3.3.2015

Lilo ja Stitch - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :)



Kaukana toisessa galaksissa sijaitsevalla Galaktisen federaation päämajalla on menossa oikeudenkäynti. Federaatio on kuulustelemassa Jumba-nimistä tiedemiestä, joka on vastoin lakia kehittänyt uuden eliölajin. Jumban kehittelemä tuotos, nimeltään koe 626, on kehitetty tuhoamaan suurkaupunkeja, eikä sillä ole muuta elintarkoitusta. Tiedemies Jumba tuomitaan elinikäiseen vankeuteen tästä elämällä leikittelystä. Koe 626, jota pidetään häiriintyneen mielen turmeltuneena tuotoksena, karkotetaan autiolle asteroidille. Koe 626 karkaa kuitenkin vanginkuljetusalukselta, ja hänen aluksensa haaksirikkoutuu Maahan Havaijille. Galaktinen federaatio lähettää koe 626:n perään Jumban, joka tuntee luomuksensa päänpistokset, sekä Pleakleyn, joka on Maan erityisasiantuntija. Melkein saman tien jouduttuaan maan pinnalle koe 626 jää rekka-auto-jonon alle, ja hänet viedään eläinsuojaan. 

Toisaalla Nani Pelekai on pulassa, sillä hänen kotiinsa on saapunut sosiaalityöntekijä Kobra Bubbles. Kobra on sitä mieltä, ettei Nani pärjää pikkusiskonsa Lilon huoltajana, ja ettei olosuhteet ole lapselle sopivat. Asiaa ei helpota Lilon kiinnostus voodooseen, tai tämän keksityt kertomukset Nanin lastenhoitotyylistä. Kobra antaa Nanille viimeisen varoituksen, ja käskee tätä parantamaan Lilon olosuhteita. Lilo kaipaa itselleen kaveria, ja niin Nani ja Lilo lähtevät adoptoimaan Lilolle koiraa eläinsuojasta. Lilo ihastuu koe 626:n, jota pitää erikoisena koirana, ja antaa tälle nimeksi Stitch. Stitch osoittautuu kuitenkin melkoiseksi riiviöksi, sillä sen tekojen seurauksena Nani menettää työpaikkansa. Taustalla Stitchin menoa tarkkailevat Jumba ja Pleakley, ja he etsivät tilaisuutta napata Stitch maan asukkien huomaamatta. 

Nanin etsiessä itselleen uutta työpaikkaa Lilo päättää alkaa kouluttaa Stitchistä kunnon kansalaista. Kunnon kansalaisen esimerkkinä Lilo esittää Elviksen, jota hän ihannoi suunnattomasti. Yksikään Stitchin yrityksistä muuttaa tapojaan ei kuitenkaan onnistu, eikä Nanikaan saa työpaikkaa Stitchin sabotoidessa hakuyritykset. Pelekain perheen lannistunutta ilmapiiriä tulee piristämään Nanin ystävä David, ja yhdessä he lähtevät surffaamaan. Surffauksen lopettaa Jumba, joka melkein pääsee nappaamaan Stitchin meinaten samalla hukuttaa niin Stitchin kuin Lilonkin. Ikävä kyllä sosiaalityöntekijä Kobra on nähnyt tilanteen, ja hän sanoo hakevansa Lilon Nanin luota seuraavana aamuna. Lilo ja Nani viettävät siis viimeisen illan yhdessä hyvin surumielisissä merkeissä. Lilon surua syventää myös Stitchin lähtö. Stitch kokee olevansa syyllinen Pelekain perheen epäonneen, ja hän haluaa löytää oman perheensä. 

Aamulla Jumba löytää masentuneen Stitchin, ja kertoo tälle, ettei Stitchillä ole perhettä, vaan hän on Jumban tekemä koe. Stitch karkaa Jumbalta takaisin Lilon luokse tämän kotiin, jossa alkaa hirveä taistelu, kun Jumba haluaa napata Stitchin. Nyt Jumba näyttäytyy Lilolle, sillä hän on saanut potkut, koska ei ole saanut Stitchiä kiinni ajoissa. Talon tuhouduttua täysin Lilo ja Stitch karkaavat yhdessä viidakkoon, mutta sieltä heidät nappaa kapteeni Gantu, jonka Galaktinen federaatio on lähettänyt Jumban epäonnistuttua Stitchin perään. Stitch pääsee pakenemaan Gantulta, mutta Lilo jää Gantun avaruusaluksen säiliöön vangiksi. Stitch, Nani, Jumba ja Pleakley liittoutuvat yhteen, ja lähtevät pelastamaan pientä Liloa. Hirmuisen takaa-ajon jälkeen pelastusretki onnistuu, ja kaikki takaa-ajoon osallistuneet saapuvat erimielisyydet haudattuina hiekkarannalle. 

Stitchin astuttua rannalle paikalle ryntää yhtäkkiä kymmenittäin turvamiehiä, jotka vangitsevat hänet. Galaktisen federaation neuvoston puheenjohtaja on saapunut noutamaan itse Stitchiä, kun Jumba ja Gantu eivät tässä tehtävässä ole onnistuneet. Rannalle saapuu myös David ja sosiaalityöntekijä Kobra Bubbles. Stitch jättää liikuttavat jäähyväiset Lilolle, ja lähtee nousemaan ramppia pitkin sisään avaruusalukseen. Silloin Lilo kaivaa taskustaan Stitchin omistuskirjan, jonka on saanut eläinsuojasta, ja käskee neuvoston puheenjohtajaa jättämään lemmikkinsä rauhaan. Puheenjohtaja suostuu tähän mielellään nähtyään äskettäiset Stitchin hellyydenosoitukset, ja hän ottaa Lilon perheen Galaktisen federaation suojelukseen. Näin ollen Kobrakaan ei voi perhettä hajottaa. Niinpä Lilo, Nani, Stitch, David, Jumba ja Pleakley rakentavat Lilon ja Nanin talon uudestaan, ja pääsevät viettämään ihanaa perhe-elämää! 

”Ohana on perhe. Perhe on (=) ketään ei jätetä yksin tai hylätä.” Lilo ja Stitch on todella kaunis tarina kahden hyljeksityn sielun ystävystymisestä. Ystävyyden lisäksi elokuva kertoo perheestä, ja se kertoo meille, että perheitä voi olla erilaisia, ja että erilaisillakin perheillä tai ihmisillä voi olla asiat hyvin. ”Meidän perhe on pieni ja rikki, mutta silti hyvä.” Lilo ja Stitch on yleistunnelmaltaan mielestäni kovin melankolinen elokuva. Lilolla ja Nanilla ei mene hyvin, ja heidän suupielensä ovat maata kohti suurimman osan elokuvan kestosta. Niinpä elokuvan loppuessa onnellisesti katsoja iloitsee entistä enemmän Pelekain perheen puolesta. Toisaalta tuntuu oudolta alkaa iloita, kun koko elokuvan ajan on ollut suru puserossa. Lilo ja Stitch saakin aikaan paljon surun kyyneleitä, mutta onneksi elokuvassa on myös iloisia kohtauksia. Stitch saa minulta myös ulkonäöstään söpöys-pisteitä, ja hänen toilailujaan onkin suloista katsoa. :) 

Uskallan väittää, että Stitch on yksi Disney-klassikoiden parhaista hahmoista, sillä hänen elokuvan aikana kokemansa kehitys on niin mahtavaa. Elokuvan alussa Stitch on koe numero 626, jonka hullu tiedemies on luonut tuhon ja hävityksen luomiseen. Koe 626:lla ei ole siis vielä nimeä, ja hän on todella häijy ja ilkeä. Koe 626 ei osaa elokuvan alussa vielä puhua muuta kuin omaa mongerrustaan, eikä hänellä ole minkäänlaisia inhimillisiä tunteita. Havaijille päädyttyään koe 626 turhautuu, sillä pienessä saaressa ei ole suurkaupunkeja, joita hän voisi tuhota. Häneltä puuttuu näin ollen elämäntehtävä, ja hän suorastaan masentuu. Tekemättömyys on kuitenkin toisinaan hyvä tapa pohtia ja oppia uusia asioita. Lilo antaa kokeelle nimen Stitch, ja Lilon tavattuaan Stitch alkaa pikkuhiljaa inhimillistyä. Elokuvan lopussa Stitch osaa puhua, hän osaa välittää muistakin kuin vain itsestään, hän tuntee surua, iloa ja rakkautta ja hänen loputon tuhoamisvimmansa on kadonnut. Stitch on ainoa laatuaan, eikä hän tunne Havaijille päästyään kuuluvansa mihinkään. Toinen tällainen hyljeksitty sielu on Lilo, nuori havaijilaistyttö. Elokuvan aikana selviää, että Lilolla on aikaisemmin ollut kavereita, mutta hänen vanhempiensa kuoltua kaverit ovat alkaneet vältellä häntä – varmasti sen takia, ettei heidän tarvitsisi käsitellä Lilon surua. Yksin jäänyt Lilo eroaa muullakin tavalla ”normaaleista” saman ikäisistä koulutytöistä, sillä hän tykkää voodoosta ja Elviksestä, ja hänellä on hyvin vahvat mielipiteet asioista ikäisekseen. Lilo harrastaa hula-tanssia ja hän tykkää uida ja surffailla. Löydettyään eläinsuojasta Stitchin Lilo kiintyy tähän heti, sillä kokee yhteenkuuluvuutta toisen erilaisen olennon kanssa. Yhdessä Lilo ja Stitch tukevat toisiaan surussa, ja etsivät paikkaa, mihin he voisivat kuulua. 

Lilossa ja Stitchissä on suhteellisen paljon tärkeitä sivuhenkilöitä. Lilon sisko, Nani, kamppailee koko elokuvan ajan holhousoikeudestaan. Nani on huolehtinut pikkusiskostaan heidän vanhempiensa kuoleman jälkeen. Kasvatus ei ole aina helppoa, sillä sisaruksillahan tunnetusti tulee kinaa keskenään. Erimielisyyksistä huolimatta Nani rakastaa pikkusisartaan todella paljon. Mieskomistusta elokuvaan tuo Nanin ystävänä häärivä David, joka esiintyy turisteille tulennielijänä. David on ihastunut Naniin, ja yrittää saada häntä lähtemään kanssaan treffeille. Velvollisuudentuntoinen Nani kuitenkin kieltäytyy kutsuista kerta toisensa jälkeen, koska hänen pitää vahtia Liloa. Ulkoavaruudesta Havaijille saapuu parivaljakko Pleakley ja Jumba. Jumba on hullu tiedemies, joka on luonut Stitchin. Ilmeisestä halustaan ilkeillä ja tuottaa harmia huolimatta Jumba on myös hieman hömelö ja kiltti avaruusolio. Pleakley toimii Galaktisessa federaatiossa Maan erityisasiantuntijana, ja hän on kovin innoissaan päästessään Maa-planeetalle. Pleakleyllä on myös hieman taipumuksia transvestisuuteen, kuten Sara tekstissään mainitsee. Elokuvassa ei ole oikeastaan kunnon pahista. Stitch toimii alussa eräänlaisena pahana, kuten myös Jumba ja kapteeni Gantu, mutta kaikista löytyy myös se hyvä puoli. Oikeastaan kaikista elokuvan hahmoista löytyy niin hyvää kuin pahaakin. Niinpä Liloa ja Stitchiä voisikin kuvailla realistisemmaksi elokuvaksi kuin niitä, jotka esittävät mustavalkoista maailmankuvaa täydellisestä hyvästä ja pahasta. 

Lilo ja Stitch -elokuva on yritetty tehdä mahdollisimman pienellä budjetilla. Pari edellistä Disney-klassikkoa olivat olleet rahallisesti pettymyksiä Disneyn studioille, joten uusi elokuva päätettiin tehdä pienemmässä mittakaavassa, aivan kuin vuonna 1941 ilmestynyt Dumbo. Stitchin oli alun perin kehitellyt Chris Sanders jo vuonna 1985 lastenkirjallisuuteen, mutta idea ei ollut menestynyt tuolloin. Nyt Sanders toimi Disneyn studioiden kuvakäsikirjoittajana, ja hän kehitti hahmostaan animaatioelokuvaan sopivan. Alun perin tarinan piti tapahtua Kansasissa, mutta Sanders muutti tapahtumapaikaksi Havaijin. Lilo ja Stitch onkin ensimmäinen animaatioelokuva, joka sijoittuu Havaijin saarille. Animaatiotiimi teki Havaijin Kaua’i -saarelle havainnointimatkan saadakseen inspiraatiota elokuvaansa. Tuolla matkalla elokuvantekijät oppivat ohanan merkityksen, ja tämä inspiroi heitä ottamaan ohanan myös elokuvan tärkeäksi teemaksi. Elokuvassa Stitchin piti myös alun perin olla intergalaktisen jengin johtaja, ja Jumban hänen entinen alaisensa, jonka Galaktinen federaatio olisi lähettänyt hänen peräänsä. Jumba kuitenkin vaihdettiin Stitchin luojaksi, ja jengi-idea hylättiin. Lilo ja Stitch sai ensi-iltansa vuonna 2002. Elokuva oli suuri hitti, ja Prinsessan ja sammakon ohella ainoa Disney-studioiden 2000-luvun elokuvista, joka maksoi itsensä takaisin pelkästään elokuvalippujen myynnillä. Lilo ja Stitch oli ehdolla parhaan animaatioelokuvan Oscarin voittajaksi. Disneyn studioilta oli samaisena vuonna ehdolla myös toinen elokuva, Aarreplaneetta. Voiton parhaasta animaatioelokuvasta vuonna 2002 vei kuitenkin Henkien kätkemä. Lilo ja Stitch on Suomessa klassikko numero 41, mutta Yhdysvalloissa klassikko numero 42 (lue tästä syy numeroinnin eroavaisuuteen). 

Elokuvassa Lilo on suuri Elvis Presley -fani. Niinpä ei ole ihme, että elokuvassa soi Elviksen musiikki – ja suurin osa elokuvan kappaleista onkin Elviksen kappaleita. Taustalauluina kuullaan itsensä kuninkaan laulamat kappaleet Stuck on You, Suspicious Minds, Heartbreak Hotel, Devil in Disguise ja Hound Dog.  Elokuvan lopussa kuullaan Wynonan laulama versio Elviksen kappaleesta Burning Love. Täytyy sanoa, että Elviksen kappaleet saavat kyllä hymyn kuulijan korville, ja kappaleet sopivat yllättävän hyvin elokuvaan! Liloa ja Stitchiä varten sävellettiin kaksi omaa kappaletta. Niistä ensimmäinen, He Mele No Lilo, kuullaan ihan elokuvan alussa katsojan kurkatessa ensimmäistä kertaa Havaijin saarta. Toinen kappale, Hawaiian Roller Coaster Ride, kuullaan taas Lilon, Stitchin, Nanin ja Davidin surffaillessa keskenään. Kummassakin kappaleessa lauletaan havaijiksi, jälkimmäisessä myös englanniksi. Suomeksi laulettuja lauluja emme siis tässä elokuvassa saa kuunnella – mutta se ei haittaa yhtään! Kappaleet ovat täydellisiä alkuperäiskielellään! 

Lilossa ja Stitchissä on paljon viittauksia edeltäviin Disney-elokuviin. Lilo ja Stitch oli toinen Disneyn Orlandon studioilla tehty elokuva. Ensimmäinen Orlandossa tehty klassikko oli Mulan. Niinpä Lilossa ja Stitchissä voi nähdä parissakin kohtaa Mulaniin liittyviä viittauksia. Ensimmäinen viittaus on ravintola, jonka ohi Nani, Lilo ja Stitch kulkevat. Ravintolan nimi on ”Mulan Wok”. Nanin huoneessa taas komeilee Mulan-elokuvan posteri. Lilon huoneesta taasen voi löytää Dumbo-pehmolelun. Suurimmassa osassa elokuvassa esiintyvistä autoista on rekisterinumero A113. Tämän numerosarjan voi löytää myös varmaan kaikista Pixar-elokuvista. Numerosarja viittaa California Institute of the Arts -koulun huoneen numeroon, jossa hyvin moni Disneyn ja Pixarin animaattori on saanut todistuksensa. Lilossa ja Stitchissä Galaktinen federaatio mainitsee myös Maan sijaitsevan alueella 51, joka on viittaus Yhdysvaltojen kuuluisaan hallituksen ”salailemaan” Area 51:n. 

Lilo ja Stitch menestyi niin hyvin, että se on saanut itselleen jopa kolme (!) jatko-osa -elokuvaa, sekä oman televisiosarjan. Ensimmäinen jatko-osa Stitch! Avaruuskoe 626 julkaistiin vuonna 2003. Se toimi eräänlaisena prologina televisiosarjalle, joka pyöri vuosina 2003–2006. Televisiosarjassa Lilo ja Stitch ottivat kiinni Jumban tekemiä muita kokeita, sillä Stitchän oli vasta koe numero 626, eli häntä ennen Jumba oli tehnyt aika monta koetta! Toinen elokuva-jatko-osa Lilo ja Stitch 2 julkaistiin vuonna 2005, ja siinä Stitch alkaa muuttua taas ilkeäksi. Kolmas jatko-osa Leroy ja Stitch julkaistiin vuonna 2006, ja se toimi epilogina televisiosarjalle. Siinä Lilo ja Stitch löytävät vihdoin viimeisenkin Jumban kokeista. Itse olen nähnyt näistä jatko-osista vain viimeisimmän, Leroy ja Stitchin, ja voin sanoa, ettei se ollut laadussaan ollenkaan niin hyvä kuin alkuperäinen klassikko. 

Lilo ja Stich -DVD:n takakannessa lukee näin: ”Elokuva Lilo ja Stitch on sulattanut sydämet lämpimällä huumorillaan ja ystävyyden sekä välittämisen teemoillaan.” DVD ei tällä kertaa ylistele elokuvaa liian paljon, vaan olen täysin mukana näissä sanoissa. Liloa ja Stitchiä on ilo katsoa, ja elokuvalla on niin paljon sanottavaa, että se pitää katsoa useamman kerran ymmärtääkseen kaiken. Lilo ja Stitch on todella ihana ja lämmin elokuva, jonka suosittelen todellakin katsomaan! 

”Se tuntee vastustamatonta vetoa suurkaupunkeihin, joissa se tukkii viemärit, kiertää liikennemerkit ja vie kaikilta vasemman kengän.”
- Jumba


PS: Lilo ja Stitch -elokuvalla oli parhaat trailerit ikinä! Trailereissa Stitch sabotoi edellisten Disney-klassikoiden klassisia kohtauksia, esim. Kaunottaren ja Hirviön tanssisalikohtausta ja Aladdinin taikamatolla lentelyä. Kannattaa katsoa alle listatut trailerit! 

Aladdin - katso tästä
Pieni merenneito - katso tästä
Kaunotar ja Hirviö - katso tästä
Leijonakuningas - katso tästä

8 kommenttia:

  1. Lilo & Stitch on kyllä yksi meikäläisen suosikki-Disneyleffoista. Se on todella kaunis ja koskettava, erityisesti se kohta jossa Stitch lähtee Lilon luota Ruma Ankanpoikanen -kirja kainalossaan ;_;. Ainoa missä pakka hieman leviää on lopun avaruusräminä, mutta kyllähän sen voi antaa anteeksi kun tarina on niin hellyyttävä. Stitch on huipputyyppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww, se Ruma Ankanpoikanen -kohta on ihana! Vitsi, mulla oli siihen liittyvä juttu, joka piti arvosteluun kirjoittaa, mutta ei voi kaikkea muistaa... Lilo ja Stitch on tosiaan todella hellyyttävä ja kaunis elokuva, vaikka se ei itselläni ihan kärkikastiin pääsekään.

      Lopun avaruusräminä on kyllä hieman erilainen tunnelmaltaan, kuin muu elokuva. Minua se ei ole kuitenkaan koskaan häirinnyt. Itse asiassa Stitchin ja Jumban taistelu Lilon kodissa on ollut minusta tosi hauskaa ja miellyttävää katseltavaa. Elokuvahan alkaa myös toiminnallisella räminällä avaruudessa, joten ehkä lopun räime sulkee ympyrän, mistä elokuva alkoikin....? ;) Onneksi rähinää ei kuitenkaan kestä hirveän pitkään.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen elokuva-arvostelu. Ajatella, että vain kaksi Disney-leffaa on maksanut itsensä takaisin vain lipputuloilla 2000-luvulla! Ilmeisesti on niin kovat budjetit. :D Tykkään aina sinun tarkoista analyyseistä ja pienistä nippelitiedoista. Mulan-viittaukset ja numerosarjat piilossa ym. on tästä hyviä esimerkkejä. Ei vitsi, kyllä aina tulee mieleen, että oisko vähän hauskaa olla Disney-studiossa töissä!?!?!? Ne vaan siellä huvittelee kuin lapset konsanaan (no, ehkä se on raakaa työtäkin). :) Trailerit oli huippuhyviä!! Aladdin-parka! :(

    Minä vain tässä mietin, että oonkohan minä ees nähnyt tätä elokuvaa. Mulla on kyllä vahva mielikuva, että oon nähnyt ainakin alun. Mutta sitten hukkuu kaikki muistikuvat...?! Eli pitää laittaa listalle, etenkin kun sanot Stichiä yhdeksi Disney-historian parhaimmista hahmoista. Pitää katsoa, onko väitteelle perusteita. ;) Kunhan saan kirjastokortin hankittua, lähen etsimään (enkunkielisiä) dvd:itä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiva että pidät arvosteluista ja nippelitiedoista! Yhä! :) Niitä on mielenkiintoista etsiä! :) Ja joo, olisihan Disney-studioissa työskentely unelmien täyttymys, mutta taitaa se suomalaiselle neitoselle olla hieman liian suuri haave... :/ Varsinkaan, kun ei harrasta piirtämistä tai taiteilemista päivittäin. Mutta ehkä sinne voisi joksikin siivoojaksi mennä, niin saisi osansa Disneyn taiasta! ;)

      Lilo ja Stitch on kuule hyvä elokuva, että kannattaa se lainailla ja katsoa, jos sieltä löytyy! Tosin mikset lainaa sitä saksan kielellä, niin tulisi vähän treenattua... ;) Trailerit on tosiaan parhaita!!!! :D

      Poista
    2. Ajattele, jos olisi siivoojana Disneyllä, ja kävisikin luutien kanssa niin kuin Mikillä Fantasiassa! Jooo... urasuunnitelma numero 5 on nyt valmiina.

      Voisinhan minä Lilon ja Stitchin saksaksikin lainata! Tulisi erilainen kokemus... :D

      Poista
  3. Hyvää juttua! Melkeinpä tässä innostuu kaivelemaan elokuvan uusintakatseluun, että josko siitä sittenkin saisi vähän enemmän irti. Vajaa vuosi sitten toki tykkäilin, mutta paikoitellen oli sellainen nihkeän nahkea vastaanotto. Nyt tätä lukiessa sitä mietti, että kyllä ainakin toisinnon ansaitsee. Voisi yrittää hankkia jostakin alkupalaksi jonkin Elviksen Havaijille sijoittuvan elokuvan ja kasailla näistä vinkeän tuplailtaman...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Katsele vaan uudestaan, se kannattaa! :) Elviksen Havaiji-leffa sopisi kyllä tämän elokuvan kanssa tosi hyvin yhteen! Minä en ole sitä koskaan nähnyt, pitänee varmaan katsoa joskus!

      Lueskelinkin tässä oman arvostelun kirjoitettuani sinun pohdintasi (uudestaan), ja huomasin, että ajatukset oli hieman eri polkuja menneet elokuvan suhteen. Mutta niinhän se yleensä meneekin, että joku tykkää toisesta elokuvasta toista enemmän, ja huomio kohdistuu elokuvissa aina eri asioihin toisen kanssa. Ja se on vaan kiva, ettei kaikilla ole ihan samanlainen leffamaku!

      Poista
  4. Tein itsekkin arvostelun tästä elokuvasta. En tosin saanut siihen yhtään niin hyviä kuva kuin sinä, ilman että ne meni tekijänoikeuksissa läpi.

    VastaaPoista