HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna
tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta,
skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin.
Lukemisen iloa! :)
Tarinamme vie meidät kauas aikaan, jolloin mammutit vielä taivaltavat lakeuksilla. Eräässä eskimokylässä asuu veljekset Sitka, Denahi ja Kenai. Vanhin veljeksistä, Sitka, on kylän johtaja, ja hän saa myös ohjata alati kinastelevia veljiään. Sitka, Denahi ja Kenai saapuvat kylään metsästysreissulta juuri sopivasti, sillä aikuistumisriitin esiosa on juuri alkamassa. Kenain tehtäväksi jää veljesten pyydystämien kalojen kiinnittäminen korkealle puuhun, mutta koska Kenai on niin innoissaan alkavasta riitistä, jättää hän kalakorin maahan. Riitissä Kenai saa itselleen toteemin, jonka tulisi johdattaa hänen tekojaan, jotta hänestä voi kasvaa mies. Kenain toteemi on karhu, joka merkitsee rakkautta. Maskuliininen Kenai ei tällaista nynnyjen toteemia hyväksyisi, mutta Sitka kehottaa häntä toimimaan rakkaus esikuvanaan. Kyläläisten palatessa kalakorin luo on kori tyhjä ja riekaleina – karhu on käynyt apajilla. Kenai kokee karhun ryöstöretken olevan hänen syytään, ja niin hän lähtee metsästämään karhua veljet perässään. Karhun kohdatessaan veljekset ryhtyvät taistoon, jonka lopussa isoveli Sitka kuolee.
Kylässä vietetään Sitkan hautajaisia. Kylän shamaani Tanana kertoo
Sitkan liittyvän esi-isien henkien joukkoon. Kenain mielestä Sitkan kuolema on
hänen syytään, ja hän lähtee jälleen kerran karhujahtiin. Hurjistunut Kenai
heittää karhu-toteeminsa hankeen, sillä rakkaus ei auta häntä kostoretkellä. Denahi
lähtee seuraamaan Kenaita karhujahdissa. Kenai jäljittää karhun, ja seuraa sitä
aina korkean kallion huipulle asti. Huipulla Kenai saa toteutettua kostonsa ja
tapettua karhun. Karhun kuollessa taivaan valtaa kuitenkin revontulet
(”tanssivat valot”), ja esi-isien henget saapuvat Kenain luokse. Henkien
joukossa paikalle saapuu myös Sitka kotkan muodossa. Henget ottavat kuolleen
karhun joukkoonsa hengeksi, ja muuttavat Kenain karhuksi! Paikalle vasta nyt
saapuva Denahi näkee kallion huipulla vain karhun ja Kenain vaatteita, ja hän
olettaa karhun syöneen Kenain. Pökertynyt Kenai-karhu putoaa kalliolta alas
virtaavaan jokeen, ja ajelehtii sitä pitkin tajuntansa menettäneenä. Denahi
vaatii kostoa karhulle veljiensä puolesta, ja päättää lähteä ajojahtiin.
Kenai herää keskellä metsää, jossa häntä tervehtii Tanana-shamaani.
Kenai järkyttyy suuresti tajutessaan muuttuneensa karhuksi – otukseksi, jota
pidetään heimossa hirviönä ja murhaajana. Tanana neuvoo Kenaita, että tämän
kannattaa suunnata kulkunsa kohti esi-isien kotipaikkaa, vuorta, jossa maa
yhtyy valoon, jotta esi-isät muuttaisivat hänet ennalleen. Tämän sanottuaan
Tanana häviää kuin taikaiskusta, ja Kenai-karhu jää metsään aivan yksin.
Metsässä hän tajuaa ymmärtävänsä muiden eläinten kieliä, ja niin hän tapaa
hassuttelevat veljekset, hirvet Taukin ja Tsoukin. Pian tapaamisen jälkeen
Kenai jää ansaan, josta hänet vapauttaa karhunpentu Koda. Kenain vapauduttua
ansasta paikalle saapuu Denahi, joka yrittää tappaa Kenain! Kenai ja Koda
pääsevät juuri ja juuri pakoon Denahia. Kenai yrittää päästä eroon ärsyttävästä
karhunpennusta, kunnes Koda kertoo suuntaavansa kohti Lohijokea, jonka lähellä
sijaitsee vuori, jossa maa koskettaa valoa. Paikka on juuri sama, jossa Tanana
neuvoi henkien asuvan. Niin Kenai ja Koda päättävät suunnata yhdessä kohti
Lohijokea, ja alkaa matka, johon kuuluu mammuttien selässä kulkemista, Taukin
ja Tsoukin suojelemista ja Kodan alati jatkuvien juttujen kuuntelemista. Kenai
ja Koda joutuvat myös pari kertaa pakenemaan Denahia, joka jäljittää heitä
alati.
Viimein Kenai ja Koda saapuvat Lohijoelle. Lohijoella Kenai ja Koda tapaavat
kokonaisen karhuyhdyskunnan, jonka kanssa he herkuttelevat lohilla ja nauttivat
rennosta elämästä. Illan pimetessä karhut kertovat toisilleen tarinoita, ja
Koda kertoo tarinan siitä, miten hän eksyi äidistään, ja kuinka hän toivoo
tapaavansa hänet jälleen Lohijoella. Kodan kertoessa tarinaansa Kenai tajuaa,
että karhu, jonka hän tappoi vielä ollessaan ihminen, oli Kodan äiti! Kenain ei
auta muu kuin vetää Koda sivummalle ja kertoa tälle, ettei hänen äitinsä enää
palaa. Tämä tuntuu Kenaista todella pahalta, sillä hän on ystävystynyt
karhunpennun kanssa. Koda ymmärrettävästi järkyttyy kuulemastaan, ja juoksee
Kenaita piiloon. Surullinen Kenai suuntaa kulkunsa kohti määränpäätänsä,
esi-isien asuttamaa vuorta. Piilostaan Koda näkee, kuinka Kenai suunnistaa
vuorelle. Pian tämän jälkeen Koda näkee, kuinka Taukki ja Tsoukki sopivat
riitansa, ja niin hän päättää antaa Kenaille anteeksi, ja lähtee tämän perään.
Vuoren rinteillä esi-isiä etsiessään Kenai törmää Denahiin, ja alkaa
raivoisa taistelu kahden veljen välillä. Myös Koda saapuu paikalle, ja puuttuu
taistelun kulkuun. Juuri, kun Denahi on kohottamassa keihästään kohtalokkaaseen
iskuun, saapuvat esi-isien henget paikalle ja muuttavat Kenain takaisin
ihmiseksi. Denahi ja Koda ovat todella hämmästyneitä asioiden saamasta
käänteestä. Ihmiseksi muuttunut Kenai menee tervehtimään kiven taakse
piiloutuvaa Kodaa, ja Kodan tunnistaessa Kenain ystäväkseen hän ryntää
syleilemään tätä. Kenai katsoo veljeään Denahia, ja Kodaa, ja pyytää sitten
esi-isien hengiltä, että he muuttaisivat hänet jälleen karhuksi, jotta hän voi
olla yhdessä Kodan kanssa. Esi-isät muuttavat siis Kenain karhuksi, ja ennen
katoamistaan myös Kodan äiti pääsee sanomaan lapselleen jäähyväiset. Kenai päätyy
asumaan karhujen kanssa, ja hänestä tulee lopulta mies olemalla karhu.
Karhuveljeni Koda on Suomessa Disney-klassikko numero 43, mutta
Yhdysvalloissa se on klassikkolistalla numero 44. Eroavaisuus numeroinnissa johtuu
Dinosaurus-elokuvasta, joka
käsitetään Yhdysvalloissa klassikoksi, toisin kuin Suomessa (lue lisää aiheesta
tästä). Karhuveljeni Koda valmistui
vuonna 2003, ja se menestyi elokuvateattereissa hyvin. Se oli jopa ehdokkaana
parhaan animaatioelokuvan Oscarista, mutta hävisi Pixarin Nemoa etsimässä -elokuvalle. Karhuveljeni
Koda oli kolmas ja samalla viimeinen elokuva, joka valmistettiin Disneyn
Orlandon studiolla Disney Worldissa. Studio lakkautettiin, kun Disneyn studiot
halusivat keskittyä tekemään elokuviaan tietokoneilla perinteisesti
piirrettyjen animaatioiden sijaan.
Karhuveljeni Koda on tehty hyvin pitkälle perinteistä animaatiota
käyttäen, kuten edellisestä kappaleesta voi päätellä. Elokuvassa on vain pari
tietokoneella tehtyä kohtausta, kuten elokuvan alussa oleva peuralauman
rynnistys ja loppupuolella oleva lohien perässä juoksentelu. Peuralauman
vauhkoontuminen on muuten viittaus Leijonakuninkaan
gnu-laumaan – ehkä saamme tästä vihjeen, että jollekin veljeksistä tulee
käymään huonosti! Pidän kovasti Karhuveljeni
Kodan piirrostyylistä, joka muistuttaa perinteisten Disney-klassikoiden
söpöä ja pyöreää tyyliä. Elokuvan maisemat ovat huikeita, ja maailman
luomisessa on käytetty kivasti eri värejä. Visuaalisesti mielenkiintoista on se,
että elokuva alkaa kuvasuhteella 1.75:1, ja Kenain muuttuessa karhuksi
kuvasuhde laajenee 2.35:1. Tämä tuo katsojalle vaikutelman, että Kenain
maailmankuva laajenee – tai ainakin alkaa laajentua. Kuvasuhteen muutoksen
myötä myös elokuvan realistinen ilme muuttuu (jos mahdollista) vielä enemmän
Disneymäisemmäksi. Itse huomaan tämän lähinnä siinä, että eläinten silmät ovat
aluksi vain mustia täpliä, mutta ne laajenevat söpöiksi, suuriksi, pupillin ja
iiriksen omaaviksi silmiksi. Tämän muutoksen huomaa muun muassa Kodan äidistä.
Karhuveljeni Koda -elokuvan nimestä huolimatta elokuvan päähenkilö
on Kenai-niminen nuori mies. Kenai tasapainottelee elokuvassa aikuisuuden
kynnyksellä. Omasta mielestään hän on jo aikuinen, mutta hänen sosiaaliset
taitonsa ja ajatusmaailmansa ovat vielä lapsen tasolla. Kenai esimerkiksi
ajattelee, että jos joku tekee hänelle jotain väärää, tulee hänen kostaa tämä
vääryys takaisin samalla mitalla. Kenai onkin elokuvan alussa vielä hyvin
äkkipikainen ja vihainen nuori. Tämä ei voi kuitenkaan jatkua koko elämää, ja
Kenai kokee muutoksen aikuisuuteen hieman normaalia erikoisemmalla tavalla.
Kenai nimittäin muuttuu karhuksi! Karhuna Kenai alkaa nähdä maailmassa mustan
ja valkoisen lisäksi harmaan eri sävyjä, ja hänen kova ulkokuorensa alkaa
särkyä. Erityisen paljon maailmanmenosta Kenaita opettaa karhunpentu Koda. Koda
on hyvin puhelias pentu, ja joskus puheripuli saattaa mennä jopa ärsyttävyyden
puolelle asti. Koda haluaa olla koko ajan Kenain kanssa, ja hän takertuu
Kenaihin hänen oman äitinsä ollessa kadoksissa. Koda on hyvin nokkela, ketterä
ja ihana karvapallo. Naurun remahduksia elokuvaan tuovat selvästi Turusta
kotoisin olevat hirvet Taukki ja Tsoukki. Hirviveljekset naljailevat koko ajan
toisilleen, ja he ovat hivenen yksinkertaisia. Taukki ja Tsoukki tuovat oman
hauskan lisänsä elokuvaan - ilman heitä elokuva olisi paljon vakavampi.
Elokuvan pahiksena toimii Kenain biologinen veli Denahi. Elokuvan alussa Denahi
on hyvin samanlainen nuori kuin Kenai, mutta Kenain muuttuessa karhuksi Denahin
silmät sumentaa kosto. Katsojat kuitenkin tietävät, ettei Denahi ole
pohjimmiltaan pahis, mutta kostonhimo saa miehen vaikuttamaan yllättävän
pelottavalta!
Karhuveljeni Koda on hyvin tunteellinen elokuva. Elokuva on
tunnelmaltaan hyvin surumielinen, mutta samalla se on myös hyvin iloinen ja
riemukas. Iloa elokuvaan tuo tietysti hirviveljekset Taukki ja Tsoukki, mutta
myös Kodan pirteä lapsen asenne luo pirteää tunnelmaa Kenain synkistelyjen vastapainoksi.
Elokuvaan jännitystä tuo Denahin takaa-ajo. Erityisen paljon sydämen tykytyksiä
luo kohtaus, jossa Kenai ja Koda saapuvat laavaa sylkevälle tasangolle.
Musiikki vaihtuu tuolloin jännittäväksi, ja katsoja tietää, että kohta karhuja
vastaan hyökätään suunnasta tai toisesta – mutta mistä ja milloin!? Ääk!
Erityisen surullinen kohtaus elokuvassa on se, kun Kenai kertoo Kodalle
tappaneensa tämän äidin. Surullista tunnelmaa entisestään luo samaan aikaan
alkava lumisade. Kodan järkytys ja suru näyttää hyvin inhimilliseltä ja
todenmukaiselta, vaikka kyseessä on piirretty karhu! (Huom! Loppu kappaleesta
sisältää juonipaljastuksia!) Mielestäni on todella sykähdyttävää, että Taukki
ja Tsoukki antavat lopulta Kodalle sysäyksen kohti anteeksiantoa Kenain kanssa.
Yleensä Disney-klassikoiden huumorihahmot eivät vaikuta päähenkilöiden tekoihin
näin suurella tavalla. Elokuvan lopussa pääsemme vielä herkistelemään Kodan halatessa
ensin ihmiseksi muuttunutta Kenaita, ja sitten oman äitinsä henkeä. Myös Kenain
loppuratkaisu tuo kyyneleitä silmänurkkiin.
Karhuveljeni Koda -elokuvan laulut ovat hyviä ja elokuvaa katsoessa
niiden mukana on kiva jammailla. Jostain syystä laulut eivät vain jää soimaan päähän
elokuvan jälkeen… Mutta tämä ei ainakaan johdu laulujen huonosta laadusta. Ehkä
minun pitäisi vaan kuunnella niitä enemmän vapaa-ajallani. Elokuvan laulut on
säveltänyt Phil Collins, joka aloitti Disney-säveltäjä-uransa jo elokuvasta Tarzan. Karhuveljeni Kodan biisit ovat hyvin Collinsmaisia melodia- ja
rytmikulkujensa perusteella. Phil Collins esittää elokuvan laulut englanninkielisessä
versiossa. Suomeksi dubatussa versiossa lauluja esittää mm. Timo Kotipelto. Karhuveljeni Kodan ensimmäinen laulu on mahtipontinen
Suuret henget, joka soi heti elokuvan
alussa. Toinen laulu on rytmikäs Matkaa teen, joka on ehdottomasti elokuvan lauluista paras. Kappaleessa kerrotaan,
kuinka ihanaa Kodasta on matkustaa Kenain kanssa… ja kyllähän se Kenaistakin
loppujen lopuksi on hauskaa. Kolmas laulu on nimeltään Täällä on paikka, joka lauletaan karhujen leikkiessä Lohijoella. Neljäs
ja viimeinen laulu on herkkä Sait kyyneleet,
joka soi taustalla Kenain kertoessa Kodalle tämän äidin kohtalosta. Niisk!
Koska Karhuveljeni Koda menestyi hyvin leffaluukuilla, tehtiin sille
jatko-osa, jonka mielikuvituksekas nimi on Karhuveljeni
Koda 2. Jatko-osassa karhujen veljesrakkautta koettelee Kenain
ihmismuotoinen ihastus. Jatko-osassa ei ole kuitenkaan lähellekään yhtä hyvää
tarinankerrontaa, kuin itse alkuperäisklassikossa. Karhuveljeni Kodassa syvät tunteet ja hauskuus kulkevat käsi
kädessä toisiaan tasapainottaen, ja se on ehdottomasti yksi onnistuneimmista
Disney-klassikoista 2000-luvun taitteesta.
”Miten joku saa
lunastuskuntoon mammutin!?”
- Taukki (tai Tsoukki...)
- Taukki (tai Tsoukki...)
Vähän harmittaa, etten oikein onnistu noista Collinsin kappaleista innostumaan. Sellainen vie epäilemättä oman osansa elokuvan koskettavuudestakin, mutta ei kai sille mitään voi. Yritetty ainakin on, sillä Genesiksen sekä Collinsin omaankin tuotantoon on jonkin verran tullut paneuduttua. Kuunneltavia kappaleita kyllä, mutta harvemmin sen suuremmin tunteita nostattelevat. Sinänsä ei henkilökohtaisesti niin haittaakaan, vaikkei Collins montaakaan Disney-sävellystä ole tehnyt. Muuten kyllä tykkäilen kohtalaisesti elokuvasta ja monesta kohdasta olen samaa mieltä. Pelkästään maisemienkin takia tämän varmaan haluaa toistamiseenkin nähdä.
VastaaPoistaKuudennesta kappaleesta taisi unohtua linkki ("lue lisää aiheesta tästä")?
Ah, kiitos, kun mainitsit huolimattomuusvirheestäni! Nyt se on korjattu! :)
PoistaMinullakin on hieman ristiriitaiset suhteet Phil Collinsiin... Tavallaan pidän hänen kappaleistaan, mutta tavallaan taas välillä hänen melko tylsä äänensä alkaa ärsyttää... Ja aika samantapaisiahan hänen kappaleensa ovat. Ehkä onkin hyvä, että katselen näitä Disney-elokuvia suomeksi, niin Collinsin ääni ei ala ärsyttää sen enempää. :D Kuuntelin tämän elokuvan kappaleita YouTubesta arvostelun jälkeen, ja ne alkoi nappaamaan vielä enemmän. :)