisella tavalla; tappamalla. Scar pääseekin Jylhäkallion valtiaaksi hyeenojen avustuksella. Jostain syystä hänen hallintatavoistaan ei pidetä valtakunnassa, eihän maha tyhjänä voi olla tyytyväinen. Scar kohtaa lopulta kuitenkin kohtalonsa, sillä hän tekee saman erheen, minkä hyvin monen elokuvan pahis tekee. Hän ei nimittäin muista tarkistaa, että hänen tappamansa vanhemman jälkeläinen on varmasti kuollut...

Hämmästyin itsekin siitä, että Scar pääsi näin korkealle jalustalle listallani. Scar ei omaa mitään arvoja, toimintatapoja tai hyveitä, jotka olisivat minusta hyviä tai matkittavissa olevia. Hän on listan ainoa pahis. Mutta suotakoon tämä "hairahdus" minulle. Scar on nimittäin yksi parhaista Disney-pahiksista, ja hänellä on kuitenkin joitain hauskoja ominaisuuksia. Scar on todella ironinen ja välillä hänellä on nokkelia sanavalintoja, mikä tekee hahmosta hauskan. Scar osaa myös näytellä hyvin. Näyttelijäntaidot on huomattu myös Disney-studiolla, sillä Scar esiintyy kahdessa Disney-klassikossa. Ensimmäinen on kaikille tuttu Leijonakuningas ja toinen on Hercules, jossa hän tekee sivuroolin. :)

9. Maximus


Maximus esiintyy uudessa Disney-elokuvassa Kaksin karkuteillä. Maximus on vartiokaartin johtajan ratsu, ja hän on ominut itselleen johtajan uljaita ominaisuuksia. Maximus ei ole tavallinen hevonen, sillä hänessä on myös paljon koiramaisuutta, kuten mm. jälkien haistelu ja uskollisuus. Uskollisuus vartiokaartin johtajaa kohtaan ajaa Maximusta jahtaamaan takaa Flynn Rideria, joka on varastanut kadonneen prinsessan kruunun. Ajojahti ajaa Maximuksen tutustumaan Tähkäpäähän, eikä tämä tapaaminen ole muuttamatta hevosen arvoja.

Elokuvassa melkein kaikki kohtaukset, joissa Maximus esiintyy, saavat hymyn huulilleni. Hevonen on niin hauska koiruuksineen kaikkineen, että sille ei voi olla nauramatta. Maximuksella on hyvä sydän ja hän on uskollinen tovereilleen loppuun saakka. Maximus opettaa myös sen, että pahimmistakin vihamiehistä voi tulla hyviä ystäviä. Jiihaa!

8. Louis


Louis on jazzia rakastava krokotiili elokuvasta Prinsessa ja sammakko. Hän tapaa sammakoiksi muuttuneet Tianan ja Naveenin rämeellä, ja lähtee heidän oppaakseen Mama Odien luo. Krokotiilin opastuksesta voi olla montaa eri mieltä... Louiksen hartaimpana toiveena on päästä jammailemaan jazz-bändiin esimerkiksi laivalle.

Louis on mahtava! Pulska krokotiili tekee Prinsessasta ja sammakosta mahtavan elokuvan! Louis on vähän samanlainen hahmo kuin Maximus, sillä yleensä hänen ollessaan ruudussa minulla tulee hymy huulille. On Louiksella kyllä parisen vakavaakin kohtausta, mutta hänen höpötyksensä saa kaikki hyvälle tuulelle. Louis on kiva myös siksi, että pitää musiikista (niinkuin minäkin) ja ottaa ennakkoluulottomasti ystävikseen melkein kenet tahansa. Saadessaan ystäviä hän kyllä pitää heistä kiinni. Hyvä, Louis!

7. Basil 

Basil Hiiri on hiirimaailman Sherlock Holmes. Hän asuu Baker Streetillä erään kuulun salapoliisin alakerrassa ja ratkoo rikoksia sieltä käsin. Elokuvassa Mestarietsivä Basil Hiiri Basil pääsee selvittämään kadonneen leluntekijän arvoitusta. Selviää, että kidnappauksen takana on Basilin arkkivihollinen Ratigan, jolla on suuruudenhulluja suunnitelmia koko Lontoon valloittamiseksi.

Basil Hiiri on nokkela, omalaatuinen ja erakkoluonteinen mestarietsivä. Hän pitää viulun soittamisesta (pisteitä musiikillisista taidoista!) ja hän haluaa omalta osaltaan auttaa yhteiskuntaa rikosten selvittäjänä. Niinpä hänellä on hyvät periaatteet elämälle. Basilin järjenjuoksua on mielenkiintoista seurata, ja hän ratkaisee arvoituksen kuin arvoituksen tuosta vaan! Jes!

6. Robin Hood


Robin Hood -elokuvassa esiintyvä Robin Hood on Disneyn kettumainen versio Robin Hoodista. :) Kuten kaikki tiedämme, Robin Hood osaa käyttää jousea mestarimaisesti ja hän vie rahat rikkailta antaakseen ne köyhille. Robin taistelee Sherwoodin metsikössä ilkeää sheriffiä ja prinssi Juhanaa vastaan, sillä oikea kuningas on ristiretkellä. Soppaa hämmentää entisestään se, että Robin on rakastunut Marian-neitoon, joka on aivan toisesta yhteiskuntaluokasta kuin hän. Elokuvan aikana Robin mm. pukeutuu naiseksi, osallistuu jousiammuntakilpailuun, varastaa prinssi Juhanalta ja viettää hulvattomia bailuja Sherwoodin metsässä.

Robin Hood on ystävällinen, iloinen, auttavainen ja hauska veikko. Jousella ampumista on jännittävää seurata koko elokuvan ajan. Robin on aivan ihana, kun hän ajattelee tai näkee Marian-neidon: hän on ihan rakastunut! Nokkeluudellaan Robin vie itselleen paikan kuusi TOP-listalla.

5. Bambi

Bambi on valkohäntäpeuran vesa, joka nimeään kantavassa elokuvassa kasvaa aikuiseksi. Pienenä Bambi ihmettelee maailmaa yhdessä ystävänsä Rumpalin kanssa. Ystävyyskolmikkoon kuuluu myös Kukka, joka silloin tällöin tuhisee heidän kanssaan. Faline on vastakkaista sukupuolta edustava peura, jonka kanssa Bambilla on kahdenkeskistä leikkiä. Bambi kohtaa tragedian elämässään jo varhaisessa vaiheessa menettäessään äitinsä. :( Onneksi metsän ruhtinas saapuu auttamaan. Elokuvan lopussa Bambi on tosiaan jo aikuinen peura, jonka elämä menee mallikkaasti entisten ystävien yhä mukana pyöriessä.

Nuori Bambi valloittaa jokaisen katsojan sydämen viattomuudellaan ja söpöydellään. Bambin oppiessa elämän taitoja ja arvoja myös me opimme niitä. Bambi kasvaa lopussa vastuulliseksi aikuiseksi, jollaiseksi me kaikki haluamme kasvaa. Hyvähyvähyvä!

4. Dumbo

Dumbo on Bambin lailla viaton lapsi, mutta hän ei elokuvassa kasva aikuiseksi. Dumbo syntyy eläintarhaan, jossa häntä pilkataan hänen suurten korviensa takia. Dumbon äiti pitää tietysti pienokaisensa puolia, joka johtaa hurjaan tappeluun, jonka seurauksena äiti laitetaan telkien taakse. Dumbon on siis selvittävä sirkuksesta ilman äitinsä suojelevaa kärsää. Onneksi häntä auttaa Timotei-hiiri. Timotein kanssa Dumbo kokee monia seikkailuja, mm. humalatilan ja ilmojen tiet.

Dumbo on suloinen, pieni elefantinpoikanen, jolle irtoaa kaikki sympatiat, jotka Annasta lähtee. Dumbo on niin haavoittuvainen pienokainen aikuisten maailmassa, että tuleva lastentarhanopettaja ei voi olla tykkäämättä hänestä. On ihana katsoa, kuinka norsun elämä muuttuu tosi valoisaksi ja ihanaksi. Dumbo taitaa muuten olla ainoa Disney-elokuvan päähenkilö, joka ei puhu mitään koko elokuvassa.

3. Timon / Pumba


Timon ja Pumba ovat sellainen parivaljakko, ettei sitä sovi erottaa edes TOP-listan ajaksi. Nelisormimangusti Timon ja pahkasika Pumba ovat maailman parhaat ystävykset. Elokuvassa Leijonakuningas Timon ja Pumba pelastavat nuoren Simban autiomaasta. Sen jälkeen he saavat leijonaan lisää eloa elämänohjeellaan hakuna matata (=ei huolia), jota he itsekin noudattavat. Rento elämä paratiisissa voi tämän kaksikon (tai kolmikon) osalta jatkua ötököitä syöden. Kuinka ollakaan, Simban nuoruudenystävä Nala saapuukin eräänä päivänä viidakkoon kertomaan Jylhämaan tapahtumista, jolloin kaksikko päättää ruveta ratkomaan ongelmia ihan tosissaan.

Timon ja Pumba ovat varsinaisia hauskuuttaja-hahmoja, joiden toilailuille ei voi olla nauramatta. Parivaljakko oli elokuvan perusteella jopa niin suosittu, että sai oman televisio-sarjan! Muistan katsoneeni sitä pienenä; se oli ehkä Pokémonin ja Nakke Nakuttajan kanssa ainoa lastenohjelma, jota seurasin mainostelevisiosta. Aivan mahtavia hahmoja nämä tyypit ovat, ei muuta lisättävää!

2. Thomas O'Malley

Thomas O'Malley on mahtava kolli! Elokuvan Aristokatit alussa Thomas on kulkukissa, joka hurmailee naaraskissoja pikkurillillään. :) Hurmausyrityksen kohteeksi joutuu Herttuatar, mutta hurmaus loppuu heti, kun Thomas saa tietää, että Herttuattarella on pentuja. Todella nopeasti hylkäyksen tehtyään Thomas tajuaa erheensä, ja liittyykin Aristokattien seuraan, ja loppu on historiaa.

Edellinen pätkä lyhennettynä: elokuvan alussa Thomas O'Malley on renttu iskijä, mutta elokuvan lopussa hän on kunnollinen koti-isä. :) Takana on taas yksi onnellinen tarina. Thomas on hauska kissa, joka osoittautuu elämästä nauttivaksi, lapsiystävälliseksi ja oikeudentunnon omaavaksi kissaksi. Tuollaisen lemmikin ottaisin itselleni ilomielin!

1. Simba


Simba on Jylhämaan kuninkaan poika, joka on hyvin perillä tulevasta urastaan hallitsijana. Simba ei millään malta odottaa kasvavansa aikuiseksi, jolloin hän saa kruunun kuninkaan ja pääsee olemaan muiden yläpuolella. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Mufasa kuolee. :( Ilkeä setä Scar upottaa Simban syyllisyyden pataan Mufasan kuoleman johdosta, jossa Simba lilluu aikuisuuteen asti, ja täysin vailla syytä! Syyllisyydentunnon myötä haave kuninkuudesta saa jäädä, ja Simba tuntee suorastaan vastenmielisyyttä Jylhämaata, kuningaskuntaansa kohtaan. Onneksi Simba löytää hakuna matatan Timonin ja Pumban luota, muuten hänen elämästään ei olisi varmaan tullut mitään. Aikuiseksi kasvettuaan Jylhämaasta Simban luo saapuu sattumalta hänen lapsuuden ystävänsä Nala, ja eikös se lempi roimahda kukoistamaan. Nalan tulon myötä huoleton elämä saa jäädä taakse, ja Simba joutuu kohtaamaan haudatun menneisyytensä...

Simba on niin raukka syyllisyydentunteensa kanssa! Voih! Onneksi Simba on kuitenkin paljon muutakin. Hän on elämästä nauttiva, järkevä (loppujen lopuksi) ja uskollinen leijona. Elokuva Leijonakuningas kertoo Simban kasvun naiivista leijonanpojasta viisaaksi urosleijonaksi. Graurgh! Häneen on helppo samaistua, sillä hän on myös tehnyt elämässään virheitä, mutta hän oppii niistä! Simba on mahtava ja paras Disneyn animoimista eläimistä. Jesh!

5 kommenttia:

  1. Onpas tämä huikean pitkä ja hieno top-lista!!! Ja nyt vasta kommentoin, kun on ollut kaikenlaista muuta, etten ole päässyt kunnolla keskittymään tähän. Kommentoidaanpas hiukan, jos se sinua yhtään kiinnostaa. En tiedä, kiinnostaako, kommentoin silti! Muhahah!
    - Listalla oli paljon yllätyksiä, mm. Simba ykkösenä ja etenkin Thomas O'Malley. Ei sillä, että ne ei olisi ihania hahmoja. Ne olivat vain positiivisa yllätyksiä! :)
    - Maximukseen haluaisin tutustua uudelleen paremmin, sillä en muista hevosesta enää mitään! Nyyh!
    - Abu-analyysi oli hyvin mielenkiintoinen. Abu itse olisi minun listallani vähän korkeammalla, se pieni häirikkö. ;)
    - Dumbo on kyllä hellyttävistä hellyttävin! Saisinpa oman norsun.. Ehkä sitten, kun asun Afrikassa.
    - Timon ja Pumba - mikä mahtava parivaljakko.
    Jaah, olipas järkeviä kommentteja??!! Tykkään TOP-listoistasi, vaikka niitä nyt ei vähään aikaan ole tulossa sinun mukaasi. :) Ei se haittaa, tässä on luettavaa ja pohdittavaa pitkäksi aikaa!

    VastaaPoista
  2. Olisin ehkä laittanut Bambin ekaks, mutta tosi hyvä TOP-lista. :D

    VastaaPoista
  3. Ja kakkosena sinulla (Ilona-Serkku) olisi ollut varmaan Nalle Puh, mikäli oikein muistan...??? :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva lista!^^ Aika monesta olen kanssasi samaa mieltä, mutta minun oma suosikki "eläinhahmo" on Stitch, jos hänet lasketaan eläimeksi, koska hän on aika eläimellinen. Syynä se että Stitch on söötti, rohkea, huvittava ja hänen tarinansa on aika kosketteva.
    Itseasiassa en osaa itse tehdä listaa, koska suosikit vaihtuvat yleensä juuri kun on julkaissut ensimmäisen listan. Eli sulle pitää nostaa hattua listojen teosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Listoja on kyllä hankala tehdä. Mutta olen antanut itselleni luvan siihen, että listan ei koskaan tarvitse olla lopullinen. Tämänkin TOP-listan olen tehnyt 4 vuotta sitten (!), ja sen jälkeen elokuviin tulleet Sven, Judy ja Nick olisivat kenties päässeet johonkin väliin. :) Stitch on IHANA! Itse en häntä eläimeksi ole ainakaan tähän listaan laskenut, muuten hän olisi ollut siinä ehdottomasti! <3

      Poista