5.12.2015

Ken on maassa komein? 8.

Tämän viikon Ken on maassa komein? on kilpailun viimeinen jakso ennen joululomaa. Niin miehillä kuin tuomarillakin on ollut kiireinen syksy, ja nyt on aika pitää kunnon lepotauko. Katsokaamme kuitenkin ensin tämän viikon kuvat, ennen kuin toivotellaan hyvää joulua. 

Viime viikolla parhaan kuvan saajaksi äänestettiin kaikkia kilpailuun osallistujia! Kaikki onnistuivat ottamaan vakuuttavat eläinkuvat, ja kuvien taso oli korkealla. Ylivoimaisesti eniten ääniä sai kuitenkin Kristoff kuvastaan Svenin kanssa.


Kristoffin kuvassa katsojat hurmasi miehen ihana hymy ja suloisuus. Kuvassa nähtiin myös selkeä yhteys jouluiseen tunnelmointiin, joka sopi äänestäjien mielestä joulukuun alkuun. Miehen ja poron lämminhenkinen kuva voittaa näin ollen koskemattomuuden, ja Kristoff on turvassa seuraavasta (loman jälkeisestä) pudotuksesta. 

Pudotusuhan alle eläinkuvistaan joutuivat Jim, Flynn, Philip ja Tarzan. Tarzan sai nyt ensimmäistä kertaa ääniä huonoimmasta kuvasta, ja näin ollen kaikki kilpailijat ovat olleet jossain vaiheessa kisaa pudotusuhan alla. Kilpailuhan käy jännittäväksi! Eniten ääniä miehistä sai Jim. Niinpä nuorukainen jää kisassa sijalle kahdeksan.


"Äh... Kyllähän tämä putoaminen harmittaa. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt itsestäni, sillä luulin, että tippuisin kisasta jo paljon nopeammin. Pääsin kuitenkin korkeammalle sijalle kuin Eric tai Phoebus, jotka ovat molemmat oikein komeita miehiksi. Olen tyytyväinen kuvasaldooni, ja mielestäni olen ottanut itsestäni paljon monimuotoisempia kuvia kuin eräät. On kuitenkin kiva palata kotiin näin jouluksi. Aikaa riittää hyvin joululahjojen ostamiseen." Kiitos, Jim, kun muistuttelit meitä tästä tärkeästä tehtävästä. Ja kiitos kisaan osallistumisestasi! 

Sitten seitsemän komean kilpailijan pariin! Koko ajan uhkaavasti lähestyvä joulu on tunnetusti aikaa, jolloin pääsee rauhoittumaan, tunnelmoimaan ja viettämään aikaa läheistensä kanssa... Sekä syömään vatsansa täyteen toinen toistaan ihanampia jouluherkkuja! Jouluherkut mielessä tuomari antoi kilpailijoille tehtäväksi ottaa itsestään kuvan ruoan kanssa! Ruoan ei tarvitse olla jouluruoka, eikä edes kilpailijan lempiruoka; kunhan kilpailija saa katsojan vakuutettua ruoan herkullisuudesta!


Viikon tähtihenkilö Kristoff esittelee kuvassaan jättimäistä täytekakkua laskevan auringon värjätessä kaiken kauniin purppuraiseksi. Kristoff väläyttää kuvassa meille taas suloista hymyään, joka on tällä kertaa innostuneempi viime viikkoon verrattuna. Vaikka kuva onkin otettu sammakkoperspektiivistä, näyttää Kristoff silti oikein edustavalta. Harmi, että kakusta näkyy kameralle lähinnä vain sen pohja, sillä hieman esillä olevat koristeet näyttävät aivan upeilta. Kaikki sokerihiiret osaavat varmasti arvostaa tätä kuvaa! Kristoffkin vakuuttaa kaikki olemalla syötävän suloinen itsensä. 


Naveen on saanut kuvaan seurakseen vanhempansa, Maldonian kuninkaan ja kuningattaren. Prinssi tarjoilee vanhemmilleen todella innokkaasti itse paloittelemiaan höyrytettyjä kasviksi. Naveen näyttää olevan ylpeä aikaansaannoksestaan, ja hänen hymynsä on todella leveä. Naveenin vanhemmat näyttävät olevan vähintäänkin yhtä ylpeitä poikansa taidonnäytteestä. Ruoka ei ehkä ole sitä kaikkein kulinaristisinta, mitä kuninkaallisille voisi tarjota, mutta itsetehty on aina parasta. Oikein riemukas kuva Naveenilta! 


Oijoi! Aladdinilla on nyt sellainen herkkä, vino hymy, että oksat pois! Kyllä kylminkin sydän sulaa tällaisen hymyn edessä! Aladdinilla on käsissään leipä, joka näyttää epäilyttävän vaalealta pullamössöltä. Kukahan kertoisi miehelle ruisleivän terveysvaikutuksista? Leipää voisi ehkä tuoda kuvassa myös enemmän esiin... Kuva on kuitenkin todella suloinen ja Aladdinin hymy ihana!


Ohhoh! Viime viikolla Flynn Riderin kuvassa oli vahvasti eläinrääkkäyksen makua, tällä viikolla rääkkäyslinjalla jatkaa John Smith. Toivon totta totisesti, että keksi on kohotettu itsepuolustukseksi kolibrin terävää nokkaa vastaan, eikä Johnilla ole mitään taka-ajatuksia tuimasta katseestaan huolimatta. Kädessään John pitää siis laivakorppua, johon pieni Flik-raukka on jäänyt jumiin. Tapahtuma on sattunut vielä keskellä maissipeltoa, joten ruokaa näkyy taustalla lisää. John on totta totisesti ottanut kuvausaiheen tosissaan! Totisuus näkyy myös miehen ilmeessä. Täytyy sanoa, että jos eläinrääkkäyksen annetaan (jälleen kerran...) valua sormien läpi, on kuva yksi John Smithin parhaimmista! 


Tarzanin kuvaan on päässyt hänen kasvattivanhempansa, Kala-gorilla. Kuvassa Kala ja Tarzan syövät puun hedelmiä - ja Tarzanilla on niin kova nälkä, ettei hänellä ole jäänyt aikaa poseerata kameraa kohti! Hedelmän mehu vaan roiskuu ympäriinsä, kun Tarzan upottaa hampaansa hedelmälihaan. Kuvan taustana on ihana viidakko, jonka puissa kasvaa samoja hedelmiä, mitä parivaljakko syö. Tarzanilta olisi kuitenkin odotettu vahvempaa kuvaa aikaisempien viikkojen perusteella. Nyt miehen huomio on kokonaan hedelmässä, mikä on tavallaan tehtävänannon mukaista, mutta olisi kuvan voinut tehdä tyylikkäämmin.


Kerrottakoon tästä kuvasta sen verran taustatietoja, että Philip tykkää etsiä metsästä yrttejä, juuria ja marjoja syötäväksi. Tuomarinkin oli kysyttävä tätä tarkennusta, koska muuten kuva olisi ollut täysin tehtävänannon vastainen. Philip vaikuttaa siis olevan luomu-ihmisiä. Prinssillä on kuvassa ihanan leveä hymy, kun hän etsii metsästä yhdessä rakkaan hevosensa kanssa yrttejä. Onkohan Philipillä ja Samsonilla aina noin riemukas meno metsässä, vai onko tässä kuvassa poseerattu jo liikaa? Myöskin metsä parin ympärillä näyttää vain metsältä ilman ruokaa, ja marjoja on nähtävissä vain hieman pusikossa. Hmm... Kuva saa tuomarin mietteliääksi, sillä en osaa sanoa, onko se loistava vai täysin epäonnistunut. Aika riskialtis veto pudotusuhan alla olleelta Philipiltä!


Tällä viikolla Flynn on saanut kuvaan kaverikseen vaimonsa Tähkäpään. Aviopari on piiloutunut ovisyvennykseen herkuttelemaan muffinsseilla - vai ovatko ne amerikkalaisittain kuppikakkuja? Sokerihiiren karkkihammasta alkaa taas kolottaa moisen kuvan nähdessään. Flynn ja Tähkäpää näyttävät molemmat iloisilta, ja he katsovat toisiaan intensiivisesti silmät hehkuen. Viikkojen ero saa varmasti tätä epäsopivammankin parin silmät hehkumaan jälleennäkemisen riemusta. Flynn on joka tapauksessa kuvassaan suloinen hymyä ja muffinssia myöten!


Siinäpä olivatkin jäljellä olevat kilpailijat! Huhhuh kun heitä tuntuu olevan vähän - ja koko ajanhan miehet vähenevät entisestään! Saa nähdä, keitä on jäljellä joulun jälkeen... Nyt Ken on maassa komein? jää siis joulutauolle. Tauon aikana voitte kuitenkin äänestää mielin määrin sitä, kenen kuva on huonoin ja kenen paras. Kristoffilla on koskemattomuus, eli hän ei voi pudota seuraavana. Ken on maassa komein? palaa joulutauolta loppiaisviikolla, eli viikolla 1. Tarkkaa päivämäärää ei voi vielä tässä vaiheessa lyödä lukkoon kilpailijoiden eripituisten lomamatkojen vuoksi. Tässä vaiheessa tuomari toivottaa kaikille kisaa seuraaville hyvää joulua! Nähdään ensi vuonna! 

(Älkää huoliko, Rinki tinki tinkiin tulee tästä tuomarin toivottelusta huolimatta vielä lisää tekstejä ennen joulua ja loppiaista.)

27 kommenttia:

  1. Aah, äänestän Flynniä taas mutta se näyttää Tähkäpään kanssa vaan niin älyttömän söpöltä <3

    Philip on huonoin, hän olisi voinut vaikka syödä niitä marjoja! Kuva käskettiin ottaa ruuasta, ei sen etsinnästä.

    Eli
    Paras: Flynn
    Huonoin: Philip

    VastaaPoista
  2. Kristoffilla on jälleen paras kuva, huonoin John Smithillä.

    VastaaPoista
  3. Paras: Kristoff
    Huonoin: Philip

    VastaaPoista
  4. Paras: Kristoff
    Huonoin: Philip

    VastaaPoista
  5. Philip on paras! Ette kyllä varmana pudota Philippiä!
    Huonoin on John Smith. Voi kolibri parkaa!

    VastaaPoista
  6. Aladdin on taas niiin ihana. Mutta tämän viikon teemassa hän ei kyllä onnistunut.. toisaalta minusta hän tuo kuvassaan esiin kaiken ruuan arvostuksen ja sen, että kaikilla ei ole riittävästi ruokaa maailmassa. Mutta se ei tainnut olla ihan se teema, joten Aladdin ei ole nyt paras. (Ei se taida tippua kuitenkaan!)

    Hyvää joululomaa kilpailijoille ja kiitos tuomarille edelleen huippuhauskoista teksteistä!

    Paras on Flynn! Johtunee osiksi siitä, että hän vetoaa romantiikkaan kuvallaan. Mutta tuon kuvan ruoka on herkullista ja se syödään hyvässä seurassa, mikä on tärkeä osa kulinaristisia nautintoja! Lisäksi kuva on upea, kun siinä on luonnolliset, kivset fraamit!

    Huonoin taas on John Smith tai Philipp. Philippin kohdalla pohdin juuri samaa kuin sinä, että onko se vähän turhankin täydellinen kuva.. mutta jos se onkin aito, rankaisemme häntä turhaan! John Smith taas kiduttaa kolibria ja on muutenkin liian kova. Ei tuollaiset ilmeet sovi ruuan kanssa! Siispä pudotusääni John Smithille!

    VastaaPoista
  7. Paras kuva: Kristoff
    Huonoin kuva: John Smith

    VastaaPoista
  8. Paras kuva: Kristoff
    Pudotus: Philip

    VastaaPoista
  9. Itse sanoisin parhaan kuvan olevan Flynnillä, juurikin niistä syistä mitä esimerkiksi Saara-tonttu kertoi ^^

    Omasta mielestäni John Smithin kuva näyttää siltä, että kolibri haluaisi vain laivakorppua, jonka kanssa mies oli juuri aloittamassa poseerauksen, mutta puolustautuakseen Flikiltä [jonka kyllä pitäisi syödä mettä eikä laivakorppuja, mutta ehkä Miiko on saanut päähänsä usuttaa tämän jollain konstilla pahantekoon?] hän nostaa laivakorppua ja katsoo mielestäni Flikiä vähän sellaisella "huoh, siihen meni tämä kuva"-ilmeellä, mutta saattaa myös hyvin olla, että tämä kaikki on oikeastikin vain minun spekulointiani :'>

    Huonoimmaksi kuvaksi äänestän Philipiä. Puskassa muutama marja ja kasveja? Hei kamoon, olisit edes ottanut marjoja käsiisi :D Ja tuo poseeraus on minun silmiini hieman yliampuva, mutta ehkä he näkivät jonkin kunnon marjakätkön? Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että Philipin kuva on huonoin, kiitos ja näkemiin :3

    VastaaPoista
  10. Tällä viikolla kukaan miehistä ei onnistu tekemään välitöntä vaikutusta ainakaan minuun, toivottavasti loma tekee heille hyvää ja kuvien laatu paranee. Parhaaksi äänestän kuitenkin Naveenia, perhekuvat ovat ihania ja vaikka nuo kasvikset eivät kaikkein herkullisimmilta näytäkään, maku on varmasti kohdillaan. Ja Naveen on komea tarjoilijan asussa. :)

    Huonoimmaksi ajattelin ensin John Smithiä, miehen ilme ei ole kaikkein edustavin eikä Flik näytä nauttivan tilanteesta lainkaan. Mutta Smithin kuvassa on sentään ruoka näkyvässä osassa, toisin kuin Philipillä. Jos marjat kerran ovat niin paljon miehen mieleen, miksei hän voisi saman tien syödä niitä tai edes tuoda kuvassa selkeästi esille, että on etsimässä juuri niitä? Ei kovin vakuuttavaa menoa tällainen, joten pudotusääni Philipille.

    VastaaPoista
  11. Paras: Philip
    Huonoin: John Smith

    VastaaPoista
  12. Paras kuva: Flynn
    Huonoin kuva: Kristoff

    VastaaPoista
  13. Paras: Flynn
    Huonoin: Philip

    VastaaPoista
  14. Paras: Flynn
    Huonoin: Philip

    VastaaPoista
  15. Paras Naveenilla. Ihan hyvältä ja monipuoliseltahan hänen tarjontansa näyttää, ja kuningasparikin näyttää olevan siitä mielissään.

    Huonoin Philipillä, samoista syistä kuin muilla.

    VastaaPoista
  16. Paras: Philip
    Huonoin: John Smith

    VastaaPoista
  17. Paras: Aladdin
    Huonoin: Philip

    VastaaPoista
  18. Paras: Flynn
    Huonoin: John

    VastaaPoista
  19. John Smithin herkku ei valitettavasti vakuuta, joten tiputusääni sinne. Naveenille pisteet parhaasta kuvasta.

    VastaaPoista
  20. Oma ääneni parhaasta kuvasta menee Flynnille. Hänen kuvansa on erinomainen kuvaus siitä, miten hauskaa rakkaan kanssa herkuttelu on. Se tuo minulle myös iloisen tuttuuden fiiliksen, koska olen itsekin ollut ihanilla kuppikakkutreffeillä, ja Flynn on kyllä saanut kuvaansa juuri oikean tunnelman.

    Huonoimmaksi kuvaksi mietin sekä John Smithiä että Philipiä, mutta päädyin lopulta Philipiin teeman ohimenemisen mutta myös epäkuvauksellisemman ilmeen vuoksi. Prinssin alaluomet eivät oikein tule esille edukseen tässä kuvassa.

    VastaaPoista
  21. Paras on Flynn!
    John Smith joutaa putoamaan viimeinkin!

    VastaaPoista
  22. Paras: Naveen
    Huonoin: John Smith

    VastaaPoista
  23. Smith pois kisasta ja paras olkoon Kristoff.

    VastaaPoista
  24. Voi, ihastuin niin tuohon Aladdinin kuvaan, että pakko sanoa häntä parhaaksi. Ja nyt John Smithin jo on pudota todellakin.

    VastaaPoista