Coco - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :) 

Santa Ceciliassa asuu 12-vuotias Miguel Rivera, joka kuuluu kengäntekijöiden sukuun. Kengäntekemisen jalon taidon aloitti Miguelin isoisoisoäiti Imelda, jonka täytyi keksiä jokin keino saada rahaa hänen muusikkomiehensä hylättyään hänet ja heidän yhteinen tyttönsä Coco. Muusikoihin pettyneenä Imelda päätti kieltää musiikin koko suvulta. Nyt Coco on suvun vanhin elossa oleva jäsen, joka on Miguelin isomummi. Miguel ei välitä sukunsa musiikkikiellosta, vaan kokee itse asiassa musiikkia kohtaan suunnatonta intohimoa. Hän ihailee suurta, nyt jo edesmennytä muusikkoa  Ernesto de la Cruzia, ja haluaisi jonakin päivänä tulla tämän kaltaiseksi. Mahdollisuus tähtitaivaalle ampaisemisesta mahdollistuu, kun Santa Ceciliassa järjestetään kuolleiden päivän kykykilpailu. Miguel alkaa harjoitella illan kilpailuun salaa perheeltään, mikä on vaikeaa, koska kuolleiden päivä on perheen juhlapäivä, jolloin muistellaan esi-isiä, ja koko perheen pitäisi viettää ilta yhdessä. Perheen esi-isien alttarin luona ollessaan Miguelin sisälle tuoma kulkukoira Dante tulee rikkoneeksi vahingossa Miguelin isoisoisoäiti Imeldan perhekuvan. Tällöin Miguel huomaa, että kuva on taitettu, ja taitoksen takaa paljastuu Imeldan miehen pitelemä kitara, joka on aivan samanlainen kuin Ernesto de la Cruzilla! Niinpä Miguelin täytyy olla muusikkolegendan jälkeläinen! 

Miguel ryntää kertomaan löydöksestään muulle perheelleen, mutta musiikkivastainen suku ei ota uutista vastaan iloisesti. Miguelin isoäiti Elena haluaa suojella Miguelia musiikin kiroukselta, ja niinpä hän rikkoo pojan kitaran. Miguel harmistuu tästä ja vihoissaan hän karkaa kotoa. Miguel päättää osallistua kykykilpailuun, mutta hän ei saa mistään lainattua kitaraa. Silloin Miguelille tulee mieleen, että Ernesto de la Cruzin haudalla on miehen kitara, jota hän voisi varmasti ihan nopeasti lainata. Niin Miguel murtautuu muusikon hautaholviin, nappaa kitaran seinältä ja rämpäyttää kieliä. Silloin tapahtuu kummia, sillä Miguelista tulee näkymätön muille ihmisille! Muut ihmiset kävelevät hänen lävitseen, eivätkä huomaa häntä ollenkaan. Sen sijaan Miguel alkaa nähdä ympärillään kuolleiden luurankohahmoja, joita pelästyy suunnattomasti. Pian hän tapaa kuitenkin kuolleita sukulaisiaan, jotka tajuavat, että jokin on hullusti. Kuolleiden maahan jäänyt perheen matriarkka Imelda osaa varmasti auttaa tässä tilanteessa! Niin Miguel matkaa sukulaistensa kanssa Kuolleiden maailmaan. 

Kuolleiden maailmassa Miguel kohtaa muiden sukulaistensa kanssa Imeldan. Heille selviää, että Miguel pääsee takaisin omaan Elävien maailmaansa, jos hän saa kuolleelta sukulaiseltaan siunauksen ennen auringonnousua. Imelda kuitenkin toteaa, että hän antaa Miguelille siunauksen vain, jos Miguel hylkää musiikin iäksi. Tähän poika ei suostu, joten hän karkaa sukulaisiltaan aikoen etsiä käsiinsä Ernesto de la Cruzin, joka pojan unohdettuna sukulaisena voisi antaa tälle siunauksen. Karkumatkallaan Miguel törmää Héctoriin, unohdettuun kuolleeseen, joka toivoo pääsevänsä takaisin Elävien maailmaan nähdäkseen pikkutyttönsä vielä kerran. Héctor ei kuitenkaan Elävien maailmaan pääse, koska miehen kuvaa ei ole yhdenkään perheen alttarilla. Sattumalta Héctor tuntee Ernesto de la Cruzin. Niin Miguel ja Héctor sopivat, että jos Héctor vie Miguelin Erneston luo, Miguel laittaa Héctorin kuvan perheensä alttarille. 

Héctor vie Miguelin Ernesto de la Cruzin harjoituspaikkaan, jossa miehen pitäisi harjoitella illan Sarastusspektaakkelia varten. Harjoituspaikalta he löytävät kuitenkin vain Frida Kahlon, joka kertoo muusikon juhlivan omassa talossaan yksityisissä juhlissa. Juhliin pääsee soittamaan kuolleiden maan kykykilpailun voittaja, joten Héctor ja Miguel osallistuvat kilpailuun. Kaksikon tiet kuitenkin eroavat, kun Miguel saa kuulla, ettei Héctor tunnekaan Ernestoa kovin hyvin, ja kun Héctor kuulee Miguelin muiden sukulaisten etsivän poikaa. Niin Miguel hiippailee Ernesto de la Cruzin kotiin omin avuin. Muusikko ottaa lapsenlapsenlapsenlapsensa riemuiten vastaan. Ernesto ja Miguel pitävät hauskaa koko illan, ja Ernesto lupaa antaa pojalle siunauksen ennen auringonnousua. 

Héctor saapuu Erneston kotiin, ja hän syyttää Ernestoa laulujensa varastamisesta. Miguelille selviää, että Héctor on oikeasti säveltänyt kaikki Erneston kuuluisat laulut, ja Ernesto on varastanut sävellykset entiseltä muusikkoystävältään – kuten myös tämän kitaran. Kaiken lisäksi Ernesto on tappanut Héctorin! Asian paljastettua Ernesto heittää Miguelin ja Héctorin luolaan, ja lähtee itse esiintymään Sarastusspektaakkeliin. Luolan pohjalla Miguelille selviää, että hänen isoisovaarinsa ja Imeldan luota lähtenyt mies onkin oikeasti Héctor, ei Ernesto! Imelda tulee pelastamaan kaksikon vankilasta, ja he lähtevät Erneston perään, jolla on Héctorin kuva taskussaan. Miguel haluaa ehdottomasti laittaa Héctorin kuvan perheensä alttarille, ennenkuin Héctor unohtuu lopullisesti! Sarastusspektaakkelissa koko kuolleiden maa saa kuulla Ernesto de la Cruzin huijauksesta, jolloin miehen arvostus katoaa samantien. Héctorin kuva taas katoaa, ja Miguelin on pakko palata Elävien maailmaan ilman kuvaa. Imelda kuitenkin lähettää hänet matkaan ilman ehtoja – eli Miguel saa nauttia musiikista mielin määrin. 

Elävien maassa Miguel ryntää isomumminsa Cocon luo, ja yrittää saada Cocon muistamaan isänsä Héctorin, jotta Héctor ei katoaisi. Vasta laulun sävelien avulla Coco muistaa isänsä, ja kaivaa pöytänsä lokerosta esiin isänsä kuvan ja tämän säveltämien kappaleiden alkuperäiset nuotit. Niin kunnia laulujen säveltämisestä palautetaan Héctorille Elävien maassakin, ja Ernesto de la Cruzin oikea luonne selviää. Héctorin kuva laitetaan perheen alttarille, ja vuotta myöhemmin kuolleiden päivänä Héctor pääsee muun perheensä kanssa ihailemaan, kuinka hienosti Miguel musisoi elossa olevien perheenjäsentensä kanssa. 

Coco on Pixarin 19. elokuva. Sen tekeminen aloitettiin vuonna 2011, mutta elokuva valmistui vasta vuonna 2017. Coco onkin Pixarin elokuvista se, jonka tekemiseen on kulunut eniten aikaa. Elokuvan nimi oli alunperin Día de los Muertos, joka on espanjankielisissä maissa järjestettävä kuolleiden päivän juhla, jonka ympärille elokuva rakentuu. Disney haki vuonna 2013 tavaramerkkiä Día de los Muertos –käsitteelle. Hakemusta kritisoitiin samantien, ja Disneytä syytettiin kulttuurisesta omimisesta. Näin ollen Disney joutui vetämään hakemuksensa takaisin, ja Pixarin elokuvan nimeksi vaihdettiin Coco. Elokuvantekijöiden joukkoon palkattiin tämän jälkeen meksikolaisen kulttuurin tuntevia konsultteja, jottei vastaavia töppäyksiä enää sattuisi. Yksi konsulteista oli Lalo Alcarez, meksikolaisamerikkalainen pilapiirtäjä, joka oli esittänyt vahvasti kritiikkiä Disneyn alkuperäistä hakemusta vastaan. Elokuvan nimen ohella myös Cocon juoni oli alunperin erilainen. Ensimmäisessä versiossa tarinasta päähenkilöpoika oli amerikkalainen, joka sai tietää meksikolaisista juuristaan äitinsä kuoltua. Pojan nimi oli aluksi myös Marco. Jossain versiossa tarinasta Miguelin perhettä vaivasi kirous, jonka takia he alkoivat aina laulaa yrittäessään puhua. Alunperin Miguel olisi musisoinut vain soittamalla kitaraa, ei laulamalla. Hän myös olisi päässyt takaisin Kuolleiden maasta Elävien maahan juoksemalla kukanterälehdistä tehtyä siltaa pitkin takaisin. 

Coco valmistui lopulta vuonna 2017, ja siitä tuli toinen Pixarin elokuva, joka julkaistiin kyseisenä vuonna Autot 3:n ohella. (Suomessa Coco tosin tuli teattereihin vasta alkuvuodesta 2018.) Coco julkaistiin Meksikossa kuukautta ennen Yhdysvaltojen ensi-iltaa, ja Meksikon ensi-ilta oli viikkoa ennen kuolleiden päivän juhlaa. Cocon edellä ei nähty Pixarin tekemää lyhytelokuvaa, vaan elokuvan edellä näytettiin Disneyn studion tekemä pitkähkö lyhytelokuva Olafin jouluinen seikkailu, jossa seikkaili Disneyn Frozenista tutut hahmot. 22 minuuttia kestävä lyhytelokuva poistettiin kuitenkin parin kuukauden päästä elokuvan edeltä, koska pätkä oli katsojien mielestä liian pitkä ennen elokuvaa nähtäväksi, ja koska monet katsojat olivat luulleet tulleensa katsomaan väärää elokuvaa. Olafin jouluisen seikkailun tilalle ei laitettu mitään muutakaan lyhytelokuvaa, ja Suomeen tullessaan Cocon edellä nähtiin enää vain mainoksia. Coco menestyi todella hyvin, ja siitä tuli 11. menestynein elokuva vuoden 2017 elokuvista sekä 15. menestynein animaatioelokuva ikinä. Coco sai myös kaksi Oscaria: parhaan animaation pystin ja parhaan laulun pystin laulusta Remember Me (Mua muistathan). 

Cocon tapahtumat sijoittuvat Meksikoon, ja elokuva tuo hyvin esille meksikolaista kulttuuria. Elokuvaa onkin kiitelty siitä, miten autenttisesti se esittää tätä kulttuuria. Itse kiinnostuin kovasti Día de Muertos –juhlasta elokuvan katsottuani, ja halusin googlettaa kaiken, mikä itselleni jäi kysymysmerkiksi elokuvan aikana. Luulen, että myös moni muu elokuvan katsoja on kiinnostunut vieraasta kulttuurista elokuvan katsottuaan. Ainakin tämä elokuva tutustuttaa nykyihmiset paljon kiinnostavammin Etelä-Amerikan kulttuuriin kuin tähän tarkoitukseen tehdyt Disneyn 40-luvun pakettielokuvat (Saludos Amigos, The Three Caballeros). Kuolleiden päivän juhlallisuudet esitetään elokuvassa hienosti. Kuolleita sukulaisia varten rakennetaan oikeastikin alttari (ofrenda), oranssit ryhmäsamettikukat (Aztec marigold) ohjaavat kuolleet kotiin kuolleiden maasta ja kadut on koristeltu värikkäin paperikoristein (papel picado). Sen sijaan Meksikossa on olemassa erikseen alttari niille kuolleille, joita kukaan elävä ei muista – toisin kuin elokuvassa. Elokuvassa nähtävät värikkäät alebrijet ovat oikeasti perinteisiä meksikolaisia käsityönä tehtyjä värikkäitä patsaita – joita itse asiassa nähdään ihan elokuvan alussa myyntipöydällä. Kuolleiden maassa nähdään kuuluisa meksikolainen maalaaja Frida Kahlo, joka on siis oikeasti elänyt taiteilija. Kahlon suunnittelema tanssinumero Sarastusspektaakkeliin on saanut inspiraation Kahlon kahdesta taulusta nimeltään Still Life, Round ja Last Supper. Samasta kulttuurista ja kuolleiden päivän juhlasta inspiraationsa on saanut myös Reel FX Creative Studiosin tuottama elokuva Manolon lumoava matka (The Book of Life) vuodelta 2014. Itse en ole kyseistä elokuvaa nähnyt, joten en osaa sanoa, kuinka paljon yhtäläisyyksiä elokuvalla mahdollisesti on Cocon kanssa. 

Cocon tekijät ovat tehneet taustatyönsä hyvin. Elokuvantekijät matkustivat Meksikoon yhteensä viisi kertaa tekemään taustakartoitusta elokuvaa varten. Matkoilla he tutkivat kulttuurin lisäksi meksikolaisia ihmisiä, eläimiä, ruokaa, traditioita ja tietenkin kuolleiden päivän juhlaa. Pixarin studiolle rakennettiin jopa työntekijöiden oma ofrenda, johon he saivat tuoda kuolleiden sukulaistensa kuvia. Inspiraatiota Miguelin perheeseen haettiinkin elokuvan tekijöiden omista perheistä. Dante-koira taas perustuu Meksikon kansalliskoiraan, xolo-koiraan (meksikonkarvatonkoira). Xolo-koirilla on pitkä historia Meksikossa, ja jo atsteekkien mukaan xolo-koira toimi kuolleiden henkioppaana, joka ohjasi kuolleet elävien maasta kuolleiden maailmaan. Pixar toi xolo-koiria studiolle, jotta animaattorit pystyivät havainnoimaan koiran liikkeitä ja ulkonäköä. Koirista muun muassa havaittiin, että niiltä tippuu hampaat geneettisesti iän mukana, joten siksi Dantenkin kieli roikkuu vapaasti ulkona suusta, kun hampaat eivät pidä kieltä suun sisällä. Hankalimmaksi animoitavaksi hahmoksi osoittautuivat luurangot, sillä heillä ei ollut lihaksia, jotka olisivat voineet taipua ja tuoda ilmi hahmojen ilmeitä. Luurankojen kotimaa taas sai inspiraationsa värikkäästä meksikolaisesta kaupungista Guanajuato. Cocon animaatio on minusta todella onnistunutta ja taianomaista. Pidän elokuvan värikkyydestä, ja molemmat elokuvan tapahtumapaikoiksi päätyneet kaupungit ovat hyvin yksityiskohtaisia ja seikkailuun houkuttelevia – olisi mahtava päästä vierailemaan molemmissa paikoissa! (Elävänä tosin...)

Pixar on Toy Storysta lähtien halunnut elokuviensa erottautuvan Disneyn animaatioista muun muassa siinä mielessä, ettei Pixarin elokuvista ole tehty musikaaleja. Coco on poikkeus sääntöön, sillä vaikka elokuva ei ihan musikaali olekaan, on se selkeästi musiikkielokuva. Elokuvan taustamusiikin säveltäjäksi etsittiin pitkään meksikolaista säveltäjää, mutta lopulta säveltäjäksi valikoitui Pixarille entuudestaan tuttu Michael Giacchino, joka on säveltänyt musiikit Ihmeperheisiin, Rottatouilleen, UP:iin, Autot 2:een ja Inside Outiin. Sen sijaan orkesterin soittajiksi valikoitui meksikolaisia muusikkoja. Elokuvan Sarastusspektaakkelin orkesterin kapellimestari on muuten saanut ulkonäkönsä Michael Giacchinolta.

Lauluja Cocoon on säveltänyt Kristen Anderson-Lopez, Robert Lopez, Germaine Franco ja Adrian Molina. Aviopari Lopez ja Anderson-Lopezin lauluista elokuvaan päätyi vain Mua muistathan (Remember Me), joka voitti Oscar-palkinnon parhaasta laulusta. Kristen ja Robert sävelsivät elokuvaa varten myös muita lauluja, mutta mikään niistä ei päätynyt lopulliseen elokuvaan. Poistetuissa lauluissa olisi ollut esimerkiksi kappale, jossa selitetään Día de Muertos katsojille, ja toinen, jossa Miguelin äiti laulaa pojalleen kenkientekemisen traditiosta. Mua muistathan –kappale soi elokuvan aikana monta kertaa erilaisina versioina. Sen laulaa Ernesto de la Cruz, Hector ja Miguel, mutta myös Kuolleiden maassa suurin osa luurangoista hyräilee kappaletta. Laulu kuullaan myös lopputekstien aikana. Francon ja Molinan säveltämistä kappaleista kuullaan ensimmäisenä Hyvät neuvot (Much Needed Advice), jonka säveltämiseen on osallistunut myös Michael Giacchino. Laulun laulaa Ernesto de la Cruz Miguelin katsomassa vanhassa elokuvassa. Tunnethan Juanitan (Everyone Knows Juanita) kuullaan Kuolleiden maassa unohdettujen osastolla. Laulun laulaa Hector hiljalleen katoavalle ystävälleen. Un Poco Loco on Hectorin ja Miguelin kahdestaan laulama iloinen laulu Kuolleiden maan kykykilpailussa. Laulu kantaa maailmaan (The World Es Mi Familia) –laulun laulaa Miguel yrittäessään saada Ernesto de la Cruzin huomion itseensä muusikon hulppeassa kodissa. Rohkea sydän (Proud Corazón) kuullaan elokuvan lopussa Miguelin laulamana ennen lopputekstien alkamista. Sarastusspektaakkelissa kuullaan lisäksi Imeldan ja Erneston laulama kappale Kyyneleet vain virtaa (La Llorona), joka on perinteinen meksikolainen kansanlaulu. Cocon laulut ovat mielestäni onnistuneita, ja niistä käy ilmi heti, missä päin maailmaa elokuvan tapahtumat tapahtuvat. Kitaran kielillä taiturointi toimii yhdistävänä tekijänä laulujen välillä, ja se myös antaa lauluille jotenkin intiimimmän tunnelman. 

Cocon päähenkilö on 12-vuotias poika Miguel, jolla on suuri intohimo musiikkia kohtaan. Miguel haluaisi tulla yhtä kuuluisaksi muusikoksi kuin ihailemansa Ernesto de la Cruz. Harmi vain, että Miguelin suku on kieltänyt musiikin, joten Miguel joutuu haaveilemaan musiikista perheeltään salaa. Salassa Miguel on opetellut kitaran soittamista, ja hän onkin siinä hyvin taitava. Miguel on iloinen ja vahvatahtoinen poika, joka on hyvin ylpeä hymykuopastaan. Coco-elokuva kertoo tarinan perheestä, ja pääosassa onkin Miguelin ohella koko pojan suku. Miguelin perheenpää on pojan isoäiti Elena (Abuelita), joka pitää tiukasti huolen perheen musiikkikiellosta. Abuelita on hyvin äkkipikainen, ja hänelle traditiot ovat erittäin tärkeitä. Abuelitan äiti, eli Miguelin isoisoäiti, on Coco. Coco on hyvin vanha ja hän sairastaa ilmiselvästi alzhaimeria. Isoisoäiti Cocon mukaan elokuva on saanut nimensä. Miguelin omat vanhemmat esiintyvät elokuvassa todella vähän. Miguel on myös tavallaan adoptoinut perheeseensä kulkukoiran, jolle on antanut nimen Dante Ernesto de la Cruzin elokuvan hevosen mukaan. Dante on meksikonkarvatonkoira, joka on todella ruma, mutta tavallaan myös todella söpö. Danten suusta ulkona roikkuva kieli elää aivan omaa elämäänsä, ja koira tuo elokuvaan visuaalista huumoria (josta lapset varmasti nauttivat!). Elokuvan aikana Dante seuraa Miguelia Kuolleiden maailmaan.

Kuolleiden maailmassa Miguel kohtaa kuolleita sukulaisiaan, joista vaikuttavin on perheen pää, Miguelin isoisoisoäiti Imelda. Imelda on aloittanut suvun musiikkivihan musiikkiuran perään lähteneen aviomiehen takia, eikä hän ole pystynyt antamaan anteeksi miehelleen edes Kuolleiden maassa. Kuolleiden maassa Miguel kohtaa Héctor-nimisen ilkikurisen huijarin. Héctor yrittää päästä Elävien maahan viranomaisten selän takaa, mutta se ei niin helposti onnistukaan. Héctor on yllättävän sympaattinen itsekkäistä päämääristään huolimatta. Kuolleiden maassa elelee myös Miguelin suuri sankari, kuuluisa muusikko Ernesto de la Cruz. Erneston suosio on suuri myös Kuolleiden maassa, ja hän on jokavuotisen Sarastusspektaakkelin päätähti. (HUOM! Loppu kappaleesta sisältää juonipaljastuksia!) Elokuvan alusta asti kuitenkin arvasin, ettei Ernesto de la Cruzilla ole puhtaita jauhoja pussissa. Liian monessa Pixarin animaatioelokuvassa pahikseksi osoittautuu aluksi ystävälliseltä vaikuttava hahmo (esim. Tuhti-nalle, Paukku-Pete tai Charles Muntz). Oli siis harmi, ettei miehen pahismaisuus tullut minulle yllätyksenä, enkä näin ollen siis uskonut hetkeäkään miehen ja Miguelin väliseen sukulaisuussuhteeseen.

Coco sisältää perinteisten Pixarin elokuvien tapaan ”easter eggejä”. Kuolleiden maassa sijaitsevan tullitoimiston ovessa nähdään numerosarja A113. A113 on luokkahuone, joka sijaitsee California Institute of Arts –koulussa, jossa monet Pixarin (ja Disneyn) animaattorit ovat opiskelleet. Pixarin tähtipallon voi nähdä Frida Kahlon studion pöydällä Danten jahdatessa Kahlon apinaa. Tähtipallo viittaa Pixarin ensimmäiseen lyhytelokuvaan Luxo Jr.. Pizza Planeetan auto ajaa taas Riveran kenkäkaupan ohi Abuelitan yrittäessä takoa Miguelin päähän perheen sääntöä musiikkivastaisuudesta. Pizza Planeetan auto nähtiin ensimmäistä kertaa Pixarin ensimmäisessä elokuvassa Toy Storyssa, ja sen jälkeen auto onkin nähty melkein jokaisessa Pixarin elokuvassa. Miguelin juostessa plazalle kengänkiillotustyöhön hän juoksee piñata-kojun ohi. Kojussa on piñatat, jotka ovat Woodyn, Buzzin (Toy Story) ja Masi Pallopään (Monsterit Oy) näköiset. Kenkiä kiillottaessaan Miguel muuten tekee samaa työtä, jolla Roope Ankka ansaitsi lapsena ensilanttinsa Glasgow’ssa. Héctorin ja Miguelin saapuessa Kuolleiden maan kykykilpailuun eräällä seinällä voi nähdä julisteen Ihmeperhe 2:sta, Pixarin seuraavasta elokuvasta. Ihmeperhe 2 tulee Suomen teattereihin 30.8.2018. 

  

Coco on loistava elokuva, jonka musiikki on onnistunutta ja animaatio uskomattoman upeaa. Elokuvan juoni pitää katsojan otteessaan, ja elokuva esittelee hyvin mielenkiintoisella tavalla meksikolaista kulttuuria. Elokuvan hahmot ovat osaksi samaistuttavia, mutta toisaalta heidän toimintansa on myös ennalta-arvattavissa. Tämän takia myös elokuvan juoni on joistain kohdin ennalta-arvattava, ja Pixarin tuotannon hyvin tuntevana siinä huomaa samankaltaisuuksia monen muun Pixarin elokuvan kanssa. Coco on kuitenkin tunteikas elokuva, etenkin elokuvan loppuosasta. Itse ainakin kyynelehdin kovasti elokuvan loppuratkaisun kohdalla. Coco on siis onnistunut ja hyvä elokuva, mutta se ei ihan vedä vertoja Pixarin suosikkielokuvilleni.

”Ay ay ay, muchacho! Pyysin kiillotusta, en elämäntarinaa.”

- Muusikko