Maaseudun pienessä kylässä on käynnissä markkinat, jossa koululaiset
esittävät näytelmää eläinten evoluutiosta. Aikanaan eläimiä johdatti heidän
vaistonsa ja luonnonvietti, kunnes he kehittyivät ja alkoivat kulkea kahdella
jalalla vaatteita käyttäen. Julmat pedot ja arat saaliit yhdistivät ensimmäistä
kertaa voimansa Zootropoliksessa, johon syntyi uskomaton kaupunki eri
ilmastovyöhykkeineen. Zootropoliksessa kuka vaan voi olla mitä vaan.
Zootropoliksen iskulause innostaa erityisesti Judy Hopps -nimistä pupua, joka
koulun näytelmässä kertoo haaveilevansa poliisin ammatista. Judyn vanhemmat
ovat kauhuissaan lapsensa haaveilusta, sillä heidän mielestään pupun pitäisi
pysyä lestissään ja myydä porkkanoita.
Viisitoista vuotta myöhemmin Judy toteuttaa haaveensa, ja hän valmistuu
poliisiopistosta luokkansa priimuksena, ensimmäisenä jäniskonstaapelina ikinä!
Zootropoliksen pormestari Lionheart on ylpeä saaliseläimen yllättävästä
uranvalinnasta, ja hän kiinnittää Judyn Zootropoliksen 1. poliisipiiriin. Niin
Judy muuttaa unelmiensa kaupunkiin, jossa aloittaa unelmatyönsä. Valitettavasti
poliisipäällikkö Bogo ei ole yhtä innostunut jäniskonstaapelista pormestarin
tapaan, joten hän määrää Judyn pysäköinninvalvojaksi. Judy ahdistuu pestistään,
sillä taitoja hänellä riittäisi vaikka mihin! Niinpä pupu ei voi itselleen
mitään, kun hän näkee kaupungilla luihulta näyttävän ketun. Judyn on pakko
lähteä varjostamaan kettua, mutta Nick Wilde -niminen kettu tulee huijanneeksi
Judyakin. Tämä jää tietysti kaivertelemaan pupun mieltä.
Seuraavana päivänä pysäköinninvalvontahommissaan Judy näkee, kuinka
Duke-näätä ryöstää säkillisen kukan sipuleita. Judy nappaa rosvon kiinni ja vie
hänet poliisiasemalle. Poliisipäällikkö Bogo ei ole kuitenkaan vakuuttunut
Judyn urotyöstä, sillä konstaapeli rikkoi hänen käskyjään ja jätti
pysäköinninvalvonnan huomiotta. Bogo meinaa jo erottaa Hoppsin, kun sisään
astuu rouva Otterton, jonka mies on kadonnut mystisesti. Herra Otterton on yksi
14 kadonneesta pedosta, joiden kohtaloa poliisilaitos on selvittänyt viikkoja
tuloksia saamatta. Judy tulee luvanneeksi rouva Ottertonille löytävänsä hänen
miehensä, ja pormestarin kuultua asiasta Bogon on pakko päästää Judy tutkimaan
asiaa. Judy saa aikaa 48 tuntia löytää kadonneen saukon, tai muuten hänet
irtisanotaan. Avukseen tutkintaan Judy värvää Nickin, huijariketun, jota pupu
kiristää veropetoksen paljastamisen uhalla. Kadonnut saukko on myös viimeisen
kerran nähty Nickin seurassa, joten tutkinta on luonnollista aloittaa ketun
luota.
Nick muistaa nähneensä herra Ottertonin menneen joogaamaan
naturistipaikkaan, jossa muistellaan saukon hypänneen isoon harmaaseen autoon. Nisäkäsajoneuvokeskuksesta
he saavat hitaasti mutta varmasti tiedot harmaan auton rekisterinumerosta, ja
limusiinivuokraamosta he löytävät sisältä raavitun auton. Auton omistaa herra
Big, joka kertoo Nickille ja Judylle, että kuljettajan mukaan saukko meni
autossa yllättäen aivan sekaisin, kuin olisi tullut villiksi. Herra Big antaa
kuljettajansa osoitteen, ja sademetsäkorttelissa asuva kuljettaja kerkeää
mainita jotain yöulvojista ennen kuin muuttuu itsekin villiksi!
Kuljettaja-jaguaari jahtaa Judya ja Nickiä murhanhimo silmissään, mutta
parivaljakko pääsee pedolta karkuun Judyn neuvokkuuden ansiosta. Judy kutsuu
poliisivoimat paikalle, mutta jaguaari kerkeää kadota ennen poliisien
saapumista. Bogo ei usko Judyn tarinaa villiintyneestä pedosta, ja meinaa taas
irtisanoa pupun. Nick kuitenkin muistuttaa, että Bogo antoi Judylle 48 tuntia
aikaa, ja tuosta ajasta on osa vielä käyttämättä. Judy ja Nick lähtevät siis
jatkamaan tutkimuksiaan, ja heidän välinsä lämpenevät Nickin kertoessa omasta
menneisyydestään.
Kaupungintalolla apulaispormestari Bellwether näyttää Judylle ja
Nickille liikenteenvalvonnan kuvaamia videoita, ja parivaljakko näkee mihin
villiintynyt autonkuljettaja on viety. Judy ja Nick seuraavat jaguaarin jälkiä
vanhaan sairaalaan, joka ei olekaan niin hylätty kuin miltä se päällepäin
näyttää. Sairaalasta Judy ja Nick löytävät kaikki kadonneet eläimet, joiden
huomaavat villiintyneen. Vankeja tarkastamaan saapuu itse pormestari Lionheart,
joka on kerännyt kaikki pedot talteen. Syytä petojen villiintymiseen ei
pormestarikaan kuitenkaan tiedä. Judy ottaa yhteyttä poliisivoimiin, ja pian
Lionheart on pidätetty ja katoamistapaukset ratkottu. Poliisilaitoksella pidetään
tiedotustilaisuus, jossa tapaukset ratkaissut Judy tulee sanoneeksi, että
kaikki villiintyneet eläimet ovat petoja, saalistajia, ja että syy villiintymiseen
on luultavasti biologinen. Judyn sanat aiheuttavat pelon ilmapiirin koko
Zootropolikseen, kun saalistettavat pelkäävät saalistajien villiintyvän hetkenä
minä hyvänsä. Nick ei ymmärrä Judyn ennakkoluuloja ja syyttelyä, ja katkaisee
välit pupun kanssa. Judy huomaa oman virheensä, joten hän eroaa työstään ja
palaa kotiinsa maalle myymään vihanneksia.
Maalla Judy saa kuulla vanhemmiltaan heidän peltojaan suojelevasta
kukasta, jota kutsutaan yöulvojaksi, ja joka on joskus saanut heidän serkkunsa
villiintymään. Judy tajuaa kukan olevan Zootropoliksenkin villiintymisten
takana, ja hän palaa kaupunkiin viemään työnsä loppuun. Ensimmäisenä Judy etsii
käsiinsä Nickin, joka antaa pupulle anteeksi. Yhdessä he kysyvät Duke-näädältä,
kenelle hän varasti yöulvojien sipuleita. Jäljet johtavat heidät hylätylle
metroasemalle, jolla seisovasta metronvaunusta he löytävät yöulvojaviljelmät,
joista uutetaan panoksia pyssyyn. Panoksen osuessa eläimeen eläin muuttuu
villiksi, ja tämä selittää kaikki kaupungin petomaisuudet. Jäljet johtavat
lopulta itse pormestari (entinen apulaispormestari) Bellwetheriin, lampaaseen,
joka haluaa saaliseläimien johtavan Zootropolista ja olevan voimakkaampia kuin
saalistajien. Nick ja Judy saavat Bellwetherin tunnustuksen nauhalle, ja lammas
joutuu loppuelämäkseen vankilaan. Judy saa arvostusta töissään, ja hänet
määrätään ihan oikeaan poliisityöhön pois pysäköinninvalvonnasta. Työparikseen
Judy saa vasta poliisiksi valmistuneen ensimmäisen konstaapeliketun, Nickin. Yhdessä
he alkavat selvittämään Zootropoliksen rikoksia. Näin Judy tulee todistaneeksi,
että Zootropoliksessa kuka vaan voi olla mitä vaan!
Zootropolis on Suomessa Disneyn klassikko numero 54, mutta
Yhdysvalloissa klassikko numero 55. Eroavaisuus johtuu
Nalle Puhin elokuvasta (lue lisää
tästä). Klassikkonumerointi ei
ole kuitenkaan ainoa ero, joka eurooppalaisessa ja amerikkalaisessa versioissa
on:
Zootropolis on nimittäin
Yhdysvalloissa nimeltään
Zootopia. Saksassa
elokuvan nimi on sen sijaan
Zoomania
ja Kiinassa ”
Crazy Animal City”!
Disneyn studiolla elokuvalle annettiin siis nimeksi
Zootopia. Eurooppalainen nimi muutettiin, sillä Euroopassa oli jo
brändejä nimeltä Zootopia, kuten tanskalainen eläintarha ja englantilainen
lastenlevy. Nimen muutoksen ei sinällään pitäisi olla hätkähdyttävää, sillä
suurin osa Disney-klassikoista eroaa nimeltään suomalaisissa ja
amerikkalaisissa versioissa, koska elokuvien nimet on yleensä suomennettu. Myös
tulevan Disney-klassikon,
Moanan,
nimi on vaihdettu Euroopassa
Vaianaksi,
ja nimenvaihdoksella on omat syynsä
Zootropoliksen
tapaan (niistä tarkemmin sitten aikanaan
Vaianan
arvostelussa). Toivoisin, että Disneyn studio kiinnittäisi huomiota tulevien
klassikoidensa nimikoinnissa myös Euroopassa oleviin elokuvan nimen kannalta
kiusallisiin asioihin. Luulisi studion oppivan olemaan tarkkasilmäisempi, kun
jo kahden peräkkäisen klassikon nimet on jouduttu yllättäen muuttamaan osassa
maailmaa.
Ennen Zootropolista Disneyn studiot eivät olleet tehneet moneen vuoteen
elokuvaa eläimistä, jotka käyttäytyvät ihmisten lailla (kävelevät kahdella
jalalla, käyttävät vaatteita jne.). Itse asiassa tällaisia antropomorfistisia
elokuvia Disneyn klassikkorivissä ei ole paljoa: vain The Many Adventures of Ichabod and Mr. Toad, Robin Hood, Pikku Kananen
ja elokuvat, joissa esiintyy Mikki Hiiri tai Aku Ankka. Niinpä studio halusi
tehdä pitkästä aikaa elokuvan, jossa eläimet esiintyvät housut jaloissa. Ensimmäisenä
Zootropoliksesta suunniteltiin
vakoilijaelokuvaa James Bondmaisella vivahteella. Elokuvan päähenkilönä oli
aluksi Nick Wilde. Tässä vaiheessa elokuvassa Zootropolista hallitsivat
saalistettavat eläimet, jotka olivat laittaneet kaikille saalistajille
kaulapannan, joka antaisi sähköiskun, jos huomaisi aggressiivista käytöstä
omistajassaan. Sähköpannoista kuitenkin luovuttiin, sillä Zootropoliksen
nähtiin olevan liian ahdistava kaupunki. Samasta syystä päähenkilöksi vaihtui
Judy, sillä Nickin kyyninen elämänasenne olisi välittynyt liikaa katsojille
hänen ollessaan päähenkilö. Nyt katsoja näkee tapahtumat Judyn pirtein ja
innostunein silmin. Zootropolikseen
suunniteltiin paljon enemmän sivuhahmoja, joista osasta luovuttiin. Poistettuja
hahmoja oli esimerkiksi Nickiä kiusaavat ”taukit gerbiilit”, maailmaloppuun
uskova mesimäyrä, pahiksena oleva sika-pormestari, vanha vuohi-parkkipirkko ja
huijarisusi lampaiden vaatteissa. Elokuvasta poistettuja kohtauksia oli taas
Nickin bisnesidea petoeläimille suunnitellusta villistä huvipuistosta, Nickin
kohtaaminen Judyn perheen kanssa pupun huoneessa ja Judyn tietojenetsintä elefanteille
suunnitellulta tietokoneelta. Lopulta Zootropolis
sai ensi-iltansa alkuvuodesta 2016. Elokuva menestyi hyvin teattereissa, ja se
on toistaiseksi vuoden 2016 menestynein animaatioelokuva, toiseksi menestynein
elokuva vuodelta 2016 ja myös toisiksi menestynein Disneyn animaatio ikinä.
Mahdollisia Oscar-ehdokkuuksia tai -palkintoja ei voi vielä näin uudesta
elokuvasta sanoa, mutta uskon, että Zootropolis
nimetään ainakin ehdokkaaksi parhaan animaatioelokuvan palkinnon saajaksi.
On hienoa nähdä, miten tietokoneanimaatio kehittyy jatkuvasti klassikkorivillä
eteenpäin siirryttäessä. Zootropolis on paljon yksityiskohtaisempi ja
luonnollisempi (!) kuin Kaksin karkuteillä, vaikka elokuvien
ilmestymisväli on vain kuusi vuotta. Uusia tietokoneohjelmia piti tehdä Zootropolista
varten, jotta eläinten turkit ja niistä heijastuvat valot näyttäisivät
aidoilta. Autenttisuutta elokuvaan haettiin myös tutkimusretkillä, joita
animaattorit tekivät Disney’s Animal Kingdom -eläintarhaan, Keniaan ja jopa
luonnontieteelliseen museoon. Näillä retkillä he tutkivat eläinten käyttäytymistä,
niiden ulkonäköä ja lajien erityispiirteitä. Elokuvantekijät huomioivat muun
muassa sen, että gnut liikkuvat aina laumassa ja että puhveli (toisin kuin
elokuvassa elefantti) muistaa kaiken. Niinpä poliisipäälliköstä, joka toimii
elokuvassa eräänlaisena isällisenä hahmona, tuli viisas ja muistavainen
puhveli. Pidän kovasti Zootropoliksen ihanan värikkäästä ja erilaisesta
animaatiosta. Tuntuu myös siltä, että elokuva jaksaa yllättää katsojan kerta
toisensa jälkeen, sillä elokuvan kohtausten takana tapahtuu kaikkea ja sieltä
löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia. Pidän myös siitä, että Zootropoliksesta
löytyy monta erilaista kaupunginosaa omine ilmastoineen ja ilmapiireineen. Eri
kaupunginosat tuovat elokuvaan aina uutta silmänruokaa ja ihmeteltävää.
Zootropolis tuo pitkästä aikaa Disneyn
klassikkorivistöön vaatteita käyttäviä, ihmismäisiä eläimiä. Eroa
edellisiin antropomorfistisiin klassikoihin Zootropolis
teki sillä, että elokuvan kaupungista tehtiin eläinten suunnittelema ja
rakentama, ei ihmisten. Niinpä kaupungissa on nähtävillä kaikkia
erikoisenmuotoisia rakennuksia ja jopa suojateitä. Eläimet haluttiin myös
kuvata oikeassa koossaan, ja kaupungin asukkaiden kokovaihtelu tuokin elokuvaan
kivasti huumoria ja silmänruokaa. Zootropoliksen asukeiksi suunniteltiin
pelkästään nisäkkäitä. Mielestäni kaupungissa näkyy kuitenkin liikaa saman
lajin edustajia: tuntuu, että kaduilla kävelee koko ajan vastaan kirahveja,
norsuja ja hamstereita. Jotkut nisäkäslajit ovat tuntuneet unohtuneen kokonaan
kaupungin väestä: missä ovat hevoset, ilvekset, kengurut tai siilit? Ymmärrän,
ettei kotieläimiä haluttu kaupunkiin, mutta toisaalta kaupungissa asuu pieni
kylällinen hamstereita - ja lampaita! Miksei joukkoon olisi voinut liittyä
koiria, kissoja ja lehmiä? Apinoita Zootropolikseen ei haluttu, sillä ne
olisivat muistuttaneet liikaa ihmisiä. Mielestäni eläinlajien monipuolisuutta
olisi kuitenkin voinut lisätä rutkasti. Eri eläinlajeja löytyy kuitenkin
kiitettävästi Zootropoliksen uutisankkureista – ainakin, jos eri maiden
elokuvaversioita vertaa keskenään. Disney on nimittäin viime aikoina alkanut
harrastaa lokalisointia, eli elokuvan muokkaamista tietylle yleisölle
sopivaksi. Suomessa ja Yhdysvalloissa Zootropoliksen uutisankkurina nähdään
hirvi, mutta Australiassa uutistenlukija on koala, Kiinassa panda, Brasiliassa
jaguaari, Japanissa tanuki ja Isossa-Britanniassa corgi (siellä se kaipaamani koira
nyt olisi!).
Zootropoliksen päähenkilö on Judy Hopps, aina positiivinen pupu.
Judyn suurin haave on tulla poliisiksi, ja jo elokuvan alkupuolella hänen
haaveensa toteutuu. Poliisin työ ei kuitenkaan ole ihan sitä, mitä Judy on sen
ajatellut olevan. Judy joutuu ennakkoluulojen kohteeksi missä ikinä kulkeekin,
sillä pieniä pupuja ei ole luotu poliiseiksi, vaan mieluummin porkkanankasvattajiksi.
Jopa Judyn vanhemmat ovat ennakkoluuloisia ja kauhistuneita lapsensa haavetta
kohtaan, joten on suoranainen ihme, että Judy saa toiveammattinsa toteutettua
ja pidettyä yllä positiivisen elämänasenteensa. Judy onnistuukin näyttämään
koko maailmalle, että pupu voi olla muutakin kuin pelkkä porkkanan piipertäjä.
Toisaalta Judy myös huomaa, että vaikka hän taistelee kovasti ennakkoluuloja
vastaan, on hänellä itselläänkin ennakkoasenteita tiettyjä lajeja kohtaan. Judy
on iloisuutensa lisäksi kovin vauhdikas ja tomera jänis, jolle sattuu ja
tapahtuu koko ajan. Vahvan ja onnellisen ulkokuorensa alla Judy on kuitenkin
herkkä ja haavoittuvainen, ja tunteikas. Elokuvassa Judy värvää aisaparikseen Nick
Wilden, huijauksia toimeentulonaan tekevän ketun. Nick on ovela, vitsikäs ja
kyyninen kaveri, jolla on kova ulkokuori. Nickin elämänasenne kuitenkin saa
oikeutuksensa hänen kertomallaan lapsuudenmuistolla, joka on kauhistuttava ja
ainakin minut itkemään laittava. Sekä Nickin että Judyn hahmoihin paneudutaan
kivasti elokuvassa, ja molemmat kehittyvät eläiminä todella paljon elokuvan
aikana. Sivuhahmoja elokuvassa on iso liuta, mutta tuntuu, ettei kukaan heistä
jää persoonattomaksi tapaukseksi. Poliisipäällikkö Bogo on ankara mutta lämmin
esimies, konstaapeli Clawhauser ihastuttava tyyppi, Herra Big loistava mafioso,
pormestari Lionheart pienten eläinten puolella julkisuudessa oleva herrasmies,
apulaispormestari Bellwether ahkera ja sinisilmäinen työntekijä, Gazelle hienot
arvot omaava poptähti ja rouva Otterton sympaattinen saukko. Erityisesti minut
on hurmannut elokuvassa esiintyvä Flash-laiskiainen, vanha vauhtihirmu!
Jos Zootropolis on poikkeus Disney-klassikoiden rivissä eläinhahmojensa
puolesta, on se sitä myös juonellisesti. Zootropoliksessa
on kaikki dekkarin ainekset, ja elokuvassa yritetään selvittää ratkaisematonta
rikosta. Klassikkorivistössä on ennestään vain yksi dekkarielokuva, nimittäin Mestarietsivä Basil Hiiri (jossa, kumma
kyllä, on kanssa ihmisenkaltaistettuja eläimiä!). Zootropolis on kuitenkin ensimmäinen klassikko, jossa päähenkilönä
on poliisi. Elokuvan juoni pitää katsojan otteessaan koko elokuvan ajan, ja on
mielenkiintoista nähdä, kuinka Judy selvittää rikosta pala kerrallaan. Zootropoliksen pahiskin selviää
katsojalle yllätyksenä, aivan niin kuin kunnon jännärissä. Yllättäen hyviksestä
pahikseksi muuttuva hahmo voi tuntua kuitenkin kierrättämiseltä, sillä Zootropolis on jo neljäs klassikko
putkeen, joka käyttää hyväkseen tätä yllätysmomenttia. Minua tämä pahisten
yllättävä samankaltaisuus ei kuitenkaan häiritse. Toivoisin silti, että
Disney-klassikoissa nähtäisiin taas pitkästä aikaa kunnon pahiksia, jonka
tietää pahikseksi jo alusta asti.
Zootropolis ei ole musikaali, ja se sisältää vain yhden laulun;
Try Everything. Laulun elokuvassa
esittää Gazelle, Zootropoliksen valovoimaisin poptähti, ja laulua soitetaan
elokuvassa tapahtumien taustalla useamman kerran niin, että se jää varmasti
soimaan päähän. Oikeasti laulun esittää Shakira, ja sen on hänelle luoneet Sia
Furler, T.E. Hermansen ja Mikkel S. Eriksen. Taustamusiikin elokuvaan on
säveltänyt Michael Giacchino. Kaikki elokuvan musiikki on hyvin rytmikästä, ja
erilaisilla lyömäsoittimilla onkin musiikissa suuri rooli. Vaikutteita
Zootropoliksen musiikkityyliin on otettu
kansanmusiikista ympäri maailman.
Zootropoliksessa
myös nähdään muidenkin Disney-laulujen nimiä, vaikka lauluja ei elokuvassa
kuullakaan. Judyn musiikkisoittimen lauluvalikoimassa nähdään mm. kappaleet
Let it Go, Part of Your World ja
Arabian Nights.
Monissa Disneyn klassikoissa
nähdään viittauksia edellisiin Disney-elokuviin. Zootropolis ei ole tässä poikkeus, ja itse asiassa elokuvassa
nähdään poikkeuksellisen paljon näitä viittauksia. Edellisessä kappaleessa
mainitsin jo Judyn musiikkisoittimen Disney-laulukokoelmasta. Elokuvassa
nähdään myös suuri Disneytä parodioiva elokuvakokoelma, sillä Duke Weaselton
myy kadulla DVD:itä pimeästi. Myytävänä on muun muassa Pig Hero 6 (Big Hero 6), Floatzen (Frozen), Wreck-It Rhino (Räyhä-Ralf) ja Meowana (Vaiana). Itse Duke Weaselton-näätäkin
parodioi Frozenia, sillä hänen koko
nimensä viittaa Frozenissa esiintyvään
Weseltonin herttuaan. Judy taasen rummuttaa eräässä kohtauksessa jalkaansa
aivan kuin Bambin Rumpali, ja
naturistipaikassa viihtyvät karhut rapsuttavat selkäänsä puita vasten aivan
kuin Viidakkokirjan Baloo. Zootropoliksen Tundratownista voi
bongata Elsan ja Annan mekkoihin pukeutuneet elefanttilapsoset,
poliisipäällikkö Bogon seinäkalenterissa on kuva Baymaxista, ja hänen
seinällään roikkuu Pascal-kuvioinen mitali. Täytyy myös mainita, että minusta
herra Big on aivan mahtava Marlon Brandomaisena kummisetänä! Kummisetä-viittauksen kruunaa se, kun
Duke Weaselton sanoo: ”He tekivät minulle tarjouksen, josta en voinut
kieltäytyä.”
Zootropolis on loistava
elokuva, ja visuaalisesti upeaa katsottavaa. Juoni pitää katsojan tiukasti
otteessaan, mutta kulkee eteenpäin välillä vähän liiankin rivakalla vauhdilla. Katsojan
tunteita testataan elokuvassa parissa kohden, mutta mitään suurempia
tunteenpurkauksia elokuva ei minussa aiheuta. Hahmot ovat hyviä, eikä
sivuhenkilöiden suuri määrä vaivaa minua tässä elokuvassa – onhan Zootropolis
suurkaupunki, jossa pitääkin vilistä elämää. Elokuvan ensimmäisellä kerralla
katsoessani se tuntui minusta melko neutraalilta, ja loppua kohti aloin jo
arvailla juonikuvioita ennalta. Toisella kerralla elokuvan katsoessani Zootropolis
tuntui paljon paremmalta. Tuntui, että pääsin sukeltamaan sen maailmaan sisään
paljon paremmin. Ehkäpä Zootropolis onkin elokuva, jonka arvosana
paranee minun silmissäni aina elokuvan uudestaan nähdessäni. Zootropolis on
siis viihdyttävä elokuva, jonka katsomista suosittelen lämpimästi. Ihan perheen
pienimmille en elokuvaa kuitenkaan näyttäisi, sillä se sisältää useamman
jännittävän, ellei suorastaan pelottavan kohtauksen.
”Elämä ei oo mikään jääprinsessamusikaali, jossa laulellaan lauluja
ja kaikki lapselliset haaveet toteutuu. Joten anna olla!”
- Poliisipäällikkö Bogo
Tästä pääset näkemään, mihin sijoitan Zootropoliksen Disney-klassikoiden paremmuslistallani.