HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta,
skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin.
Lukemisen iloa! :)
Riley-tytön pään sisällä elää viisi tunnetta, jotka säätelevät Rileyn
tekoja ja tunnetiloja. Ilo, Suru, Pelko, Inho ja Kiukku asuvat Päämajassa ja
ohjaavat sieltä Rileytä muodostaen valinnoillaan tytölle muistoja. Rileyn
muistoista tärkeimmät on säilötty Päämajaan säilömuistin sijaan, ja nämä
ydinmuistot muodostavat Rileyn persoonallisuuden. Rileyn ydinmuistoihin kuuluu
perhe, ystävyys, pelleily, jääkiekko ja rehellisyys. Tunteiden epävirallinen
johtaja on Ilo, joka pyrkii pitämään Rileyn kaikki muistot iloisina. Ilo ei
ymmärrä, mitä varten Suru on olemassa, ja hän yrittää pitää Surun
mahdollisimman kaukana Päämajan ohjauskonsolista.
11-vuotiaana Rileyn elämä järkkyy perusteitaan myöten, kun tytön perhe
muuttaa isän työn perässä Minnesotasta San Franciscoon. Maaseutumainen
idyllikoti muuttuu kaupungin ränsistyneeseen asuntoon. Rileyn on vaikeaa
sopeutua uuteen elämäänsä San Franciscossa, mutta Ilo yrittää pitää tytön
positiivisena vaikeuksista huolimatta. Rileyn ensimmäisenä koulupäivänä uudessa
koulussa hän itkee luokan edessä muistellessaan Minnesotaa. Tästä syntyy uusi
surullinen ydinmuisto, jonka Ilo ei halua päätyvän iloisten ydinmuistojen
joukkoon. Ilo yrittää estää surullisen ydinmuiston säilymisen, kun taas Suru
haluaa päästää sen perille ydinmuistojen sekaan. Kaikessa hötäkässä Ilo tulee
irrottaneeksi Rileyn kaikki ydinmuistot, ja ydinmuistot ja Suru mukanaan Ilo
imaistaan vahingossa muistoputkeen, joka vie muistot säilömuistiin. Päämaja jää
Pelon, Inhon ja Kiukun valtaan, ja heidän käsissään Rileystä tulee kiukkuinen,
pelokas ja välinpitämätön.
Ilo ja Suru kulkeutuvat ydinmuistojen kanssa säilömuistiin, jonne
Rileyn kaikki muistot on tallennettu. He putoavat aivan lähelle yhtä Rileyn
persoonallisuussaarista, pelleilysaarta. Pelleilysaaresta johtavaa ohutta
siltaa pitkin tunteet pystyisivät tasapainottelemaan takaisin Päämajaan.
Pelleilysaari kuitenkin tuhoutuu Ilon ja Surun nenän edestä: Riley on joutunut
tilanteeseen, jossa hän normaalisti olisi pelleillyt, mutta koska
pelleily-ydinmuisto ei ole paikalla, on se hänen persoonallisuutensa puoli nyt
tuhottu. Ilo ja Suru ovat siis säilömuistin sokkeloissa. Suru on onneksi
lukenut mielen käsikirjat läpi, ja hän alkaa neuvoa heille reittiä säilömuistin
läpi kohti Ystävyyssaarta.
Säilömuistin kätköissä Ilo ja Suru kohtaavat Bing Bongin, Rileyn
lapsuuden mielikuvitusystävän. Bing Bongin kanssa he näkevät yhdessä, kuinka
Ystävyyssaari tuhoutuu. Ilolle tulee hätä: miten he ikinä kerkeävät Päämajaan
ennen kuin kaikki persoonallisuussaaret ovat tuhoutuneet, jos saaret tuhoutuvat
näin nopeasti? Bing Bong päättää auttaa tunteita ajatusraiteille, eli junaan,
joka vie ajatuksia, faktoja ja fiktioita Päämajaan. Mielikuvitusmaahan pääsee
oikoreittiä käsitereaktorin läpi, mutta reaktori käynnistetään kolmikon ollessa
sen sisällä. Ilo, Suru ja Bing Bong kokevat läpi kaikki käsitereaktorin tasot
ennen ulospääsyä: abstravoinnin, dekonstruktion, kaksi-ulotteisuuden ja
non-figuratiivisuuden. Kolmikon seikkailessa mielikuvitusmaassa Rileyn
Lätkäsaari tuhoutuu.
Ilo, Suru ja Bing Bong pääsevät ajatusraiteille, mutta samalla juna
lakkaa kulkemasta. Riley on nukahtanut. Kolmikon ei auta muu kuin herättää
Riley puuttumalla unituotantoihin. Rileyn herättäminen vaatii kunnon
säikytystä, joka onnistuu alitajunnassa asustavan Jekku-klovnin avulla. Nyt
ajatusraiteiden juna kulkee taas, ja kolmikko suuntaa kohti Päämajaa.
Päämajassa Kiukku on kuitenkin saanut tarpeekseen Rileyn onnettomasta elämästä:
kaikki oli niin paljon paremmin Minnesotassa! Niinpä Kiukku saa hurjan idean:
karataan! Idea istutetaan Rileyn mielen ohjauskonsoliin, eikä sitä enää saa
konsolista irti! Niin Riley varastaa äitinsä luottokortin karkuretkensä
toteuttaakseen, mikä saa Rileyn mielessä aikaan Rehellisyyssaaren romahduksen.
Romahtaessaan saari pyyhkäisee ajatusraiteet mukanaan, ja Ilo, Suru sekä Bing
Bong joutuvat takaisin säilömuistiin.
Perhesaarikin romahtaa pian, ja nyt Ilon viimeinen toivo päästä
Päämajaan on muistoputkea pitkin. Muistoputki kuitenkin rikkoutuu Ilon
kiivetessä sinne, ja silloin hän putoaa Bing Bongin kanssa alas muistikuiluun.
Mikä muistikuiluun putoaa, unohtuu. Ilo näkeekin ympärillään haalentuneita
muistoja, jotka pikku hiljaa pyyhkiytyvät lopullisesti Rileyn mielestä.
Muistikuilussa Ilo alkaa itkeä Rileyn puolesta. Hän katselee mukanaan olevia
ydinmuistoja ja huomaa, etteivät ne olekaan täysin iloisia, vaan niissä mukana
on myös surua. Vihdoin Ilo tajuaa Surun merkityksen. Muistikuilusta Ilo ja Bing
Bong löytävät Bing Bingon vanhan raketin, jolla he yrittävät päästä takaisin
säilömuistiin, mutta turhaan – raketti ei jaksa kantaa heitä molempia. Niinpä
Bing Bong uhraa itsensä Ilon puolesta, ja hyppäämällä pois raketin kyydistä
Bing Bong antaa Ilolle sen verran vauhtia, että tämä pääsee ylös säilömuistiin.
Bing Bong sen sijaan pyyhkiytyy pois Rileyn muistista.
Nyt Ilolla on kiire saada asiat raiteilleen. Hän keksii
mielikuvituksellisen suunnitelman, johon kuuluu mielikuvitusmaan pilvikaupungin
pilviä, trampoliini ja ihannepoikaystäviä. Ilo nappaa Surun mukaansa, ja
yhdessä he pääsevät kuin pääsevätkin Päämajaan. Siellä heille selviää, että
Riley on istumassa bussissa karkumatkalla Minnesotaan, eivätkä muut tunteet voi
tehdä mitään asiaa korjatakseen. Ilo antaa ohjat Surulle, ja Surun avulla Riley
luopuu tyhmästä ideastaan ja palaa kotiin. Suru laittaa myös poistuneet
ydinmuistot takaisin omille paikoilleen muuttaen muistot samalla haikean
surullisiksi. Kotona Riley tunnustaa vanhemmilleen kaipaavansa vanhaa kotiaan.
Isä ja äiti kertovat myös kaipaavansa Minnesotaan, ja yhdessä perhe lohduttaa toinen
toistaan. Tästä alkaa Rileyn sopeutumisprosessi San Franciscoon, ja jo vuoden
päästä hänellä on paljon uusia kavereita ja harrastuksia. Rileyn
persoonallisuussaaria on noussut lisää, ja hänen muistoissaan yhdistyy monet
eri tunteet, ei vain yksi. Kaikki on hyvin, sillä onhan Riley jo 12-vuotias.
Mikä hänen elämässään voisi enää muuttua?
Inside Out on kolmas Pete Docterin ohjaama Pixarin elokuva. Idean
elokuvaan Docter sai vuonna 2009, kun hän seurasi oman tyttärensä murrosiän
aiheuttamia muutoksia. Disneyn studio hyväksyi Docterin idean uudesta
elokuvasta tämän edellisen ohjaaman elokuvan UP:in menestyksen myötä, ja Pete kokosi käsikirjoitustiimin – josta
muuten puolet oli ensimmäistä kertaa naisia! Naisten määrän lisääntymisellä
taustajoukoissa voi olla suuri vaikutus siihen, että elokuvan pääosahahmot ovat
naispuolisia. Rileylle puolestaan ei haluttu feminiinisiä harrastuksia tai
ulkonäköä, joten siksi hän harrastaakin elokuvassa jääkiekkoa ja pukeutuu
housuihin. Käsikirjoitus muokkautui hyvin paljon valmiiseen elokuvaan mennessä,
ja tarjolla oli jos jonkinlaisia versioita. Yhdessä versiossa Riley olisi
eksynyt metsään, lyönyt päänsä ja yrittänyt tunteidensa avulla löytää muistiaan
takaisin oman identiteettinsä selvittämiseksi. Toisessa versiossa Riley olisi
sairastunut vakavaan masennukseen, kolmannessa Riley olisi yrittänyt päästä
koulun kiitospäivän näytelmän pääroolin, kalkkunan, esittäjäksi ja neljännessä
versiossa Ilo olisi yrittänyt pitää Rileyn lapsuudesta kiinni liian pitkään. Alun
perin säilömuistiin olisi pitänyt eksyä Ilon kanssa Surun sijaan Pelon,
Rileyllä olisi pitänyt olla sisarus ja lemmikki, ja Ilon olisi pitänyt pystyä
siirtymään Rileyn sisältä ”oikeaan” maailmaan. Jossain vaiheessa mietittiin
myös mahdollisuutta, että Riley matkustaisi oman mielensä sisään kokemaan
tunteiden seikkailua.
Inside Out julkaistiin vuonna 2015 ja siitä tuli Pixarin 15.
elokuva. Vuosi 2015 oli siitä erikoinen, että silloin julkaistiin kaksi Pixarin
elokuvaa: Inside Out ja Kunnon dinosaurus. Inside Out on näistä kahdesta menestyneempi, ja niin kriitikoiden
kuin yleisönkin ylistämä. Inside Outista
tuli vuoden 2015 elokuvista seitsemänneksi menestynein elokuva, neljänneksi
menestynein Pixarin elokuvista ja kaikista animaatioelokuvista 13. menestynein.
Inside Out voitti parhaan animaation
Oscar-pystin vuonna 2016, ja se oli ehdolla myös parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen
kategoriassa. Inside Outin tarinaa
jatkamaan on tehty lyhytelokuva Rileyn
ensitreffit (2015), jossa Inside
Outin lopussa nähtävä poika tulee hakemaan Rileyta jääkiekkotreeneihin ja
näemme, mitä pojan, Rileyn vanhempien ja Rileyn pään sisällä tapahtuu.
Inside Outin idea ei perustu siis mihinkään alkuperäisteokseen,
vaan on tuore – ainakin Pete Docterin mukaan. Vuoden 2017 kesäkuussa Pixar
nimittäin haastettiin oikeuteen tekijänoikeuksien rikkomisesta. Denise Daniels
väitti, että Inside Out on suora
kopio hänen keksimästään tavaramerkistä The
Moodsters. The Moodsters sisältää viisi tunnetta (ilo, suru, viha, pelko ja
rakkaus), ja merkkiin sopivilla leluilla ja peleillä autetaan lasta
käsittelemään omia tunteitaan. Daniels on sanonut, että Pixar konsultoi häntä Inside Outiin liittyen elokuvan
tekovaiheessa. Ilmeisesti Danielsille ei tuolloin tullut mieleen sanoa Pixarin
väelle, että he plagioivat hänen ideaansa. Haaste on sen verran tuore, ettei
oikeusistuntoa saati sitten lopputulosta ole vielä tapahtunut.
Pixar konsultoi psykologeja Inside Outia varten, jotta pään
sisäisistä tapahtumista tulisi tieteellisesti paikkansapitäviä. (Denise Daniels
on omien sanojensa mukaan ollut yksi näistä konsultoitavista, mutta varmuudella
en voi asiaa todeksi väittää.) Esimerkiksi Rileyn nukkuessa päivän aikana
kerätyt muistot tallentuvat säilömuistiin, kuten käy meille oikeastikin:
lyhytkestoinen työmuisti muuttuu unen aikana pitkäkestoiseksi säilömuistiksi.
Elokuvan aikana on hauska nähdä Pixarin väen oivalluksia aivoista: miten tietyt
muistot unohtuu, miksi joku laulu alkaa yhtäkkiä soimaan päässä ja miten unet
muodostuvat. Minusta tuntuukin, että koko elokuva on täynnä pientä
nippelitietoutta, hauskoja ajatuksia aivojen toiminnasta ja tietenkin tunteiden
tärkeydestä. Erityisen hauskaa elokuvassa on nähdä myös muiden kuin Rileyn pään
sisälle.
Inside Outin päähenkilö on Riley, 11-vuotias tyttö. Riley on
perusluonteeltaan positiivinen, ja hänelle tärkeitä asioita elämässä ovat
ystävät, perhe, rehellisyys ja pelleily. Jääkiekko on Rileyn rakas harrastus,
ja se vaikuttaakin paljon tytön luonteenpiirteisiin. Rileyn elämä muuttuu
suunnattomasti, kun hän muuttaa vanhempiensa kanssa maalaismaisesta
Minnesotasta keskelle San Franciscon kaupunkia. Riley yrittää sopeutua uuteen
ympäristöön nopeasti, ja hän koittaa pysyä sellaisena hymytyttönä, minä hänen
vanhempansa häntä pitävät. Riley kuitenkin kaipaa kovasti takaisin vanhaan
kotiinsa, sillä San Franciscon koti ei vastaa hänen unelmakotiaan millään
tasolla. Muutto on ollut varmaan äkillinen ja nopea, sillä tuntuu, ettei Riley
ole ehtinyt käsitellä muuttoa ollenkaan vanhassa asuinpaikassaan etukäteen. Ei
siis ihme, jos muutos ottaa niin koville.
Inside Outin aikana näemme Rileyn pään sisälle, jossa suuren roolin
vievät Rileyn tunteet: Ilo, Suru, Pelko, Kiukku ja Inho. Tunteista kolme on
naispuolisia, kaksi miespuolisia. Tämä on jännä seikka, sillä kaikilla muilla
hahmoilla, joiden pään sisään näemme elokuvan aikana, tunteet ovat vain sitä
sukupuolta, jota hahmo itse on. Kertooko tunteiden monisukupuolisuus siis
siitä, että Riley haeskelee vielä omaa itseään, vai kertooko se vain siitä,
että animaattorit ovat olleet laiskoja muiden ihmisten tunteiden kanssa? Hmm...
Rileyn tunteista johdossa on Ilo, joka on toimelias ja innostuva, ja hän löytää
positiivisuutta kaikesta vastaan tulevasta. Ilon iloisuus hipoo välillä jopa
ärsyttävyyttä. Ilo haluaa, että Rileyn elämä on yhtä onnea, ja hän haluaisi
luoda Rileylle vain onnellisia muistoja. Erityisesti surulliset muistot
kalvavat Ilon mieltä, eikä hän ymmärrä, mitä merkitystä Surulla on Rileyn
elämässä. Vaikka Ilo onkin perusluonteeltaan iloinen, ei hänkään ole iloinen
koko ajan. Ilo kokee elokuvan aikana koko tunteiden kirjon. Sama kokee myös
muita tunteita: yksikään ei pysy koko ajan vain yhdessä tunnetilassa, vaan myös
tunteet kokevat tunteita.
Suru on Ilon jälkeen seuraavaksi
eniten esillä oleva tunne. Suru joutuu Ilon kanssa seikkailuun säilömuistin
sokkeloihin, ja hän on asiasta kovin surullinen. Suru on melkein koko ajan
surullinen, ellei jopa masentunut, eikä hän löydä positiivisia puolia mistään
asiasta. Elokuvan aikana opimme kuitenkin, että suru on todella tärkeä tunne.
Kiukku on mielestäni tunteista paras. Kiukku hermostuu helposti asiasta kuin
asiasta, ja kun hän on oikein raivoissaan, syttyy hänen ”hiuksensa” palamaan.
Kiukulla on myös ilkeydet ja kolttoset mielessään, ja se on juuri hän, joka
istuttaa elokuvan loppupuolella Rileyn päähän erään kamalan idean. Läpi
elokuvan Kiukku lukee sanomalehtiä, ja sanomalehtien pääotsikkoina on aina
asioita, joita Rileylle on tapahtumassa, esimerkiksi ”Ensimmäinen koulupäivä”
ja ”Ei jälkiruokaa”. Minusta tämä sanomalehtilisäys on mahtava. Pelko pelkää
kaikkea (paitsi kuluneita unia, kuten hampaiden tippumista suusta) ja hän
pyörtyilee helposti pelottavia asioita nähdessään. Pelko ennakoi etukäteen
pahimmat mahdolliset katastrofit, jotta Riley osaisi varautua kaikkiin
mahdollisiin vastoinkäymisiin – kuten meteorin tippumiseen. Inho huolehtii
siitä, ettei Riley syö inhottavan näköisiä ruokia (kuten parsakaalia) ja ettei
hän tee mitään noloa. Rileyn pään sisällä asustaa myös Rileyn lapsuuden
mielikuvitusystävä, Bing Bong. Bing Bong on yhdistelmä hattaraa, kissaa,
elefanttia ja delfiiniä. Inside Outin
ensimmäistä kertaa nähdessäni olin aivan varma, että Bing Bong on elokuvan
pahis, joka yrittäisi itse päästä Päämajaan ohjailemaan Rileytä, jotta hän
muistaisi tämän. Tämän ajatukseni takia en osaa vieläkään ajatella Bing Bongia
söpönä, muita auttavana hahmona, vaan ajattelen yhä, että hänen ystävällisen
käytöksensä taustalla piilee jotain kieroa. Ehkäpä Bing Bongissa on jotain
samoja viboja kuin Toy Story 3:n
Tuhdissa. Mainitsenpas myös, että elokuvassa tärkeässä roolissa ovat myös
Rileyn vanhemmat. Rileyn vanhemmat ovat ihania, ja he ovat varmaankin ne
kaikkein tavallisimmat vanhemmat Pixarin tai Disneyn elokuvista.
Inside Outin animaation voisi sanoa olevan tajunnan räjäyttävää,
sillä se vie katsojan mielen sisälle. Ihan näin mahtavaa animointi ei
kuitenkaan ole, eikä minulle tule elokuvaa katsoessani wau-elämyksiä. Elokuvan
hahmojen ulkonäkö on tyyliteltyä ja karikatyyrimäistä, erityisesti tunteiden
osalta. Tunteista on haluttu tehdä ulkonäköä myöten tunteiden näköisiä, ja
siksi hahmojen iho onkin koko ajan liikkeessä olevaa energiaa. Tunteilla ei ole
suurta ja tasaista ihomassaa niinkuin Rileyllä, vaan heidän ihonsa kuplii ja
liikkuu ja muodostuu pienistä palloista. Minun täytyy sanoa, etten itse ole
kiinnittänyt tähän yksityiskohtaan elokuvassa oikeastaan ollenkaan huomiota.
Pään sisäisistä tapahtumapaikoista lempparini on ehdottomasti mielikuvitusmaa
tai unituotannot. Inside Out
–elokuvan sisältö vaihtelee hieman riippuen siitä, missä maassa elokuvaa
katsoo. Inside Outia on nimittäin
lokalisoitu tarkoittaen, että elokuvan sisältöä on muutettu hieman eri maiden
kulttuurien mukaiseksi. Amerikkalaisessa versiossa Riley inhoaa syödä
parsakaalia ja Rileyn isän tunteet katsovat jääkiekkoa, mutta japanilaisessa
versiossa elokuvasta Riley ei haluaisi syödä paprikaa ja kansainvälisessä
versiossa Rileyn isän tunteet katsovat jalkapalloa.
Inside Outin musiikin on säveltänyt Michael Giacchino. Kyseessä on
viides Pixarin elokuva, johon Giacchino on säveltänyt musiikin. Edelliset elokuvat
olivat UP, Autot 2, Rottatouille ja Ihmeperhe. Inside Outin taustamusiikki ei jää millään lailla mieleen,
lukuunottamatta pätkää ”Minttuplussa”, joka jostain syystä aina säännöllisin
väliajoin palaa päähäni soimaan... (No ei oikeasti.) Inside Out sisältää myös perinteiseen Pixarin tapaan easter eggejä.
A113 on Rileyn luokkahuoneen numero ja ajatusraiteita kiitävän junan numero.
Pizza Planeetan auton voi nähdä Bing Bongin hyllyltä tiputtamissa muistoissa ja
Pixar-pallon Rileyn lapsuudenmuistossa, jossa hän leikkii Bing Bongin kanssa.
Joissain muistopalloissa voi taas nähdä Carlin ja Ellien häät elokuvasta UP. Rileyn leikkiessä ”lattia on laavaa”
-leikkiä pöydällä olevassa lehdessä on Rottatouillen
Coletten kuva. Mielikuvitusmaassa voi nähdä lautapelin, jossa näkyy Nemo
elokuvasta Nemoa etsimässä. Rileyn
muuttomatkalla Minnesotasta San Franciscoon sähkölinjoilla voi nähdä lintuja
Pixarin lyhäristä Lintuset, ja
perheen pysähtyessä ottamaan kuvia dinosauruspatsaiden kanssa ovat patsaat
aivan samannäköisiä kuin dinosaurukset Pixarin seuraavasta elokuvasta Kunnon dinosaurus. Rileyn nähdessä unta
uudesta talostaan unessa näkyvä rotta muistuttaa Remyä Rottatouillesta ja unen karhu taas muistuttaa Elinoria Urheasta. Rileyn luokkahuoneessa taas on
kartta, johon on nuppineuloilla merkitty paikkoja ympäri maailmaa. Nämä
merkityt paikat ovat Pixarin aikaisempien elokuvien tapahtumapaikkoja.
Inside Out sisältää paljon huumoria ja loistavia oivalluksia mielen
toiminnoista, joita elokuvan aikana on hauska bongailla. Minä en kuitenkaan ole
koskaan saanut Inside Outista
wau-elämyksiä, ja mielestäni Pixarilla on monen monta Inside Outia parempaa elokuvaa. En tiedä, mistä mielipiteeni
elokuvaa kohtaan johtuu, koska sinänsä siinä ei ole mitään vikaa – ja toisaalta
taas on paljonkin. Minä en samaistu kunnolla yhteenkään elokuvan hahmoon,
elokuvan musiikki ei vie sydäntäni eikä juoni saa minua pauloihinsa. Vaikka
elokuva kertoo tunteista, ei Inside Out
aiheuta minussa vahvoja tunnereaktioita. Voi olla, että minun aivoni ovat niin
yksinkertaiset ja lapsenmieliset, etten tajua Inside Outin hienoutta. Inside
Out on kuitenkin hyvä elokuva, ja vaikkei se tosiaan minun suosikkeihini
kuulu, monet pitävät elokuvaa aivan loistavana pakkauksena.
”Laitetaan ovi lukkoon ja huudetaan sitä yhtä
kirosanaa. Sitä parasta!”
- Kiukku
Minusta Inside Out on yksi niistä elokuvista joilla on mainio idea, vaikka olen minäkin nähnyt parempiakin Pixar leffoja. Aika moneen asiaan voi samaistua tässä, etenkin murrosikään liittyviin. Monelle nuorelle varmaan suuret muutokset ovat rasittavia etenkin kun kaikki lempiasiat tuntuvat poistuvan elämästä, kaunis koti ja parhaat ystävät. Ja sitten kun joutuu vastoin tahtoaan kestämään muuttomiehen möhlinnät, ja sen että inhokki ruoka tunkeutuu joka paikkaan väkisinkin (vaikken inhoakkaan parsakaalia).
VastaaPoistaYks mikä teki tästä elokuvasta erikoisen oli se kuinka se muistutti Olipa Kerran Elämä sarjaa, kun tässä käsitellään aivoja ja tunteita. Sellaiset on aina ollut kiinnostavia ja samaistuttavia.
Toinen jännä juttu on että tässä elokuvassa ei ole virallista antagonistia, vaikka joitakin painajaisolentoja tässä onkin, ja vaara menettää kaikki ihanat muistot ja muuttua tunteettomaksi nuorisorikolliseksi.
Kokonaisuudessa Inside Out on ihan katsottava elokuva, ja herättää kyllä mielenkiintoa, ainakin ekan katsomiskerran ajan.
Idea Inside Outissa on kyllä mainio: vain Pixar voi keksiä tehdä elokuvan tunteista, joilla on tunteet. :) Minä en valitettavasti voi kauheasti samaistua elokuvan suuriin teemoihin, vaikka lapsuudessani aika monta kertaa olen muuttanut paikkakunnalta toiselle. Ehkä tämän samaistumattomuuden takia elokuva tuntuu minusta niin etäiseltä? Sen sijaan voin samaistua elokuvassa hyvin muistityöläisten hommiin, kun he imuroivat "turhia muistoja" pois (en minäkään ymmärrä, mihin tietyt taitoni ovat kadonneet, vaikka olen ne joskus osannut todella hyvin!) ja laittavat aina saman Minttuplussaa-laulun päähän soimaan. Minun päässäni soivat laulut ovat tosin yleensä Disneyn lauluja, eivätkä ne yleensä ärsytä. ;)
PoistaIhan oikeassa olet tuossa, että Inside Out muistuttaa todella paljon Olipa kerran elämää! Se oli muuten hyvä sarja! :) Ja pahista ei tosiaan elokuvassa ole, se minun pitikin mainita tekstissä, mutta unohtui. Hyvä kun otit asian esille! ...vaikka onhan se klovni aika karmea...
Kiva arvio. Aina niin kiintoisaa lukea taustatietoja. Ajatella, miten vaikeaa kassarin tyo kuitenkin on, kun pitaa keksia niin paljon eri vaihtoehtoja, ajatella "outside the box", hylata aiemmat ideat ja palata niihin takaisin, ja joskus paattaa keskittya siihen parhaimpaan ajatukseen! Huh!
VastaaPoistaItse tykkaan elokuvsta ja muistan ajatelleeni sen olevan nerokas kun nain sen ekan kerran. Elokuvassa kasitellaan rankkoja aiheita ja se on aika synkkakin valilla. Monestihan Pixarissa on paljon iloa ja rakkautta ja seikkailua. Ehka sita on tottunut sellaiseen ja siksi Inside Out ei savayta kaikkia, koska siina on niin paljon draamallisia aineksia? Mielestani leffassa on kuitenkin paljon nerokkaita yksityiskohtia ja vitseja juurikin aivojen toiminnan ja stereotypioiden ym. suhteen. Nautin siita siksi, mutta kieltamatta itsekin katon mieluummin toivoa taynna olevan Moanan, vaikka Inside Outista tosi paljon tykkaankin.
Ja siita olen samaa mielta etta Bing Bongista tulee ehdottomasti mieleen Toy Story 3n nallepahis, mielestani molemmat vahan persoonattomia / halpoja hahmoja!
Kiva että pidit tekstistä. :) Kässärin kirjoittamisessa on tosiaan kova työ, kuten varmasti myös minkä tahansa teoksen kirjoittamisessa. Sinullahan siitä on kokemusta. ;)
PoistaInside Out sisältää tosiaan paljon noita hauskoja yksityiskohtia, joita bongailee elokuvasta vielä useankin katsomiskerran jälkeen. Ja tuo on muuten jännä, kun aika moni sanoo, että Inside Out olisi synkkä ja rankka elokuva... kun minusta se ei ole ollenkaan synkkä tai rankka! Onkohan minun päässäni jotain vikaa? XD Minulle tulee Inside Outista ekana mieleen vain elokuvan kaikki värikkyys ja kaikki ilo, ja Rileyn kokemat tunteet kuuluvat kai mielestäni jokapäiväiseen elämään... XD Ehkäpä sittenkin samaistun hahmoon sen verran (kooste kommenttini Alexille), etteivät Rileyn tunteet ole mielestäni rankkoja vaan normaaleja...? :O
Hei olipa perusteellinen teksti! Mielenkiintoista lukea Inside Outia hehkuttamaton postaus, sitä kun tavallisesti vain kehtaan :D
VastaaPoistaBing Bongiin luottamattomuutesi voi johtua Pixarin pahiskaartista ylipäätään, Pixarilla kun on tosi monia juuri sellaisia alussa ystävällisen tuntuisia pahiksia. Minusta Bing Bong oli silti hyvä hahmo, tykkäsin seurailla sen touhuja.
Ja itse muutenkin pidän elokuvasta kovastikin! Kävin sen katsomassa itse asiassa ennakkonäytöksessä teatterissa aikanaan ja se on minulle yksi isoimpia leffakokemuksia koskaan. Mielestäni Inside Out on hyvin koskettava, erityisesti Bing Bongin kuolema ja loppukohtaus. Surun hyväksyminen on mielestäni elokuvan isoin teema, ja itselle esimerkiksi itkeminen toisten nähden on hyvin harvinaosta - siksi tarina kai kolahti minulle.
Ja onhan koko leffan idea aivan nerokas! :D
Tykkään muuten siitä musiikistakin xD hahha, olen opetellut sen pianollakin!
Minua muuten häiritsee aina se, että kun tunteet katselevat muistoja, ne näkevät Rileyn ulkopuolisen silmin. Helpottaahan se katsojaa, mutta minusta se on hassua - omat muistoni kun ovat ainakin sellaista GoPro-kuvaa, eli omasta vinkkelistä :D
On kyllä aina mielenkiintoista lukea valtavirran ajatuksista eriäviä arvosteluja, ja nähdä tässä tapauksessa elokuva toisestakin näkökulmasta. Kiva, että tämäkin teksti avarsi hieman maailmaa. ;)
PoistaSe on muuten totta, että Pixarilta löytyy useita pahiksia, jotka vaikuttavat aluksi hyviltä mutta muuttuvat sitten hirveiksi. Enpäs ole tullutkaan asiaa ajatelleeksi! :O Siksi sitä ei varmaan voi luottaa enää kehenkään Pixarin hahmoon. ;) Ihana, että elokuva on uponnut sinuun, ja olet nauttinut siitä kovasti! Bing Bongin kuolema ja Rileyn perheen jälleennäkeminen ovat minustakin koskettavia kohtauksia, vaikka niin kovasti paasasin elokuvan tunteettomuudesta. Ehkä minulla ei tule ihan tippa linssiin, mutta jotain tunteita kuitenkin.
Ihan samaa olen miettinyt, että miksi tunteet näkevät Rileyn ulkopuolisen silmin hänen muistoja katsellessaan. Ja millaiseksi Rileyn tuottama ydinmuisto, jossa hän itkee koululuokan edessä, olisi tullut? Näkyykö siinä Rileyn itku hänen omasta näkökulmastaan käsin vai muiden? Tätä ydinmuistoa ei taideta elokuvassa näyttää...? Koska jos se on omasta vinkkelistä, niin tässähän on suuri ristiriita! Törkeää!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaItse en myöskään pääse Inside Outin hehkutukseen mukaan. Kiva siis tietää, että en ole ainoa. :D Se ei jostain syystä minullakaan juuri tunteita herättänyt. Toisaalta oon katsonut sen vain kerran, ehkäpä uusintakatselulla ymmärrän sen hehkutuksen...
VastaaPoista