101 dalmatialaista - elokuva-arvostelu

HUOM! Arvostelun alussa olen kertonut elokuvan juonen kursivoituna tekstinä. Jos et halua tietää juonipaljastuksia tai loppuhuipennusta, skippaa kursivoitu kohta ja mene suoraan "normaaliin" tekstiin. Lukemisen iloa! :)

Pongo, dalmatialainen, on kyllästynyt lemmikkinsä Rogerin poikamieselämään. Pongon mielestä villi ja vapaa poikamieselämä ei todellakaan ole villiä ja vapaata vaan todella tylsää. Koira päättää tehdä asialle jotain ja ikkunasta tiiraillen yrittää etsiä lemmikilleen täydellistä paria. Valitettavasti oikeaa paria ei näytä löytyvän, kaikki ohikulkijat ovat joko liian nuoria, lyhyitä tai hienoja. Lopulta ohi kulkee täydellinen pari – dalmatialainen ja tyylikäs nainen! Pongo saa tehdä kaikkensa, jotta saa Rogerin lähtemään kanssaan puistoon kävelylle. Aikansa menee siinäkin, ennen kuin narttudalmatialainen ja hänen lemmikkinsä löytyvät. Yhden epäonnistuneen yrityksen jälkeen Pongo saa kuin saakin Rogerin ja ihmisnaisen köytettyä yhteen. Vaikka Pongon yritys näyttää aluksi epäonnistuvan, käy parittamissuunnitelmassa lopulta hyvin. Eipä aikaakaan, kun naimisiin menevät niin Roger ja Anita kuin Pongo ja Perditakin. 

Pongo ja Perdita viettävät onnellista elämää lemmikkiensä Rogerin ja Anitan kanssa. Heidän talouteensa kuuluu myös taloudenhoitajatar Hanna. Dalmatialaispari on erityisen onnellinen sen takia, kun Perdita on tiineenä. Yllättäen kylään saapuu Anitan koulutoveri, Cruella de Vil, joka on kuullut syntyvistä dalmatialaisista. Perdita kauhistuu Cruellan käyntiä kauheasti, ja yhtäkkiä hän ei haluakaan saada pentuja, ettei Cruella saa niitä. Pentujen syntymistä on kuitenkin vaikea enää estää. Niinpä myrskyisenä yönä Perdita synnyttää viisitoista ihanaa dalmatian pentua. Perhe ei kuitenkaan pysty iloitsemaan pennuista pitkään, sillä Cruella de Vil saapuu paikalle. Hän tarjoutuu ostamaan kaikki pennut, mutta Roger ei suostu myymään niitä. Cruella lähtee paikalta ovet räiskyen ja kostoa uhoten. 

Aika kuluu ja pennut ovat kasvaneet jo niin isoiksi, että heillä näkyy täplät. Koiraperhe katsoo yhdessä televisiosta Salama-koiran seikkailuja. Illan tummetessa Perdita ja Pongo lähtevät lenkille Rogerin ja Anitan kanssa ja pennut jäävät nukkumaan taloudenhoitajan kanssa. Ovelle saapuu Jasper ja Jesper, Cruella de Villen palkkaamat rosvot, jotka saavat varastettua koiranpennut Hannan vastusteluista huolimatta. Poliisi ja Scotland Yard hälytetään apuun, mutta turhaan. Dalmatianpentuja ei meinaa millään löytyä! Lopulta Pongo laittaa matkaan hälyhaukun, sillä jos ihmiset eivät löydä pentuja, koirat varmasti löytävät. Öinen Lontoo kaikuu koirien haukunnasta hälyhaukun kulkiessa eteenpäin. 

Hälyhaukku tavoittaa kaukaisen tallin, jossa majaansa pitää Eversti-koira Kersantti Tapsun ja hevosen kanssa. Kersantti lähtee hälytyksen kuultuaan tutkimaan läheistä Helvetinkartanoa. Kissa löytää kartanosta 99 dalmatianpentua, joita Jasper ja Jesper vahtivat. Kersantti saa selville, että pennut on otettu kiinni Cruellan toimesta ja hän aikoo tehdä näistä turkin itselleen! Kissa ilmoittaa tietonsa Everstille, joka lähettää hälyhaukun takaisin Lontooseen, jossa Pongo ja Perdita sen kuulevat. Yhdessä he karkaavat kotoaan ja lähtevät pelastamaan pentujaan pinteestä. Koirat pääsevät Helvetinkartanolle juuri oikeaan aikaan, sillä Jasper ja Jesper ovat juuri alkamassa murhahommiin. Hampaitaan näyttäen ja takapuolia purren pennut pääsevät karkuun aikuisten koirien ja Kersantti Tapsun avulla. Tästä alkaa dalmatialaisten hurja pakomatka, sillä heidän perässään ovat Jesper ja Jasper sekä hurjistunut Cruella de Vil!

Pakomatkalla dalmatialaiset joutuvat hurjan lumimyrskyn kouriin, mutta pelastuvat siitä läheiseen navettaan. Lopulta koirat saavat kuulla, että läheisestä kylästä on lähdössä Lontooseen pakettiauto, jonka kyydissä he pääsisivät salamatkustajina kulkemaan. Ainoa pulma on se, että Cruella on kätyreineen tullut juuri kylän raitille päivystämään dalmatialaisia. Pongo keksii, että he naamioituvat mustiksi labradorinnoutajiksi tuhkan avulla. Näin suurin osa pääsee pakettiautoon huomaamattomasti. Viimeisen saattueen ollessa matkalla katolta tippuu lunta pentujen päälle, jolloin tuhka huuhtoutuu pois ja he paljastuvat! Loput pennut ja Pongo pääsevät juuri ja juuri pakettiautoon kyytiin, ennen kuin se lähtee matkaan kohti Lontoota. Mutta Cruella hurjastelee perässä!

Cruella de Vil yrittää suistaa pakettiautoa ojaan sivusta päin tönimällä, mutta ei onnistu tässä. Takaa-ajo jatkuu hurjana ja dalmatialaiset vain poukkoilevat perässä kauhuissaan. Lopulta Cruella ottaa kunnolla vauhtia mäen päältä tarkoituksenaan suistaa pakettiauto lopullisesti tieltä. Koirien onneksi Cruella törmääkin loppujen lopuksi Jasperin ja Jesperin autoon, ja he kaikki päätyvät romuttamaan autonsa ojan pohjalle. Dalmatialaiset pääsevät pakettiauton kyydissä Lontooseen ja menevät kotiinsa yhä nokisina. Roger ja Anita ilahtuvat koirien paluusta suunnattomasti, vaikka koiria onkin nyt yhteensä 101. He päättävät perustaa koiratarhan kaikille dalmatialaisille. Loppu. 

101 dalmatialaista edeltävä 1959 julkaistu piirroselokuva Prinsessa Ruusunen ei ollut menestynyt hyvin, ja studiossa oli puhetta jopa koko studion animaatiopuolen sulkemisesta. Walt Disney itse oli keskittynyt näyteltyihin elokuviin, televisio-ohjelmiin ja huvipuistoihin, jolloin animaatiopuolen taiteellinen johto oli ja tulisi olemaan Waltin loppuelämän ajan muiden käsissä. Walt halusi kuitenkin aina tarkistaa elokuvan ennen sen levittämistä, eli näennäisesti ohjat olivat vielä hänellä. 101 dalmatialaiseen Walt myös bongasi Dodie Smithin tarinan ja hän osallistui kokouksiin elokuvan juonta koskien. Walt oli koiraihmisiä, jonka takia hän varmaan innostuikin elokuvasta niin paljon. 101 dalmatialaista valmistui vuonna 1961 ja siitä tuli suuri hitti. 

101 dalmatialaista levitettiin alun perin Suomessa nimellä Lupsakkaat luppakorvat. Itse olen sitä mieltä, että nykyinen nimi on parempi. Elokuva perustuu Dodie Smithin kirjoittamaan kirjaan Satayksi dalmatiankoiraa. Walt Disneyn luettua kyseisen kirjan hän innostui siitä niin, että lähti heti hakemaan oikeuksia elokuvan tekemiseen. Dodie Smith oli tästä mielissään, sillä hän oli aina toivonut, että juuri Disney siirtäisi hänen tarinansa valkokankaalle. Myöhemmin Smith jopa sanoi, että käsikirjoittaja Bill Peet paransi hänen tarinaansa. Billy Peet oli muuten ensimmäinen käsikirjoittaja Disneyllä, joka vastasi tarinasta aivan yksin; ennen käsikirjoittajia oli ollut useampi. 

Dodie Smithin kirja eroaa Disneyn elokuvasta vähän, mutta siinä ei ole niin räikeitä juonen muutoksia kuin joissain aiemmissa Disney-elokuvissa. Kirjassa dalmatialaispariskunnan nimet ovat Pongo ja Mrs. Pongo (rouva Pongo), ja Perdita on hylätty dalmatiankoira, joka löydetään kadulta. Kirjan lopussa dalmatialaisten päästyä Lontooseen he tuhoavat Cruella de Vilin turkkikokoelman Cruellan kissan avulla. Kissa myös kertoo koirille myöhemmin, että Cruella on muuttanut pois Helvetinkartanosta, jolloin dalmatialaiset muuttavat omistajiensa kanssa sinne perustamaan koiratarhaa. Ihan kirjan lopussa Perditan (hylätyn koiran) kadonnut rakkaus, Prince, löytyy, ja hän muuttaa asumaan muiden dalmatialaisten kanssa kartanoon ja näin dalmatialaisia on kasassa 101. 

101 dalmatialaista on elokuva, jossa ei ole yhtä tiettyä päähenkilöä. Päähenkilöinä voisi pitää oikeastaan kaikkia dalmatialaisia. Eniten ruutuaikaa saa kuitenkin luultavasti Pongo. Pongo on poikamiehen elämään kyllästynyt dalmatiankoira, josta muovautuu kunnon perheenisä, joka huolehtii omistaan. Pongon elämän rakkaus Perdita on hyvin passiivinen narttukoira, jonka tehtävänä on toimia Pongon aisaparina. Elokuvassa hänen yksittäinen suuri tekonsa on dalmatialaisten synnyttäminen, jota sitäkään ei näytetä ruudussa. Dalmatialaiset kutsuvat ihmisomistajia lemmikeikseen, mikä on minusta kiva yksityiskohta. Koirien lemmikeillä, Anitalla ja Rogerilla, on samanlaiset luonteet kuin heitä edustavilla koirilla. Elokuvan hahmot ovat mielestäni kuitenkin mitäänsanomattomia. Heillä ei ole mitään erityistaitoja, he ovat kaikki mitä tavallisinta kansaa (ja koiria) kuin voi olla. Roger nousee edukseen muita korkeammalle muusikko-ammattinsa takia. Mieleenpainuvin hahmo elokuvasta onkin Cruella de Vil, elokuvan pahis. Hänen pakkomielteensä mustavalkoisiin turkkeihin (ja päähän) saa Rogerin säveltämän laulun sanat oikeutetuiksi: Cruellaa kutsutaan laulussa mm. paholaiseksi, vampyyriksi, hämähäkiksi, kauheista kauheimmaksi ja pelottavimmaksi. 

101 dalmatialaisessa on todella vähän lauluja keskiverto Disney-elokuvaan verrattuna. Lopulliseen elokuvaan asti selvisi vain kaksi laulua. Ensimmäinen laulu on Cruella de Vil, jonka Roger säveltää inhoamastaan Anitan koulukaverista. Laulun sanat eivät ole mitenkään mairittelevat Cruellaa kohtaan. Vaikka elokuvassa ei paljon lauluja olekaan, on juuri laulu Cruella de Vilista niin mahtava, että Disney saa anteeksi laulumusiikin vähäisyyden. Toinen laulu lauletaan ihan elokuvan lopussa. Laulu Koirafarmimme kertoo Anitan ja Rogerin tulevaisuuden suunnitelmista. Koirafarmimme on todella mitäänsanomaton laulu, se ei jää päähän soimaan vaikka kuinka yrittäisi muistella melodian kulkua. Elokuvan säveltäjällä oli suunnitteilla myös muita lauluja, mm. Jasperin ja Jesperin laulama laulu ja dalmatialaisten pakettiautossa laulama laulu, jotka eivät kuitenkaan päässeet elokuvaan. 

Koiraelokuvan animaatio on samalla tavalla graafinen ja kulmikas kuin Prinsessa Ruususen, Disneyn perinteinen pyöreys on poissa. Walt Disney ei enää 101 dalmatialaisen kohdalla pitänyt tästä kulmikkaasta muotoilusta; hänestä tuntui, että fantasia oli katoamassa hänen elokuvistaan. Waltin peloista huolimatta elokuva menestyi. Välillä elokuvaa katsoessa tuntuu, kuin siihen olisi jätetty jotain puolivalmista, jotain luonnosmaista. Ylimääräisiä hahmotelmaviivoja näkyy siellä sun täällä. Minusta tämä tuo elokuvaan jotain kauneutta. Haluan muutenkin antaa animaattoreille tunnustuksen heidän työstään, sillä 101 dalmatialaisessa esiintyy yhteensä 6 469 952 täplää! On niissä ollut piirtämistä! Lisäksi elokuvan alkutekstien aikana oleva animaatio on abstraktiudessaan hienoa katseltavaa.

101 dalmatialaiselle on tehty jatko-osa Pikku Kikero Lontoossa, joka kertoo Kikero-nimisen pennun seikkailuista. Kirjan tarinasta on tehty myös näytelty versio. 101 dalmatialaista DVD:n takapuolella lukee näin: ”Disneyn alkuperäinen 101 dalmatialaista on studion legendaaristen piirtäjien tekemä, ja sillä on itseoikeutettu paikkansa jokaisessa klassikkokokoelmassa.” Asiahan on näin, vaikkei 101 dalmatialaista Disneyn parhaimmistoa olekaan. 

”Onko kaikki täällä? Kaikki 15?”

”Ei, vaan kaksi kertaa enemmän. 99!”
- Pongo ja Kikero