HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta,
skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin.
Lukemisen iloa! :)
Nuori Carl Fredrickson
katsoo elokuvateatterissa dokumenttia ihailemastaan tutkimusmatkailijasta,
Charles Muntzista. Dokumentissa kerrotaan, kuinka Muntz löysi Paratiisiputoukselta
”Seikkailun henki”-ilmalaivallaan suurikokoisen linnun luurangon. Tällaista
lintulajia ei ole nähty ennen. Tutkijat kuitenkin uskovat Muntzin väärentäneen
luurangon, ja niin Muntz lähtee takaisin Paratiisiputoukselle nappaamaan elossa
olevan linnun todistaakseen muille olevansa oikeassa. Sankarinsa Muntz
mielessään Carl lähtee ulos elokuvateatterista leikkien olevansa itsekin
tutkimusmatkailija. Aution talon ohi kulkiessaan Carl kuulee talosta leikkimisen
ääniä, ja Carl hipsii talon sisälle. Talossa hän kohtaa Ellien, joka on
vähintään yhtä intohimoinen Muntzin ihailija kuin Carlkin. Ellie kertoo omasta
haaveestaan siirtää ”seikkailijoiden kerhon talon” Paratiisiputouksen
jyrkänteelle. Carl ja Ellie tutustuvat, rakastuvat, menevät naimisiin keskenään
ja ostavat itselleen asunnoksi vanhan kerhotalonsa. He haaveilevat yhdessä
lapsesta, mutta tämä haave ei toteudu. Niinpä he alkavat haaveilla Paratiisiputoukselle
matkustamisesta ja säästävät aina tilanteen tullen rahaa matkaan. Aika
kuitenkin kuluu, ja lopulta eläkkeellä ollessaan Carl tajuaa, ettei hän ole vienyt
Ellietä Paratiisiputoukselle, vaikka niin aikoinaan lapsena hänelle lupasi.
Carl päättää ostaa vihdoin heille matkan ulkomaille, mutta silloin Ellie
sairastuu vakavasti ja kuolee. Carl jää yksin asumaan vanhaan ”kerhotaloon”.
Ajat muuttuvat ja
Carlin talon ympärille rakennetaan joukoittain pilvenpiirtäjiä. Carl ei suostu
myymään taloaan, vaan pitää siitä jääräpäisesti kiinni. Talo muistuttaa häntä
Elliestä, ja mies puheleekin välillä talolle kuin puhuisi Ellielle. Eräänä
päivänä työmaatraktori peruuttaa vahingossa Carlin tärkeän postilaatikon nurin,
ja tästä tuohtuneena Carl huitaisee työmiestä naamaan. Rakennusfirma haastaa
Carlin oikeuteen, ja hänet tuomitaan pahoinpitelystä muuttamaan vanhainkotiin.
Carl ei kuitenkaan halua luopua talostaan, ja niin hän ikänsä ilmapalloja
eläintarhassa myyneenä keksii nerokkaan idean, jonka parissa ahertaa koko yön.
Aamulla vanhainkodin henkilökunnan tullessa hakemaan Carlia Carl päästää
tuhansittain talon savupiippuun kiinnitettyjä ilmapalloja ilmaan, ja pallojen avulla
koko talo kohoaa ilmaan Carl mukanaan! Carl ohjaa ilmapalloilla lentävän
talonsa kauas kaupungista, ja hänen ohittamiensa kaupunkilaisten ilmeet ovat
hämmästystä täynnä. Carlin määränpäänä on mikäpä muu kuin Paratiisiputous.
Kesken rauhallisen
ilmalennon Carl kuulee hämmästyksekseen talonsa ovelta koputuksen! Carl avaa
oven ja näkee kuistilla Rasmus-nimisen partiolaisen! Rasmus on aiemmin
yrittänyt tulla auttamaan Carlia ansaitakseen viimeisen tarvitsemansa
partiomerkin ylemmän partiolaistason saavuttamiseen, mutta tuolloin Carl ajoi
Rasmuksen tiehensä huijaamalla häntä etsimään miestä muka häiritsevää
Tirppa-lintua. Nyt Rasmus on tullut takaisin kertoakseen, ettei Tirppaa löydy
(tai löytyi, mutta se muistutti suurikokoista hiirtä...), ja poikarukka on
päässytkin ilmalennolle. Carl päättää kääntyä takaisin viedäkseen Rasmuksen
takaisin kotiin, mutta samassa ukkosmyrsky saartaa ilmassa ajelehtivan talon
heittelehtien sitä ympäri ämpäri ja sekoittaen koko asunnon sisustuksen. Carl
pyörtyy, mutta urhea Rasmus ohjaa talon navigaattorinsa avulla
Etelä-Amerikkaan! Carlin virotessa hänen hämmästyksensä on suuri, kun ikkunasta
näkyy Paratiisiputous! Valitettavasti Rasmus parkkeerasi talon väärälle
puolelle tasalakista pöytävuorta, ja Carl haluaa viedä talon juuri siihen
paikkaan, jossa Ellie kuvitteli sen olevan lapsena. Myrsky on puhkaissut monta
taloa kannattelevaa ilmapalloa, eikä lentäminen sillä enää onnistu. Niinpä
Carlin ja Rasmuksen ei auta muu kuin lähteä vetämään leijuvaa taloa perässään
sen seinään kiinnitetyn kasteluletkun avulla.
Viidakossa Carl ja
Rasmus kohtaavat ihmistä suuremman linnun, jota Rasmus luulee Carlia
härnänneeksi Tirpaksi. Lintu tykkää Rasmuksen suklaasta, ja se lähteekin
seuraamaan kaksikkoa Carlin vastalauseista huolimatta. Rasmus nimeää linnun
Tirppa-Keviniksi, mutta myöhemmin selviää linnun olevan naaras. Kolmikko
tallustelee viidakosta kivitasangolla, jossa he kohtaavat kultaisennoutajan
Dogin, joka osaa puhua kaulapantansa avulla! Hieman hömelö Dogi yrittää napata Kevinin
ja viedä sen isännälleen, mutta Kevin ei alistu helpolla vangiksi. Yllättäen
vangiksi joutuu kuitenkin Carl ja Rasmus, kun paikalle saapuu kolme puhuvaa
koiraa lisää. Koirat kutsuvat parivaljakkoa tunkeilijoiksi, ja johdattavat
heidät isäntänsä luo Dogin kyyristellessä perässä ja Kevinin piilotellessa
leijuvan talon katolla. Koirien isännäksi paljastuu tutkimusmatkailija Charles
Muntz, Carlin lapsuuden sankari! Muntz kutsuu Carlin ja Rasmuksen syömään
ilmalaivaansa koirien valmistamaa ruokaa, ja aluksi vierailu sujuu mukavissa
merkeissä. Tunnelma muuttuu kuitenkin pian uhkaavaksi, kun Carlille selviää,
että Muntz etsii yhä elävää lintua todistaakseen sillä puhuneensa totta – ja
Muntzin etsimä lintu on Kevin! Muntz kertoo myös tappaneensa tunkeilijoita,
jotka ovat erehtyneet tulemaan hänen Paratiisiputoukselleen. Samassa Muntz
näkee Kevinin Carlin talon päällä, ja Carlin ja Rasmuksen on pakko paeta
nopeasti paikalta! Kevinin selässä matkaamalla puolta loikanneen Dogin
reittineuvoja noudattaen he pääsevät heitä takaa-ajavien koirien
ulottumattomiin.
Nyt Rasmus ja Carl
päättävät viedä Kevinin takaisin omaan kotiinsa, jossa linnun poikaset
odottavat kovasti emoaan ruokkimaan heitä. Muntz on kuitenkin jäljittänyt
sankareita Dogin kaulapannassa olevan jäljittimen avulla, ja ”Seikkailun
henki”-ilmalaivastaan käsin Muntz nappaa Kevinin ja sytyttää Carlin talon
tuleen. Carl säikähtää kovasti talonsa kohtaloa, ja sammutettuaan tulen hän
raivoaa niin Rasmukselle kuin Dogillekin. Tämän jälkeen Carl sulkeutuu kotinsa
sisään ja koittaa järjestellä huonekaluja entisille paikoilleen, mutta talo ei
tunnu enää samalta kuin Ellien kanssa. Carl alkaa selailla Ellien vanhaa ”The
Adventure Book”-skräppäyskirjaa, ja huomaa, että Ellie on täyttänyt kirjaa
eteenpäin sivuille, joille piti tulla kuvia heidän Paratiisiputouksen
seikkailustaan. Ellie on kuitenkin tallentanut kirjaan kuvia hänestä ja
Carlista heidän yhteisen elämänsä varrelta, ja kirjan loppuun Ellie on
kirjoittanut viestin, jossa hän kiittää Carlia heidän yhteisestä seikkailustaan
ja kehottaa Carlia kokemaan uusia seikkailuja. Ellien kehotuksesta
terästäytyneenä Carl pomppaa ylös nojatuolistaan nähdäkseen vain, kuinka Rasmus
kiitää ilmalaivan perään parin ilmapallon ja lehtipuhaltimen avulla. Carl
päättää lähteä pelastamaan niin Rasmusta kuin Keviniä, ja hän tyhjentää rakkaan
talonsa kaikista huonekaluista, jotta talosta tulee niin kevyt, että se pystyy
taas lentämään. Lähtiessään lentoon kuistin alta Carlin mukaan tassuttelee
Dogi, jonka Carl ottaa avosylin vastaan ryhtyen näin kultaisennoutajan uudeksi
isännäksi.
Sillä välin Rasmus on
päässyt ”Seikkailun henkeen”, mutta Muntz on huomannut pojan ja on juuri
heittämässä partiolaista yli laidan. Carl tulee talon kanssa apuun pelastaen
Rasmuksen nipin napin. Sen jälkeen Carl lähtee Dogin kanssa ilmalaivan sisälle
jättäen Rasmuksen vahtimaan taloa. Kevin löytyykin pian, mutta linnun
vapauttaminen ei suju kommelluksitta. Carl kohtaa Muntzin, ja he taistelevat
keskenään miekoin ja kävelykepein. Rasmus kohtaa ilmassa lentokoneita, jotka
yrittävät tulittaa Rasmuksen ja talon tuusan nuuskaksi. Dogi kohtaa muut
koirat, ja tulee voittaneeksi niiden johtajan – ja täten Dogista tulee uusi
alfa. Dogi, Carl, Kevin ja Muntz päätyvät lopulta ilmalaivan katolle, jonne
Rasmuskin lentää talolla. Katolla käydään viimeinen taistelu, joka päättyy
siten, että sankarimme pelastautuvat ilmalaivaan, Charles Muntz tippuu alas
kuolemaansa ja Carlin talo leijuu hitaasti alas Paratiisiputoukselle – itse
asiassa juuri siihen kohtaan, jossa Ellie alunperin talon suunnittelikin
olevan! Kevin viedään kotiin omien poikastensa luo, ja Carl, Rasmus ja Dogi
(sekä muut koirat) lentävät ilmalaivalla takaisin omaan kotiinsa. Rasmus saa
itselleen merkin vanhuksen auttamisesta, mutta tärkeämpi merkki Rasmukselle on
Carlin antama Ellie-merkki. Niin Rasmuksen kuin Carlin elämä muuttuu: Carl menee
vanhainkotiin ja hän ja Rasmus alkavat nähdä toisiaan vapaa-ajalla – ja Dogi
adoptoidaan Rasmuksen kotiin.
UP, suomalaiselta
lisänimeltään ”kohti korkeuksia”, on Pixarin kymmenes klassikko. Ensi-iltansa
elokuva näki vuonna 2009, ja se on tähän päivään mennessä Pixarin elokuvista se
kaikkein lyhyimmän nimen omaava elokuva. UP
menestyi hyvin teattereissa, ja siitä tulikin maailmanlaajuisesti kuudenneksi
tienannein elokuva vuonna 2009. UP
voitti vuoden 2010 Oscar-gaalassa kaksi palkintoa: parhaan animaatioelokuvan
palkinnon ja parhaan musiikin palkinnon. UP
oli myös ehdolla parhaan elokuvan palkinnon saajaksi, ja itse asiassa se on
toinen animaatioelokuva ikinä, joka on kyseiseen Oscar-kategoriaan huolittu!
Ensimmäinen paras elokuva –ehdokkuuden saanut animaatio oli Disneyn Kaunotar ja Hirviö. UP:in tarinaan lisäulottuvuuden tuo vuonna 2009 tehty
lyhytanimaatio Dogin salainen tehtävä,
joka kertoo Dogin päivästä muiden koirien kanssa ennen hänen kohtaamistaan
Carlin ja Rasmuksen kanssa. ORAVA!
UP:in käsikirjoitusta
alettiin laatia jo vuonna 2004 Pete Docterin toimesta, ja alunperin tarina
lentävästä talosta oli hyvin erilainen. Ensimmäisessä versiossa talo olikin
lentävä linna, jossa asuvat kaksi prinssiveljestä taistelivat isänsä
kuningaskunnan perimisestä keskenään. Veljekset olisivat pudonneet maahan,
jossa heille oppitunteja yhteisymmärryksestä olisi antanut pitkä lintu.
Seuraavassa tarinaversiossa Carl olisi laskeutunut talollaan pilven päälle,
joka olisikin ollut naamioitu neuvostoliittolainen sota-alus. Jossain vaiheessa
tarinaa Kevin myös muni munia, joiden syöminen nuorensi syöjäänsä
nuoruudenlähteen kaltaisesti. Elokuvan päähenkilöksi Docter halusi ikääntyneen
ihmisen, koska ikääntyneillä on niin paljon elämänkokemusta takanaan, ja
elokuvaan saisi huumoria hahmon iän myötä. Docterin mukaan ikääntyneet voivat
esimerkiksi sanoa mitä tahansa, eikä heidän sanoistaan loukkaannuta, toisin
kuin nuorempien. UP kuvastaa Docterin
mukaan hänen ystävyyttään ja kunnioitustaan Disneyn animaattoreiden Frank Thomasin,
Ollie Johnstonin ja taiteilija Joe Grantin kanssa, ja siksipä UP onkin omistettu heille.
UP:in animaatio on
onnistunut todella mainiosti. Paratiisiputouksen maisemat houkuttelevat trooppisuudellaan
matkustamaan paikan päälle, ja kaikista luonnonilmiöistä pilviä, sumua ja
kalliomuodostelmia myöten on saatu oikean näköisiä. Pixarin studion väki teki
kolmipäiväisen inspiraatiomatkan Venezuelaan, jossa he matkustivat Angelin
putouksille, tepui-vuorille ja Monte Romairalle. Kyseiset kohteet ovat
selkeästi löytäneet tiensä elokuvan Paratiisiputoukselle. Kevinin ulkomuotoa
varten animaattorit tutkivat töyhtöloistofasaaneja, ja koirien käyttäytymistä
ja liikkeitä varten konsultoitiin koirakouluttaja Ian Dunbaria. Carlia ja
Muntzia varten animaattorit taasen tutkivat yhdysvaltalaisia
Seniori-olympialaisia (urheilukisat, jotka on tarkoitettu yli 50-vuotiaille)
sekä omia isovanhempiaan tai vanhempiaan. Carlin ikää korostamaan hahmolle
annettiin kuulolaite, kävelykeppi, ryppyjä ja tekohampaat (mutta ei
maksaläiskiä tai karvakorvia), ja hänen liikkeitä rajoitettiin vanhuuden tunnun
lisäämiseksi. Carlista ja Rasmuksesta suunniteltiin muotojensa puolesta
toistensa vastakohdat, sillä Carl on neliömäinen ja Rasmus pyöreä pallo. Neliömäisyydellä
Carlille haettiin yhtenäisyyttä hänen talonsa kanssa. Carlin talon lentoon
lähteminen vaatisi muuten oikeasti 23 miljoonaa ilmapalloa kannattelemaan taloa,
mutta elokuvassa nähdään enimmillään 20 622 ilmapalloa talossa kiinni.
Musiikin UP:iin on
säveltänyt Michael Giacchino, joka jo aiemmin on säveltänyt musiikit Pixarin
elokuviin Ihmeperhe ja Rottatouille. UP voitti parhaan musiikin Oscar-pystin, mutta minuun musiikki ei
tee suurta säväytystä. Toki elokuvaa katsoessa musiikki on kaunista ja se vie
hyvin elokuvan tunnelmaan, mutta näin jälkikäteen elokuvan nähtyäni en pysty
muistelemaan yhtäkään musiikkiteemaa mieleeni. Oikein loistava musiikki jäisi
soimaan päähän varsinkin elokuvan useamman kerran nähtyä, mutta tällä hetkellä
päässäni soi vain Rottatouillen
sävelet. Paras kappale UP:ista on kuitenkin sen alkupuolella kuultava Married Life, ja kohtaus on samalla
elokuvasta se ihanin, kaunein, raadollisin ja itkettävin. Married Life –kappaleen aikana käydään läpi Carlin ja Ellien
elämäntarina heidän naimisiinmenostaan aina Ellien kuolemaan asti. Rakastunutta
paria on ihana seurata, erityisesti heidän kaikkia pieniä eleitään, joilla he
osoittavat rakastavansa toisiaan. Ihanien asioiden lisäksi kappaleen aikana
tapahtuu kauhean surullisia asioita, kun lääkäri toteaa, ettei pari tule koskaan
saamaan lasta, ja kun Ellie sairastuu lopullisesti. En voi katsoa kohtausta
itkemättä. Näin vahva tunnesikermä elokuvan alussa saa katsojan samaistumaan
Carliin todella voimakkaasti, ja koko loppuelokuvan ajan miehen räyhäämisistä
huolimatta hahmon puolella pysyy täysin.
Elokuvan päähenkilö on Carl, ja kyseessä taitaa olla
ensimmäinen kerta, kun animaatioelokuvan päähenkilönä on ikääntynyt ihminen. Saamme
tietää Carlin elämäntarinan heti elokuvan alussa: hän on lapsesta asti ollut
kiinnostunut tutkimusmatkailusta ja seikkailuista, hän on myynyt työkseen
ilmapalloja eläintarhassa ja hän on ollut todella rakastunut vaimoonsa Ellieen.
Ellien kuoleman jälkeen Carlista on tullut yksinäinen ja äreä vanha mies, joka
nauttii rutiineista ja kotona olemisesta. Carl on todella kiintynyt taloonsa,
ja talo itse asiassa symbolisoi selvästi miehen suhdetta Ellieen: pari tapaa
ensimmäistä kertaa talossa, he asuvat siellä koko elämänsä ajan ja Ellien
kuoltua Carl puhuu talolle kuin Ellielle. Talosta ja näin ollen Elliestä on
vaikea päästää irti, ja siksi Carl kapinoi voimakkaasi pilvenpiirtäjien
rakennushankkeita vastaan. Carl elää menneessä ja muistoissaan, ja hän kokee
suurta syyllisyyttä siitä, ettei hän koskaan vienyt Ellietä
Paratiisiputoukselle, vaikka hänelle näin lupasi. Ellie ei koskaan saanut
suurta seikkailuaan – vai saiko? Seikkaileminen ei nimittäin aina tarkoita
sitä, että on matkustettava pitkin kaukomaita ja koettava mahdollisimman paljon
uusia juttuja: pelkkä elämä jo sinällään on suuri seikkailu, ja jokainen
ihminen johon elämän aikana tutustuu on oma seikkailunsa. Ilman muita ihmisiä
elämä on varmaan loppujen lopuksi aika väritöntä ja hajutonta, aivan niinkuin
Carlin elämä Ellien kuoltua. Carlin tutustuttua partiolaispoika Rasmukseen
miehen elämään tulee vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vaikka toki lentävällä
talolla on oma osuutensa tässä. Rasmus ja Carl ovat aivan toistensa
vastakohdat: Carl on vanha – Rasmus on nuori, Carl on äreä ja kiukkuinen –
Rasmus on iloinen, Carl on vähäpuheinen – Rasmus puhuu koko ajan, Carl tuoksuu
luumulta – Rasmus tuoksuu suklaata ja Carl on introvertti – Rasmus on
ekstrovertti. Rasmus käy partiota, ja hän tietää luonnosta kaiken ja omistaa
kaikki uusimmat retkeilyvälineet. Matkan aikana selviää, ettei Rasmus
kuitenkaan ole koskaan ollut käytännössä luonnossa, ja hän tietää
selviytymistaidot vain teoriassa. Esimerkiksi teltan kokoaminen osoittautuu
ylitsepääsemättömäksi tehtäväksi. Rasmuksen vanhemmat ovat eronneet, ja poika
on etääntynyt isästään isän uuden naisystävän takia. Rasmus kaipaa isää
elämäänsä, ja tuntee olonsa yksinäiseksi ilman tätä. Rasmuksella ja Carlilla on
siis erilaisuuksistaan huolimatta jotain samanlaista: molemmat ovat yksinäisiä,
koska heidän elämiensä tärkeä ihminen on heidät hylännyt tavalla tai toisella. Katsoja
voi vain toivoa, että elokuvan lopussa eri-ikäiset miehet löytävät yhteisen sävelen.
Carl ja Rasmus ovat molemmat todella sympaattisia hahmoja,
mutta UP:in paras hahmo on mielestäni
Dogi, puhuva kultainennoutaja! Dogista on tehty niin täydellinen koira! On
mahtavaa, kuinka koiran ajatukset tuodaan ilmoille kaulapannan avulla, ja on
ihana kuulla Dogin ajatuksenjuoksua ja hänen täydellistä luottamustaan
ihmisiin. Dogin suuhun on laitettu aivan ihania vuorosanoja, ja ORAVA!
Mielelläni adoptoisin itselleni samanlaisen koiran kuin Dogi. Toinen
muistettava koira elokuvassa on Alfa-dobermanni, jonka puheääni aiheuttaa monet
naurut varsinkin elokuvan ensimmäisellä katselukerralla. Tirppa-Kevin on
suuressa roolissa elokuvassa, mutta linnulle ei luoda mitään kauhean
muistettavaa persoonallisuutta. Hän on vain poikasiaan suojeleva lintuemo,
josta kaikki muut hahmot elokuvassa ovat tavalla tai toisella kiinnostuneet. (Loppuosa kappaleesta saattaa sisältää juonipaljastuksen!) UP:in pahiksena nähdään Carlin lapsuuden
idoli, tutkimusmatkailija Charles Muntz. Muntz on muuttunut Paratiisiputouksen
yksinäisyydessä asuessaan varsinaiseksi mielipuoleksi, joka haluaa päästä
päämääräänsä hinnalla millä hyvänsä. Charles ja Carl ovat luonteeltaan hyvin
samanlaisia, ja ehkä Carlistakin olisi tullut samanlainen hullu kuin Muntzista,
jos hän olisi jatkanut eloaan yksinäisyydessä. Charles Muntzin nimi on muuten
viittaus Charles Mintziin, joka vuonna 1928 varasti Walt Disneyltä oikeudet
Oswald-jänikseen.
Nähdäänkö UP-elokuvassa
Pixarin perinteisiä ”easter eggejä” ja viittauksia muihin elokuviin? No
tietenkin! A113, eli viittaus animaattoreiksi opiskelleiden erääseen
luokkahuoneeseen, on sen oikeussalin numero, jonka edessä Carl odottaa
oikeudenkäyntiään. Pixarin tähtipallo on yhden Rasmuksen partiomerkin kuvio,
mutta tähtipallo nähdään myös tytön huoneessa, jonka ohitse Carl lentää
talollaan. Tytön huoneessa nähdään pallon lisäksi Tuhti-nalle tulevasta Pixarin
elokuvasta Toy Story 3. Carlin
lentäessä talollaan kaupungissa voi nähdä alhaalla parkkipaikalle pysäköidyn
Pizza Planeetan auton. Elokuvan alussa taas nähdään, kuinka Carl ja Ellie
menevät eväsretkelle aina saman mäellä olevan puun alle. Puu on sama, jonka
alla muurahaiset asuvat elokuvassa Ötökän
elämää. Elokuvan loppuosassa nähdään lisäksi viittaus Star Warssiin. Lopussa koirat hyökkäilevät lentokoneillaan ...ORAVA!...
Rasmuksen kimppuun, ja he kutsuvat toisiaan koodinimillä ”Harmaa Yksi”, ”Harmaa
Kaksi” jne. Star Wars, Episode IV: Uusi
Toivo –elokuvassa kapinallislentäjät kutsuvat toisiaan koodinimillä ”Red
Leader”, ”Red One”, ”Red Two” jne. (myös ”Rogue One”, ”Rogue Two”.) Koirien
lentokoneet lentävät lisäksi hyvin samantapaisessa muodostelmassa kuin Uuden Toivon TIE-hävittäjät. On muuten
hauskaa, että koirien koodinimissä on juuri väri harmaa. Koirienhan ei uskota
näkevän muita värejä ollenkaan, vain mustaa, harmaata ja valkoista. UP:in lopussa värivitsiin palataan taas,
kun Dogi bongaa harmaita autoja Carlin ja Rasmuksen bongaillessa värillisiä
kulkuneuvoja.
UP on mielestäni
aivan loistava elokuva! Elokuva on syvällinen mutta samalla myös todella
hauska. Itse asiassa UP:in juoni on
aivan päätön, kun sitä alkaa ajatella tarkemmin: elokuvassa talo lentää
ilmapallojen varassa, koirat puhuvat / tekevät ruokaa / ohjaavat lentokoneita
ja eeppisin taistelu nähdään kävelykeppien ja tekohampaiden avulla. Elokuvaa
katsoessa ei todellakaan tule tylsää, vaan juoni pitää katsojan tiukasti
otteessaan loppuun asti. Talon lentomatkaa voisi seurata vielä pidempään, Carl
pääsee loppujen lopuksi harmittavan nopeasti Paratiisiputoukselle. UP kuuluu minun listallani ehdottomasti
Pixarin elokuvien parhaimmistoon!
”Me vasta tavattiin ja mä rakastan sua!”
- Dogi
- Dogi
Up on kyllä kiinnostava elokuva. Se alkukohtaus on todellakin aivan kauhean surullinen ja liikuttava! ja jotenkin koko elokuvakin on liikuttava ja syvällinen, kuten sanoit. Silti se ei oo mulle jääny mitenkään erityisenä elokuvakokemuksena, mikäköhän on syynä? Tosi hyvä se oli, mutta nyt kun on aikaa siitä katsomisesta, en muista mitään erityisiä viboja syntyneen. Ehkä se johtuu vain siitä, etten muista niiden syntyneen. XD
VastaaPoistaSanonpa taas tuhannennennnen kerran, että mahtavaa kun jaksat paneutua taustatietoihin. On niin mielenkiintoista aina lukea elokuvan taustoista - miten juoni onkaan tämän kohdalla muuttunu! Ei se kässärin tekeminen ihan helppoa ole!
Voi voi voi, tämäkin elokuva meidän pitää katsoa yhdessä! Sitten kuule päästään tunteilemaan! :) UP on kyllä varmaan kaikista maailman elokuvista se, jonka ensimmäisen 10 minuutin aikana koetaan eniten tunnekuohuja! Uskaltaisin näin väittää! Noita taustatietoja on aina mielenkiintoista lueskella itsekin, ja laitan aina ne itseäni kiinnostavimmat teksteihin mukaan. UPin kohdalla juoni on kyllä muuttunut ihan hirmuisesti, ja hyvä vain niin! Tuo ihan ensimmäinen alkuperäinen juoni kuulostaa aika hurjalta ja jotenkin ihan Ghiblin teokselta.
PoistaTotta, aika hurjia oli nuo alkuperäiset ideat. Mitenkäs meillä aika riittääkään kaikkien elokuvien katsomiseen yhdessä. :))
PoistaMiten kauan sulla muuten menee aikaa suurinpiirtein yhden arvostelun tekoon mukaanlukien taustatyö ja kuvien etsintä?
Hahaa, me pidetään Pixar-maratoni! ;) Hmm, vai että kuinka pitkään minulla menee aikaa leffa-arvostelujen kirjoittamiseen.... Pocahontaksen arvostelua aloin kirjoittamaan eräällä 4 tunnin junamatkalla, ja tuona aikana sain kirjoitettua elokuvan juonen ja etsittyä taustatiedot. Luulen, että taustatietojen kokoaminen ja omien mielipiteiden kirjoittaminen eli loppu-arvostelu vie toiset neljä tuntia. Kuvien etsinnässä kestää ehkä noin puolisen tuntia viiva tunti, ja tekstin bloggeriin siirtämisessä ja kuvien liittämisestä se puoli tuntia. Että käyhän tämä jo kokopäivätyöstä! ;D
Poista