9.6.2017

Is he bold? No one braver! Is he sweet? Our favorite flavor!

Disneyn klassikoissa nähdään useita melko eeppisiä kaksintaisteluita, ja lyhyestä virsi kaunis; ajattelin esitellä teille minun mielestäni kymmenen hurjinta (tai eeppisintä, jos tätä eeppistä sanaa haluaa käyttää) taistelua Disney-elokuvista. Olkaapa hyvät. :) 

Huom! Teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia, koska eeppiset kaksintaistelut ovat yleensä elokuvan loppupuolella. Toisaalta Disneyn elokuvien ollessa kyseessä voi olettaa, että hyvis voittaa aina. :)


10. Kulkuri ja rotta


Hyi hirveys! Lastenhuoneessa lymyilevä isokokoinen villi rotta on ajatuksena aivan hirveä! Varsinkin, kun Kaunottaressa ja Kulkurissa rotalle on tehty julmat, punaisina loistavat silmät ja muuten tumma olemus. Kulkuri rientää Kaunottaren kutsumana paikalle, ja lastenhuoneessa alkaa hurja, eläimellinen taistelu salamoiden räiskyessä taustalla. Näemme taistelusta kunnolla vain ne kohdat, jolloin salama valaisee muuten niin pimeän huoneen, ja tämä valojen välkkyminen ja vain osien näkyminen taistelusta tuo kaksinkamppailuun heti dramaattisempaa tunnelmaa. Rotta saa haavoitettua Kulkuria, mutta lopulta koira vie voiton kotiin. 


9. Vaiana, Maui ja Te Ka 


Vaianan lopussa on esteettisesti aivan upea taistelu Mauin, Vaianan ja Te Kan välillä. Vaiana (jota meinaan koko ajan vieläkin kutsua Moanaksi!) ja Maui yrittävät päästä Te Kan ohitse palauttamaan Te Fitin sydämen, mutta laavademoni ympäröi koko saaren, jolle kivisydän pitäisi palauttaa. Maui kiinnittää Te Kan huomion itseensä sillä välin, kun Vaiana purjehtii laivalla hirviön ohitse kohti saarta. Taistelua on mielenkiintoista katsoa, sillä siihen otetaan kaikkien kolmen mukana olevan henkilön näkökulma mukaan. Välillä näemme Mauin upeita muodonmuutoksia, välillä Vaianan määrätietoista seilaamista hurjilla aalloilla ja välillä taas Te Kan tulista, laavamaista ja uusiutuvaa taistelua. Taistelun lopputulos yllätti itseni elokuvateatterissa, joten plussat siitä! 


8. John Smith ja Kocoum


John Smithin ja Kocoumin välinen taistelu on hyvin tiivis ja lyhyt, ainakin verrattuna edelliseen melko pitkään kestävään Te Kan kanssa taisteluun. John Smithin ja Kocoumin taistelusta mielenkiintoisen tekee se, että heidät molemmat on kuvattu elokuvassa protagoneistiksi, hyviksiksi, ja yhtäkkiä he taistelevatkin toisiaan vastaan. Ilmassa taitaa olla pientä kolmiodraaman aihetta, sillä molemmat miehet ovat ihastuneet Pocahontasiin, ja Kocoumin nähdessä valkoihoisen miehen suutelevan hänen intiaaniprinsessaansa hänellä keittää yli. Lyhyt taistelu on melko tasaväkinen ja käsin käytävä, ja taisteluun kuuluu hurja intiaanihuuto ja Pocahontasin kauhistelua. Lopulta kaksinkamppailun lopputulosta ei ratkaise Kocoum eikä John Smith, vaan pensaassa tapahtumia seurannut Thomas. Voi vain jossitella, olisiko koko elokuva päättynyt onnellisemmin, jos Thomas ei olisi painanut liipasimesta... 


7. Bambi ja koirat


Ääääk! Bambi-elokuvan metsästäjillä on aivan hirveän verenhimoisia ja pelottavia koiria! Koirat voisivat hyvin aiheuttaa lapsikatsojille traumoja koko koirien lajia kohtaan! Bambi ja Faline ovat metsässä erillään toisistaan, kun ihminen saapuu paikalle. Ajokoirat saavat vainun Falinesta, joka rientää karkuun kauhealla vauhdilla kallion kielekkeelle. Kieleke ei tunnu pidättelevän verenhimoisia koiria kauaa, mutta onneksi Bambi saapuu paikalle! Raivostuneena rakkainpansa ahdistelusta Bambi alkaa puskea koiria sarvillaan ja lyödä jaloillaan, ja taistelun tuoksinassa Faline pääsee pakenemaan. Ajokoirat ovat kuitenkin liian väkevä vastus Bambille, ja koirat tekevätkin kauriille mittavaa vahinkoa puremalla ja raapimalla tätä. Bambinkaan ei lopulta auta muu, kuin juosta pakoon lauman voimaa. Taistelu on todellakin hurja, nopeatempoinen ja useamman katselukerrankin jälkeen jännittävä ja kauhistuttava! 


6. Mulan ja Shan Yu


Mulanin lopussa nähtävä Mulanin ja Shan Yun välinen kaksintaistelu saa aikaan minussa jännitysviboja. Kamppailun tapahtumapaikaksi on valittu Kiinan keisarillinen palatsi, joka antaakin taistelulle näyttävät olosuhteet. Näyttävä taistelu on senkin takia, että Mulan on pienikokoinen nainen verrattuna Shan Yun järkälemäiseen olomuotoon, eikä kaksikko voisi olla ulkonäöllisesti enää paljoa erilaisempi. Shan Yun tuhovoima on mittavaa, ja hän seuraa pakoon juoksevaa Mulania ovien ja kattojen läpi ryskyen. Shan Yun raivoa on hirveä katsoa, ja kuten sanoinkin jo, jännitän Mulanin puolesta yhä, vaikka tiedänkin jo taistelun lopputuloksen. Onneksi järki ja nokkeluus voittaa raa'an voiman. 


5. Hirviö ja Gaston


Gaston saapuu Hirviön linnaan päämääränään saada Hirviöstä uusi metsästysmuisto seinälleen. Hirviö ei aluksi panekaan yhtään vastaan Gastonin hyökkäyksille, vaan alistuu potkuille sydän murtuneena Bellen takia. Hirviön nähdessä Bellen palaavan hänen elämänhalunsa palaa: Belle ei olekaan jättänyt häntä! Niin Gaston saa ihan vertaisensa, ellei jopa voimakkaamman taistelukaverin, joka tuntee linnan kuin omat taskunsa. Hirviö pystyykin naamioitumaan hyvin linnan gargoilien sekaan ja hyökkäämään varjoista vaivihkaa Gastonia kohti. Tässäkin taistelussa tapahtumapaikka on vaikuttavan näköinen linna, ja taistelun hurjuutta lisää alhaalla avautuva rotko ja linnan katot liukastava sade. Niin Hirviö kuin Gaston saavat molemmat toisiltaan pahoja iskuja, ja lopulta Hirviö voittaa. Hirviön omatunto ei kuitenkaan salli hänen tappavan Gastonia, vaan hän käskee miehen vain häipymään ikuisiksi ajoiksi pois linnastaan. Ah, miten armahtava Hirviö onkaan! Pahaksi onneksi Gastonin sanaan ei ole luottaminen... 


4. Simba ja Scar


Simban ja Scarin taistelu on visuaalisesti todella upeaa katsottavaa! Taustalla roihuaa salaman sytyttämä maastopalo, ja leijonat hutkivat toisiaan tulen ja savun läpi. Leijonien jylhä olemus ja vaikuttava koko pääsevät taistelussa oikeuksiinsa, ja leijonat seisovat takakäpälillään lyöden toisiaan etutassuillaan. Vaikuttavuutta itse taisteluun tekee hidastetut liikkeet, joista jää tavallaan varjokuva vähäksi aikaa ruudulle. Tämä lisää liikkeiden suurenmoisuutta ja oikean taistelun tuntua. Scar taistelee hyvin epäreilusti, mutta onneksi Simba vie voiton useista kovista iskuista huolimatta. Ennen leijonien taistelua pääsemme tappelun makuun jo Timonin ja Pumban sekä Rafikin mahtavien taisteluliikkeiden kautta! 


3. Philip ja Pahatar


Prinsessa Ruususen lopussa oleva taistelu on niin eeppinen kuin olla voi! Jo pelkästään se, että mukana on lohikäärme, prinssi ja lumottu miekka riittää nostamaan taistelun eeppisyyden eeppisiin lukemiin. :) Ja onhan taistelu myös hurja, herranen aika sentään! Philip saa tosissaan varjella omaa henkikultaansa loikkimalla lohikäärmeen leukaperien tieltä pois ja käyttää kilpeä suojana polttavaa tulta vastaan. Lohikäärmeen ulkonäkökin on todella julma, ei yhtään huvittava niinkuin Matami Mimmin lohikäärmeenä, vaikka kyseessä on samantapainen muodonmuutos. Pahatar on tosin niin upean näköinen ihmismäisessä muodossaankin, että pitää hänen olla lohikäärmeeksi muuttuneenakin elegantti - ja raivokas! Taistelun lopputulokseen vaikuttaa hyvät haltijatarkummit. Onko tämä reilua Pahatarta kohtaan? Kyseessä ei ole enää kaksintaistelu, vaan tappelu neljä yhtä vastaan. Noh, hyvä voittaa ja kai se on tärkeintä. :) 


2. Aladdin ja Jafar


Ääääääkkkk!!!!! Jafarin käärmemäinen ulkomuoto on kamala!!!! Aladdinin ja Jafarin välinen kaksintaistelu alkaa kunnolla Jafarin muutettua itsensä suurikokoiseksi käärmeeksi. Aladdin yrittää miekkansa kanssa tehdä jotain harmia Jafarin suomuiseen nahkaan, ja onnistuukin saamaan pari hyvää iskua perille asti, mutta lopulta käärmeen häntä kietoutuu kuolettavaan puristukseen Aladdinin ympärille. Tässä vaiheessa Aladdin tajuaa, ettei hän pärjää voimalla Jafaria vastaan, vaan hänen pitää käyttää älyään. Fiksuna ja filmaattisena miehenä Aladdin tajuaa vedota Jafarin suuruudenhulluuteen, joka ajaa suurvisiirin lopulta omaan tuhoonsa. 


1. Herkules ja hydra


Herkuleksen ensimmäinen ihmeteko on taistella hydraa vastaan. Taistelu vaikuttaa ensinäkemältä helpolta, sillä Herkules saa aika nopeasti katkaistua hydran pitkän kaulan - hirviön sisältä ehkä, mutta saa kuitenkin. Yllättäen hydralle kuitenkin kasvaa kolme uutta päättä katkenneen tilalle, ja Herkules joutuu jatkamaan taistelua. Pegasoksen selässä lentäen miehen on helppo katkaista hirviöltä kaula toisensa perään, mutta katkaistujen kaulojen kohdalle kasvaa aina kolme uutta päätä! Lopulta Herkuleksella on edessään kymmenittäin jättimäisiä päitä, joiden aukenevat kidat haluaisivat syödä miehen parempiin suihin. Taistelu vaikuttaa mahdottomalta ja hydra voittamattomalta, ja Herkules kokee itsekin epäuskoisen hetken keltaisiin silmiin tuijottaessaan. Mutta kyllä hätä keinot keksii, ja mahdoton taistelu on sittenkin mahdollista voittaa! Hurraa ja eläköön Herkules! Herkuleksen ja hydran välinen taistelu on minusta ehdottomasti se hurjin taistelu Disney-klassikkojen taisteluista!


Huhhuh. Että tällaista kevyttä ja väkivaltaista tekstiä sitä tuli kirjoitettua perjantai-iltana. Voe voe. Miksiköhän minun kirjoitusintoni on muuten nykyään suurimmillaan suht myöhäisestä illasta, ennen tykkäsin kirjoitella enemmän iltapäivisin. Hmm... Mutta kertokaahan, mikä on teistä se hurjin kaksintaistelu Disneyn klassikoissa?

16 kommenttia:

  1. Voi pojat, juuri ku mä aattelin eilen ehdottaa listaa taisteluista, niin se tuleekin kun tilauksesta. XD
    Minun on vaikea laittaa järjestykseen omat suosikki taisteluni, mutta ehkä omat 10 suosikkiani ovat Hirviö vs Gaston, Tarzan vs Sabor, Philip vs Pahatar, Eric vs Ursula, Aladdin vs Jafar, Simba vs Scar, Kulkuri vs Rotta, O'Malley ja kujakissat vs Edgar (tämä taistelu on tosin enemmän huvittava kun eeppinen), Basil vs Ratigan, sekä Peter pan vs Kapteeni Koukku. Omia suosikkeja ois ehkä enemmän, mutta tuossa oli omat kymmenen suosikkiani, ei tietenkään järjestyksessä.
    Näitä sun listoja on kyllä hauska lukea.^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Sattuipas sopivasti! :) Oi oi, oletpas saanut listallesi aika mehukkaita taisteluita mukaan! Tarzanin ja Saborin välinen kamppailu on hurja ja todella jännittävä, kuin myös Ericin ja Ursulan välinen. Peter Panin ja kapteeni Koukun sekä Aristokattien tappelut ovat molemmat melko huvittavia, mutta tosissaanhan niissä taistellaan ja kynsiä jännityksestä pureskellen saa niitäkin katsoa. Hienoja suosikkeja on sinulla! :)

      Poista
    2. Voi vitsi kun nyt vatsa mä muistin yhden eeppisen disney taistelun, jonka olisin voinut laittaa listalleni Peter Pan vs Kapteeni Koukku matsin tilalle. Nimittäin Bambi vs Ronno (nimi mainittiin vasta kakkosleffassa). Se taistelu oli lapsena yksi kuumottavimpia taisteluita, koska se oli niin tumma ja synkkä, ja Ronno vaikutti aluksi ylivoimaiselle, ja siinä Bambi ja Ronno taistelee Falinesta. Onneksi rakkaus voittaa jälleen ja Bambi voittaa ja saa Falinen itselleen.
      Niin sääli kun unohdin ton taistelun ja muistin vasta nyt. Pitäisi ehkä joskus tehdä oma top 10 lista disney taisteluista vaikka johonkin kuva memeen, tai jos siitä tekis vaikka videon. :D

      Poista
    3. Oi, se on kyllä todella hurja ja eeppinen taistelu! Jännitän kyllä itsekin yhä kohtausta katsoessani! :O Se taisi itseltäkin unohtua, kun muistelin Bambista vain koirien kanssa tappelua. Teepäs ihmeessä kuva tai video omasta TOP-listastasi! Ja tule kertomaan, jos julkaiset sen jossain, niin voin kurkata! :)

      Poista
  2. Herkules vs hydra on yleensä tosi pähee matsi mut eeppisin taistelu listan kärkeen nousee kyl Quasimodo vs Frollo vaik se onkin enimmäkseen väistelyä. Toisaalta se taistelu Notre Damen edustalla ja katolla on aina roviolta pelastamisesta aisti yhtä eeppistä koko leffan loppuun asti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Notre Damen taistelun unohdin kyllä tyystin tätä listaa laatiessani! Se olisi ehdottomasti muuten ollut listalla jossain välissä, sen verran eeppinen ja jännittävä Frollon ja Quasimodon lopullinen kohtaaminen tosiaan on musiikkeineen ja tapahtumapaikkoineen.

      Poista
  3. Omat suosikkini ovat luultavasti John Smithin ja Kocoumin sekä Mulanin ja Shan Yun taistelut. Näitä top-listoja on aina kiva lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo molemmat taistelut ovat kyllä tosi jännittäviä. Hii, kiva että pidät TOP-listoista! Minustakin on hauska näitä kirjoitella - kun sopivalle päälle satun. :)

      Poista
  4. Onpa mielenkiintoinen lista! :) Itse pidän ainakin Mulanin ja Shan Yun, Simban ja Scarin, Hirviön ja Gastonin sekä Basilin ja Ratiganin kaksintaisteluista. Minusta Philipin ja Pahattaren taistelu ratkeaa liian helposti, varsinkin kun miekka näyttää niin pieneltä valtavaan lohikäärmeeseen verrattuna. Muuten kyllä varsin jännittävä taistelu sekin. Herkuleksen ja hydran taistelu on myös hurja, mutta hydran animointi näyttää melko kömpelöltä nykyaikana. Tietenkään sille ei nyt mitään mahda.

    Itsekin olen suunnittelemassa uutta top-listaa, jonka toivottavasti saan pian tehtyäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Basilin ja Ratiganin taistelu on kyllä tosi paha. Minä muistan saaneeni kyseisestä kohtauksesta traumoja lapsena, ja ehkäpä siksi se ei tälle listalle päässyt. XD Se on totta, että Philipin ja Pahattaren taistelu ratkeaa melko nopeasti, tosin niin kyllä taitaa melkein kaikki Disney-taistot ratketa. Kauhea toisten mättö ei taitaisi Disney-elokuvaan sopiakaan. Ja olet oikeassa siinä, että hydra näyttää melko kömpelöltä nykyajan silmin katsottuna. Toisaalta kökkö grafiikka tuo hahmoon tietynlaista särmää, ja ehkä kauheutta lisää esteettisestä näkökulmasta. ;D

      Oi! Top-listoja on aina hauska lueskella, kuten on myös kirjoitella. Innolla odottelen nyt päivitystä blogiisi! Jee!

      Poista
  5. Tuo Kulkurin ja rotan taistelu aiheutti kyllä traumoja lapsena ja pitkään pelkäsin että tuollainen vihainen rotta hiipii jostain kotiimme. Ei onneksi hiipinyt! Vaikka veljeni mielestä oli hauskaa pelotella minua aiheella aina tilaisuuden tullen. :')

    Omalta eeppisten taistojen listalta löytyy näiden sinujen listaamiesi taistojen lisäksi ehdottomasti Eric vs Ursula sekä Basil vs Ratigan. En tiedä johtuuko siitä että lapsena pelkäsin ukkosta, mutta etenkin nämä myrskyn keskellä tapahtuvat taistot ovat jääneet vahvasti mieleen. Jännästi monet näistä eeppisistä taisteluista sattuvatkin juuri myrskyn keskelle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky ja salamointi on tosiaan tuttu näky Disney-taistelujen taustalla pauhaamassa. Vähän dramatiikkaa lisää päivään. ;) Kaunottaren ja Kulkurin rotta on tosi pelottava, mutta pelkäsin jostain syystä pienenä enemmän Ratigania. XD Ericin ja Ursulan taistelu on visuaalisesti upeaa katsottavaa!

      Poista
  6. Tuo Kaunottaren ja Kulkurin rotta aiheutti traumoja pienenä! Miten siitä onkaan saatu noin iljettävän näköinen?! Oma suosikkini on tuo Simban ja Scarin taistelu, aivan mahtavan näköistä animaatiota! Tykkään myös Basilin ja Ratiganin taistelusta Big Benissä (ja taas oon saanut traumoja rotasta) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Hirveitä traumoja tullut Disneyn rotista! :D Onneksi Pixar julkaisi Rottatouillen, joka tuo rotista sen söpömmän puolen esille. :) Simban ja Scarin taistelu on aivan mahtava, ja musiikki myös loisteliasta!

      Poista
  7. Apua hyviä taistelukohtauksia on niin paljon! Juuri katsoin Topin nja Tessun ja siinä oleva karhutappelukohtaus oli vaikuttava! Ehkä juuri sen vuoksi,kun siinä huipentui todellinen ystävyys Topin pelastaessa Tessun hengen. Mulanista suosikkikohtaukseni on taisteluvuorilla, erityisesti musiikki ja lumivyöryn nimointi ja Mulanin nokkeluus tekevät kohtauksesta upean. Myös sopiva määrä huumoria tekee siitä monipuolisen. Hauskimpia kamppailuja mielestäni on esim elokuvan Keisarin uudet kuviot lopputaistelu, jossa Kusko yrittää muuttua ihmiseksi :D jotenkin se on niin perus sarjakuvamaista ja komediamaista, että iskee omaan makuuni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi ja vielä kerran oi! Kaikki mainitsemasi taistelukohtaukset ovat aivan upeita! Kuzcon, Yzman ja Pachan taistelu Kuzcon palatsissa on tosiaan komediamainen ja siinä tapahtuu koko ajan jotain ihmeellistä, ja senpä takia kyseistä taistelua on todella mielenkiintoista katsoa! Hunnien ja Mulanin joukkojen taisto vuorilla on esteettisesti aivan upea, vaikka taistelu ei periaatteessa kerkeä edes kunnolla alkaa. Tai kyllähän he toisiaan ampuvat raketeilla ja nuolilla, joten kyllähän siinä on taistelu jo käynnissä. Go Mulan! Topissa ja Tessussa olen aina pelännyt sitä karhua, joten sen takia kyseinen kohtaus ei lempparini ole, vaikka loppu onkin aivan ihana!

      Poista