Prinsessa ja sammakko - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :)

Mississipin suistomailla lepää kaupunki nimeltä New Orleans. Kaupungissa näkee selkeän eron eri yhteiskuntaluokkien välillä, mutta se ei estä köyhiä ja rikkaita ystävystymästä keskenään. Pienet Tiana ja Charlotte kuuntelevat Tianan äidin kertomaa satua Sammakkoprinssistä Charlotten kartanossa. Sadun kerronnan ohessa Eudora-äiti ompelee ties kuinka monennetta prinsessamekkoa suosikkiasiakkaalleen, Charlottelle. Sadun loppuessa Tiana julistaa, ettei koskaan, mistään hinnasta, suutelisi sammakkoa. Charlotte sen sijaan suutelisi vaikka sataa sammakkoa, jos pääsisi prinsessaksi. Tiana jättää Charlotten haaveilemaan prinssistään, ja palaa kotiin äitinsä kanssa. Kotona Tianan isä, James kokkailee tyttärensä avustuksella. James haaveilee omasta ravintolasta, ja uskoo, että tarpeeksi työtä tekevälle mikä tahansa on mahdollista. Herkullista gumbo-herkkua jaetaan koko naapurustolle, ja kaikki voivat mennä nukkumaan maha täynnä. 

Vuosien kuluttua Tianasta on kasvanut nuori, kaunis nainen. Hänen isänsä on kuollut, ja nyt Tianalle on siirtynyt haaveet omasta ravintolasta ja haaveiden toteutumisesta työtä tekemällä. Tiana työskenteleekin kahdessa eri työpaikassa tarjoilijana, ja säästää saamansa tipit ravintolan ostamista varten. Tianan työskennellessä kahvilassa New Orleansiin saapuu kaukaisen Maldonian valtakunnan prinssi, Naveen. Tianan lapsuudenystävä Charlotte saa kuulla prinssin saapumisesta, ja aikoo valloittaa tämän järjestämissään naamiaisissa päästäkseen prinsessaksi. Tianan mukaan tie miehen sydämeen käy vatsan kautta, ja niin Charlotte tilaakin Tianalta beignettejä naamiaisiin. Charlottelta saamillaan rahoilla Tiana saa juuri ja juuri ravintolaan tarvittavat käsirahat kokoon. Kiinteistönvälittäjät, Fennerin veljekset, lupaavat tuoda paperit allekirjoitettavaksi Mardi Gras -juhlan jälkeen. Tiana pääsee kuitenkin ihastelemaan äitinsä kanssa jo tulevaa ravintolaansa, remonttia kaipaavaa vanhaa myllyä. 

Illalla La Bouffien kartanossa järjestettävissä naamiaisissa Charlotte meinaa saada sätkyn – Maldonian prinssiä ei näy missään! Charlotte toivoo toivomustähdeltä prinssin saapuvan pian, vaikka Tiana pitääkin tähdeltä toivomista vain lasten höpinänä. Tianan hämmästykseksi paikalle saapuu kuin saapuukin prinssi Naveen, joka alkaa tanssahdella suloisesti Charlotten kanssa. Samaan aikaan Tianalle tuodaan huonoja uutisia: Fennerin veljekset kertovat, että joku on tehnyt tyhjästä kiinteistöstä Tianaa paremman tarjouksen, ja ellei Tiana saa jostain lisää rahaa, saa hän unohtaa haaveet ravintolasta. Mielensä pahoittanut Tiana onnistuu vielä likaamaan vaatteensakin, joten Charlotte vie hänet yläkertaan ja lainaa hänelle prinsessamekkoaan. Charlotten lähtiessä takaisin prinssin seuraan Tiana hiipii parvekkeelle, ja kenenkään näkemättä toivoo toivomustähdeltä ravintolaa itselleen. Tianan avattua silmänsä hänen edessä seisoo kuitenkin sammakko, joka pyytää pusua! Ymmärrettävästi Tiana säikähtää pahanpäiväisesti, mutta alkuhämmennyksen jälkeen kuuntelee, mitä asiaa sammakolla on. Sammakko kertoo olevansa noiduttu prinssi Naveen, joten Charlotte tanssii huijarin kanssa! Prinssi vapautuu taiastaan, jos häntä suudellaan. Tiana kieltäytyy aluksi tästä kunniasta, mutta prinssi lupaa antaa tälle hieman rahaa vastineeksi palveluksesta. Ravintola mielessään Tiana siis muiskauttaa sammakkoprinssin suulle suudelman – mutta muuttuukin itse sammakoksi!!! 

Sammakoiksi muuttunut parivaljakko aiheuttaa yleistä hämmennystä naamiaisissa, mutta pääsee pois ihmisten jaloista ilmapallojen kantamana. Myös Charlotten kanssa tanssiva, huijari-prinssi näkee sammakot, ja lähtee kauhistuneena majapaikkaansa. Siellä hän näkee, että hänen vankinaan pitämä oikea prinssi Naveen on karannut. Huijari-prinssi repii voodoo-korun kaulastaan, ja prinssin ulkomuoto muuttuu oikeaksi: Naveenin palvelija Lawrence katuu tekemisiään. Paikalle saapuu myös voodoo-tohtori Facilier, joka läksyttää Lawrencea. Lawrence ja Naveen olivat aikaisemmin tehneet tohtori Facilierin kanssa sopimuksen paremmasta tulevaisuudesta, ja voodoo-tohtori huijasi prinssiä yhdessä tämän palvelijan kanssa muuttamalla prinssin sammakoksi ja palvelijan prinssiksi. Prinssi-Lawrencen avulla Facilier haluaa päästä käsiksi Eli La Bouffin omaisuuteen, ja sen avulla hallita New Orleansin asukkaiden sieluja. Facilierin monimutkainen suunnitelma on menossa pieleen, sillä voodookoru, joka muuttaa Lawrencen prinssiksi, tarvitsee toimiakseen prinssin verta, ja veri on loppumassa. Niin Facilier pyytää henkimaailmalta apua, ja lähettää varjo-olentoja tuomaan sammakkoprinssin takaisin luokseen. Facilier patistaa Lawrencen taas juoneensa mukaan, sillä valeprinssin on naitava Charlotte La Bouff, jotta tämän isän Eli La Bouffin omaisuuteen pääsee käsiksi. Lawrence ryhtyy siis kosiskelu-hommiin varjojen lähtiessä oikein prinssin perään. 

Sillä aikaa sammakot Tiana ja Naveen ovat joutuneet rämeelle, jossa he ovat selvinneet nälkäisten alligaattorien hyökkäyksestä. Naveenille on selvinnyt, ettei Tiana ole oikeasti prinsessa vaan tarjoilija, ja hän syyttää naista vielä sammakkona olemisestaan. Oikeaa prinsessaa suutelemalla Naveen olisi jo muuttunut prinssiksi. Tianalle taas on selvinnyt, että Naveenin vanhemmat ovat laittaneet poikansa rahahanat kiinni tämän hurvittelevan elämäntavan vuoksi, eikä Naveen olisi voinut antaa Tianalle rahaa ravintolaa varten, toisin kuin lupasi. Molemmat ovat siis suuttuneita toisilleen. Suuttumuksen keskellä he tapaavat Louis-alligaattorin, joka ei syö heitä, vaan ryhtyy soittamaan jazzia Naveenin kanssa. Louis lähtee johdattamaan sammakoita Mama Odien, suistolla asuvan voodoonoidan luokse, joka osaa muuttaa heidät takaisin ihmisiksi. Onneksi heidän tielleen sattuu myös Ray-tulikärpänen, joka alkaa ystäviensä kanssa johdattaa sammakoita oikeaan suuntaan, sillä Louisin suuntavaisto ja noidan löytämisen halu eivät kohtaa. 

Etsiessään Mama Odieta rämeeltä Tiana, Naveen, Louis ja Ray kokevat monia vastoinkäymisiä, joista pahimpia ovat salametsästäjät ja piikkipensas. Kaverukset kertovat haaveensa toinen toisilleen: Louis haaveilee pääsevänsä soittamaan jazzia suurille lavoille, Tiana haaveilee ravintolasta ja Naveen haaveilee tuhlailevasta elämäntyylistä. Ray taas haaveilee pääsevänsä yhteen Evangeline-rakkaansa kanssa, joka sattuu olemaan taivaalla tuikkiva tähti! Rämeellä samoillessaan Tianan ja Naveenin luonteenpiirteet muuttuvat: Tiana opettaa Naveenille työn tärkeyttä ja Naveen taas Tianalle huvittelua. Lopulta he löytävät Mama Odien, joka kertoo, että Tiana ja Naveen muuttuvat takaisin ihmisiksi, jos Naveen suutelee prinsessaa. Eräs prinsessahan löytyy aivan läheltä, sillä tämän päivän Charlotte La Bouff on Mardi Gras -paraatin prinsessa! Mama Odien luona Naveen myös tajuaa rakastavansa Tianaa. Ystävykset kiiruhtavat New Orleansiin jokilaivan kyydillä. 

Laivan rantautuessa New Orleansiin tohtori Facilierin varjo-olennot saavat napattua Naveenin kiinni, ja vievät tämän isäntänsä luokse. Naveen lukitaan lippaaseen, ja prinssiksi muuttunut Lawrence lähtee juhlaparaatiin, jossa hänet on tarkoitus vihkiä Charlotten kanssa. Sillä välin Tiana tajuaa, että Naveen tykkää hänestä, ja että hänkin tykkää Naveenista. Niin Tiana lähtee etsimään Naveenia, mutta näkee prinssiksi muuttuneen Lawrencen menossa naimisiin Charlotten kanssa. Ymmärrettävästi Tiana pettyy, sillä luulee Lawrencea Naveeniksi. Ray päättää selvittää tämän erehdyksen, ja vapauttaa oikean Naveenin laatikosta ja nappaa voodookorun Lawrencen kaulasta. Facilier ja varjo-olennot lähtevät jahtaamaan Raytä, joka vie korun Tianalle. Facilierin houkutuksista huolimatta Tiana rikkoo voodookorun, jolloin tohtori Facilier kokee loppunsa ollessaan niin paljon velkaa henkimaailman olennoille. Sitä ennen Facilier on kuitenkin kerinnyt tallata Rayn päälle, joka henkäilee viimeiset huokauksensa Louiksen käsissä. Sillä välin Naveen on selittänyt Charlottelle olevansa oikea prinssi, ja aikoo mennä tämän kanssa naimisiin saadakseen rahaa, jotta Tiana saa oman ravintolansa. Tiana saapuu kuitenkin paikalle, ja kertoo omat tunteensa Naveenia kohtaan. Charlotte lupaa pussata Naveenia ilman naimisiinmenopakkoa, mutta pusu tulee liian myöhään. Kello on lyönyt jo kaksitoista, Mardi Gras on loppunut, Charlotte ei ole enää paraatiprinsessa ja Tiana ja Naveen joutuvat elämään loppuelämänsä sammakkoina. 

Tiana, Naveen, Louis ja tulikärpäset ovat kokoontuneet rämeelle viettämään Rayn hautajaisia. Surullinen tunnelma vaihtuu nopeasti iloiseen, sillä taivaalle Evangeline-toivomustähden viereen on syttynyt toinen tähti! Ray on päässyt vihdoin rakkaansa luokse! Rämeelläkin vietetään pian iloisia juhlia, sillä Mama Odie vihkii Tianan ja Naveenin. Hääparin suudellessa ensimmäistä kertaa tapahtuu kuitenkin kummia: sammakot muuttuvat takaisin ihmisiksi! Mennessään naimisiin prinssin kanssa Tianasta tulee prinsessa, ja näin ollen taika laukeaa! Tiana ja Naveen palaavat takaisin New Orleansiin, jossa he menevät naimisiin perinteisin menoin. He onnistuvat myös ostamaan hylätyn kiinteistön Fennerin veljeksiltä Louisin hiukan kovistellessa heitä. Niin Tiana saa oman ravintolansa, jonne koko New Orleans kokoontuu pitämään hauskaa Louisin ja Naveenin musiikin tahdissa! 

Prinsessa ja sammakko on vuonna 2009 valmistunut Disneyn klassikko numero 49. Elokuva oli pitkän tauon jälkeen Disneyn ensimmäinen perinteisesti piirretty klassikko: edellinen perinteisellä tyylillä tehty Disney-animaatio oli vuonna 2004 ilmestynyt Lehmäjengi. Disneyn studiot olivat jo päättäneet, etteivät tee enää ”käsin piirrettyjä” elokuvia, mutta onneksi tämä päätös ei pitänyt. Prinsessa ja sammakko -elokuvassa Disney-klassikkojen sarja palasi takaisin musikaaliformaattiin, ja elokuva oli Disneyn renessanssin jälkeen ensimmäinen elokuva, joka perustui tunnettuun satuun. Elokuvan tapahtumapaikaksi haluttiin Amerikka, sillä niin moni aiempi Disney-klassikko oli tapahtunut Euroopassa. Prinsessa ja sammakko menestyi teatterilevityksessä hyvin, ja siitä tuli vuoden 2009 viidenneksi tuottoisin animaatioelokuva. Prinsessa ja sammakko sai kolme Oscar-ehdokkuutta, parhaan animaation ehdokkuuden ja kaksi ehdokkuutta parhaasta laulusta (Voin saavuttaa ja New Orleansissa). Se ei kuitenkaan voittanut palkintoja, vaan hävisi parhaan animaation pystin Pixarin UP:ille ja laulun Crazy Heartille. Ehdokkuuksistaan huolimatta Prinsessa ja sammakko on mielestäni todella aliarvostettu elokuva. 

Prinsessa ja sammakko perustuu kahteen eri teokseen. Ensinnäkin se perustuu tunnettuun kansansatuun Sammakkoprinssi. Sammakkoprinssi-sadusta on monta eri versiota eri kulttuureissa, mutta tunnetuin niistä on Grimmin veljesten kirjoittama satu. Sadussa hemmoteltu prinsessa kadottaa kultaisen pallonsa lampeen. Pallon hänelle palauttaa puhuva sammakko, joka tahtoo vastineeksi palveluksestaan suudella prinsessaa. Joissain sadun versioissa sammakko haluaa myös syödä prinsessan kanssa samasta pöydästä ja viettää jopa yön samassa sängyssä. Kaikissa versioissa sammakko muuttuu lopulta prinssiksi, joka oli taiottu sammakoksi. Grimmin versiossa muutos tapahtuu, kun prinsessa heittää sammakon seinää vasten kokiessaan sammakon ehdotukset ällöttäviksi. Venäläisessä versiossa sadusta ihmisprinssi tapaa sammakoksi noidutun haltijattaren. Disneyn elokuvalla ei ole alkuperäisen sadun kanssa kauheasti yhtäläisyyksiä. Yhtäläisyyksiä sen sijaan löytyy toisen pohjateoksen kanssa: elokuva pohjautuu myös E.D. Bakerin vuonna 2002 kirjoittamaan lastenkirjaan The Frog Princess (Sammakkoprinsessa). Bakerin kirjassa prinsessa suutelee sammakoksi taiottua prinssiä muuttuen itse samalla sammakoksi. Disneyn elokuvassa on siis täysin sama käänne, kuin Bakerin kirjassa. (Seuraava lause sisältää juonipaljastuksen!) Myös sammakoista takaisin ihmiseksi muuttuminen on samantapainen: kirjassa sammakoiden pitää suudella toisiaan uudestaan prinsessan pitäessä kädessään taiottua käsirengasta. Petyin hieman, kun sain tietää E.D. Bakerin kirjasta. Luulin pitkään, että Disney on keksinyt mahtavan juonenkäänteen (prinsessa muuttuu sammakoksi) aivan itse, mutta se olikin jo jonkun toisen keksimä. Höh. 

Prinsessan ja sammakon ensimmäinen työnimi oli Sammakkoprinsessa. Tianan roolinimi oli alun perin Maddy ja hän oli huonepalvelija. Koeyleisön nähdessä elokuvan raakaversion ensimmäisen kerran elokuva sai paljon kritiikkiä osakseen, ja juuri tämän takia Tianan ammatti vaihdettiin huonepalvelijasta hieman korkeamman statuksen omaavaan tarjoilijaan. Elokuvaa kritisoitiin siitä, että pahiksena toimii tummaihoinen voodoo-tohtori, tummaihoisen päähenkilön rakkauden kohde ei ole tummaihoinen ja että elokuvan tapahtumapaikkana toimii New Orleans, joka koki vuonna 2005 tuhoa Katrina-hurrikaanin takia. Katrina aiheutti eniten tuhoa juuri New Orleansin tummaihoisten asuinalueilla, ja Disneyn elokuvaa pidettiin mauttomana sinne sijoittuvan elokuvan takia. En ymmärrä tätä kritiikkiä ollenkaan. Minä ainakin olisin todella ylpeä, jos Disney-elokuva sijoittuisi paikkakunnalleni. Luonnonmullistuksen jälkeen kaupungin talous menee varmasti ihan kuralle, joten mainostus elokuvan keinoin on kaupungille vain positiivista! Se luo lisää turismia (minua New Orleans alkoi ainakin kiehtoa ihan eri tavalla elokuvan katsomisen jälkeen!), mikä tuo lisää rahaa kaupungin uudelleenrakennustöissä tyhjentyneeseen kassaan. Ja sitten kritisoidaan sitä, että joku elokuvan hahmoista on tummaihoinen ja toinen ei ole. Minusta olisi todella pöhköä, jos Tiana rakastuisi elokuvassa tummaihoiseen mieheen. Tämä kertoisi vain siitä, että rakkaus tuntee rajat, ja ne rajat ovat kiinni ihonvärissä. Ja jos voodoo-tohtori olisi ollut valkoihoinen, niin sekin olisi vain kärjistänyt liikaa eri ihonvärien välistä eroa. HÖH sanon minä! Koeyleisön kritiikin takia Disney palkkasi Oprah Winfreyn elokuvansa konsultiksi, jotteivät studiot saisi aivan rasistin mainetta. Oprah antoi äänensä myös elokuvan alkuperäisversiossa Tianan äidille, Eudoralle. 

Prinsessa ja sammakko oli pitkästä aikaa ensimmäinen perinteisen animaation tyylillä tehty Disney-klassikko. Vanhaa osaamista kaivattiin taas, ja monet animaattorit, jotka olivat lopettaneet työnsä Disneyllä edellisen perinteisesti piirretyn klassikon, Lehmäjengin jälkeen, palkattiin taas uudestaan töihin studiolle kynän ääreen. Animaattorit piirsivät hahmonsa perinteisesti paperille, ja paperilta kuvat skannattiin tietokoneelle. Tietokoneella kuvia sai muokattua haluamallaan tavalla, ja niihin pystyi helposti lisäämään efektejä. Elokuvan piirrostyylin haluttiin mukaan vanhojen Disney-klassikoiden tuntua, ja animaatiotyylin esikuvana käytettiin kaupunkikohtauksissa Kaunotarta ja Kulkuria ja rämekohtauksissa Bambin metsämaisemia. Voin saavuttaa -laulun aikana piirrostyyli muuttuu hetkellisesti perinteisestä Disneystä tyylitellyksi, maalaaja Aaron Douglasin tyyliä jäljitteleväksi kohtaukseksi. Muutos piirrostyylien välillä tapahtuu Tianan haaveillessa tulevasta ravintolastaan, ja sen takia kaikki ymmärtävät, että kyseessä on haaveilujakso, eikä oikeat elokuvan tapahtumat. Prinsessan ja sammakon piirrostyyli on onnistunut saavuttamaan Disneyn vanhojen klassikoiden hengen: kaikki on suloista ja söpöä, mutta silti hyvin aidon näköistä. Elokuvan värimaailma on todella laaja, ja katsojat saavat matkustaa Charlotten vaaleanpunaisesta ihmemaasta rämeen vihreään kauneuteen. Elokuvan efektitkin ovat todella upeita: tulikärpäset ja langetetut/lauenneet taiat saavat katsojan haukkomaan henkeään. Pidän todella paljon Prinsessan ja sammakon animoinnista, ja tuntuu, että jokaisella katselukerralla kohtauksista löytää uusia yksityiskohtia. 

Prinsessa ja sammakko -elokuva on täynnä kaunista ja mieleenpainuvaa musiikkia. Elokuvan musiikin sävelsi Randy Newman, joka on tullut tunnetuksi Pixarin elokuvien, kuten Toy Storyn, Ötökän elämän ja Monsterit Oy:n säveltäjänä. Prinsessaan ja sammakkoon Newman yhdisteli eri musiikkityylejä: elokuvasta voi erottaa niin jazzia, bluesia kuin gospeliakin. Elokuvassa erityisesti jazz on kova sana: sitä soitetaan pitkin New Orleansin katuja, Naveen ja Louis rakastavat tätä genreä ja Louis on saanut jopa nimensä jazz-legenda Louis Armstrongin mukaan. Prinsessa ja sammakko saa ainakin minun rytmijalkani heilumaan, ja elokuvan musiikki on päässyt osaksi vakituista suihku-repertuaariani. :) Prinsessa ja sammakko -elokuva alkaa löysästi jammailevalla kappaleella New Orleansissa. Laulussa kerrotaan, millainen kaupunki New Orleans on, ja kuinka se voi toteuttaa meistä jokaisen haaveet. Sama laulu lauletaan myös ihan elokuvan lopussa haaveiden toteutuessa. Toinen laulu on Tianan laulama Voin saavuttaa, jossa Tiana haaveilee ravintolastaan reippaasti jammailevan rytmin tahtiin. Tästäkin kappaleesta kuullaan lyhyempi, parin säkeen versio myöhemmin elokuvassa. Kolmas laulu on Suhteet henkimaailmaan. Tämän mystisen, pelottavan ja tekstipitoisen laulun laulaa voodoo-tohtori Facilier houkutellessaan Naveenia ja Lawrencea voodoon pauloihin. Neljännen laulun laulavat Tiana, Naveen ja Louis rämeellä. Iloinen ja pirtsakka laulu Ihmismuoto kertoo kolmikon haluista päästä ihmisiksi. Viides laulu, Tulenkantaja, on lyhyt, mutta sitäkin helpommin päähän soimaan jäävä. Laulun aikana tulikärpäset opastavat sammakoita ja alligaattoreita määränpäätään kohti. Kuudes laulu on ihanan romanttinen Ma Belle Evangeline, jonka Ray laulaa rakkautensa kohteelle. Ah, kuinka ihana laulu onkaan! Seitsemäs laulu on Mama Odien laulama Pinnan alle, jossa gospelmainen kuoro kertoo, että halu ja tarve ovat aivan eri asioita. Pisteenä iin päälle lopputekstien aikana soi Ne-Yon laulu Never Knew I Needed, joka on kliseisyydestään huolimatta vienyt sydämeni.  

Prinsessa ja sammakko herättää minussa monenlaisia tunteita. Elokuvaa katsoessa saa itkeä, nauraa ja pelätä pahiksia. Prinsessa ja sammakko saa minussa aikaan yllättävän paljon naurun kiherryksiä. Huumoria löytyy sekä aikuisten että lasten makuun. Charlotten tai Louiksen ilmestyessä ruudulle voi olla varma, että kohta suupielet kääntyvät vähintäänkin ylöspäin, jos ihan ilon hihkaisuja ei kuulu. Parasta on nähdä Charlotte tanssiaisissa prinssiä pyydystämässä tai Louis kertomassa epäonnistuneesta jokilaiva-vierailustaan. Rämeellä vastaan tulevat sammakonpyydystäjäveljekset eivät voi olla naurattamatta katsojaa! Silmänurkat onnistuvat kostumaan myös kiitettävästi monissa herkissä kohtauksissa, kuten Ma Belle Evangeline -laulun aikana. Elokuvan loppu on minulla aina yhtä itkemistä, kun saa itkeä vuoronperään rakkaudentäyteisen herkissä mutta myös surullisissa tunnelmissa. Elokuvan pahis, tohtori Facilier aiheuttaa minussa taasen pelonväristyksiä manaamalla esiin varjo-olentoja (ne on tosi pelottavia!), ja myös voodoo-tohtorin lopullinen kohtalo on melko karmaiseva. Hui! 

Elokuvan päähenkilö on Tiana. Tiana on ensimmäinen amerikkalainen ja afroamerikkalainen Disneyn prinsessa. Tiana on oppinut isältään ahkeran työn merkityksen, ja saanut isältään itselleen myös unelman oman ravintolan perustamisesta. Tiana rakastaa ruoanlaittoa ja loihtii toinen toistaan upeampia ruokia. Köyhistä olosuhteista kotoisin oleva Tiana puurtaa niin paljon unelmansa eteen, ettei kerkeä rentoutua ja pitää hauskaa. Hän työskenteleekin kahdessa eri työpaikassa: päivisin kahvilassa ja öisin ravintolassa. Tiana on sitä mieltä, että elämässä voi saavuttaa mitä vaan, jos vain jaksaa tehdä töitä sen eteen. Elokuvan mieskomistus, Naveen, on taas aivan toista maata Tianan kanssa. Naveen on Maldoniasta kotoisin oleva komea prinssi, joka tykkää heittää rahaa menemään juhliin ja naisiin. Renttu-prinssi on kivaa vaihtelua Disneyn muuten niin puhtoiseen prinssijoukkioon. Naveenin vanhemmat ovat kieltäytyneet rahoittamasta enää poikansa hurvittelevaa elämäntapaa, jota Naveen kuitenkin haluaisi jatkaa. Hänellä on siis kaksi vaihtoehtoa: mennä töihin tai hankkia rikas vaimo. Ensimmäinen vaihtoehto ei Naveenia juuri houkuttele, joten hän on saapunut New Orleansiin etsimään itselleen rikasta vaimoa. New Orleans on Naveenille muutenkin rakas paikka, sillä hän tykkää kovasti jazz-musiikista, jonka kehto kaupunki on. Naveen on hyvin avoin, sosiaalinen ja vitsaileva prinssi. Sammakoiksi muuttuessaan niin Tiana kuin Naveenkin opettavat toisilleen omaa elämäntapaansa: työn ja huvin merkitystä. Heidän vastakkaisissa ääripäissä olevat luonteet löytävät myös yhteisen sävelen. 

Elokuvassa on monta sivuhenkilöä, mutta ei liian monta. Kaikkiin sivuhenkilöihin keritään paneutua kunnolla, ja ne kerkeävät muuttua katsojalle rakkaiksi. Tianan lapsuudenystävänä on Charlotte La Bouff, lempinimeltään Lottie, joka on Tianan vastakohta ollessaan rikas ja hemmoteltu ylhäisön lapsi. Charlotte on aina saanut kaiken, mitä haluaa. Hän on varsinainen prinsessa, hän tykkää vaaleanpunaisesta, on hyvin ulkonäkökeskeinen ja unelmoi menevänsä naimisiin prinssin kanssa päästäkseen oikeaksi prinsessaksi. Charlotte on elokuvassa hauskuuttaja-hahmo, ja katsoessani elokuvaa ensimmäistä kertaa sain hänestä monet naurut. Charlottea hauskempi hahmo elokuvassa on mielestäni kuitenkin alligaattori Louis, johon sammakoiksi muuttuneet Tiana ja Naveen törmäävät rämeellä. Louis rakastaa jazzia, ja haaveilee pääsevänsä soittamaan torvellaan suurille lavoille. Jazzin ohella Louis rakastaa syömistä, minkä huomaa hänen ulkomuodostaankin. Vaikka Louis onkin alligaattori, pelkää hän hyvin monia asioita – mutta ei syyttä. Louis lohkaisee elokuvassa monta hauskaa vitsiä, joille ei voi olla nauramatta. Kolmas tärkeä sivuhenkilö on Raymond-tulikärpänen, jota Rayksikin kutsutaan. Peräpää loistavana tämä fiksu tulikärpänen näyttää Tianalle ja Naveenille tietä läpi synkän rämeen, ja auttaa ystäviä tai vähän tuntemattomampiakin pyyteettömästi. Pieneen tulikärpäseen ei voi olla kiintymättä, vaikka tämä vähän höppänä onkin. Eräs sivuhenkilö on myös Evangeline-toivomustähti, joka kulkee mukana koko tarinan ajan, ja on hyvin tärkeä osa elokuvan juonta. Ensimmäinen ja viimeinen asia, joka elokuvassa näkyy, on Evangeline. Prinsessan ja sammakon pahis on Tohtori Facilier, voodoo-tohtori, joka haluaa valtaa New Orleansissa. Asukkaiden sielut eivät olisi pahitteeksi, jotta tohtori voisi maksaa velkansa henkimaailman olennoille. Itse tohtori Facilier on melko huvittava pahis, mutta hänen voodoo-toverinsa (tai pomonsa) ovat todella pelottavia. Voodoo-tohtorista mielenkiintoisen tekee se, että Facilier ja hänen varjonsa kulkevat omia ratojaan, ja varjo onkin kuin tohtorin rinnalla kulkeva kätyri. 

Monissa Disney-klassikoissa viitataan edellisiin Disneyn elokuviin piilotettujen ”pääsiäismunien” avulla. Nämä munat ovat animaattoreiden kunnianosoituksia edeltäjilleen ja mahtaville elokuville. Prinsessa ja sammakko sisältää useita tällaisia viittauksia. Kaikkein näkyvin viittaus lienee Pienen merenneidon kuningas Tritonin esiintyminen elokuvan lopussa Mardi Gras -paraatissa paraatilavana. New Orleansissa -laulun aikana voi kaupungissa nähdä Aladdinin taikamaton olevan tampattavana, ja Pinnan alle -laulun aikana Mama Odie heittää syrjään niin ikään Aladdinin taikalampun. Louisin puhuessa Naveenille ja Tianalle Mama Odiesta hän esittää voodoonoitaa vetämällä puiden naavaa hiuksikseen. Louis on hetken aikaa aivan samassa asennossa, kuin Miekka kivessä -elokuvan Matami Mimmi, joka hänkin on noita. Louis on ehkä katsonut liikaa Miekka kivessä -klassikkoa, kun kuvittelee Mama Odien samanlaiseksi ilkeäksi noidaksi Matami Mimmin kanssa. Louis on myös nimeään myöten samankaltainen hahmo, kuin Viidakkokirjan apinoiden kuningas Louie. Molemmat hahmot haluavat muuttua ihmiseksi, ja molemmat laulavat vetäviä kappaleita. Prinsessasta ja sammakosta voi löytää lisäksi numerosarjan A113, joka on piilotettuna moniin Pixarin ja Disneyn elokuviin. Numerosarja on Kaliforniassa sijaitsevan taidekoulun animaatioluokan numero, jossa monet Disneyn ja Pixarin animaattorit ja ohjaajat ovat opiskelleet. A113 näkyy elokuvan alussa erään raitiovaunun numerona. (Loppu kappaleesta voi sisältää juonipaljastuksia!) Myös Leijonakuningas saa oman viittauksensa, kun pettynyt Tiana kertoo Raylle Evangelinen olevan vain palava pallo kaasua, ei tulikärpänen. Leijonakuninkaassa Pumba arvelee tähtien olevan kaasupalloja, kun taas Timon arvelee tähtien olevan tulikärpäsiä, jotka ovat tarttuneet suureen sinimustaan kankaaseen kiinni. Simba taas sanoo tähtien olevan kuolleiden eläinten henkiä. Sekä Simban että Timonin arvelut käyvät Prinsessan ja sammakon lopussa toteen. 

Olenkohan hehkuttanut Prinsessaa ja sammakkoa tarpeeksi? Prinsessa ja sammakko on minusta aivan mielettömän hyvä elokuva, ja Disney teki todella oikein palatessaan perinteisen animaation pariin. Elokuvasta löytyy kaikkea: naurua, itkua, pelkoa, hyvää musiikkia, mahtavia hahmoja ja silmäniloa laadukkaassa animoinnissa (sekä Naveenissa). Elokuvan juoni pitää katsojan tiukasti otteessaan, eikä tämäkään Disney-elokuvien suurkuluttaja osannut aavistaa juonenkäänteitä etukäteen. Prinsessa ja sammakko on vaikuttanut suuresti siihen, että olen tänä päivänä tällainen Disney-nörtti kuin olen. Ensi kertaa nähdessäni elokuvan teatterissa se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, joka ei ole vieläkään himmentynyt. Vaikutus ei ollut kuitenkaan niin suuri, että olisin saanut salmonellan, kuten moni lapsi sai elokuvan jälkeen pussattuaan sammakkoa. :) Elokuvassa on juuri sitä vanhojen Disney-klassikoiden taikaa, mitä elokuvantekijät lähtivätkin tavoittelemaan, ja mitä minä rakastan. Suosittelen elokuvan katsomista lämpimästi kaikille! 

”Mä haluun sormet ja varpaat ja navan! En törröttävää, vaan sellasen kuopan!”
- Louis