10.5.2013

Prinsessa Ruusunen - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 


Kuningas Stefanus ja hänen puolisonsa ovat pitkään toivoneet lasta. Vihdoin heidän toiveensa kuullaan, ja he saavat todella kauniin tyttölapsen, jonka nimeksi antavat Aurora. Lapsen syntymän kunniaksi koko valtakunnassa juhlitaan. Myös linnassa on suuret juhlat, jonne saapuu naapurivaltakunnan kuningas Hubertus poikansa Philipin kanssa. Kuninkaat ovat sopineet keskenään, että Aurora ja Philip menevät tulevaisuudessa naimisiin. Juhliin saapuu myös prinsessan kolme haltijatarkummia. Flora antaa prinsessalle lahjaksi kauneuden ja Fauna antaa hänelle lahjaksi laulun lahjan. Juuri kun Ilomieli on antamassa omaa lahjaansa, ilkeä Pahatar ilmestyy saliin. Pahatar langettaa Auroraan kirouksen: kuudentenatoista syntymäpäivänään Aurora tulee pistämään sormensa värttinän piikkiin ja kuolee! Pahattaren häivyttyä Ilomieli lieventää kirousta siten, että Aurora vaipuu vain ikiuneen ja hänet herättää eloon tosirakkauden suudelma. Haltijatarkummit päättävät yhdessä kuninkaan kanssa, että vievät Auroran metsän keskellä sijaitsevaan mökkiin ja kasvattavat hänet siellä 16-vuotiaaksi. Näin piilottamalla Auroran he toivovat välttävänsä Pahattaren kirouksen. 

Kuusitoista vuotta kuluu. Metsän keskellä olevassa mökissä maalaistädeiksi naamioituneet haltijattaret lähettävät Auroran poimimaan metsästä marjoja. Sillä aikaa itse haltijattaret alkavat leipoa hänelle syntymäpäiväkakkua ja ommella uutta pukua. Haltijatarkummien tarkoituksena on viedä Aurora samana iltana takaisin oikeiden vanhempiensa luo. Linnassa kuninkaat Hubertus ja Stefanus ovat aloittaneet juhlintansa jo etukäteen: tänään heidän valtakuntansa yhdistyvät, kun Aurora ja Philip saavat toisensa! Kuninkaat juhlistavat asiaa viinin kera, ja hovimestari/narri saa myös osansa pullon sisällöstä. Kielletyllä vuorella Pahatar taasen raivoaa, sillä Auroraa ei ole löytynyt. Hän lähettää uskollisimman ystävänsä, Diablo-korpin, etsimään prinsessaa. 

Sillä välin metsässä Aurora laulelee ja unelmoi unelmiensa prinssistä. Kuinka ollakaan, itse prinssi Philip kuulee Auroran laulun ja rientää katsomaan, kenestä pääsee noin ihana ääni. Philip tanssittaa Auroraa hetken, josta Aurora vallan kauhistuu! Hän on luvannut haltijatarkummeilleen, ettei puhu vieraiden kanssa! Prinssin viehätysvoima kuitenkin puree Auroraan ja pian pari kävelee käsi kädessä metsän halki. Aurora huomaa kuitenkin ajan kuluneen ja hänen täytyy kiireellä lähteä takaisin mökkiin, sillä häntä odotetaan. Kiireissään pari sopii tapaavansa vielä samana iltana metsän keskellä olevassa mökissä. Kumpikaan ei tule kertoneeksi toiselle henkilöllisyyttään, ja he luulevat toisiaan vain maalaisiksi. Samaan aikaan mökissä haltijattaret antavat periksi – heiltä ei onnistu leipominen tai ompelu ilman taikuutta. Niinpä taikasauvat alkavat heilua. Pahaksi onneksi Pahattaren korppi lentää juuri paikan ohi ja näkee, kuinka mökin savupiipusta suihkuaa taikaa. Tällöin Aurora pöllähtää mökkiin ja on kovin onnellinen kummiensa yllätyksestä ja siitä, että on rakastunut. Haltijattaret kertovat hänelle kuitenkin tämän oikean henkilöllisyyden, että hän on prinsessa ja hänet on luvattu toiselle. Aurora murtuu tästä täysin. Diablo saa tarvitsemansa tiedot ja lähtee välittämään niitä omistajalleen. 

Haltijatarkummit ja Aurora aloittavat pitkän ja surullisen matkansa kohti linnaa. Samalla Philip lähtee ratsullaan kohti mökkiä tavatakseen siellä rakkautensa kohteen isänsä vastusteluista huolimatta. Linnassa haltijattaret jättävät Auroran hetkeksi yksin huoneeseensa tämän surun takia. Se ei kuitenkaan kannata, sillä huoneeseen ilmestyy Pahatar, joka asettaa Auroraan loitsun. Lumottu prinsessa lähtee seuraamaan välkkyvää valopalloa ja lopulta pistää sormensa värttinään. Haltijatarkummit tulevat paikalle myöhässä, Aurora makaa maassa ikiuneen vaipuneena. He asettelevat prinsessan makaamaan sängylle ja vaivuttavat koko linnan väen uneen siihen asti, kunnes Aurora herää. Kun Flora on nukuttamassa Hubertusta, kuningas mutisee, kuinka Philip on tavannut metsässä kauniin neidon ja on rientänyt tämän luokse. Tästä Flora tajuaa, että Aurora tapasi juuri Philipin metsässä, ja Philipin suudelma voi herättää prinsessan! 

Haltijattaret saapuvat metsämökkiin myöhässä. Ilkeä Pahatar on vanginnut prinssin ja vienyt tämän tyrmään Kielletylle vuorelle. Floran, Faunan ja Ilomielen ei auta muu kuin lähteä pelastamaan prinssiä. Haltijattaret onnistuvat yrityksessään ja he antavat prinssille vielä Hyveen kilven ja Totuuden miekan. Pahatar huomaa prinssin kadonneen ja lähettää pelastajan perään kauhean ukkosmyrskyn ja tappuramuurin Philipin matkaa pysäyttämään. Mikään ei kuitenkaan auta, joten lopulta Pahatar taikoo itsensä linnan eteen jättimäiseksi lohikäärmeeksi. Prinssi selviää viimeisestäkin esteestä Totuuden miekan avulla, ja Pahatar kuolee. 

Philip rientää linnan torniin, jossa Aurora nukkuu ikiuntaan. Hän suutelee neitoa hellästi huulille, jolloin Aurora ja koko linnan väki heräävät. Philip ja Aurora laskeutuvat yhdessä linnan juhlasaliin, jossa Aurora näkee 16 vuoden jälkeen vanhempansa ensi kerran. Kohtaaminen sujuu onnellisissa merkeissä ja kuninkaat Hubertus ja Stefanus saavat myhäillä, kun heidän lapsensa tanssivat keskenään onnellisina. Elokuva loppuu tanssiin pilvissä ja siihen, kun Flora ja Ilomieli yrittävät taikoa Auroran mekon oman lempivärinsä mukaiseksi. 

Prinsessa Ruusunen perustuu Charles Perraultin kirjoittamaan tarinaan. Perraultin tarina on hyvin pitkälle sama kuin elokuvassa, mutta Perraultin tarina jatkuu vielä siitä, mihin elokuva loppuu. Sadussa Ruusunen menee naimisiin prinssin kanssa ja saa kaksi lasta, joista toisen nimeksi tulee Aurora (Ruususen nimi ei siis ole Aurora tässä versiossa) ja toisen Päivä. Ruusunen muuttaa lastensa kanssa prinssin linnaan asumaan, ja prinssi itse lähtee matkalle jonnekin kauas. Prinssin äidistä on tullut paha syöjätär, joka haluaa syödä syntyneet lapset ja myöhemmin myös itse Ruususen. Ovelan palvelijan avulla tältä kuitenkin vältytään ja kun prinssi saapuu paikalle, kauhistuu hän äitinsä aikeista. Prinssin äiti, syöjätär, ei halua kokea poikansa vihaa, vaan hyppää kyykäärmeitä täynnä olevaan ruukkuun ja näin tappaa itsensä. Satu siis loppuu Ruususen kannalta onnellisesti. Grimmin veljesten versio sadusta taas on hyvin samanlainen kuin Disneyn, paitsi että heidän tarinassaan seikkailee seitsemän haltijatarkummia. Vaikka yhteys Grimmin satuun onkin selvempi, Disneyn elokuvassa mainitaan juuri Perraultin tarina elokuvan juonen lähteenä. 

Prinsessa Ruusunen on Disneyn 16. klassikko. Disneyn studiot tekivät elokuvaa oikeastaan koko 50-luvun ajan. Tarinaa alettiin kursia kokoon vuonna 1951, ääninäyttelijätyöt nauhoitettiin 1952, musiikki äänitettiin 1957 ja itse animaatiota tehtiin 1953–1958. Elokuva julkaistiin vuonna 1959. Ruususesta tullut tuotto oli pettymys studiolle, eikä Disney tämän takia julkaissut enää satuihin perustuvia elokuvia elinaikanaan. Seuraava satuun perustuva elokuva oli vuonna 1989 julkaistu Pieni merenneito. Prinsessa Ruususeen animoitiin kohtauksia, joita oli suunniteltu aikaisempiin Disneyn elokuviin, mutta joita ei laitettukaan niihin. Lumikkiin oli alun perin suunniteltu kohtaus, jossa paha kuningatar vangitsee prinssin ja pilkkaa tätä. Kohtaus päätettiin käyttää vasta Ruususessa, sillä Lumikin aikaan animaattorit eivät osanneet vielä piirtää miestä uskottavasti. Lumikkiin oli suunniteltu myös kohtaus, jossa Lumikki tanssisi itse tehdyn prinssin kanssa. Tässä elokuvassa Aurora tanssii eläimistä muodostuneen prinssin kera. Tuhkimoon taas oli suunniteltu kohtaus, jossa päähenkilöpari tanssii pilvien päällä, mutta tanssi nähtiin vasta Auroran ja Philipin viimeisessä kohtauksessa. Elokuvan haltijattarista oli alun perin suunniteltu samannäköisiä (niin kuin Lupu, Hupu ja Tupu), mutta animaattorit halusivat piirtää heidät erinäköisiksi ja omat persoonat omaaviksi.  


Mielestäni Prinsessa Ruusunen on yksi kauneimmin animoiduista ja piirretyistä Disney-elokuvista. Elokuvan piirroksissa ei ole käytetty sitä perinteisintä Disney-tyyliä, joskin metsän eläimet ja haltijattaret ilmiselvää Disneytä ovatkin. Walt Disney halusi elokuvan piirrostyylin näyttävän mahdollisimman todentuntuiselta ja halusi sen eroavan tyylillisesti aiemmista prinsessa-elokuvistaan. Prinsessa Ruususen piirrokset perustuvat keskiaikaiseen taiteeseen ja ne ovat paljon tyylitellympiä, vahvempia ja kulmikkaampia muihin Disney-elokuviin verrattuna. Minä pidän tästä piirustustyylistä todella paljon ja mielestäni sitä olisi saanut näkyä enemmän myös tulevissa Disney-elokuvissa. Prinsessa Ruususessa kaikki kohtaukset näyteltiin ennen animoinnin alkamista, joka helpotti animaattoreiden työtä hahmojen liikkeiden kanssa. 

Osa elokuvan musiikista on sovitettu Tsaikovskin baletista Prinsessa Ruusunen. Parhaiten Tsaikovskin sävellykset on tunnistettavissa elokuvan taustamusiikissa (esim. Puss-in-boots andthe White Cat, Silver fairy variation ja Aurora falls asleep). Elokuva oli ensimmäinen, jossa laitettiin myös nämä instrumentaalit levylle. Sama traditio jäi elämään myöhempien Disney-elokuvien kohdalla. Tsaikovskin sävellyksiä on käytetty myös laulettujen kappaleiden pohjalla. Elokuva alkaa kappaleella Unessa kerran kohtasin, joka soi alkutekstien aikana. Sama kappale soi myös keskellä elokuvaa, kun Aurora unelmoi prinssistä, ja myös ihan elokuvan onnellisessa lopussa. (Kappaleen teema on otettu Tsaikovskin baletin toisesta näytöksestä osasta kuusi: valssi.) Toinen kappale elokuvassa on Eläköön prinsessa Aurora, jota koko valtakunta laulaa tullessaan linnaan juhlistamaan vastasyntynyttä prinsessaa. Kauneuden ja laulun lahjat soi, kun haltijattaret antavat vastasyntyneelle Auroralle lahjojaan. Ain mietin taas on laulu, jonka Aurora laulaa metsään lähtiessään unelmoiden taas rakkaudesta. Juuri tähän lauluun prinssi Philip kiinnittää huomionsa, ja lähtee etsimään laulun lähdettä. Viides kappale (jos Unessa kerran kohtasin lasketaan mukaan kaksi kertaa) on Skool, jonka kuninkaat Stefanus ja Hubertus laulavat suunnitellessaan valtakuntiensa tulevaisuutta. Kuudes kappale taas on Uinuu Ruusunen, joka lauletaan (yllätys yllätys) Auroran vaipuessa uneen. Elokuvan laulut eivät välttämättä ole sitä parhaiten päähän jäävää ja kuunnelluinta Disney-musiikkia, mutta omalla tavallaan ne ovat minusta todella hyviä ja kauniita. Iso kiitos kuuluu tässä varmaan Tsaikovskille, jonka säveltämiä teemoja on käytetty kiitettävästä hyväksi. Laulujen sanat ovat ehkä kuvaavampia ja parempia englanniksi, mutta löytyy suomenkielisistä versioistakin hyviä oivalluksia. 


Elokuvan päähenkilö on nimenkin perusteella prinsessa Ruusunen. Erittäin mielenkiintoista on se tosiseikka, että Aurora esiintyy elokuvassa vain noin 18 minuutin ajan, eli 25 % elokuvan kestosta (73 min.). Tähän Auroran esiintymisaikaan lasketaan mukaan myös hänen kehdossa vauvana makaamisensa. Itseäni tämä Auroran esiintymisen vähyys ei ole koskaan haitannut, vaikka jotkut Disney-fanit pitävät prinsessoista vähiten Aurorasta juuri tämän takia. Aurora on luonteeltaan ystävällinen, laulun ja kauneuden lahjan omaava (kiitos haltijatarten) ja todella herttainen. Hän myös tottelee kasvattitätejään tunnollisesti, ja huomatessaan rikkovan heidän neuvojaan kauhistuu suunnattomasti. Aurora on todellinen luonnonlapsi ja hän kävelee paljain varpain, ja hän on myös todella tunteellinen ja herkkä. Itse olen pitänyt Auroraa aina (tai ainakin näin vanhempana) kauneimpana Disney-prinsessana. 

Elokuvan voisi nimetä hyvin haltijattarien pohjalta, sillä kolme Auroran haltijatarkummia vievät ruutuajasta varmaan suurimman osan. Punaisiin vaatteisiin pukeutuva Flora on ilmiselvästi haltijattarien johtajahahmo, joka tekee kaikki suuret päätökset ja on kaikkein kekseliäin. Juuri hän antaa Auroralle lahjaksi kauneuden. Floralle panee kovasti vastaan siniseen pukeutuva Ilomieli. Hän on haltijatarkummeista se kaikkein riidanhaluisin ja hän haluaisi näyttää Pahattarelle taivaan merkit. Ilomieli lieventää Pahattaren taikaa saattamalla Auroran ikiuneen kuoleman sijaan. Vihreään pukeutuva Fauna on hyvin herkkä ja rauhallinen, ja hän yrittää aina rauhoitella Floraa ja Ilomieltä näiden kiistoissa. Fauna antaa Ruususelle lahjaksi laulutaidon. Herkkyyttään hän ilmaisee mm. onnellisen lopun koittaessa. Esiintymisaikaa elokuvassa saa paljon myös prinssi Philip. Edellisiin Disneyn prinsessasatuihin verrattuna prinssillä on nyt paljon enemmän luonnetta ja karismaa, onhan hän saanut jopa nimenkin! Pahatar on elokuvassa myös tärkeässä roolissa ja hänestä on tehty hyvin kaunis ja elegantti pahis. Pahattaren kätyrit ovat todella tyhmää sakkia, mutta hänen lemmikkikorppinsa Diablolla on yhtä terävät aivosolut kuin Pahattarella itsellään. 

Prinsessa Ruusunen on minusta yksi parhaimmista Disney-klassikoista. Elokuvassa saa hymähdellä paljon haltijatarkummien sekä kuninkaiden touhuille ja saattaapa jopa (onnen)kyynelkin herahtaa poskelle. Elokuvassa on myös paljon jännittäviä kohtia, varsinkin sen loppupuolella. Näistä aineksista on hyvä elokuva tehty: se on tunteita nostattava, hyvin piirretty, mahtavaa musiikkia omaava ja juonessakin jaksaa pysyä perässä. Prinsessa Ruusunen omaa kaikki nämä ainekset, joten ei muuta kuin elokuvaa katsomaan!

”Olet prinssi ja menet naimisiin prinsessan kanssa!”
”No isä, olet vanhanaikainen. Elämme 1300-luvulla!”

- Kuningas Hubertus ja prinssi Philip
 

3 kommenttia:

  1. Sinun elokuva-arvosteluitasi on kyllä aina hauska lukea. Siihen tarvitsee vain sopivasti aikaa, kun kirjoitat niin antaumuksella, mikä on hyvä. ;) Sen lisäksi, että on kiintoisaa lukea mielipiteitäsi eri asioista, niin tykkään hirveästi kun kerrot kaikkia mielenkiintoisia faktoja. Esim. sen, että Ruususta on tehty "50-luvun ajan" ja että kohtauksia siirrettiin Ruususeen, koska "Lumikin aikaan animaattorit eivät osanneet vielä piirtää miestä uskottavasti." Haha, mikä syy! :) Ja sekin oli jännää, että Aurora esiintyy vain 25% elokuvan ajasta!

    Kirjoituksestasi päätellen pitäisi katsoa Ruusunen uudestaan sitten lapsuusvuosien. Jotenkin oon ajatellut, että se on tylsä - ehkä koska tarina on niin tuttu - mutta nyt sait minut innostumaan.. :)

    VastaaPoista
  2. Joo, olen itsekin huomannut sen, että leffa-arvostelut ovat hieman karanneet käsistä... Lumikin arvosteluun verrattuna nämä uusimmat ovat kasvaneet pituutta kuin murrosiässä oleva poika! Ja nyt kun olen lukenut Walt Disneyn elämänkertaa, löytyy sielä vaikka mitä nippelitietoa, mitä olisi voinut laittaa elokuva-arvostelun joukkoon... Ja harmittaa, kun on ne arvostelut jo kirjoittanut! :) Olen minäkin pöhkö...

    VastaaPoista
  3. Hihii. :) No, riittäähän sulla vielä arvosteltavia elokuvia, ja sitten voit sijoittaa kiintoisia nippelitietojasi tekstiin... :)

    VastaaPoista