Rinki tinki tinkin sivut

25.3.2020

Heal what has been hurt...

Elämme ennennäkemättömiä aikoja, lukijat hyvät. Koko maailmaa ravisuttaa COVID-19 -koronavirus, joka on levinnyt myös lintukoto-Suomeemme. Maahan on julistettu poikkeustila, ja ihmisiä on pyydetty mahdollisuuksien mukaan olemaan kotona, jottei tauti leviä. En ala aiheesta saarnaamaan enempää, mutta toivon, että kaikki blogin lukijat toimivat viranomaisten ohjeiden mukaan. Olisi kiva päästä edes kesällä matkustamaan Suomessa, näkemään kavereita ja sukulaisia, ja osallistua erilaisiin tapahtumiin. 

OLI MITEN OLI, aihe sai minut inspiroitumaan, ja päätin kirjoittaa lyhyehkön tekstin Disneyn elokuvissa esiintyvistä perussairauksista. Pohdin pintapuolisesti, millaisia sairauksia klassikoissa esiintyy. En ole alkanut listailemaan kaikkia haavoja, luunmurtumia ja mahdollisia narsismin tms. esiintymisiä, vaan olen pitäytynyt "perussairauksissa", joita me kaikki olemme varmasti joskus sairastaneet, kuten nuhaa ja yskää. Mikäli mieleesi tulee joku tauti Disneyn tai Pixarin elokuvista, joka minulla ei ole tullut mieleen, mainitsethan asiasta kommenteissa! :)


Disneyn animaatioklassikoissa ehdottomasti yleisin tauti on flunssa, tai jonkinnäköiset flunssan oireet. Perinteiseen flunssaan kuumeineen sairastuu Bellen isä Maurice sen jälkeen, kun hän on yrittänyt etsiä Hirviön linnaan jäänyttä tytärtään kevättalvisesta metsästä. Onneksi Belle löytää isänsä ja pääsee hoitamaan tätä kotiinsa, sillä vanhemmalle herrasväelle tavallinenkin flunssa saattaa osoittautua kohtalokkaaksi. Pahaan flunssaan sairastuu myös Elsa lyhytanimaatiossa Frozen - kuumetta (Frozen Fever). Elsan oireista löytyy aivastelua, nenän valumista ja kuumetta. Onneksi Elsallekin löytyy Anna, joka häntä pääsee hoitamaan. Nuhanenistä tunnetuin lienee Lumikin Nuhanenä, kääpiö, jonka nenä ei koskaan lakkaa vuotamasta. Nuhanenä tosin aivastelee enemmän kuin niistää, joten hänen kohdallaan tauti saattaakin johtua allergiasta. Kääpiöille ei siis ole taidettu vielä kehittää allergialääkkeitä. Voisiko se olla lääketieteen seuraava saavutus korona-rokotteen valmistumisen jälkeen?


Yllättäen useampi elokuvien pahis sairastuu flunssaan, tai jotenkin vilustuttaa itsensä. Kapteeni Koukulle nousee kova kuume sen jälkeen, kun hän on joutunut pakenemaan krokotiiliä hyisessä vedessä ties kuinka kauan. Onneksi Koukulla on Simo, joka pitää hänestä "hyvää" huolta. Toinen kuumeeseen sairastuva pahis on Miekka kivessä -elokuvan Matami Mimmi, joka Merlinin kanssa pitämänsä taikomiskilpailun lopuksi joutuu Merlin-bakteerin sairastuttamaksi, ja saa kuumeen. Tosin Matamin iholle nousee paljon näppyjä, joten kuume taitaakin johtua tuhkarokosta tai noitarokosta - jommasta kummasta.


Flunssamaisten oireiden ohella Disneyn animaatioista ei juurikaan sairauksia löydy, eikä myöskään Pixarin elokuvista. Ainoa muu tauti, joka mieleeni tulee, on migreeni, josta Puolen hehtaarin metsän Kani kärsii. Kani saa kovan päänsäryn Nalle Puhin ilmestyessä näköpiiriin, ja erityisen pahana migreeni esiintyy silloin, kun Puh juuttuu Kanin pesäkolon oviaukkoon. Voin myös kuvitella, että moni muukin Disney-hahmo kärsii samankaltaisesta päänsärystä: Scar saa varmasti päänsärkyä hyeenoista, kuten myös Hades kätyreistään.


Tässä asiayhteydessä tulee mainita vielä Kaksin karkuteillä -elokuvan kuningatar, joka sairastuu elokuvan alussa vakavasti, ja paranee taikakukasta tehdyllä juomalla. Valtakunta, jota kuningatar hallitsee, on nimeltään Corona. Lisäksi hyvä pätkä elokuvasta kertoo siitä, kuinka Tähkäpää elää eristyksissä muusta maailmasta. Kaksin karkuteillä on siis täydellinen elokuva näille viikoille katsottavaksi! 

Lopuksi haluan vielä alla olevan laulun muodossa sanoa kaikille, että muistakaa pestä kätenne!!!

13 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus ja juuri tähän epidemiaan sopiva.
    Onneksi en ole ainakaan vielä sairastanut koronaa, mutta on minulla joskus viime vuosina ollut paikoitellen flunssaa, päänsärkyä ja joskus kouluaikoina mahatautia (inhokkitautini) ja tarha-ikäisenä sairastin vesirokkoa. Sit toissa keväänä mulla oli nokkosihottumaa ja keväisin mulla on muutenkin kovia allergia oireita, nuhaa, astmaa ja yskimistä. Lisäksi viime joulukuussa niksautin nilkkani, mutta se parani ajanmittaan ja joskus ala-asteella multa murtui ukkovarvas, mutta sekin parani aikanaan.
    Kaikkea sairauksia on ehtinyt tarttua elämäni aikana ja nyt on vaan pakko huolehtia hygienista ettei korona iske.
    Mitäs kaikkee oot itse sairastanut elämäsi aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Sairauksia tosiaan elämän varrelle riittää. Flunssa nuhineen ja kurkkukipuineen varmasti se yleisin tauti minulla ollut, välillä nostanut kuumetta. Mahatauti on minustakin kaikista inhottavin tauti, sitäkin on tullut valitettavasti sairastettua. Sitten kaikkia naistentauteja on myös ollut (kuukautisiin, synnytykseen yms. liittyen). Korvatulehduksia, silmätulehduksia. Siitepölyallergiakin löytyy. Lapsena sairastin lisäksi keuhkokuumeen ja malarian. Murtumia mulla ei ole onneksi ollut, eikä reikiä hampaissa. :)

      Poista
  2. Juuri katsoin Tangledin ja huomasin myös, että valtakunnan nimi on osuvasti Corona. Tuo Lumikin käsienpesulaulu sopii tähän hetkeen kuin nakutettu

    VastaaPoista
  3. Jos jotain hyvää, niin nyt on aikaa katsoa näitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Kaikista tilanteista löytyy onneksi myös hyviä puolia. LIsäksi luonto kiittää koronan takia vähentynyttä liikennettä.

      Poista
  4. Hui, mitä yhteensattumia tuon Kaksin Karkuteillä -elokuvan sekä nykytodellisuuden kanssa!.. Jospa pysyisimme kaikki terveinä. Kiva teksti oli, olet niin mahtavan analyyttinen aina aiheessa kuin aiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Toivotaan, että tosiaan pysymme terveinä! Ja enpäs tiedä kuinka analyyttinen tämä teksti oli, asioita olisi voinut pohtia vielä paljon enemmänkin... Mutta tulipahan kirjoitettua. ;)

      Poista
  5. Ihanaa että jaksat kirjoitella meidän iloksi! Eipä ole tullutkaan mietittyä erilaisia sairasteluja/sairauksia Disneyn ja Pixarin elokuvissa, mielenkiintoinen postaus siis.
    Ja pitääpä ehdottomasti katsoa taas Kaksin karkuteillä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Kirjoittelisin mielelläni enemmänkin, mikäli vain kerkeäisin. Täällä ei siis ainakaan tylsistytä koronasta riippumatta! :P Kaksin karkuteillä pitäisi katsoa itselläkin nyt sitten. ;)

      Poista
  6. Kiva teksti. Se narsismi kuulosti jänskältä blogitekstiltä. Löytyyköhän disneyhahmoilta mielenterveysongelmia? Ekana tulee mieleen se kumottu teoria nalle puhin hahmoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti löytyy mielenterveysongelmia! Minä en niistä kyllä osaa kirjoittaa, siihen taidettaisiin tarvita jo alan tutkintoa. ;) Disneyn lumoa -blogissa Druuvis on muuten kirjoittanut näistä mainitsemistani Nalle Puhin hahmojen mahdollisista mielenterveydellisistä ongelmista. Tässä linkki tekstiin:

      https://disneynlumoa.blogspot.com/2019/03/nalle-puh-ja-mielenterveysongelmat.html

      Poista
  7. Kirjoitat todella mielenkiintoisesti. Ei kovin moni varmastikaan ole pysähtynyt miettimään, minkälaisia sairauksia kaikille tutuista elokuvista löytyy. Kiva teksti!

    VastaaPoista