23.12.2013

Robin Hood - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 
 



Allan a Dale -kukkotrubaduuri alkaa kertoa meille tarinaa Robin Hoodista. Tarina alkaa siitä, kun Robin Hood ja Pikku John kulkevat metsässä ja sheriffin joukot yrittävät ottaa heitä kiinni. Sheriffi ei kuitenkaan onnistu kiinniottoyrityksessään. Puun latvasta Robin Hood ja Pikku John näkevät kuninkaalliset vankkurit, jotka he päättävät lähteä ryöstämään. Ryöstöretkelle kaverukset pukeutuvat ennustajanaisiksi. Prinssi Juhana nielee syötin ja tulee ryöstetyksi kädessään olevia sormuksia myöten. 




Nottinghamin kylässä Robin Hood jakaa ryöstämiään rahoja köyhille sokeaksi pukeutuneena. Sheriffi kerää kaikki rahat takaisin veroina prinssi Juhanan kirstuun. Näin käy myös pupu-pojalle, joka on saanut suuren rahan syntymäpäivälahjakseen. Onneksi Robin Hood tulee ja antaa pupulle lahjaksi jousipyssyn ja oman hattunsa. Pupu-poika lähtee testaamaan lahjojaan kavereidensa kanssa läheiselle niitylle, mutta onnistuu ampumaan nuolen kuninkaanlinnan muurin sisäpuolelle. Pupu-poika lähtee hakemaan nuolta ja tapaa samalla Marian-neidon. Marian-neito leikkii hetken aikaa pihalle ilmestyneiden lasten kanssa, kunnes vetäytyy kammariinsa haaveilemaan lapsuuden rakkaudestaan Robin Hoodista. 

Samaan aikaan metsässä Robin Hood haaveilee Marian-neidosta niin paljon, että polttaa ruoan pohjaan. Munkki Tuk tulee kertomaan Robinille jousiammuntakilpailusta, jonka voittaja saa palkinnoksi kultaisen nuolen ja suudelman Marian-neidolta. Robin päättää saman tien osallistua kisaan, johon hänen pitää pukeutua haikaraksi, jotta sheriffi ei pidätä häntä. Pahaksi onneksi prinssi Juhana on järjestänyt kisat vain sen takia, että saa napattua Robin Hoodin. Juhanallakin on sen verran älyä, että hän tajuaa haikaran olevan Robin Hood, koska tämä ampuu aina napakymppiin ja hän tuntuu olevan harvinaisen läheinen Marianin kanssa. Prinssi Juhana onnistuu pidättämään Robinin ja meinaa jo mestauttaa tämän, mutta onneksi Pikku John tulee hätiin. Kisapaikalla alkaa sellainen sekasorto, että heikompia alkaa hirvittää. Lopulta Robin Hood pakenee tovereidensa kanssa Sherwoodin metsään, ja metsään hän vie mukanaan myös Marian-neidon. Sherwoodissa täysikuun loimutessa ja valokärpästen tuikkiessa Robin ja Marian lupautuvat toisilleen. Romattisen kahdenkeskisen hetken jälkeen kaikki heidän ystävänsä kerääntyvät juhlimaan yhdessä laulaen ja nauraen metsän siimekseen. 


Prinssi Juhana ei ole ollenkaan tyytyväinen siihen, ettei hän saanut napattua Robin Hoodia. Kaiken lisäksi kyläläiset ovat säveltäneet itse prinssistä pilkkalaulun! Suuttuneena prinssi päättää korottaa veroja. Verojen korotuksen seurauksena suurin osa nottinghamilaisista joutuu vankilaan, sillä heillä ei ole varaa maksaa korkoja. Sheriffi menee jopa niin pitkälle, että ryöstää kolehtilippaan veroihin. Tästä munkki Tuk suuttuu hirveästi ja hän haastaa sheriffin kaksintaisteluun. Sheriffi kuitenkin voittaa ja pidättää munkin. Tuk tuomitaan hirtettäväksi heti aamun koitteessa! Prinssin tavoitteena on hirttää samalla myös Robin Hood, sillä kettu tulee varmasti pelastamaan ystäväänsä. 

Robin Hood toimii odotettua aikaisemmin. Yön pimeydessä hän lähtee pelastamaan vangittuja ystäviään vanginvartijaksi pukeutuneena Pikku Johnin avustuksella. Vangit vapautettuaan Robin kiipeää vielä Juhanan makuukammariin ja alkaa ryöstää tältä rahaa. Pahaksi onneksi prinssin neuvonantaja herra Hiss herää, jolloin Robinin ja vapautettujen vankien täytyy paeta nopeasti! Vangit pääsevätkin porteista ulos, mutta linnan pihalle on jäänyt vielä Pupu-vauva. Robin lähtee pelastamaan vauvaa, mutta jääkin nyt itse porttien sisäpuolelle. Hän joutuu pakenemaan vartijoita kiipeämällä linnan tornin huipulle, jonne sheriffi seuraa häntä. Lopulta sheriffi sytyttää koko tornin palamaan. Robin Hood kiipeää katolle ja pelastautuu liekeiltä hyppäämällä vallihautaan. Vartijat ampuvat hänen peräänsä nuolia ja niin veden pintaan nousee vain Robinin lävistetty hattu. Pikku John menettää jo toivonsa, mutta lopulta Robin nousee itsekin veden pintaan ja pakenee Sherwoodin metsään. 



Pian kuningas Richard palaa Nottinghamiin ristiretkeltään, jonne herra Hiss hänet oli hypnotisoinut. Richard armahtaa Robin Hoodin ja kaikki muutkin kyläläiset ja vangitsee prinssi Juhanan joukkioineen. Robin Hood ja Marian-neito menevät naimisiin ja lähtevät vankkureilla kauas pois. Pupu-poika lähtee heidän mukaansa, sillä hän on lupautunut tuoreen avioparin lapsenvahdiksi. Ja niin on loppu hyvin, kaikki hyvin. 




Robin Hoodin tarina perustuu kansantaruihin, ja tarinasta on hyvin monta erilaista versiota. Itse nimeä ”Robin Hood” on käytetty rosvoa tarkoittavana yleisnimenä jo 1260-luvulta lähtien. Ensimmäinen historiallinen maininta Robin Hoodista on vuodelta 1420 Orygynale Chroniclesta ja ensimmäiset varsinaiset rikkailta ryöstämis- ja köyhille antamis-tarinat ovat 1500-luvulta. Suurimmassa osassa Robin Hoodista kertovissa tarinoissa Robin on kreivi, joka puolustaa maataan sortajia vastaan. Joissain tarinoissa Nottinghamin sheriffi riistää kreivi Robin Hoodin maat ja täten ajaa tämän lainsuojattomaksi. Sheriffi onkin Robinin pahin vastustaja. Osassa tarinoista Robinin joukkioissa seikkailee ristiretkeläisten vangitsema arabi Nasir. Alun perin Robin ei antanut ryöstösaalistaan köyhille, kunnes muuttui köyhien asioita ajavaksi taistelijaksi. Alkuperäisissä tarinoissa ei esiintynyt myöskään Marian-neitoa. Disneyn versio poikkeaa jonkin verran Robin Hoodin tarusta. Suurin ero muihin versioihin on se, että Disneyn Robin Hood kumppaneineen on eläinhahmoja. Eroavaisuuksia löytyy myös tarinan raakuudessa – Disneyn versiossa kukaan ei kuole. Disneyllä päävihollisena toimii prinssi Juhana, muissa tarinoissa pääpahis on Nottinghamin sheriffi. 

Robin Hood on Disneyn klassikko numero 21. Alun perin Disney studio oli tekemässä tarinaa Reynard-ketusta, joka on keski-ajalta peräisin oleva opettavainen faabeli, mutta Walt Disneyn mielestä Reynard ei sopinut elokuvan sankariksi. Vasta Disneyn kuoleman jälkeen Reynard muutettiin Robin Hoodiksi, mutta Reynardin kettuhahmo, kuten myös pahissusi, jäivät tarinaan. Elokuva valmistui vuonna 1973. Robin Hoodilta odotettiin paljon, sillä se oli ensimmäinen animaatio, joka oli tehty täysin ilman Walt Disneyn osallistumista. Jos elokuva ei olisi menestynyt, Disneyn studioiden animaatiopuoli olisi varmaan lopetettu. Robin Hood oli kuitenkin kassamenestys. 

Elokuvan päähenkilö on Robin Hood. Robin Hood on todella taitava jousiammunnassa, eikä koskaan ammu ohi. Hän vastustaa sortoa ja puolustaa köyhien oikeuksia. Robin ei kuitenkaan käytä väkivaltaa oikeuksia puolustaessaan, eikä hän haluaisi vahingoittaa kärpästäkään. Robin Hoodin rakas on linnanneito Marian, jonka kanssa hänellä on lapsuudessaan ollut vispilänkauppaa. Marian-neito esiintyy elokuvassa, mutta hänen roolinsa on todella pieni ja sisältää pelkästään sovinistisia piirteitä. Robinin oikeana kätenä toimii Pikku John, joka nimestä huolimattaan ei todellakaan ole pieni! Pikku John pelastaa Robinin tilanteesta kuin tilanteesta, ja haluaa vain parasta tälle parhaalle kaverilleen. Pikku John auttaa Robin Hoodia kaikkien rötösten suunnittelussa ja toteutuksessa. Iloisiin veikkoihin kuuluu myös munkki Tuk. Hän on perinteinen kirkon mies, joka puolustaa kristillisiä arvoja, etenkin lähimmäisen rakkautta keinolla millä hyvänsä. Siispä Robinilla ja Tukilla on samat arvot taisteluidensa takana. Elokuvan pahiksena toimii yksi Disneyn parhaimmista ja hauskimmista pahiksista. Prinssi Juhana on mainio hahmo kumppaninsa herra Hissin (Hiss, ei hissi) kanssa. Juhana on varastanut kruunun itselleen huijaamalla veljeään, ja on hyvin julma hallitsija. On Juhanalla kuitenkin hellempikin puoli, sillä hän alkaa imeä peukaloaan aina, kun joku mainitsee hänen äitinsä. Nottinghamin sheriffi on myös elokuvassa pahis, ja hän saa haastettua Robinia enemmän kasvokkain kuin itse prinssi. 

Robin Hood on Disneyn elokuvista se, jossa uusitaan eniten animaatiokohtauksia. Pelkästään elokuvan sisällä näytetään samoja animointeja useampaan kertaan. Esimerkiksi turnajaisissa kilpailijat marssivat useaan otteeseen samalla tavoin ja norsut puhaltavat trumpetteja juuri samoissa asennoissa. Myös alussa prinssi Juhanan kulkue kulkee hyvinkin yhtenäisenä ja samannäköisenä joukkueena useampaan kertaan. Näiden elokuvan sisäisten uusintojen lisäksi Robin Hood on lainannut liikesarjoja edellisistä Disney-elokuvista. Varsinkin Sherwoodin metsässä laulettavan laulun Hassu kuningas aikana tanssitut tanssiliikkeet on otettu suoraan Lumikista, Aristokateista ja Viidakkokirjasta. Juhanan neuvonantaja herra Hiss on myös suoraan kuin Viidakkokirjan Kaa-käärme hypnotisointiliikkeineen. Nämä liikkeiden ja kohtausten uudelleenkäytöt eivät kuitenkaan mielestäni haittaa yhtään muuten niin mahtavassa elokuvassa! 

Robin Hoodissa on aivan mahtava musiikki, eikä mahtavuus ulotu vain lauluihin, vaan myös taustamusiikki on mahtavaa! Tätä mahtavaa taustamusiikkia ovat käyttäneet myös muutkin: elokuvan alussa soiva teema on nimittäin tuplanopeudella soitettuna kuuluisa hamsteritanssi. Elokuvan aloittaa laulu Oo-de-lally, jota kukko Allan a Dale laulaa alussa. Laulussa esitellään Robin Hood ja Pikku John. Toinen varsinainen laulu on Sua mä rakastan, joka kuuluu taustalta, kun Robin Hood ja Marian-neito kävelevät romanttisesti Sherwoodin metsässä. Kyseinen laulu sai aikanaan Oscar-ehdokkuuden parhaasta laulusta, mutta ei voittanut sitä. Kolmas laulu on Hassu kuningas, jota Robin Hoodin iloinen joukkio laulaa kihlauksen jälkeisissä juhlissa Sherwoodin metsässä. Laulussa pilkataan prinssi Juhanaa. Neljäs ja viimeinen laulu on Hyvin tai ei, jonka Allan a Dale laulaa vankilassa verojen korotuksen jälkeen. 

Robin Hood on mielestäni aliarvostettu Disneyn elokuva. Itse pidän sen juonenkäänteistä mahdottomasti, eikä pieni lainailu muista elokuvista haittaa yhtään. Hahmot ovat ihania ja samaistuttavia, laulut parhaita ja piirrosjälki selkeää disneylyä. Kannattaa katsoa! 

”Anteeksi julma nauruni. Muahahahahaaaa!”
- Prinssi Juhana

4 kommenttia:

  1. Robin Hood oli yksi lempi ohjelmiani pienenä. Hahmot olivat tosi hauskoja, ja ne toisista elokuvista lainatut pätkät oli kun hauskoja Easter Eggejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Robin Hood oli myös veljeni lempielokuva pienenä, joten sitä tuli lapsuudessa katsottua paljon. Sen katsominen ja laulujen kuuleminen aiheuttaa vieläkin nostalgisia tuntemuksia. Eikä pienet lainailut haittaa, kun elokuva on niin mahtava! :)

      Poista
    2. Muuten, sulta tais jäädä mainitsematta yks poistetuista kohtauksista Robin Hoodissa. Nimittäin se jossa Robin Hood haavoittui hypättyään pois palavasta linasta, ja hänet vietiin hoitoon, ja Juhana ja Hiss aikovat tappaa hänet, ja ovat vähällä onnistua, kunnes kuningas Richard saapuu paikalle ja sortaa veljensä vallasta, ja palaa valtaistuimelle. Se kohtaus poistettiin, koska se oli kuulemma liian raaka lapsille. Minusta se ois kyllä ollut tosi siisti lopetus, etenkin se Richardin makee sisääntulo.

      Poista
    3. Joo, kaikissa arvosteluissa en ole maininnut poistettuja kohtauksia tai muita juttuja, jos ne eivät ole istuneet muuhun arvostelutekstiin mielestäni hyvin. Joidenkin elokuvien arvosteluissa esimerkiksi tunteet jäävät tai animaatiopuoli jäävät kokonaan käsittelemättä. Enpäs kyllä tosin muista edes tuollaisesta poistetusta kohtauksesta lukeneeni! :O Se kuulostaa siistiltä!

      Poista